Hyppää pääsisältöön

Nokia – totuus Suomesta?

Nokia-kuunnelman päähenkilöt.
Nokia-kuunnelman päähenkilöt. Kuva: Yle/Anne Hämäläinen Nokia Oyj,yle draama

Kun Nokia syyskuussa 2013 myi matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille, uutisotsikoissa vallitsi maansuru. Tasavaltamme kruununjalokivet oli kaupattu, Suomi-neito amputoitu!

Nokian nouseminen maailman suurimmaksi, arvostetuimmaksi ja arvokkaimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi ja yhtiöksi, joka muutti konkreettisesti maailmaa, oli 1990-luvun lamasta ylös räpiköineelle Suomelle identiteettitarina. Samoihin aikoihin Nokian maailmanvalloituksen kanssa osui ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus ja Suomen liittyminen nykyisen Euroopan unionin jäseneksi.

Kansakunnan henki oli optimistinen, avoin ja kansainvälinen. Surkuttelun ja surkeuden jälkeen huomasimme olevamme emme vain ihan hyviä vaan maailman parhaita. Ryhtimme oikeni, kun kansainvälisessä suurkaupungissa jonkun taskussa pärähti soimaan Nokia tune. 2000-luvun matkapuhelin-Nokia oli enemmän kuin Suomen suurin yhtiö. Siksi matkapuhelinliiketoiminnan myyminen herätti suuria tunteita.

Toisesta näkökulmasta matkapuhelinliiketoiminnan myyminen Microsoftille näyttää eri tarinalta. Tuon tarinan päähenkilö on mukautuva, tilaisuuksiin tarttuva ja kylmäpäinen yhtiö, joka osaa tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat. Nokian historia on muutoksen historiaa. Yhtiön vanhimmat juuret ovat puuhiomossa, jonka kiinnostavimmaksi toiminnaksi muodostui sähköntuotanto, jota naapurissa sijainnut Suomen Gummitehdas tarvitsi sen hetken kemian alan high techiä edustaneiden kalossien valmistamiseen. Matkapuhelinbisneksen historia jäljittyy Suomen Kaapelitehtaaseen, jonka kumivalmistaja osti 1920-luvulla.

Tuskin mikään yhtiö sopii niin hyvin Suomen metaforaksi kuin Nokia.

Nokia tunnettiin vessanpaperistaan ja televisioistaan. Se valmisti teknologiaa yrityksille ja pamppuja poliiseille. Nokia on käynyt lukuisten kuilujen partaalla ja palannut voittajana tavalla tai toisella. Mukautuvuuden ja mahdollisuuksiin pragmaattisesti tarttuvan yhtiön tarina on sankaritarina. Se on samaa sukua torjuntavoiton, Paasikiven poliittisen viisauden ja mobiilipelistartupien kanssa.

Tuskin mikään yhtiö sopii niin hyvin Suomen metaforaksi kuin Nokia. Siksi Radioteatterin idea juhlistaa Suomen 100-vuotisjuhlia neliosaisella Nokia-kuunnelmalla on hieno oivallus. Myös siksi, ettei liike-elämää ole käsitelty taiteissa ähkyksi asti siitä huolimatta, että juuri yritykset työllistävät ja tuovat vientitulot, ovat maan iskunyrkki kansainvälisessä kilpailussa ja kädenojennus globaalissa työnjaossa.

Vaikka kuunnelma on jäsennetty Nokian ykkösmiesten kautta, se ei ole johtajien tarina.

Nokia – Suomen suurin tarina jakautuu neljään osaan ja niiden myötä neljään aikakauteen. Ensimmäisessä, maanisen Kari Kairamon johtaman Nokian ajassa käydään clearingkauppaa ja herkutellaan sen hulluuksilla. Toisessa osassa valloitetaan maailman matkapuhelinmarkkinat Jorma Ollilan johdolla. Steven Elopin aikaa käsittelevä kolmas osa ei jylise palavia öljylauttoja tai Lasse Virénin kompurointia Münchenin rekortanilla, vaan keskiössä ovat Nokialta irtisanotut tai irtisanoutuneet työntekijät, "entiset nokialaiset". Tetralogian päätösosa tulee nykyhetkeen, Rajeev Surin kauteen Surin fiktiivisen haastattelu-henkilökuvan kautta.

