Hyppää pääsisältöön

Nainen, ota rintojen tutkiminen rutiiniksi. Näin tutkit rintasi.

Joka vuosi noin 5 000 suomalaisnaista sairastuu rintasyöpään. Noin joka neljäs rintasyöpä löydetään 25–49-vuotiailta. Rintojen omatoiminen tutkiminen on tärkeää, jotta rinnoissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset havaittaisiin ajoissa. Asiantuntijan mukaan rintojen tutkiminen kannattaa ottaa osaksi kuukausittaista rutiinia jo teini-iässä.

– On hyvä opetella jo varhaisessa vaiheessa tuntemaan omat rintansa ja niiden rakenne. Kun rinnat tutkii säännöllisesti, käsi harjaantuu tunnistamaan mahdolliset muutokset, toteaa naistentautien erikoislääkäri Marjut Laurikka-Routti toteaa.

Rinnat kannattaa tutkia säännöllisesti kerran kuussa, aina kuukautisten jälkeen. Rintojen koko ja kudoksen rakenne vaihtelevat kuukautiskierron aikana, joten siksi aina sama kohta kierrosta on paras hetki tutkia rinnat.

Jos rintojen tunnustelu tuntuu hankalalta, kannattaa kysyä neuvoa omalta gynekologilta.

– Joidenkin rinnat voivat olla rakenteeltaan hyvin muhkuraiset tai tiiviit ja silloin kädellä tunnustelemalla voi olla vaikeaa arvioida tilannetta. On hyvä kuitenkin muistaa, että terveetkin rinnat voivat olla muhkuraiset. Niissä voi olla esimerkiksi vaarattomia nesterakkuloita, Laurikka-Routti kertoo.

Silloin, kun rinnassa on jotain normaalista poikkeavaa, kuten patti, outoa kipua, ihomuutoksia tai nännistä vuotaa eritettä kannattaa hakeutua lääkäriin.

Kaikkia syvällä rintakudoksessa mahdollisesti olevia muutoksia ei edes lääkäri tunne käsin. Laurikka-Routti suositteleekin kaikille 40 vuotta täyttäneille naisille rintojen säännöllistä tutkimista mammografialla. Alle 30-vuotiaiden rinnat tarkastetaan puolestaan useimmiten ultraäänellä.

Rintasyöpä on elintasosairaus, mutta osalla meistä on myös periytyvä rintasyöpäriski.

Jos lähisuvussa esiintyy rintasyöpää tai munasarjasyöpää on syöpäriskin periytyvyys mahdollista selvittää geenitestillä. Periytyvän rintasyöpägeenin kantajalla rintojen säännöllinen seuranta aloitetaan jo varhaisessa vaiheessa.

Suomessa jokainen nainen kutsutaan ilmaiseen, mammografialla tehtävään rintasyöpäseulontaan 50-69 -vuotiaana. Seulonta suoritetaan kahden vuoden välein.

Ruotsissa vastaavat seulonnat aloitetaan jo 40 ikävuodesta.

Rintasyöpäriskiä lisääviä tekijöitä:

  • Tupakointi
  • Alkoholin käyttö
  • Ylipaino
  • Lapsettomuus
  • Ensimmäinen synnytys vasta yli 30-vuotiaana
  • Varhainen kuukautisten alkamisikä
  • Vaihdevuosien hormonikorvaushoito