Hyppää pääsisältöön

Bach hiljentää Amerikan-kikkailijat

Mandoliinimies Chris Thile, sellisti Yo-Yo Ma ja kontrabasisti Edgar Meyer ovat amerikkalaisia huippuinstrumentalisteja, jotka soittavat mitä vaan ja yleensä nopeasti, näyttävästi ja myyvästi. Kun sain käteeni heidän tuoreen Bach-levynsä, pelkäsin sekä kokoonpanon soinnillista mahdottomuutta että miekkosten taipumuksia nopeuskilpailuun, kikkailuun ja tyylirikkoihin. Sitä suurempi oli ihastukseni, kun levy osoittautui hiljaiseksi ja sydämelliseksi yhteissoittohetkeksi suuren Bachin äärellä.

Bach Trios
Bach Trios Uudet levyt

Ohjelmistona on melkein mitä tahansa tunnettua Bachia, joka jotenkin taipuu kolmelle äänelle: triosonaatti, gambasonaatti, pari Kunst der Fugen contrapunctusta, muutama koraalialkusoitto ja täytteeksi preludeja, fuugia ja pikkukappaleita tarpeen mukaan. Rajoitukset ovat kuitenkin selvät. Mandoliinille voi antaa vain tasaisesti kulkevia linjoja nopeasti hiipuvan soinnin takia, sello joutuu soittamaan paljon korkeammalta kuin yleensä, ja kontrabasso joutuu soittamaan paljon korkeammalta, enemmän ja nopeammin kuin yleensä.

Kun matalat jouset kurottelevat korkealle, yleensä seuraa luonnoton "kuka kuiskaa kovimpaa" -kilpailu, mutta tällä kertaa kolmikko kääntää tilanteen voitoksi. Ma ja Meyer ovat verrattoman taitavia muusikoita, ja etenkin Meyerin ketteryys, puhtaus ja sointi ovat aivan muuta kuin kontrabassolta voisi odottaa. Yhdessä he ovat päätyneet käyttämään kevyttä, huokoista sointia, joka antaa hyvin tilaa klassisen mandoliinin räpseelle, ja vieläpä luo koko levylle hiljaisen, kuuntelevan tunnelman.

Sydäntä lämmittää se, miten kukaan kolmikosta ei tuo omaa stemmaansa ja osaamistaan esiin, vaan pyrkii nopeimmissakin tilutuksissa sulautumaan kokonaisuuteen ja tarkkailemaan, miten musiikki syntyy. Tämä hieno piirre pääsee parhaiten esiin keskitempoisissa tunnelmakappaleissa, mutta kärsii fuugissa, jotka vaativat jämäkkyyttä tai monumentaalisuutta.

Erästä sudenkuoppaa kolmikko ei ole pystynyt välttämään. Melodiasoittajat Thile ja Ma eivät aina pysy mukana Meyerin jämäkässä taimissa, jolloin svengiin tulee pikkuryppyjä, jotka cembalon soinnuilla olisi voinut peittää. Toisaalta samalla peittyisi kolmiäänisen kudoksen ainutlaatuinen kirkkaus, joka on levyn suurin hyve.

Pidän siitä, että suuret ja kuuluisat muusikot ovat osanneet tehdä näin hiljaisen, pelkistetyn ja Bachin musiikkia kunnioittavan levyn. Eivätkä siis popitettua, korkeaoktaanista suuren yleisön Bach-tykittelyä, kuten odotin. Joskus on mukava pettyä odotuksissaan.

Johann Sebastian Bach: Triosonaatti nro 6 G-duuri ja muuta kolmiäänistä musiikkia. - Yo-Yo Ma, sello, Chris Thile, mandoliini, ja Edgar Meyer, kontrabasso. (Nonesuch, 7559-79392-0)

Kuuntele Uudet levyt 12.5.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Päävierailijakapellimestariksi 21-vuotiaana

    Oopperan lapsikuoro antoi kimmokkeen kapellimestarin uralle

    Kapellimestari Klaus Mäkelä on juuri allekirjoittanut päävierailijasopimuksen Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa. Kiireinen kapellimestari törmäsi musiikin voimaan jo lapsena.

  • Sotilasmusiikkimme ei ole siipirikkoista

    Levyarvostelu

    Puolustusvoimain sotilasmusiikkialaa on kohdannut suuri onni aivan viime vuosina. Toiminnan julkisivu tuntuu kiitettävän eloisalta juuri parahiksi, kun soittokuntien määrä vasta kaventui tämän vuosikymmenen rajussa uudistuksessa.

  • Ruotsinkielisen Kokkolan aarteita Albalta

    Levyarvostelu

    Kokkolan alueen yksi suurista ja yksi Suomen säveltäjäkentän vaietuista suurista eli Erik Fordell syntyi samana vuonna kuin Suomen valtio. Aarre Merikannon ja Bengt Carlsonin sävellysoppilaan tuotannossa painottuvat suurimuotoiset orkesterisävellykset, mutta Alba-yhtiön syksyn alussa julkaisema Fordell-potretti on saatu mallikkaaseen kuntoon lähes pelkillä miniatyyreillä.

  • Täyden satasen juhlapöytälevy ‒ jos tavoitteena on närästys

    Levyarvostelu

    Konvehtirasiat ovat suomalaisille tähän aikaan vuodesta pyhä asia. Suklaa-ammattilaiset tekevät silti vuosittain salakavalan huomaamatonta uudistustyötä, kun ne kuluttajatutkimukseen nojautuen ottavat selvää suomalaisten kulloisestakin mausta. Loppu on tietenkin makuasioita. On sääli, ettei perinteikäs mieskuoro Laulu-Miehet ota Suomi 100 -levyn reseptiinsä mallia makeisteollisuudesta. Yhden makeisen vaihtamisestahan nyt ei tule kuin vihaiseksi.