Kari Heiskanen katsoo (roolissaan Kari Kairamo) kameraan kädessään vanha Nokian puhelin.
Kari Heiskanen Kari Kairamona Kari Heiskanen katsoo (roolissaan Kari Kairamo) kameraan kädessään vanha Nokian puhelin. Kuva: Yle/Anne Hämäläinen yle draama
Kasimir Baltzar katsoo kameraan päällään sininen puku.
Rajeev Surinia näyttelee Kasimir Baltzar Kasimir Baltzar katsoo kameraan päällään sininen puku. Kuva: Yle/Anne Hämäläinen Kasimir Baltzar,nokia
Mikä on tää Suomi, johon olen muuttamassa?

Vaikka kuunnelma on jäsennetty ykkösmiesten kautta, se ei ole johtajien tarina. Vaikka tetralogian päätösosa on valtaosin Rajeev Surin monologia, ei se Surista kerro vaan elämästä globaalissa maailmassa. "Mikä on tää Suomi, johon olen muuttamassa?" Suri kysyy, ja siihen Nokia – Suomen suurin tarina kokonaisuutena omalla tavallaan vastaa. Se on suomalaisuuden tarina, tai paremminkin eri puolia suomalaisuudesta Nokian kautta esitettynä.

Esteettisesti kuunnelmasarja on kuin monialayhtiö, jonka eri osat toimivat eri logiikoilla, mutta muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Kuunnelma ei ole koherentti näkemys tai tulkinta vaan monipuolinen tarkastelu, loputtoman materiaalin pöyhäisy. Pöyhäisy nostaa esiin kiinnostavia detaljeja, joista sommittuu jotain kokonaisuuden tapaista.

Draamaahan yhtiön historiasta ei puutu.

Nokia – Suomen suurin tarina ei ole totuus Nokiasta eikä totuus Suomesta, ja hyvä niin, sillä tiukasti määritelty totuus olisi virhetulkinta. Yhtiö tai kansakunta ei redusoidu juoninäytelmäksi, joka koostuu alusta, keskikohdasta ja lopusta.

Parikymmentä vuotta Nokiaa taloustoimittajana seuranneena ja toisaalta yrityksen historiaa parinkin mahdollisen kaunokirjallisen teoksen näkökulmasta tarkastelleena kirjailijana minulla on oma näkemykseni siitä, kuinka Nokian historia jäsentyy draamallisesti. Draamaahan yhtiön historiasta ei puutu. Nokian historian kirjoittanut professori Martti Häikiö ei suotta ole nimennyt historiatrilogiansa toista osaa Sturm und Drangiksi.

Tärkeämpää kuin mitä kuunnelmasarja ei ole, on tietenkin se, mitä se on. Se on kunnianhimoinen taideteos, joka nostaa esiin ehdotuksia, joiden kanssa kuulija voi olla samaa tai eri mieltä tai parhaassa tapauksessa tarkastella suhdettaan väitteisiin. Huomasin tekeväni näin.

Kuunnelmasarja jättää hyödyntämättä selviä draamanpaikkoja. Poissa on esimerkiksi Risto Siilasmaan toiminta Nokian uudelleenjärjestelijänä 2010-luvulla tai Ollilan rooli markkinavoimien tahdon tunnustelijana. Kun alku on ajoitettu kolmen yhtiön fuusioimiseen, sadan vuoden historian anekdootit on täytynyt rajata pois aivan lopun välähdystä lukuun ottamatta.

Kuunnelmasarja on myös kolmatta osaansa lukuun ottamatta hyvin miehinen. Liisa Ollila jää miehensä peiliksi. Jorma Ollilan Nokian dream teamiin kuulunutta Sari Baldaufia ei taideta edes mainita. Tärkeämpää kuin mitä kuunnelmasarja ei ole, on tietenkin se, mitä se on. Se on kunnianhimoinen taideteos, joka nostaa esiin ehdotuksia, joiden kanssa kuulija voi olla samaa tai eri mieltä tai parhaassa tapauksessa tarkastella suhdettaan väitteisiin. Huomasin tekeväni näin.

Olemmeko juuri me kansaa, jolle ei riitä kuin täydellinen? Vallitseeko entisten nokialaisten keskuudessa todella jonkinlainen vaikenemisen tai häpeän kulttuuri, ja tarkoittaako se, että meidän on vaikea tulla toimeen menestyksen kanssa? Onko juuri suomalaisille silmiinpistävän leimallista, että kansallisena juhlapäivänä juodaan alkoholia julkisella paikalla?

