Hyppää pääsisältöön

Bach hiljentää Amerikan-kikkailijat

Mandoliinimies Chris Thile, sellisti Yo-Yo Ma ja kontrabasisti Edgar Meyer ovat amerikkalaisia huippuinstrumentalisteja, jotka soittavat mitä vaan ja yleensä nopeasti, näyttävästi ja myyvästi. Kun sain käteeni heidän tuoreen Bach-levynsä, pelkäsin sekä kokoonpanon soinnillista mahdottomuutta että miekkosten taipumuksia nopeuskilpailuun, kikkailuun ja tyylirikkoihin. Sitä suurempi oli ihastukseni, kun levy osoittautui hiljaiseksi ja sydämelliseksi yhteissoittohetkeksi suuren Bachin äärellä.

Bach Trios
Bach Trios Uudet levyt

Ohjelmistona on melkein mitä tahansa tunnettua Bachia, joka jotenkin taipuu kolmelle äänelle: triosonaatti, gambasonaatti, pari Kunst der Fugen contrapunctusta, muutama koraalialkusoitto ja täytteeksi preludeja, fuugia ja pikkukappaleita tarpeen mukaan. Rajoitukset ovat kuitenkin selvät. Mandoliinille voi antaa vain tasaisesti kulkevia linjoja nopeasti hiipuvan soinnin takia, sello joutuu soittamaan paljon korkeammalta kuin yleensä, ja kontrabasso joutuu soittamaan paljon korkeammalta, enemmän ja nopeammin kuin yleensä.

Kun matalat jouset kurottelevat korkealle, yleensä seuraa luonnoton "kuka kuiskaa kovimpaa" -kilpailu, mutta tällä kertaa kolmikko kääntää tilanteen voitoksi. Ma ja Meyer ovat verrattoman taitavia muusikoita, ja etenkin Meyerin ketteryys, puhtaus ja sointi ovat aivan muuta kuin kontrabassolta voisi odottaa. Yhdessä he ovat päätyneet käyttämään kevyttä, huokoista sointia, joka antaa hyvin tilaa klassisen mandoliinin räpseelle, ja vieläpä luo koko levylle hiljaisen, kuuntelevan tunnelman.

Sydäntä lämmittää se, miten kukaan kolmikosta ei tuo omaa stemmaansa ja osaamistaan esiin, vaan pyrkii nopeimmissakin tilutuksissa sulautumaan kokonaisuuteen ja tarkkailemaan, miten musiikki syntyy. Tämä hieno piirre pääsee parhaiten esiin keskitempoisissa tunnelmakappaleissa, mutta kärsii fuugissa, jotka vaativat jämäkkyyttä tai monumentaalisuutta.

Erästä sudenkuoppaa kolmikko ei ole pystynyt välttämään. Melodiasoittajat Thile ja Ma eivät aina pysy mukana Meyerin jämäkässä taimissa, jolloin svengiin tulee pikkuryppyjä, jotka cembalon soinnuilla olisi voinut peittää. Toisaalta samalla peittyisi kolmiäänisen kudoksen ainutlaatuinen kirkkaus, joka on levyn suurin hyve.

Pidän siitä, että suuret ja kuuluisat muusikot ovat osanneet tehdä näin hiljaisen, pelkistetyn ja Bachin musiikkia kunnioittavan levyn. Eivätkä siis popitettua, korkeaoktaanista suuren yleisön Bach-tykittelyä, kuten odotin. Joskus on mukava pettyä odotuksissaan.

Johann Sebastian Bach: Triosonaatti nro 6 G-duuri ja muuta kolmiäänistä musiikkia. - Yo-Yo Ma, sello, Chris Thile, mandoliini, ja Edgar Meyer, kontrabasso. (Nonesuch, 7559-79392-0)

Kuuntele Uudet levyt 12.5.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Aina on tilaa yhdelle

    Aina on tilaa yhdelle

    Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa levytettiin ensi kerran 1940-luvun alussa, yli 75 vuotta sitten. Sen jälkeen tästä ikisuosikista on tullut tallenteita tasaiseen tahtiin, ja osalla on ollut todellista kaupallista menestystäkin.

  • Lars Karlssonin laulavia säveliä

    Lars Karlssonin laulavia säveliä

    Ahvenanmaalta Helsinkiin jo 70-luvulla kotiutunut Lars Karlsson on pysynyt vuosikymmenten saatossa uskollisena ilmaisulleen. Nyt Lapin kamariorkesteri ja klarinettivelho Christoffer Sundqvist käyvät John Storgårdsin johdolla kiinni Karssonin klarinettikonserttoon.

  • Perinnetietoista amerikkalaista kvartetto-ilmaisua

    Perinnetietoista amerikkalaista kvartetto-ilmaisua

    Richard Danielpour ei ole amerikkalaissäveltäjistä sieltä kaikkein tunnetuimmasta päästä. Kuusikymppisen tekijän tyyli kääntyi sarjallisuudesta kohti yksinkertaisempaa ilmaisua 1980-luvulla. Samoihin aikoihin alkoi myös jousikvartettojen sarja, joista ensimmäinen valmistui 1983.

  • Synteesin jäljillä

    Synteesin jäljillä

    Kahden erilaisen musiikkikulttuurin- ja tyylin yhdistäminen ei ole mikään helppo juttu. Vaarana on niiden yhteen sulauttamisen sijaan vain kahden elementin epäsuhtainen yhtä aikaisuus. Monesti lopputuloksena onkin semi-eksoottinen sävelkieli, jossa kumpikaan yhdistelmän tyyleistä ei näyttäydy parhaalla mahdollisella tavalla parhaassa uudessa ympäristössään.