Hyppää pääsisältöön

Panetko painoa sanalle?

Kolme suomuorakas -sientä
Kolme suomuorakas -sientä Kuva: CC mountainamoeba suomuorakas

Suomuorakas, tuo syysmetsien sienikaunokainen, on meidän perheessä suo muo rakas - ihan tietoisesti, koska kuulostaa hauskalta niin lausuttuna. Sanan väärin painottaminen voi toisinaan aiheuttaa vakavampiakin väärinymmärryksiä.

Monet kieleen liittyvät asiat ovat äidinkieltään käyttävälle niin itsestään selviä, ettei niitä tule lainkaan ajatelleeksi. Kuten esimerkiksi painotus. Sitä ei välttämättä kuule, mutta se jäsentää puhetta ja tekee sen ymmärrettäväksi. Jos puhuessa pitäisi koko ajan miettiä mille tavulle painottaa, menisivät sanat varmasti sekaisin. Ruotsinkielinen, näkövammainen isoäitini hermostui aina, kun yritin lukea hänelle ruotsiksi ääneen. Viimeistään yhdyssanojen kohdalla lukemani muuttui kuulemma käsittämättömäksi. Lukemaani ymmärtämättä en osannut painottaa sanoja oikein.

Mer i komme reen las tenko dinka dulla

Ruotsia vai siansaksaa? Ei, vaan supisuomea tarkoituksella väärin painotettuna. Hauska lastenloru havainnollistaa, miten olennaista painotus suomenkin kielessä on. Hankaluuden yleensä huomaa vasta, kun yrittää ymmärtää tai tuottaa vierasta kieltä. Ruotsin kielessä painotus on sanan lopussa. Siksi suomalaiselta voi jäädä olennainen alku kuulematta. Venäjän kielessä puolestaan sanan merkitys voi muuttua kokonaan painotuksen mukaan. Ne täytyy vain tietää ja osata erottaa.

Suomen kielen sanapaino on kiinteä siten, että pääpaino on normaalisti sanan ensi tavulla ja sivupaino, mikäli sana on vähintään nelitavuinen, kolmannella ja siitä lukien aina joka toisella tavulla. Sanan toinen ja viimeinen tavu ovat yleensä painottomia.

sói-tan-nòl-li-sès-ti

Sivupaino voi osua neljännellekin tavulle, jos kolmas tavu on lyhyt ja neljäs tavu pitkä.

rá-sit-ta-màt-to-màs-sa

Kaksiosaisissa yhdyssanoissa voimakas sivupaino on jälkimmäisen yhdysosan alussa riippumatta siitä, kuinka mones tavu se on sanassa. Lausepaino tarkoittaa, että puhuja voi tiettyä sanaa korostamalla korostaa tarkoitustaan. Yllättävän erilaisia merkityksiä siinä syntyykin!

POIKA luki kirjaa. (Ei joku muu.)
Poika LUKI kirjaa. (Ei esim. repinyt sitä.)
Poika luki KIRJAA. (Ei jotakin muuta.)

Tapetointia kirjan sivuilla.
Tapetointia kirjan sivuilla. Kuva: Yle/Strömsö tähtiä ja tähteitä

Teoriassa tämä kaikki kuulostaa tosi hankalalta. Kuinka suomen kieltä opiskelevat voivat oppia painottamaan oikein? Tai kukaan mitään kieltä, koska jokaisessa kielessä on omat painotussääntönsä? Onneksi käytännössä painotus sujuu useimmiten ihan luonnollisesti ja miettimättä.

Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kävi huhtikuussa 2013 vieraana Tampereen yliopiston fonetiikan tutkija ja lehtori Michael O'Dell. Hänen mukaansa suomen kielen painotus ei ole aivan niin säännönmukasta, kuin yllä kuvataan. Puhe jakaantuu rytmijaksoihin, joiden ensimmäisen sanan ensimäisellä tavulla on muita voimakkaampi painotus. Muissa sanoissa, jos painotusta on, se riippuu puhujan pyrkimyksestä, vaikka pääsääntöisesti onkin ensimmäisellä tavulla. O'Dell kertoo ohjelmassa myös painotuksesta muissa kielissä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri