Hyppää pääsisältöön

Suomen suurin radiokanava Radio Suomi saa uuden vetäjän

Jonna Ferm istuu punaisella sohvalla
Jonna Ferm istuu punaisella sohvalla Kuva: Yle Kuvapalvelu/Jussi Nahkuri Radio Suomi

Radio Suomen uudeksi ohjelmapäälliköksi on valittu Jonna Ferm, 41. Ferm siirtyy tehtävään Yle Puheen ohjelmapäällikön paikalta.

Ferm on työskennellyt 2000-luvun vaihteesta Ylen radiokanavilla useissa eri tehtävissä: muun muassa toimittajana, juontajana, tuottajana ja vastaavana tuottajana YleX:ssä sekä ohjelmapäällikkönä Yle Puheessa. Radio Suomen ohjelmapäällikkönä Ferm aloittaa kesäkuun alussa.

Radio Suomi on ylivoimaisesti Suomen suurin radiokanava. Se on osa suomalaisten arkea ja juhlaa ja tavoittaa joka viikko yli kolmasosan suomalaisista.

“Tätä isoa joukkoa kuuntelijoita haluamme palvella hyvin tulevaisuudessakin ja samalla kehittää tarjontaamme verkossa. Jonnalla on vankka kokemus molemmista tehtävistä”, Ylen radiopäällikkö Marja Keskitalo sanoo.

Yle Puheen ohjelmapäällikön tehtävän lisäksi Ferm on viime aikoina vastannut Ylen radio- ja audiopalvelujen kehittämisestä verkossa, esimerkiksi Yle Areenassa.

“Myös Radio Suomi uusiutuu ja elää mukana suomalaisten muuttuvassa mediamaisemassa. Vahvaa ja laadukasta radiota kehitetään luonnollisesti jatkossakin. Ja uskon, että Radio Suomella on tulevaisuudessa paljon lisäarvoa myös digitaalisilla alustoilla”, Jonna Ferm sanoo.

Lisätiedot:
Marja Keskitalo, radiopäällikkö, marja.keskitalo@yle.fi
Jonna Ferm, ohjelmapäällikkö, jonna.ferm@yle.fi

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.

  • Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut – lue puolison koskettava kirje

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut.

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut. Lindahl kuoli 21.3.2017. Hänen kuolemastaan ei ole tätä ennen kerrottu julkisuudessa lähiomaisten toiveesta, myöskään kuolinilmoitusta ei julkaistu. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että Lindahlin puoliso Martti Kirsitie oli kirjoittanut kirjeen kuolleelle puolisolleen. KulttuuriCocktail sai kirjeen luettavakseen ja luvan julkaista sen.

  • Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä - radiodraamaa keskikesän juhlaan

    Radiodraaman juhannuspaketissa useita toivekuunnelmia

    Hellii juhannuksena helle tai piinaa sade ja savuava grilli, voivat radiodraaman ystävät uppoutua kuunnelmien maailmaan. Seikkaile Knallin ja sateenvarjon kanssa New Yorkin alamaailmassa, noitien kera juhannustanhuvilla ja selvitä hukkuneen miehen kohtalo komisario Vahtosen kanssa.