Hyppää pääsisältöön

Euroviisut esittelee monta ihanan rakastettavaa tapaa olla mies

Ihanat viisumiehet luottavat erilaisiin vahvuuksiin.

Mediassa on puhuttu paljon siitä, että nykymies on kriisissä. Aihetta on sivuttu myös useissa kolumneissa. Esimerkiksi Jyrki Lehtola ja Tuomas Enbuske ovat kirjoittaneet siitä. Lisäksi Paperi T teki aiheeseen liittyen suositun runokirjan, post-alfan. YleX on taas aiemmin käsitellyt miesartistien ulkonäköpaineita.

On olemassa kuitenkin areena, jossa nykymiehen kriisi loistaa poissaolollaan. Euroviisuissa ihmiset ovat voineet olla aina millaisia tahansa.

Euroviisut osoittaa tänäkin vuonna, että on hyvin erilaisia tapoja olla hurmaava mies. Erilaisia miestyyppejä edustavat muun muassa kisan ennakkosuosikit italialainen Francesco Gabbani, portugalilainen Salvador Sobral ja ruotsalainen Robin Bengtsson.

Francesco Gabbani on hurmuri, joka flirttailee itsevarmasti yleisölle. Artistilla on muuvit hallussa: hän tekee muun muassa piruetteja lavalla. Gabbani on leikkisä ja hymyilevä pukumies, joka ei ota itseään liian vakavasti. Vaikka ei ymmärtäisi Occidentali's Karma -kappaleen sanoista oikeastaan mitään, voi silti fiilata biisiä ja tanssia ilolla mukana.

Portugalin Salvador Sobral. // Kuva: EPA

Salvador Sobral on herkän romanttinen mies. _Amar Pelos Dois -_kappale voisi soida ikivanhassa elokuvassa, jonka aikana silmäkulmat kostuvat. Sobral vaikuttaa mieheltä, joka rakastuessaan soittaa serenadin ikkunan alla, tuo kukkia ja puhuu avoimesti tunteistaan. Hänen huoleton ponnarinsa ja ajamaton partansa ovat boheemin luukin kulmakiviä. Sobral ei uhku itsevarmuutta, mutta esiintyy koskettavan intensiivisesti.

Ruotsin Robin Bengtsson. // Kuva: EPA

Robin Bengtsson on trendikäs ja moderni ruotsalaismies, jolla on erityisen intensiivinen katse. Hän tanssii ja laulaa. Näyttää mallimaisen komealta, timmiltä ja huolitellulta. Laulajan I Can’t Go On -kappale on näistä ennakkosuosikeista ainoa englanninkielinen biisi. Lyriikoista puuttuu persoonapronomini, joten Bengtsson voi osoittaa laulunsa kenelle tahansa.

Euroviisujen toinen semifinaali käydään torstaina 11. toukokuuta. Ylen TV2 näyttää kisan suorana kello 22 alkaen. Euroviisujen finaali kilpaillaan lauantaina 13. toukokuuta kello 22 alkaen. Finaali nähdään Ylen TV2:lla kello 22.

Lue myös:

Historian eeppisin Euroviisukilpailija selvisi viisufinaaliin – Epic Sax Guy hurmaa jälleen saksofoninsa kanssa 

Suomen viisuesitys kerää kehuja, piano savuaa ja mielenosoitukset varjostavat semifinaalia: Norma John kisaa tänään pääsystä finaaliin