Tehonrakentajat on erikoistunut tehokkuuden maksimointiin. Nyt he leikkasivat uudet videoteokset Oi maamme! -arkistofilmeistä, joissa ihaillaan asbestia, kulutusta ja Kekkosta. Ryhmä myös vinkkaa, kuinka teet tehokkaimmin oman Oi maamme! -videosi.
Tehonrakentajat on Tampereella vuonna 2012 perustettu taiteilijakollektiivi. Nykyisin kollektiivissa on kahdeksan jäsentä: Miska Allonen (s. 1993), Heidi Hemmilä (s.1989), Matti Hyvönen (s.1989), Laura Impola (s. 1988), Jussi Jääskeläinen (1979), Laura Laukkanen (s.1984), Fanni Maliniemi (s.1989) ja Ismo Torvinen (s.1984). Tehonrakentajat on tehnyt useita näyttelykokonaisuuksia, joissa he ovat vieneet tehokkuuden tavoittelun niin pitkälle, että sen absurdius tulee esiin.
Oi maamme! -hankkeessa Tehonrakentajat tarttui työhön, eli teki videon materiaalipaketista, jossa oli Lii-Filmin kuvaamia arkistofilmejä työn tekemisestä 1950- ja 60-luvulla. Toinen uusista videoteoksista on tehty tulevaisuutta käsittelevästä materiaalipaketista, joka julkistetaan yleisön käyttöön vasta marraskuussa.
Kummatkin Tehonrakentajien teokset ovat tulossa esille Kuopion taidemuseon Oi maamme! -näyttelyyn, joka avataan perjantaina 9. kesäkuuta.
Mutta mitä tehonrakentaminen on ja mistä videoteoksissa on kyse. Lue lisää:
Miksi Tehonrakentajat on olemassa?
Miska Allonen:
– Tehokkuus on hauskaa, nopeaa, värikästä, hyökkäävää, innostavaa ja nokkelaa. Tehonrakentajat on olemassa tehokkuuden ja taiteen takia. Tehokieli ja -kuvasto ovat alati läsnä yhteiskunnan jokaisella osa-alueella. Tehokkuus tuppaa perustelemaan itse itsensä: näin on tehtävä, koska tämä on tehokasta. Tehonrakentajat yhdistää kahdeksan kuvataiteilijaa. Yksilöiden erilaiset vahvuudet ja yhteisön innostunut ilmapiiri sekoittuu yhteistyön kankeuteen ja demokraattiseen konsensukseen pääsemisen hitauteen. Tästä syntyy uutta, mullistavaa, nurinkurista ja kekseliästä tehokkuutta hopeanväriseen, koneistettuun maailmaan, jossa keltaiset muovielementit sekoittuvat turkoosin tulokselliseen ansiokkuuteen.
Miten tehonrakentaminen näkyy Oi maamme! -videoteoksissanne?
Jussi Jääskeläinen:
– Ideatasolla videoissa käsittelimme tehonrakentamista, esimerkiksi kasvavaa robottia, joka hoitaisi kaiken, ja joka lopulta kirjaimellisesti pyörittäisi maapalloa. Toinen videoistamme juhlii kuluttamista. Siinä ihmiset kilpailevat kulutuksen kentällä Kekkosen hyväksyvän heilutuksen alaisina. Nämä ideat kuitenkin hukkuvat runsaaseen ulosantiin, mikä ainakin katsojalle on tehokasta. Pienessä ajassa näkee runsaasti ajatuksia herättäviä hetkiä.
Millaista tehokkuutta näitte Lii-Filmin arkistofilmeissä?
Ismo Torvinen:
– Tulevaisuus näyttää arkistofilmeissä valoisalta ja värikkäältä. Nykyihmisen päivä menee 28 tuumaisen kuvaputkitelevision edessä löhöillessä kotimaisella design-divaanilla juoden kotimaista teetä. Huonoa omatuntoa tästä kaikesta yleellisestä laiskottelusta ei tietenkään kannata potea, koska automaattikoneet tekevät nykyään työt, ja mikseivät tekisi? Hehän raatavat kuin hullut, tauotta ja tehokkaammin kuin yksikään ihminen.
Mitä eroa on arkistofilmien esittämän Suomen tehokkuusihanteilla ja nykyajan tehokkuuskäsitteillä?
Matti Hyvönen:
– Lii-Filmin ohjelmissa tehokkuusihailu ilmeni meille tuottamisen ja kuluttamisen ihailuna. Se ei ole muuttunut mihinkään, paitsi vähän maanistunut ja raaistunut. Vuonna 2017 Suomi ei juhli kulutuksen kasvua, vaan pelkää sen kiihtymisen hidastumista kuin helvettiin joutumista.
Miten iso työryhmänne teki tehokkaasti yhteistyötä?
Fanni Maliniemi:
– Taiteilijoista koostuva työryhmämme toimii videotuotannossa liikkuvana orgaanisena kokonaisuutena. Työskentelymme eroaa kokolailla täysin media-alan käytännöistä. Meillä ei ole tiukkoja työrooleja, kuten ohjaaja, leikkaaja ja kuvaaja, vaan kuvataiteilijoina haluamme antaa ja vastaanottaa ideoita ja luovuutta monella saralla. Taiteellisessa työskentelyssä yritys ja erehdys saattaa olla tuottoisampaa kuin sametin sileä ennakkosuunnitelma.
Jäikö teille aikaa nauraa tehdessänne videota? Mikä viihdytti?
Heidi Hemmilä:
– Tehonrakentajia viihdytti arkistomateriaaleissa tietenkin asbestin ja Kekkosen ylistäminen. Myös kananmunan tuotannosta kertova filmi huvitti viattomuudellaan, sillä siinä puhutaan likaisesta pesästä ja pesemättömästä munasta. Nykyään samankaltaista tekstiä on helpompi kuvitella putouksen sketsiin kuin viralliseen esittelyvideoon. Viattomuuden aika on ohi.
Lisäännyitte tehokkaasti videon tekemisen aikana. Mitä arvelette, että uuden sukupolven Tehonrakentajat näkevät alkuperäisissä filmeissä ja teidän videoissanne?
Laura Impola:
– Työn käsitys ja ammattien uudistuminen tulee koskettamaan varmasti myös nuorempaa Tehosukupolvea. Tehtaat, työvälineet ja materiaalit vaihtuvat ja vanhenevat, mutta tehokkaan työn käsite tuskin katoaa minnekään. Arkistomateriaalissa rakennetaan paljon konkreettisia asioita, seiniä, taloja, koneita. Tehonrakentajina 2017 vuonna rakennamme uraa, perhettä, mainetta ja mammonaa. Jää nähtäväksi millaista rakentamista syntyy vaikka 2050-luvulla.
Miten tehdä tehokkaasti oma Oi maamme! -video arkistofilmeistä?
Laura Laukkanen
– Kannattaa etsiä kuvia ja ääniä, jotka toistuvat. Kun olet löytänyt top 10 toistuvaa asiaa, suuntaa katseesi listan jumbosijoille. Tällöin vältät ilmeisimmät itsestäänselvyydet, mutta olet silti jonkun jännittävän ja tunnistettavan ilmiön jäljillä.
Tehonrakentajien videoteokset ovat mukana Kuopion taidemuseon Oi maamme! -näyttelyssä 9.6.-16.9.2017.
Oi maamme! Linkit
- Lue Oi maamme! -ohjeet täältä!
- Arkistomateriaalit – tutustu paketteihin ja lataa!
- Pyhimyksen uusi biisi – lataa biisi ja videomateriaalit täältä!
- Sävellyspankki – kuuntele ja lataa musiikkeja!
- Äänitehosteet löydät tarvittaessa täältä!
- Kaikki valmiit videot – katso millaisia muut ovat tehneet!
- Lähetä valmis videosi täältä!
- Lue arkistomateriaalien ja Lii-Filmin taustoista!