Hyppää pääsisältöön

The Late Late Show with James Corden tuoreena Los Angelesista

Tähtivieraita, sketsejä ja musiikkia! Erityisesti huippusuositusta Carpool Karaokesta tunnettu The Late Late Show with James Corden on viimein täällä. Sarjaa näytetään Kakkosella ja Yle Areenassa keskiviikosta lauantaihin alle kahden päivän viiveellä Yhdysvaltojen ensiesitykseen. Haastattelussa talk show -entusiasti, Noin viikon uutisten Jukka Lindström. Katso myös lista tulevista vieraista!

Noin viikon uutiset –ankkuri Jukka Lindström seuraa kansainvälisiä talk show –virtauksia sekä ammatin puolesta että yksityishenkilönä. Ei siis ihme, että Lindström pitää oikein tervetulleena The Late Late Show with James Cordenin saamista myös suomalaisten katsottavaksi.

- Tällä hetkellä Yhdysvalloissa ovat huudossa keskusteluohjelmat, joissa korostuu laulu- ja revyytyyppinen viihde. Kehityksen taustalla on nähdäkseni erityisesti Jimmy Fallon. Hänellä ei ole perinteisen talk show –juontajan taustaa, vaan Fallon on enemmänkin näyttelijä, laulaja ja imitaattori, joka alkoi pelata omilla vahvuuksillaan. James Corden edustaa tätä samaa, uudenlaista kehitystä. Mukana on yllätyksellisyyttä ja erilaisia tempauksia – kuten tietysti monille suomalaisillekin entuudestaan tuttu Carpool Karaoke.

Sekä James Corden että The Late Late Show’n edellinen vetäjä Craig Ferguson ovat brittejä. Jukan mukaan se on tuonut sarjalle selvästi omanlaisensa pohjavireen, josta on monenlaista hyötyä.

- Vaikka The Late Late Show kuvataan Los Angelesissa, sen muodossa ja fiiliksessä on Cordenin myötä vahvaa brittiläisyyttä. Jo Ferguson rikkoi jenkkiläisen talk show’n peruskaavaa, ja Corden on vienyt linjaa vielä pidemmälle. Estradityyppiseen suuntaan meneminen toimii mielestäni juuri siksi, että britit osaavat tietynlaisen ”kreiseilyn” tv-viihteessä parhaiten. Toisaalta taas eri kansalaisuus tuo tietynlaisen vapauden kommentoida asioita ulkopuolisena. Ajankohtaisuus ja politiikan kommentoiminen ovat tällä hetkellä keskeisiä amerikkalaisissa keskusteluohjelmissa, ja niitä on mukana Cordenissakin.

Jukka nostaa mielenkiintoisena huomiona esiin myös sen, kuinka vahva rooli house bandin vetäjä Reggie Wattsilla on The Late Late Show'ssa.

- Watts on itsekin koomikko, joka on tehnyt paljon musiikkiin liiittyviä juttuja jo aiemmin. Mielestäni hänelle pedattu paikka Cordenin eräänlaisena sidekickinä toimii tosi hyvin ja on oikeasti osa ohjelmaa.

Monilla meistä on hyviä muistoja Late Night With Conan O’Brienistä, jota esitettiin meillä pitkään, ensin TVTV:llä ja sitten Subilla. Jukka Lindstömin mielestä on tärkeää, että yhdysvaltalaisen talk show –viihteen viimeisimmät virtaukset saadaan nyt tänne The Late Late Show’n muodossa.

- Tunnustettakoon, että henkilökohtaisesti pidän enemmän Conanin edustamasta talk show –perinteestä monologeineen. Fallonin ja Cordenin suuntaan kuitenkin ollaan selvästi nyt menossa. Siksi odotan kiinnostuneena, miten The Late Late Show otetaan Suomessa vastaan. Olen iloinen siitä, että sarjaan panostetaan näin vahvasti, ja etenkin musiikin ja sketsien ystävät viihtyvät sen äärellä varmasti.

The Late Late Show with James Cordenin vieraat

Huom. Areenassa jaksot julkaistaan esityspäivinä aina klo 20. Kakkosella esitysaika hieman vaihtelee, ja se on ilmoitettu suluissa kunkin osan yhteydessä.

Keskiviikko 24.5. (klo 22): laulaja Lionel Richie ja näyttelijä Jenna Dewan Tatum.

Torstai 25.5. (klo 22): näyttelijät Jim Carrey sekä koomikot Al Madrigal ja Andrew Santino. Stand up -vieraana Erik Griffin.

Perjantai 26.5. (klo 22): näyttelijät Ed Helms, Priyanka Chopra ja Kaya Scodelario. Musiikkivieraana Paramore.

Lauantai 27.5. (klo 23.30): näyttelijät Orlando Bloom, Zac Efron ja Zach Woods. Musiikkivieraana Sigrid.

Keskiviikko 31.5. (klo 22): näyttelijät Terrence Howard ja Jenna Elfman. Musiikkivieraana Nicole Scherzinger.

Torstai 1.6. (klo 22): näyttelijät Allison Williams ja Darren Criss. Musiikkivieraana The Band Perry.

Perjantai 2.6. (klo 22): koomikko Tim Minchin, näyttelijät Abigail Spencer ja Ben Platt. Musiikivieraana Take That.

Lauantai 3.6. (sunnuntain puolella klo 0.20): tyyli-ikoni Victoria Beckham sekä näyttelijät Jessica Chastain ja Lisa Kudrow.

Keskiviikko 7.6. (klo 22.30): kokki Gordon Ramsay ja mediapersoona Michael Strahan.

Lontoossa kuvattavat jaksot:

Torstai 8.6. (klo 0.00): näyttelijä Nicole Kidman ja Kit Harington. Carpool Karaokessa Ed Sheeran.

Perjantai 9.6. (klo 22.10): näyttelijät Tom Cruise ja Jennifer Hudson sekä koomikko Russell Brand. Musiikkivieraana Kings of Leon.

Lauantai 10.6. (klo 22.05): ex-jalkapallotähti David Beckham ja näyttelijä Emily Blunt. Musiikkivieraana Harry Styles.

Keskiviikko 14.6. (klo 22.03): näyttelijä Salma Hayek ja ohjaaja Sofia Coppola. Ensiesitys USA:ssa 12.6.

Torstai 15.6. (klo 22.10): näyttelijät Jane Krakowski, Kate Mara ja Lily James. Musiikkivieraana Iggy Azalea. Ensiesitys USA:ssa 13.6.

Perjantai 16.6. (klo 22): näyttelijät Fred Armisen ja Tituss Burgess sekä ohjaaja Edgar Wright. Musiikkivieraana Gavin DeGraw. Ensiesitys USA:ssa 14.6.

Lauantai 17.6. (klo 22.05): näyttelijät Jamie Foxx ja Ansel Elgort. Musiikkivieraana Beth Ditto. Ensiesitys USA:ssa 15.6.

Keskiviikko 21.6. (klo 23): näyttelijät Ginnifer Goodwin, Eddie Izzard ja Jillian Bell. Musiikkivieraana Jason Derulo. Ensiesitys USA:ssa 19.6.

Torstai 21.6. (klo 23): tv-juontaja Chelsea Handler ja näyttelijä Dean Norris. Musiikkivieraana Khalid. Ensiesitys USA:ssa 20.6.

Perjantai 22.6. (klo 22): näyttelijät Seth Rogen, Will Arnett ja Alison Brie. Ensiesitys USA:ssa 21.6.

Lauantai 23.6. (klo 22.05): näyttelijät Dominic Cooper ja Laura Haddock. Ensiesitys USA:ssa 22.6.

Yle TV2