Hyppää pääsisältöön

Muuttolintujen matkassa: Ampuhaukka

Ampuhaukka
Stenfalk

25–30 cm, 130–300 g

Ampuhaukka on Euroopan pienin petolintu, vain räkättirastaan kokoinen. Se on alta tummaviiruisen oranssinkellertävä, ja päältä koiras on siniharmaa, naaras tummanruskea. Siiventyvet ovat lentävällä linnulla leveämmät ja pyrstö suhteellisesti lyhyempi kuin lähisukuisilla tuuli- ja nuolihaukalla. Varoitusääni on käheähkö ”kii-kii-kikikiki…”.

Ampuhaukka pesii valoisilla mäntykankailla suonreunoilla, harjuilla, suurjärvien rantamilla ja saarissa, yleensä metsä- ja suovaltaisilla seuduilla kauempana viljelymailta. Lapissa laji elää harvapuisissa männiköissä ja tunturikoivikoissa. Muuttoaikaan ampuhaukat saalistavat pelloillakin. Pääravintoa ovat pikkulinnut mutta haukat nappaavat myös tunturisopuleita ja muita myyriä.

Ampuhaukka pesii melko yleisenä Lapissa mutta harvinaisena Keski-Suomessa, vain siellä täällä Etelä-Suomessa. Haukat muuttavat Keski- ja Etelä-Eurooppaan elo-lokakuussa ja palaavat maalis-toukokuussa.

Kuvamateriaali ja ääni: Martti ja Heino Hanhela
Teksti: Pertti Koskimies

  • Uskomatonta, Itämeressä kasvaa trooppinen sademetsä – sukella samoilemaan kauniiseen rakkolevämetsään

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Rakkohauru eli rakkolevä on Itämeressä tärkeä laji. Rakkolevä on kuin trooppinen sademetsä, ja se tarjoaa lukuisille lajeille elinympäristön. Sitä uhkaa kuitenkin rehevöityminen, ja rakkohaurun elintila on huomattavasti kaventunut. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Neliosaisella sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta.

  • Katso ja ällisty! – Itämeren syvyyksissä asustelee supersankareita ja fossiileja

    Itämeren syvyyksissä elää olentoja, joista moni ei ehkä ole koskaan kuullutkaan. Esimerkiksi kampelalla on supersankaritaitoja. Se osaa naamioitus lähes näkymättömäksi. Kampela vaihtaa väriään sen mukaan, minkä värisellä pohjalla se lötköttää. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Neljäs ja viimeinen osa julkaistaan 24.7.

  • Sinisimpukka on uskomaton vedenpuhdistamo – upeat kuvat vievät sinut Itämeren sinisimpukkariutoille

    Sinisimpukka on erittäin herkkä suolaisuuden laskulle, ja ilmastonmuutos on sille vakava uhka. Itämeri muuttuu radikaalisti, jos sinisimpukat häviävät tai taantuvat. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Kolmas osa julkaistaan 22.7.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Meriajokas on tärkeä, kaunis ja hyvin herkkä – katso henkeäsalpaavat kuvat Itämerestä

    Sarjalla valotetaan syitä vaalia Itämerta.

    Meriajokas on erityisen herkkä muutokselle. Sen levinneisyys rajoittuu siksi lounaissaaristoon, jossa se kasvaa puhtailla hiekkapohjilla. Laji on erittäin herkkä rehevöitymiselle, ja meriajokkaan elintila on siksi kaventunut huomattavasti. Juttusarja on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoiden kanssa. Sarjalla valotetaan upeiden kuvien kautta syitä vaalia Itämerta. Toinen osa julkaistaan 20.7.