Hyppää pääsisältöön

Taiteilija Sami van Ingen: Taiteen opiskelu on ajattelun kehittämistä

Sami van Ingen on tehnyt kokeellisia lyhytelokuvia Oi maamme! -hankkeeseen.
Sami van Ingen on tehnyt kokeellisia lyhytelokuvia Oi maamme! -hankkeeseen. Kuva: Yle/Harto Hänninen Sami van Ingen,oi maamme!

Sami van Ingen on yksi maamme tunnetuimmista kokeellisen elokuvan tai videotaiteen veteraaneista, ja hän työskentelee myös Kuvataideakatemian lehtorina. Miten taiteilija itse määrittelee videotaiteen olemuksen, ja mitä hän ajattelee Oi maamme! -hankkeen tähänastisesta sadosta?

Sami van Ingen, kuinka kokeellisten elokuvien tekeminen alkoi sinun kohdallasi, mikä sai sinut innostumaan tästä taidemuodosta?

Kokeellinen elokuva tarkoittaa mielestäni elokuvaa joka on lähtökohdiltaan ja asiayhteydeltään osana kuvataidetta, mediataidetta tai nykytaidetta – se ei siis välttämättä kerro jostain, siinä ei ole välttämättä tarinaa ja sen tarkoitus ei ole viihdyttää tai informoida katsojaansa.
Minua on aina kiinnostanut katsomisen ja näkemisen problematiikka sekä elokuvan ilmaisullisten mahdollisuuksien äärilaidat. Sekä myös elokuvan historia ja arkistot yleensä, niiden sopukoista löydän aina jotain mikä kiinnostaa itseäni niin, että haluan jakaa löydökset muiden kanssa, joskin omien taiteellisten prosessieni läpikäyneenä.

Sinä käytit Oi maamme! -videoissasi Työ-paketin materiaaleja. Miten kuvailisit omien videoittesi lopputuloksia?

Olen tehnyt nyt kaksi – aion tehdä lisääkin, kunhan saan kevätkiireet työmaalla alta pois. Saamassani materiaalissa minua kosketti aineistosta huokuva tekemisen meininki ja edistysusko – kuinka uudet koneet ja tehtaat tulevat tuomaan hyvinvointia ja onnellisuutta suomalaisille. Luonto ja kansalaiset on valjastettu koneen lailla yhteiseen projektiin. SAIPPUAKAUPPIAS lainaa kattohuopa tehtaan mainoksen havainnollistamisanimaatiosta edistysuskon kiivauden ja yksinkertaistamisen eleet.

Taiteen tekemisen ohella työskentelet Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, jossa opetat tila-aikataidetta. Mitä siihen kuuluu, ja miten sitä voi opettaa?

Olen virallisesti ”Liikkuvan kuvan ja nykytaiteen lehtori”. Se kertoo jo paljon: eli kyseessä on nykytaiteen asiayhteys ja eritysesti sellaisista taiteen tekemisen välineistä kuten video sekä analoginen filmi jotka tuottavat liikkuvaa kuvaa. Myös ääniteokset, installaatiot ja performassitaide ovat opetusalueellani. Taidetta opetetaan ja opitaan keskustelemalla ja reflektoimalla kriittisesti omaa ja muiden taiteen tekemistä. Se ei siis ole tiedon oppimista niinkään paljon kuin ajattelun kehittämistä.
Taiteilijana toimiminen vaatii myös epävarmuuden ja arvostelun sietokykyä sekä suurta motivaatiota – kaikki asioita jotka kehittyvät opiskelijoiden oman taiteellisen työskentelyn seurauksena. Ja näitä prosesseja me opettajat pyrimme tukemaan.

Oi maamme! -videoita on tullut jo yli 150. Mitä sanot tästä ihmisten innosta ja valmiudesta leikata omia tarinoita vanhasta materiaalista?

Oman kulttuuriperimämme reflektointi tällä tavalla on tärkeää ja merkityksellistä, teki sen sitten ammattilainen tai kuka tahansa suomalainen.
Tuotosten moninaisuus ja kekseliäisyys on mahtavaa! Huumoria ja angstia piisaa, ja on virkistävää nähdä niin monenlaisia tulokulmia tähän materiaaliin. Lisäksi voi ajatella, että arkistomateriaalin käyttö, vaikka uusi tulkinta suhtautuisi miten kriittisesti alkuperäiseen, on aina myös eräänlainen hommage eli kunnianosoitus alkuperäiselle. Tämä yhdistää näitä muuten niin erilaisia lopputuloksia toisiinsa.

Iso osa kuvallisesta itseilmaisusta on siirtynyt nettiin, somekanaville ja Youtubeen. Mitä arvelisit sen merkitsevän kokeellisen elokuvan kehitykselle?

Näen kehityksen ja muutoksen positiivisena, varsinkin he joilla on poliittinen ja yhteiskunnallinen agenda löytävät samanmieliset katsojat helposti netin kautta, koska välimatkoilla ei ole siinä väliä.
Uskon kuitenkin, että on joitain sellaisia kokemisen muotoja johon tarvitaan paikallaoloa ja tilan fyysistä jakamista muiden ihmisten kanssa – esimerkiksi taidenäyttelyjen ja performanssien kokeminen paikanpäällä tulee jatkossakin olemaan katsojille tärkeää.
Vallitsevien rakenteiden ja käytänteiden kyseenalaistaminen jo itsessäänkin edellyttää erilaisten esitystapojen ja taiteellisten prosessien jatkuvaa muutosta.
Kriittinen suhtautuminen mediaan, oli se sitten elokuvaa tai nettiä, tulee jatkossakin olemaan tärkeää joten ”kokeellinen elokuva” porskuttaa jossain muodossa eteenpäin hamaan tulevaisuuteen.

Kiitos, Sami!

Sami van Ingenin videot T.Y.Ö ja SAIPPUAKAUPPIAS nähdään Kuopion taidemuseon Oi maamme! -näyttelyssä 9.6.-16.9. Jälkimmäinen on pystyvideona toimiva installatio, josta Sami on tehnyt Areenaan lyhennetyn makupalaversion. Sen voit katsoa tästä alta.

  • Kadonneet: kukko, kirjat, painolaatat ja Daniel Medelplanin maine

    Medelplanin puuaapinen edisti lukutaitoa 1700-luvulla.

    Suomessa oli 300 vuotta sitten samanlaisia huolia kuin tänäänkin: miten sivistää kansaa ja estää lukutaitoa katoamasta? Siksi on syytä muistaa Pälkäneen puuaapista. Käsi pystyyn kuka tietää Daniel Medelplanin? (s. noin 1657 Turku – k. 18. elokuuta 1737 Pälkäne) Pelkään ettei moni, vaikka syytä olisi. Katoavaista on maine ja kunnia?

  • Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!

    Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.

    Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto. Uhan alla olevien lajien määrä on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Noin miljoona eläin- ja kasvilajia, joita ei kohta enää ehkä ole. Eikä se siihen lopu. Lajien kuoleminen sukupuuttoon kiihtyy valtavaa vauhtia. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri