Hyppää pääsisältöön

Jaan Rääts - betonibrutalismia virolaisittain?

Jaan Rääts (s. 1938) kuuluu Veljo Tormisin ja Arvo Pärtin kanssa siihen virolaiseen säveltäjäpolveen, joka 60-luvulla toi maansa musiikin osaksi kansainvälistä uuden taidemusiikin kenttää. Tormisin ja Pärtin lailla Rääts teki sen aivan omalla tavallaan, ja nyt se tapa on ainakin osaksi dokumentoitu Grand Piano -merkin levylle, jolla Nicolas Horvath soittaa Räätsin pianosonaatteja.

Jaan Rääts / Nicolas HOrvath
Jaan Rääts / Nicolas HOrvath Uudet levyt

Levyllä kuullaan kolme pikkusonaattia vuodelta 1959, "Quasi Beatles"-sonaatti kuusikymmenluvulta, yhdeksäs sonaatti vuodelta 1985 ja viimeinen eli kymmenes sonaatti vuodelta 2000. Pitkästä aikavälistä huolimatta musiikki on yhtenäistä ja erittäin omaäänistä. Leikkisyys, pakkomielteinen aggressio, koskettava lyyrisyys, hakkaavat rytmit, minimalismi sekä tietysti postmodernismi tyylilainoineen ja asenteineen sekoittuvat tai oikeastaan vaihtelevat nopeasti, kun taas orgaaninen kehittely ja sarjallinen yhtenäiskulttuuri loistavat poissaolollaan.

On helppo ymmärtää, miksi Räätsistä ei tullut kuuluisaa. Omaperäinen, jopa trendikäs postmodernismi ei paljon auta, kun musiikki on rakenteeltaan kantikasta ja raskasta kuin Tallinnan Mustamäen betonibrutalismi. Parhaimmillaan Räätsin sonaatit kuitenkin ovat lennokasta, selvärajaista ja energistä musiikkia, ja etenkin "Quasi Beatles" -sonaatissa tarjolla on avartavaa ajankuvaa.

Juuri sen takia Jaan Räätsin pianosonaatit ansaitsisivat paremman levytyksen. Grand Piano -levymerkki yrittää brändätä itseään piano-osaamisella, mutta tällä kertaa Yamaha on äänitetty kuulostamaan väkivaltakoneistolta, joka tunkee liian lähelle. Kun vielä Nicolas Horvath soittaa kolisevalla kosketuksella ja turhaan korostaa sointublokkien rajoja, Räätsin musiikista tulee työlästä kuunnella. Pari palvelusta tämä levyuutuus sentään tekee Räätsin musiikille. Sen omaleimaisuus tulee tutuksi, ja sen tulkitsijaksi alkaa kaivata jotain kevytnäppistä, lyyristä taituria, jonka konserttiohjelmaa joku sonaateista raikastaisi ihmeesti.

Jaan Rääts: Pianosonaatit nro 1-4, 9, 10. - Nicolas Horvath, piano. (Grand Piano, GP765)

Kuuntele Uudet levyt 26.5.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Elokuvalegendan tarjouksesta ei sellistikään voi kieltäytyä

    Levyarvostelu

    Michel Legrand on säveltänyt tunnetuin seurauksin huikean määrän elokuvamusiikkia. Mikko Franckin johtaman Ranskan radion filharmonisen orkesterin Legrand-uutuus paljastuu yhdeksi koukuttavimmista potrettilevyistä pitkään aikaan, sillä niin maistuvia ovat 85-vuotiaan legendan tätä vuosikymmentä edustavat pianokonsertto ja sellokonsertto.

  • Trikolorin värit pianopainallusten pikavalintoina

    Levyarvostelu

    Michel Legrandin, Aaron Coplandin, Philip Glassin ja monen muun sävellyksenopettaja Nadia Boulanger on viime vuosisadan musiikin suuria jos-tarinoita. Pedagogin rooliin noin 30-vuotiaana rajoittautunut Boulanger olisi selvien ennusmerkkien mukaan voinut loistaa pitkään säveltäjänäkin. Saksalaispianisti Florian Uhligin levyttämällä niukkojen pianokonserttojen levyllä Boulanger esitellään kiehtovassa seurassa.

  • Täyttä Chaminadea Stuttgartista

    Levyarvostelu

    Cécile Chaminaden sävellystuotanto on oiva ikkuna sen näkemiseen, miten Brahmsin kamarimusiikki oli lumonnut ranskalaiset perässähiihtäjät 1880-luvun koittaessa. Tiedetäänhän sekin, että asetelma selkeytti omalla tahollaan Gabriel Fauré. Saksalainen Trio Parnassus haluaa kuitenkin uutuudellaan jättää pölyiset spekuloinnit pois ja välittää kernaasti sen määrän tunnetta kuin mitä yhdellä viululla, sellolle ja pianolla pystyy.