Entä Elopin ja Surin puheenkirjoittajien suosimat stereotypiat suomalaisuudesta? Olemmeko sitkeitä kuin Lasse Virén Münchenissä, hyvin koulutettu kansa, joka osaa tehdä innovaatioita eikä suhtaudu asioihin sentimentaalisesti?
Nokiasta ei ole yhtä totuutta. Samalla Nokia on yksi totuus Suomesta.

Juhana von Baghin ohjaaman kuunnelmasarjan huippu on toisen osan viimeinen kohtaus. Kuten Harri Saukkomaan ja Jorma Ollilan kirjoittamasta Ollilan yritysjohtajaelämäkerrasta Mahdoton menestys tiedetään, New Yorkin kaksoistorni-iskun iltana Ollila söi illallista (tai päivällistä, elämäkerrassa käytetään ateriasta kumpaakin sanaa) tyttärensä Annan kanssa. Se on harvoja hetkiä, jotka Ollila on paljastanut yksityiselämästään ja lapsistaan.

Juhana von Bagh katsoo pois kamerasta
Ohjaaja Juhana von Bagh Juhana von Bagh katsoo pois kamerasta Kuva: Yle / Anne Hämäläinen juhana von bagh
Hannu-Pekka Björkman osoittaa Nokian 3310-puhelinta ja hymyilee kameralle.
Hannu-Pekka Björkman esittää Jorma Ollilaa Hannu-Pekka Björkman osoittaa Nokian 3310-puhelinta ja hymyilee kameralle. Kuva: Yle/Anne Hämäläinen Hannu-Pekka Björkman,nokia

Ruokailu tapahtui huippuravintola Viassa. Ollila söi wokkia. Kohtaus on elämäkerran koskettavimpia, joten ei ole ihme, että käsikirjoittaja Tuomas Timonen on dramatisoinut sen osaksi kuunnelmaa. Elämäkerran todistukselle uskollisesti kuunnelman Ollila ja hänen tyttärensä keskustelevat, ja kun Saukkomaan–Ollilan lauseita on muutettu vain näennäisesti, syntyy vahva totuuden illuusio. Sen päälle on rakennettu fiktio, jossa Ollila sanoo ruuan olevan pahaa. "Tämä on ihan hyvää", tytär kommentoi. "'Ihan hyvää' ei jää millään tavalla kulinarismin historiaan", Ollila kuittaa.

Vertaus yritysjohtoon on ilmeinen. Ihan hyvä matkapuhelin tai matkapuhelinverkkoteknologia ei riitä. Täytyy olla maailman paras. Sen Nokia ensin osoitti ja sen jälkeen sai karvaasti kokea.

Kokki tulee paikalle ja lupaa tehdä Ollilalle uuden annoksen. Alkaa Hannu-Pekka Björkmanin tulkitsema, maaniseksi yltyvä monologi: "Ei se riitä. Mitä sä aiot tehdä siinä toisin? Miten sä varmistat, että se uusi annos ei ole myös pahaa? Jos sä teit tän huonosti, mutta teet sen uuden annoksen samalla tavalla, niin siitähän tulee myös pahaa. Sun pitää analysoida tää annos, nimenomaan tämä annos ja ymmärtää, mikä tekee siitä niin paskan. Kun sä ymmärrät, miks tää on pahaa, mikä tekee tästä huonon, niin sä saat samalla vastauksen siihen – yllätys, yllätys –, mitä pitää muuttaa. Pitääks tää vääntää sulle rautalangasta vai rautakangesta? Jos sä huomaat, että tää on suolatonta, niin pitääkö lisätä sokeria vai suolaa? Mun mielestä suolaa. Ootko sä samaa mieltä, häh? Tai jos tää on muuten vaan mautonta, sun pitää ymmärtää, miksi tää on mautonta. –– Jos ja kun tää on syömäkelvotonta mössöä, sun pitää ymmärtää, mikä tekee tästä mössöä ja olla tekemättä sitä enää koskaan!"

Nokia – Suomen suurin tarina on satavuotiaan Suomen ja suomalaisuuden konsernivälitilinpäätös. Pro forma -luvuin, kertaerillä korjattuna.

Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija, taloustoimittaja ja kirjallisuuslehti Parnasson vastaava tuottaja.

Kuuntele kuunnelmasarjan jaksot Areenassa!

Kirjailija Karo Hämäläinen
Karo Hämäläinen Kirjailija Karo Hämäläinen Kuva: Harri Hinkka karo hämäläinen