Hyppää pääsisältöön

Renée Fleming ja kolme design-valaisinta

Sopraano Renée Fleming on ennättänyt levyttää vaikka kuinka, mutta onneksi Decca-yhtiö yhä keksii hänelle mielekkäitä ja tyylikkäitä projekteja. Uusimman levyn laimeanlavea otsikko "Distant Light" kätkee taakseen elegantin, pelkistetyn ja ajankohtaisenkin ohjelmiston, joka pitää valonhohtoista tunnelmaa hyvin yllä.

Renee Fleming / Distant Light
Renee Fleming / Distant Light Uudet levyt

Avausraita, Samuel Barberin Knoxville: Kesä 1915 on vuoroin mattaista, vuoroin karheaa nostalgiaa, joka sopii täydellisesti Flemingin täyteläiselle mutta hyväkuntoiselle äänelle. Tulkinnassa on amerikkalaista luontevuutta, muttei siirappia. Levyn pääteoksena voi pitää Anders Hillborgin sävellystä The Strand Settings, jonka Fleming tilasi valitsemiinsa Mark Strandin runoihin. Parinkymmenen minuutin kestosta ja korkean profiilin tilaajasta huolimatta teos ei kuulu Hillborgin tärkeimpiin, vaan esittelee samoja kimmeltäviä orkesterisointiveistoksia ja rullaavia rytmijaksoja kuin ennenkin. Aistikkaan runon ja mehukkaan musiikin yhdistelmä kuitenkin innostaa Flemingin hetkittäin luopumaan samettiäänestään ja käyttämään tylympiä sävyjä, muutenkin Hillborg antaa solistille ja tekstille oivallisesti tilaa, jota Fleming käyttää tyylillä.

Tähän asti rikkeetön ohjelmisto muuttuu hankalammaksi lopussa, poptähti Björkin kolmen laulun myötä. Sovittaja Hans Ek siirtää Björk-taustojen kimmeltävän, kelluvan tunnelman sinfoniaorkesterille melko tyylikkäästi, mutta sortuu suotta ulvottamaan sähkökitaraa ja päällekkäinäänittämään solistia. Ja itse ainakin joudun hämilleni, kun vertaan Björkin omaa säröistä, hälyistä ja inhimillistä ääni-ilmaisua, ja Flemingin siloista oopperaääntä. Ilkeästi sanoen tässä oopperatantta taas nolaa itsensä tunkemalla pop-tähden tontille, mutta toisaalta täytyy kunnioittaa Flemingin karismaa. Hän pystyy varsin uskottavasti vääntämään Björkin laulut omalle ilmaisulleen sopiviksi, olipa se ilmaisu sopiva tai ei.

Kokonaisuudessaan levystä rakentuu hieno kokonaisuus, jota kannattelee Flemingin äänen lisäksi Sakari Oramon johtama Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri. Parasta levyssä on pelkistetty kolmen säveltäjän ohjelmisto, vaikka välillä kaiken kimmellyksen ja sametin keskellä alkaa tuntua, että samaa huonetta valaistaan kolmella design-valaisimella. Hienoja lamppuja mutta vähän teennäisen oloisia, ja valo on kaikissa samaa.

"Distant Light". Samuel Barber: Knoxville, kesä 1915. Anders Hillborg: The Strand Settings. Björk (sov. Hans Ek): Virus; Jóga; All is full of love. - Renée Fleming, sopraano, ja Tukholman kuninkaallinen FO/Sakari Oramo. (Decca, 483 0415)

Kuuntele Uudet levyt 26.5.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.