Hyppää pääsisältöön

Jenny Lehtinen: "Elämänmuutokseni on ollut totta vain sekuntien välähdyksinä"

Kapinajohtajan kuulumiset.
Kapinajohtajan kuulumiset. Kuva: Yle Kuvapalvelu, Anne Hämäläinen; Annukka Palmén-Väisänen Jenny Lehtinen,vaakakapina

Vaakakapina kuvasi vähän aikaa sitten oikeaa elämänmuutosta tekevän ihmisen olevan kuin pallo flipperissä. Muutoksen tekeminen on jatkuvaa heiluriliikettä vanhan, tutun ja turvallisen, sekä uuden, tuntemattoman ja pelottavan välillä. Miten hyvin tuo kuvaakaan kaikkea sitä mitä olen tämän elämänmuutoksen aikana läpi käynyt. Ja käyn edelleen.

Viimeistään tässä kohtaa, vuoden aktiivisen muutostyön jälkeen olen oppinut, että aina kun teen tai oivallan jotain oikeaan suuntaan, siitä seuraa vastareaktio. Ja mitä suuremmasta muutoksesta tai oivalluksesta on kysymys, sen suurempi on myös vastareaktio. Sitä flipperipallona poukkoilua siis. Noiden vastareaktioiden hyväksyminen ei ole todellakaan ollut helppoa, mutta senkin olen oppinut, että mitä pidempään niitä vastaan taistelee, sen pidempään menee siihen, että voi oikeasti jatkaa eteenpäin. Ne tulee, ne on elettävä läpi, opittava jotain ja jäätävä odottamaan seuraavaa.

Aika moni on kirjoittanut Jenny ja Läskimyytinmurtajissa siitä, miten tuntuu vaikealta oikeasti ja aidosti hyväksyä itsensä. Että vaikka ajatusta kannattaa, niin silti se on vielä sellaista sanahelinää ja tyhjää hokemista vailla todellista sisältöä.

Hei, samassa veneessä ollaan! Tällaista se aluksi on. Jos tietyt rakenteet mieleen ja ajatteluun on rakennettu vuosien ja vuosikymmenten varrella, niiden muuttaminen myös ottaa aikaa. Joillain enemmän, joillain vähemmän. Mä kuulun niihin, joilla enemmän.

Tapasin Vaakakapinan psykologin Satu Lähteenkorvan viime viikolla, ja juteltiin pitkään tästä asiasta hänen kanssaan. Juteltiin myös siitä, mitä ah niin pientä, mutta mun elämässä ihan valtavan merkittävää nyt on tapahtunut.

Mulla on tänä keväänä, oikeastaan viimeisen kuukauden aikana vasta, tapahtunut kolme oivallusta, joita kutsun välähdyksiksi. Välähdyksiä siitä, miten mä ihan oikeasti haluan ajatella ja elää. Välähdyksiä siitä sisäisestä tunteesta, jonka varassa mä haluan loppuelämäni viettää.

Ja jokaisen välähdyksen jälkeen olen mennyt flipperissä kovempaa kuin aikoihin.

Ensimmäinen välähdys oli syvä ymmärrys siitä, että jos mä ihan oikeasti uskon sen, että mä voin koko loppuelämäni syödä mitä mä haluan, milloin mä haluan ja minkä verran tahansa mä haluan, mun ei koskaan enää tarvitsisi vetää övereitä ja syödä yli oman tarpeeni. Ei koskaan tarvitsisi syödä illalla puoliväkisin viimeisiä suklaita, koska huomennahan en tietenkään enää moista syntiä harrasta. Syödä buffetissa sitä kolmatta lautasellista, kun kerran jotain hyvää saa. Vain tämän kerran, tietysti.

Tällä välähdyksellä oli kestoa noin kaksi sekuntia. Mutta se jätti jäljen. Että hetken tässä elämässä tuo ajatus on ollut mulle totta, ja kun sitä kohti jatkan sitkeästi matkaani, niin joku päivä se on se pohja, jolle syömiseni perustan. Vastareaktiona tästä seurasi holtitonta syömistä samana iltana.

Toinen välähdys oli ajatus siitä, että kyllä mä ihan oikeasti voisin vaan olla tyytyväinen itseeni juuri tällaisena kuin olen, ja keskittyä elämään omaa elämääni siitä nauttien, ilman että mä oikeasti enää koskaan annan ajatustakaan laihduttamiselle.

Tällä oli kestoa noin viisi sekuntia, ja se sai aikaan uskomattoman endorfiiniryöpyn ja kymmeniä mielikuvia kaikista asioista ja tilanteista, jotka ovat vielä kymmenen kertaa entistä ihanampia kun edes taustalla ei ole ajatusta siitä, että ei pitäisi, ei saisi, miltä mä näytän, huomenna ainakin sitten laihdutan. Jälleen kerran vastareaktiona oli holtitonta käytöstä, joka ahdisti, mutta mukaan jäi myös aavistus siitä, että tällainen perusolo on mahdollinen.

Kolmas välähdys liittyi liikkumiseen. Pidemmän tauon jälkeen onnistuin lähtemään tosi stressaantuneena lenkille, kun lupasin itselleni pyhästi että tällä kertaa en mittaa millään lailla vauhtiani tai muita tehokkuuden mittareita, vaan lenkin ainoa tarkoitus on saada rentoutta ja jaksamista päivään ja laukaista stressiä mahdollisimman hyvin. Ja silloin se välähdys tuli: syvä ymmärrys siitä, että tosiaan, munhan kannattaisi elää loppuelämäni näin: liikkua niin, että siitä tulee mulle ennen kaikkea hyvä olo, ei lisää stressiä. Jälleen: muutama sekunti syvää ymmärrystä. Mutta ai hitto miten hienoja sekunteja ne olikaan!

Tästä seurasi kaikkein kovin vastareaktio. Jokunen päivä sitten päädyin tunnustamaan Saaralle, että hitto, ihan varkain mun mieleni oli taas tehnyt mulle ansan, ja olin ehtinyt jo käydä kaksi kertaa vaa´allakin ( sitten viime syyskuun!!!), koska mun suunnittelema hieno liikuntapainotteinen dieettini sitä vaati. Ja vasta tuon asian ääneen kunnolla sanominen sai tuon ajatusansan laukeamaan. Enää en ole käynyt vaa´alla enkä käy. Enkä suunnittele laihduttamista. Ennen kuin seuraavan kerran aidosti oivallan jotain suurempaa.

Tällaista tämä on. Jatkan tätä polkua, joka on kivikkoinen mutta silti niin hyväksi havaittu. Ja kuljen kohti sitä päivää kun flipperin liike vihdoin rauhoittuu. Koska mä todella uskon, että niin vielä tulee tapahtumaan.

Muutoksen flipperissä ihminen kimpoilee laihduttajaminän ja vapausminän välillä, kunnes tasapaino ajan myötä löytyy. Kuvan idea: psykologi Satu Lähteenkorva.
Muutoksen flipperissä ihminen kimpoilee laihduttajaminän ja vapausminän välillä, kunnes tasapaino ajan myötä löytyy. Kuvan idea: psykologi Satu Lähteenkorva. Kuva: Idea / Satu Lähteenkorva, toteutus / YLE / Annukka Palmén-Väisänen satu lähteenkorva
  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina