Hyppää pääsisältöön

Weekend Festivalin DOME-lavan kattaus täydentyy – Felix Da Housecat ja Zombie Nation laittavat kunnon bileet pystyyn

DOME-lavan pääesiintyjäkattaus on nyt valmis ja timanttinen.

YleX on vahvasti mukana Weekend Festivalilla! // Kuva: YleX/Tuuli Laukkanen

Yhdysvaltalainen pitkän linjan tuottaja-DJ Felix Da Housecat sekä saksalainen DJ-tähti Zombie Nation ovat Weekend Festivalin DOME-lavan viimeiset mutta eivät todellakaan vähäisimmät pääesiintyjät.

YleX:n perjantai-iltojen tunnelmannostattaja DJ Orion kertoo, että Felix Da Housecat on se tyyppi, joka on vuosien aikana ollut house-musiikin trendsetteri: hänen tuotantonsa on määrittänyt paljon sitä, mitä viime vuosina on pidetty housena.

- Ikonisuutensa puolesta häntä voi verrata Armand van Heldeniin, DJ Orion sanoo.

Weekend Festivalin DOME-lava profiloituu sekä houseen että teknoon. Siinä mielessä Felix Da Housecat on täydellinen esiintyjä juuri tälle lavalle, sillä vaikka hänet tunnetaan groovaavana house-artistina, 1990-luvulla Da Housecat soitti pääasiassa teknompaa soundia Aphrohead-nimellä.

- Vuonna 1993 julkaistu In The Dark We Live on hänen teknoklassikkonsa, jonka kuulee edelleen soivan klubeilla. Se kuuluu myös mun repertuaariin, DJ Orion sanoo.

Saksalainen Zombie Nation tunnetaan erityisesti vuoden 1999 megahististä Kernkraft 400, jota on vuosien aikana soitettu muun muassa monien urheilutapahtumien yhteydessä. Se on biisi, jonka olet taatusti kuullut.

Zombie Nation – Kernkraft 400 Muita nyt julkistettavia DOME-artisteja ovat yksi aktiivisimmin keikkailevista suomalaisista DJ:stä ja äskettäin debyyttisinglensä Sticky Fingers julkaissut Rony Rex sekä Clinic-tyyppistä teknoa ja housea soittava Jekaterina.

DOME-lavan aiemmin julkastut pääesiintjät ovat Chocolate Puma ja Umek. Muita DOME-lavan artisteja ovat muun muassa Supermodels From Paris, Temper2 ja Oded Peled. Lisää DOME-julkistuksia on luvassa vielä toukokuun aikana.

Weekend Festival järjestetään Helsingissä 4.–5. elokuuta. YleX on vahvasti mukana festareilla. Weekendin DOME-lava on täysin uudenlainen konsepti, joka esittelee housen ja teknon kiinnostavimmat vaihtoehtoiset ulkomaiset ja kotimaiset artistit. DOME-lavan isäntinä ovat YleX:ltä tutut suomalaisen elektronisen musiikin pioneerit DJ Orkidea ja DJ Orion. YleX on muutenkin vahvasti mukana Weekend Festivalilla.

DOME-lavan artistien lisäksi festivaalilla esiintyvät muun muassa The Chainsmokers, Armin van Buuren, Deadmau5, Tungevaag & Raaban, Alex Mattson ja Mikael Gabriel.

Muokattu otsikkoa 8.5. klo 09:33: otsikossa mainittiin aluksi, ettei Weekend Festivaliin kiinnitetetä enempää tähtiartisteja. Kiinnityksiä on kuitenkin vielä tulossa.

Lue myös:

Weekend Festivalin DOME-lavan pääesiintyjäkaartiin tinkimätöntä housea tykittävä Chocolate Puma