Hyppää pääsisältöön

Kokoparrat rinnakkain, osa 2

Koska Leif Segerstamin ja Johannes Brahmsin kokopartaiset kuunaamat näyttävät samalta, on ollut vain ajan kysymys, koska myös heidän musiikkinsa asetetaan rinnakkain vertailuun. Nyt Alba-yhtiö on julkaissut jo toisen levyn, jolla Brahmsin sinfonia ja Segerstamin sinfonia kuullaan peräkkäin, ja projektin merkitys alkaa avautua. Kyse lienee kytkykaupasta, jonka ansiosta Segerstam intoutuu johtamaan Brahmsia Turun filharmonisen orkesterin edessä aivan erityisen hyvin.

Brahms II Segerstam
Brahms II Segerstam Uudet levyt

Alkuun täytyy tunnustaa, että olen alkanut lähes viihdyttyä Segerstamin sinfonioista. En erota niitä toisistaan, en näe niiden runsaudessa mieltä enkä kadehdi muusikoita, jotka joutuvat navigoimaan vapaapulsatiivisen nuotinnoksen karikoissa. Mutta turkulaiset ovat karvaiden kokemusten myötä oppineet segerstamiaanisen ilmaisun ja saavat musiikillisia ilmiöitä tapahtumaan melko luontevasti, mikä ei ole itsestäänselvyys missään musiikissa. Tämän levyn nimenomaisen sinfonian numero 289 "When a Cat Visited" saattaa erottaa kissamaisista viulusooloista, jotka Nobu Takizawa soittaa aivan kuin jotain ilmaisten. Sen sijaan maneristinen pianonhakkaus sekoittaa sinfonian noin sataan muuhun, joista tosin olen onnekseni joutunut ottamaan vain satunnaistettuja näytteitä.

Onneksi Segerstamin sinfonia on sijoitettu häveliäästi Brahmsin toisen sinfonian taakse. Jo sarjan ensimmäisestä levystä kollegani Ville Komppa totesi, että keskeistä on, miten hyvin turkulaiset ja Segerstam Brahmsia tulkitsevat. Leikillinen ja kevyt kakkossinfonia vielä korostaa avauslevyn hyveitä. Soitto ei todellakaan ole sibeliaanisesti taottua, vaan keskieurooppalaisen eleganttia ja jopa kevyttä. Segerstam ei tuhlaa energiaa saati pidättele sitä, vaan antaa musiikin virrata, kiinnittäen huomiota pakottomaan sointiin sekä levolliseen mutta tarkkaan rytmiin.

Etenkin päätösosa, Allegro con spirito, on tulkintana maailman terävintä kärkeä. Alku humppaa letkeästi mutta mukaansa temmaten, sitten tunnelma laantuu hempeäksi, vaikka mukana on arkaaisia urkupistevälähdyksiä, ja lopussa humpataan taas kohti riemukasta päätöstä, ja silloinkin sointi pysyy kontrollissa ja rytmi napakkana.

Sinfonian huippuhetkiin kuuluu myös sellosektion ytimekäs sointi hitaan osan alussa ja sitä seuraava puhallinkuoro, jonka intonaatio on erinomainen. Muutenkin puhaltajien soolot onnistuvat, enkä rupea tässä erittelemään, johtuuko niistä huokuva hyvä tuuli ja rohkeus Brahmsista, Segerstamista vai Aurajoen lenseästä ilmanalasta.

Johannes Brahms: Sinfonia nro 2 D-duuri. Leif Segerstam: Sinfonia nro 289 "When a Cat Visited". - Turun filharmoninen orkesteri/Leif Segerstam. (Alba, ABCD 403)

Kuuntele Uudet levyt 12.5.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Ondine-galleriassa Erkki-Sven Tüürin ääniveistoksia

    Levyarvostelu

    Erkki-Sven Tüür on sukupolvensa menestynein virolaissäveltäjä maailmalla, ja se on paljon sanottu, koska kilpailua riittää. Tüür ei ole menestynyt tuurilla, vaan vahvalla ja tunnepitoisella nykymusiikilla, jonka selväpiirteiset, plastiset ja säihkyvät pinnat muodostavat kuin abstrakteja metalliveistoksia. Ondine on jo hetkisen tehnyt yhteistyötä Tüürin kanssa, ja uusimmalla levyllä Tapiola Sinfonietta esittää Tüürin kolme tuoretta, laajaa, kansainvälistä tilausteosta: alttoviulukonserton Illuminatio, kahdeksannen sinfonian sekä erikoisen nokkahuiluteoksen Whistles and Whispers from Uluru.

  • Tanja Tetzlaff tekee Rautavaaran paatoksesta herkkää

    Levyarvostelu

    Einojuhani Rautavaara kuuluu levy-yhtiö Ondinen profiilisäveltäjiin. Isot orkesteriteokset Ondine saattoi levylle tuoreeltaan Rautavaara-buumin aikaan, mutta kamarimusiikissa riittää tekemistä. Tanja Tetzlaffin ja Gunilla Süssmannin vakiintunut sello-piano -duo on nyt levyttänyt Ondinelle Rautavaaran teoksia sellolle ja pianolle, ja uutuus antaa mukavasti uutta sävyä tulkintaperinteeseen.

  • Louis Andriessen palauttaa uskon nykyoopperaan

    Levyarvostelu

    Hollantilainen pitkän linjan säveltäjä Louis Andriessen säveltää niin ihmeellistä nykyoopperaa, että se menee läpi paitsi Euroopassa myös Yhdysvalloissa, jossa suurille avantgarde-tuotannoille on vaikea löytää rahoitusta ja yleisöä. Andriessenin uusin ooppera, groteski näyttämöteos Theatre of the World, syntyi Hollannin oopperan ja Los Angelesin filharmonikkojen yhteistuotantona, ja sepä onkin toden totta niin hyvä, etten lainkaan ihmettele kulttuurirajat ylittävää menestystä. Minullekin se palauttaa uskon nykyoopperaan, jopa ilman kuvaa, pelkkänä Los Angelesin filharmonikkojen levytyksenä.