Hyppää pääsisältöön

Mie Mikin haitari-Bach venyy kuin purkka

Mie Miki on japanin kuuluisin klassinen haitaristi - korkealle arvostettu sekä Keski-Euroopassa että Kaukoidässä ja paljon levyttänyt. Pianistitaustaisena Miki soittaa pianoharmonikkaa toisin kuin suomalaiset kollegansa, joten voisi kuvitella, että Bachin Das Wohltemperierte Klavier -kokoelman kosketinsoitinhitit luonnistuvat häneltä idiomaattisesti.

Mie Miki / Bach
Mie Miki / Bach Uudet levyt

Ehkä niin, mutta kenties juuri siksi en lainkaan pidä Mikin haitari-Bachista. Mika Väyrysen ja Janne Rättyän Bach-tulkinnoissa olen oppinut arvostamaan ketteryyden, tanssillisten atakkien, elävän dynamiikan ja urkumaisen linjakkuuden ainutlaatuista yhdistelmää, joka antaa oikeutuksen Bachin ja harmonikkataiteen kohtaamiselle. Mutta Mikin soitossa korostuu lähinnä plastisuus - pahalla tahdolla voisi sanoa että hänen Bachinsa venyy kuin purkka.

Selvä se että preludit ja fuugat eivät ole niin tanssillisia kuin Goldberg-muunnelmat ja sarjat, joita Väyrynen ja Rättyä ovat viime vuosina taituroineet, mutta ripaus rytmikästä humppaa ei suinkaan pahentaisi Das Wohltemperierte Klavierin tunnelmaa. Nopeissa preludeissa Miki kyllä tuntuu nauttivan sormiensa vikkelyydestä, mutta pitää palkeen käytön maltillisena ja välillä juoksutukset puuroutuvat sekä teknisesti että rytmisesti. Varsinainen ongelma löytyy silti fuugista.

Levyn mittaan tulee yhä selvemmäksi, että Mie Miki ei ole löytänyt harmonikastaan selvää keinoa eri fuugalinjojen erottelemiseen dynamiikalla ja fraseerauksella, joten hän turvautuu jonkinlaiseen yleislegatoon ja yleisdynamiikkaan. Musiikista tulee linjakasta, mutta fuugateemat menettävät pontensa eivätkä eri fuugien karaktäärit erotu.

Osaksi syy on tietysti harmonikan ominaisuuksissa - palkeella ei kerta kaikkiaan pysty suuntaamaan dynamiikkaa eri tavalla eri rekistereissä. Uruilla selvemmät rekisteröinnit ja dynamiikan tasaisuus peittävät tämän puutteen, mutta harmonikalla se korostuu. Kenties Mie Mikin ja kaikkien muidenkin haitaristien olisi parempi olla kajoamatta fuugiin, kun Bachilla riittää paljon tanssillisempaakin kosketinsoitinohjelmistoa.

"Das Wohltemperierte Akkordeon". J.S. Bach: Preludeja ja fuugia kok. Das Wohltemperierte Klavier I ja II. - Mie Miki, harmonikka. (BIS-2217)

Kuuntele Uudet levyt 26.5.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Aina on tilaa yhdelle

    Aina on tilaa yhdelle

    Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa levytettiin ensi kerran 1940-luvun alussa, yli 75 vuotta sitten. Sen jälkeen tästä ikisuosikista on tullut tallenteita tasaiseen tahtiin, ja osalla on ollut todellista kaupallista menestystäkin.

  • Lars Karlssonin laulavia säveliä

    Lars Karlssonin laulavia säveliä

    Ahvenanmaalta Helsinkiin jo 70-luvulla kotiutunut Lars Karlsson on pysynyt vuosikymmenten saatossa uskollisena ilmaisulleen. Nyt Lapin kamariorkesteri ja klarinettivelho Christoffer Sundqvist käyvät John Storgårdsin johdolla kiinni reilu kaksikymmentä vuotta myöhemmin valmistuneeseen klarinettikonserttoon.

  • Perinnetietoista amerikkalaista kvartetto-ilmaisua

    Perinnetietoista amerikkalaista kvartetto-ilmaisua

    Richard Danielpour ei ole amerikkalaissäveltäjistä sieltä kaikkein tunnetuimmasta päästä. Kuusikymppisen tekijän tyyli kääntyi sarjallisuudesta kohti yksinkertaisempaa ilmaisua 1980-luvulla. Samoihin aikoihin alkoi myös jousikvartettojen sarja, joista ensimmäinen valmistui 1983.

  • Synteesin jäljillä

    Synteesin jäljillä

    Kahden erilaisen musiikkikulttuurin- ja tyylin yhdistäminen ei ole mikään helppo juttu. Vaarana on niiden yhteen sulauttamisen sijaan vain kahden elementin epäsuhtainen yhtä aikaisuus. Monesti lopputuloksena onkin semi-eksoottinen sävelkieli, jossa kumpikaan yhdistelmän tyyleistä ei näyttäydy parhaalla mahdollisella tavalla parhaassa uudessa ympäristössään.