Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Minun nuoruuteni ohjelmat – muistatko sinä nämä nostalgiset kasari- ja ysärisarjat?

Muutama kuukausi sitten sukujuhlissa eräs vanhempi setäni kysyi tiedättekö kuule mikä on kasmasiini. No tietenkin! Me serkukset sanoimme. Kasmasiini on tietenkin Yleisradion 1990-luvun alkuun lähettämä nuorten makasiiniohjelma! Väärä vastaus, sanoi setä. Kasmasiini on käsikäyttöinen viljan lajittelija.

No meille kasari- ja ysärinuorille Kasmasiini on kyllä aina nuortenohjelma, johon kuului mm. tarkkailuluokan oppilaiden arjesta kertova sarja Tarkkis. Oli erittäin jännittävää seurata Villen, Jannen ja etenkin anarkisti Tommin edesottamuksia. Toisessa jaksossa joukkoon liittyi hieman hiljaisempi Anu. Tarkkis on nyt Areenassa yhdessä Kaatiksen, Häräntappoaseen, Rakastuin mä luuseriin, Milkshaken ja monen mielenkiintoisen nuorista kertovan elokuvan kanssa.

Yllätys oli pienoinen, kun nyt aikuisena katsoin sarjan uudestaan – eihän Tommi ollut tämän päivän mittapuulla ollenkaan niin pahis! Lisäksi nyt sympaattisena huomiona puheenparresta käy erittäin selkeästi ilmi, että sarja on tehty aikanaan Tampereella. Mutta voi sitä nostalgian määrää, jota sarjan katsominen aiheutti. Tarkkis on jäänyt niin monelle meille 1980–1990-luvulla nuoruuttaan eläneille mieleen. Ja nyt kaikki nekin, jotka eivät eläneet nuoruuttaan silloin pääsevät fiilistelemään tuota aikaa, koska koko Tarkkis-sarja on julkaistu Areenaan! Lisäksi katseltavissa on sarjasta tehty spin-off Kaatis. Muistaako tätä kukaan?

Tarkkis ja Kaatis Areenassa

Tarkkis

Tarkkis on kahdeksanosainen lastensarja koulun tarkkailuluokasta. Se kertoo huumorilla ja lämmöllä luokan arjesta. Luokalla on kolme poikaa: innokkaan yritteliäs Ville, suulas Janne ja anarkisti Tommi. Sarjan alussa luokka saa uuden opettajan, mutta käytöstä poistetut pulpetit. Poikien elämään...

Kaatis

Tommi och Ville från Observationsklassen har sommarlov. Det finns mycket att göra och en moppe skulle inte vara så illa. Men det finns inte pengar att köpa en. Pojkarna börjar leta efter sommarjobb och slutar som barnvakter. Förutom att jobba borde de hinna söka tjejer, se Pelle Hermanni och åka...

Mutta ei tässä vielä kaikki. Samaan sarjaan Tarkkiksen kanssa osuu myös kuusiosainen Häräntappoase vuodelta 1989 - jopa sukupolvikokemukseksi nousseesta Anna-Leena Härkösen kirjasta tehty sarja. Aikanaan kirja tuli luettua useampaan kertaan ja sarjakin katsottua niin monta kertaa, kun se televisiossa uusittiin. Kylmiä väreitä meni tätäkin uudelleen katsellessa. Tarkkiksen tapaan myös Häräntappoase on kokonaisuudessaan Areenassa.

Häräntappoase

Skolan tar slut och sommaren ligger framför. Allu planerar att fira sommaren med att grädda pizzor i Stockholm, men mamma har lovat att han ska åka på höarbete till några släktingars gård i Torvenkylä. Allu finner sig i sitt öde och reser ut på bondvischan. Men Torvenkylä by vaknar till liv när...

Jos kasarinostalgia ei aivan osu kohdalle, niin ei hätää! Vuonna 1994 näki päivän valon "pirtelösarja" eli tietenkin Milkshake. Ysärihelmenä julkaisemme koko Milkshake-sarjan, joka kertoo The Original Hamburger Restaurant -ketjun ravintolassa työskentelevien nuorten naisten Elisan, Juulian, Heidin, Lindan ja Oonan elämästä ja ystävyydestä.

Lopuksi sokerina pohjalla nuoriso-ohjelmien Areena-paketista löytyy vielä Sara Mellerin tähdittämä sarja Rakastuin mä luuseriin vuodelta 2005. Sen tunnusmusiikki vie kyllä 1990-luvulle, mutta sarjan teema on hyvinkin ajankohtainen. Visuaalinen ilme ehkä paljastaa, että eletään 2000-lukua.

Milkshake ja Rakastuin mä luuseriin Areenassa

Milkshake

Milkshake on tarina viidestä naisesta, jotka työskentelevät The Original Hamburger Restaurant-ketjun ravintolassa. Elisa on ottanut ravintolan vastuulleen vanhempiensa kuoltua ja pyörittää sitä Juulian, Heidin, Lindan ja Oonan kanssa. Sarja kertoo ystävyydestä, väkivallasta ja kostosta sekä...

Rakastuin mä luuseriin

Jos joku rakastuu luuseriin, yksi kertoja tarinalle ei riitä. 12-osainen draamakomedia vuodelta 2005 on viiden nuoren tarina, viidestä eri näkökulmasta. Nörtit ja omituiset kohtaavat kauniit ja suositut. Iina, Hemmo, Make, Helena ja Outi ovat keskellä rakastumisia ja romahduksia. Kostoa, juonia...

Nämä ja muutama muukin nostalgiaherkku löytyy 11.5. Areenasta Toivotut-draamapaketista Nuorisoa kevätyössä. Joten jos kevätyöt eivät vielä vedä puoleensa, voi linnoittautua sohvalle ja hukuttautua oi niin ihanan nostalgian syleilyyn. Nauttikaa!

Kommentit
  • Ystävyyttä ja hämäräbisneksiä Areenassa – kuusi asiaa, jotka yhdistävät kasarin ja ysärin seikkailusarjoja

    Kuusikko ja kuoleman varjot sekä muut sarjat Areenassa.

    Kalakukkoreseptin ryöväävät rosvot, huumerahojen perässä oleva prätkäjengi ja muut hämäräbisnekset houkuttelevat lapsia ja nuoria selvittämään rikoksia. Yhdeksän kesäistä jännitysohjelmaa on julkaistu nyt Areenaan ja ne ovat katsottavissa vähintään vuoden ajan. Listasimme kuusi asiaa, jotka yhdistävät näitä seikkailuja.

  • Areenan käyttö jatkaa kasvuaan

    Areenan käyttö on vuoden aikana kasvanut kovaa vauhtia

    Kesän lähestyessä on hyvä tilaisuus katsoa, miten Areenan käyttö on kehittynyt. Ja kehitystä selvästi on. On ilo huomata, että suomalaiset ovat ottaneet Areenan aiempaa aktiivisempaan käyttöön monilla eri laitteilla. Areena on edelleen Suomen arvostetuin verkkopalvelu ja suositumpi kuin esimerkiksi kansainvälinen suoratoistojättiläinen Netflix.

  • Kirjautumalla enemmän irti Yle Areenasta

    Kirjautuminen helpottaa Areenan käyttöä

    Areenaa on jo jonkin aikaa muutettu ohjelmakirjastosta henkilökohtaisesti jokaista käyttäjää palvelevaksi video- ja audiopalveluksi. Henkilökohtaisuus toteutuu erityisesti silloin, kun käyttäjä kirjautuu Areenaan. Yle Tunnus on monissa Ylen palveluissa käytössä oleva kirjautumispalvelu, jonka avulla käyttäjä voi tunnistautua ja saada parempaa henkilökohtaista palvelua.