Hyppää pääsisältöön

Petina Gappah: Liian tutut tarinat olisivat empatian loppu

kuvakollaasi Helsinki Lit esiintyjistä
kuvakollaasi Helsinki Lit esiintyjistä Kuva: Yle Helsinki Lit

Työviikon loppumisesta ei ollut kulunut tuntiakaan, kun Savoy-teatteri Helsingissä oli jo täynnä lukijoita. Käännöskirjallisuuden tapahtuma Helsinki Lit oli myyty loppuun. Festivaali jatkuu lauantaina, jolloin lavalle nousee esimerkiksi Nobel-voittaja Orhan Pamuk.

Tuomas Nevalninna sen sanoo: kirjailijahaastatteluja on toivottaman vaikea tehdä.

– Ensinnäkin, emme voi olettaa, että osallistujat ovat lukeneet kirjan. Emme voi siis puhua juonesta ja spoilata sitä. Toinen ongelma on se, että kirjailijat aina kieltävät kaiken. Vai kiellätkö tämän, Laurent Binet? Tuomas Nevanlinna kysyy.

Mutta Helsinki Litissä kirjoista puhuminen tuntuu vaivattomalta, hauskalta ja ajatuksia avaavalta. Ei haittaa, ettei tunne kaikki kirjailijoita, sillä pääosassa ovat ajatukset, kokemukset ja tunteet.

Helsinki Lit alkaa tapahtuman ohjelmajohtajan Philip Teirin haastattelulla. Festivaali järjestetään nyt kolmatta kertaa.

– Kyselin ensin muilta, että voisivatko he järjestää uudenlaisen kirjallisuustapahtuman. Sitten tajusin, että minähän voisin tehdä sen itsekin, sanoo Teir.

Helsinki Litillä ei ole yhtä teemaa. Se olisi väkinäistä tai rajaavaa, Teir sanoo.

Yhteen perjantai-iltaan mahtui teema toisen perään.

Helsinki Lit ei kaipaakaan teemaa. Yhteen perjantai-iltaan mahtui teema toisen perään, näin:

Linda Boström Knausgård, Märta Tikkanen ja Juha Itkonen puhuvat tunnustuskirjallisuudesta ja läheisten kuvaamisesta. Laurent Binet ja Tuomas Nevanlinna puhuvat faktan ja fiktion nivoutumisesta, Andrew Michael Hurley ja Antti Tuomainen ahdistavasta pienestä kylästä, josta tulee näyttämö uskonnollisuudelle ja pahuudelle.

Illan päättävät Sirpa Kähkönen, Aris Fioretos ja Petina Gappah, jotka vyöryttävät aiheen toisensa perään, kuten aidossa keskustelussa usein tapahtuukin.

Aris Fioretos ja Petina Gappah ovat molemmat kyllästyneet voittajien historiankirjoitukseen. Lisäksi puhuvat kulttuurisesta sensitiivisyydestä, sukupolvien perinnöstä, Euroopan tilasta ja kirjallisuuden merkityksestä.

– Kuvittele maailma, jossa kirjoittaisit vain asioista, jotka tunnet ja lukisit vain sinulle tutuista asioista. Se olisi empatian loppu. Kirjoittaminen on minulle empatian levittämistä, Petina Gappah sanoo.

Illan lopuksi voi ajatella, että tosiaan, miksi rajata yhteen, kun voi viikonlopun aikana puhua kaikesta mahdollisesta? Ja lauantai on vasta edessä!

Katso Helsinki Lit -tapahtumaa Kirjojen Suomen sivulla tai Yle Teema & Femillä!

lauantain aikataulun näet alta. Sivulle on koottu myös perjantain keskustelut. Ohjelmia ei ole tekstitetty.

Helsinki Lit kirjallisuusfestivaalin lauantain aikataulu
Helsinki Lit kirjallisuusfestivaalin lauantain aikataulu Kuva: Yle Helsinki Lit,aikataulut

Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin satoa

Petina Gappah: Liian tutut tarinat olisivat empatian loppu

Helsinki Lit alkaa Yle Teemalla la 13.5. klo 12 .40

Työviikon loppumisesta ei ollut kulunut tuntiakaan, kun Savoy oli jo täynnä lukijoita. Kolmatta kertaa järjestetty käännöskirjallisuuden tapahtuma Helsinki Lit oli myyty loppuun. Festivaali jatkuu lauantaina, jolloin lavalle nousee esimerkiksi Nobel-voittaja Orhan Pamuk. Helsinki Lit -lähetys Yle Teemalla la 13.5. klo 12 .40 alkaen.


Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi