Hyppää pääsisältöön

Huilisti ja akrobaatti Jacintha Damström: "Tiesin 2-vuotiaana että haluan soittaa huilua ja 3-vuotiaana, että haluan harrastaa sirkusta."

Huilisti ja akrobaatti Jacintha Damström.
Huilisti ja akrobaatti Jacintha Damström. Kuva: Yle/Laila Kangas jacintha damström

"Äidillä oli sääntö että meidän piti harrastaa jotain liikuntaa, missä koordinaatiota ja kuntoa vahvistettiin, sekä soittaa jotain soitinta." Jacintha tiesi jo ihan pienenä haluavansa soittaa huilua ja harrastaa sirkusta. Ammatinvalinnassa huilunsoitto vei kuitenkin lopulta voiton, ja nyt valmistuminen musiikin maisteriksi häämöttää näköpiirissä. Jacintha Damström piipahti Kantapöydän opiskelijatreffeillä 10.5.2017.

Kuka?

Nimeni on Jacintha Damström, olen syntynyt Tammisaaressa 1991 ja elänyt suurimman osan elämästäni Helsingissä.

Perheeni on monikulttuurinen: kotikielenä puhutaan saksaa ja englantia, ja ruotsia ja suomea puhutaan sukulaisten kanssa.

Isäni on kirjanpitäjä ja äiti kielten- sekä katolilaisen uskonnon opettaja.

Taidetta on varsinkin äidin suvussa arvostettu, ja hänen ansiostaan sekä minä että isosiskoni Cecilia aloimme harrastaa taidetta vakavasti jo nuorena: Cecilia panosti pianonsoittoon ja minä sirkukseen.

Äidillä oli sääntö, että meidän piti harrastaa jotain liikuntaa, missä koordinaatiota ja kuntoa vahvistettiin, sekä soittaa jotain soitinta. Mitä soitettiin tai mitä urheilua harrastettiin, oli hänelle aika sama, kunhan vaan itse tykättiin siitä mitä tehtiin.

Musiikkiopinnot ja muut harrastukset?

Olin aika päättäväinen lapsi, ja tiesin kaksivuotiaana että haluan soittaa huilua ja kolmevuotiaana että haluan harrastaa sirkusta.

Suurimman osan elämästäni olen viettänyt monien harrastuksen merkeissä. Pahimmillaan minulla oli 35 tuntia viikossa harrastuksia plus 35 tuntia koulua. Olin silloin 10 vuotias.

Merkittävimmät opettajat?

Huilutunnit olivat minulle aina todella mukavia kokemuksia: opettajani Tuula Rissanen oli tietoinen hektisestä elämästäni ja antoi minun musisoida koko soittotunnin läpi. Edistyin tietämättäni, enkä nähnyt ikinä konsertteja pelottavina.

Aloin tiedostaa vasta 13-vuotiaana omia soittotaitojani, kun pääsin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen. Yhtäkkiä rennosta huiluharrastuksesta tuli vakavampaa, ja aloin tulla tietoiseksi harjoittelemisen määrästä.

Uusi opettajani Ilpo Mansnerus teki tekniikasta puhtaampaa ja aloin soittaa huomattavasti vaativampia kappaleita.

Huilisti ja akrobaatti Jacintha Damström.
Huilisti ja akrobaatti Jacintha Damström. Kuva: Yle/Tiina-Maija Lehtonen jacintha damström

Sirkus silti vei paljon huomiota, ja suurimman osa vapaa-ajasta olin treenaamassa sirkussalissa voltteja ja jongleerausta.

Vasta 19-vuotiaana, kun nilkkani vääntyi 90 astetta volttien tekemisessä, päätin tosissaan vaihtaa alaa. Hain Sibelius-Akatemiaan ja pääsin sisään ensimmäisellä yrityksellä.

Joko valmistuminen häämöttää?

Nyt on kulunnut viisi ja puoli vuotta, ja olen loppusuoralla maisteriopintojeni kanssa. Diplomi-konserttini on oven takana (26.5.2017) ja enää pari kurssia on tekemättä.

Suhde musiikkiin on muuttunut näinä aikoina huomattavasti. Olen huomannut, kuinka suuri osa elämääni se on, vaikka en sitä aina aktiivisesti tiedosta. Vasta silloin kun musiikki puuttuu, huomaan miten paljon sitä kaipaan ja miten paljon sitä tarvitsen.

Idolisi?

Idolini ovat klarinetisti Christoffer Sundqvist ja huilisti Christina Fassbender. Molemmat soittavat sellaisella säteilyllä ja intohimolla, joka välittyy yleisöön asti. Ihailen myös sitä, että he molemmat uskaltavat liikkua musiikin mukana ja että he ovat oma itsensä lavalla.

Entä muuta?

Visuaalisuus on minun mielestäni todella tärkeä elementti musiikissa. Uskon että jos muusikot panostaisivat pikkaisen enemmän viusaalisuuteen, niin myös meidän nk. “normaali yleisö” tulisi helpommin konsertteihin. Nykypäivän tekniikalla voi auttaa paljon tunnelman luomisessa, mutta myös sillä miten taiteilija itse esittää oman kappaleensa, on suuri merkitys.

Henkilökohtaisesti yritän niin usein kun mahdollista käyttää sirkustaustaani hyödyksi yhdistämällä klassista musiikkia tanssi-akrobatiaan ja mimiikkaan. Varsinkin kun esiinnyn lapsille ja nuorille, yritän olla erittäin visuaalinen. Olen kehittänyt omia esityksiä heitä varten käsikirjoittamalla mm. lastenesityksen ja sooloesityksen.

Kun esiinnyin Pikku-Taikahuilussa, joka esitettiin Savonlinnan ooperajuhlilla 2015, sain lehdistöltä tittelin “huiluakrobaatti”. Olen sen jälkeen käyttänyt sitä titteliä ilomielellä, sillä se on juuri sitä mitä haluan tehdä: soittaa ja tehdä liikettä.

Harrastan musiikin ohella myös improvisaatioteatteria, joka on auttanut minua luomaan rennompaa suhdetta esiintymiseen ja reagoimaan paremmin yleisöön. Rakastan päästä luomaan taidetta hetkessä, ja se tasapainottaa minun mielestäni erittäin hyvin arkeani klassisena muusikkona.

Laulan myös todella mielelläni ja käyn säännöllisesti klassisen laulutunneilla Ritva-Liisa Korhosella.

Olen lyhyesti sanottuna kaikkiruokainen taidekentällä. Rakastan haastaa itseäni, ja uskon että monipuolisuus vahvistaa. Joskus on toki hyvä pysäyttää ja antaa asioiden hautua, ennen kun juna uuteen seikkailuun lähtee taas.

Musiikki videolla on osa Georg Philipp Telemannin g-molli-fantasiasta soolohuilulle. Videolla nähdään myös akrobatiaa. Toimittajina Helena Hannikainen ja Inari Tilli. Ohjaus Harri Anttila.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.