Hyppää pääsisältöön

Yle.fi-etusivu uudistui – sisällöt löytyvät nyt entistä paremmin

Yle.fi uusi etusivu
Yle.fi uusi etusivu yle.fi

Yle.fi-etusivu uudistui 17.5. Uudistunut etusivu tarjoaa Ylen monipuolisen verkkotarjonnan sisällöt värikkäämmin, raikkaammin ja ilmeikkäämmin.

Aamulla etusivu on uutispainotteisempi, iltapäivällä sivu tarjoilee myös puheenaiheita ja näkökulmia. Illalla sivulle nostetaan päivän keskeisimpien uutisaiheiden rinnalle syventäviä ja taustoittavia juttuja. Sivu on myös suunniteltu toimimaan erityisen hyvin mobiililaitteilla.

Ylen verkkosivujen käyttäjiä on kuunneltu uudistusprojektin eri vaiheissa. Suunnittelutyön yhteydessä tehtiin useita käyttäjätestejä ja sivujen käyttöä seurataan tiiviisti myös uudistuksen jälkeisinä päivinä.

“Julkaisun jälkeen seuraamme erityisen tiiviisti, mistä käyttäjät pitävät ja mikä toimii. Yritämme löytää kaiken tiedon keskeltä havaintoja, joiden avulla voimme jatkuvasti kehittää palvelua mahdollisimman monelle”, kertoo Uutis- ja ajankohtaistoiminnan kehittämisen päällikkö Mika Rahkonen.

Yhtenä uudistuksen tavoitteena on helpottaa Ylen kiinnostavien verkkosisältöjen löytymistä. Yle julkaisee päivittäin verkkosivuillaan noin 300 juttua sekä kaikki Areenan sisällöt. Tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset löytyvät jatkossakin etusivulta, mutta Ylen uutisten varsinainen koti verkossa on yle.fi/uutiset ja sovelluspuolella Ylen Uutisvahti.

Yle.fi -etusivun kehittämisestä ja ylläpidosta vastaa Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminta.

Lisätiedot:
Mika Rahkonen, Uutis- ja ajankohtaistoiminnan kehittämisen päällikkö, Yle, mika.rahkonen@yle.fi

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.

  • Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut – lue puolison koskettava kirje

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut.

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut. Lindahl kuoli 21.3.2017. Hänen kuolemastaan ei ole tätä ennen kerrottu julkisuudessa lähiomaisten toiveesta, myöskään kuolinilmoitusta ei julkaistu. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että Lindahlin puoliso Martti Kirsitie oli kirjoittanut kirjeen kuolleelle puolisolleen. KulttuuriCocktail sai kirjeen luettavakseen ja luvan julkaista sen.

  • Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä - radiodraamaa keskikesän juhlaan

    Radiodraaman juhannuspaketissa useita toivekuunnelmia

    Hellii juhannuksena helle tai piinaa sade ja savuava grilli, voivat radiodraaman ystävät uppoutua kuunnelmien maailmaan. Seikkaile Knallin ja sateenvarjon kanssa New Yorkin alamaailmassa, noitien kera juhannustanhuvilla ja selvitä hukkuneen miehen kohtalo komisario Vahtosen kanssa.