Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Nykykirjallisuus on sairastunut vakavaan historiatautiin ja minusta se ei ole O.K.

Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 10
Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 10 Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari k

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat pitäisi keskeyttää sairauslomaan, sillä olemme pahanlaatuisen historiataudin vallassa. Postmoderni aikakausi ei tarkoita sitä, että historia olisi päättynyt. Halu verrata nykyaikaa menneisyyteen nimittäin vain kiihtyy.

Historialliset romaanit ovat olleet suomalaisen 2000-luvun kirjallisuuden suurin trendi. Filosofi Friedrich Nietzsche kirjoitti jo 1800-luvun lopulla, että historiataudin vallassa oleva henkilö joutuu historian lumoihin ja uskoo, että hänellä on tietoinen pääsy kaikkiin historian kerrostumiin. Suomalaisen nykykirjallisuuden oireluettelo kertoo vakavasta tartunnasta.

Viime vuonna virisi kiinnostava kirjallinen keskustelu inkerinsuomalaisten historiasta Jari Tervon uuden Matriarkka-romaanin ympärillä. Matriarkka antaa äänen unohtuneelle osalle suomalaista historiaa, eli inkerinsuomalaisten kansanmurhalle. Tällaisia teoksia aikamme kirjallisuus on täynnä. Suomalaisen kirjallisuuden historiabuumi on yritys suunnistaa kaoottisessa nykyhetkessä.

Suhtauduin inkerinsuomalaisten historiaa koskeneeseen keskusteluun vähän skeptisesti, koska mielestäni Matriarkka on liian hyvin ja tervomaisen näppärästi kirjoitettu romaani.

Kun ihminen joutuu nietzscheläisen historiataudin valtaan, historia alkaa tarjota oppeja, jotka kertovat nykyajan muistuttavan samaan aikaan niin Rooman imperiumin tuhoa, fasismin uutta nousua, pleistoseenikauden ekokatastrofia kuin vaikka mongolien kansainvaellusta. Historiallinen analogia on eräs historiataudin selvimmistä oireista.

Historiatauti tarkoittaa myös sitä, että historia muodostuu tarinoiden kokoelmaksi tai pahimmassa tapauksessa jopa yhdeksi suureksi kertomukseksi. Parhaillaan käynnissä olevan itsenäisen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla on esimerkki siitä, miten tarinankipeys liittyy pakostakin fantastiseen hourailuun.

Kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä sanoo, että itsenäisen Suomen tarina perustuu itse asiassa illuusioon siitä, että Suomen historia voisi olla “helposti ulospäin kommunikoitava paketti” ja että se perustuisi yhteiseen kokemukseen suomalaisuudesta.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

Tervon Matriarkka-romaani kertoo kuvitteellisen Simpukan kylän asukkaiden kautta inkerinsuomalaisten kansanmurhasta Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Tarinaan liittyy pienten ja suurempien ihmisten elämän päätöntä menoa, vahvemman oikeutta ja heikomman kärsimystä, kansallista itsetutkiskelua ja historiankulun fantastisia käänteitä.

Romaanissa on myös päivänpoliittisempi kehyskertomus, joka rinnastaa inkeriläisten kansanmurhan nyky-Suomen piittaamattomaan maahanmuuttopolitiikkaan, sekä tulkitsee Suomen ja Venäjän välistä suhdetta tämän historiallisen kuvion kautta. Julkisuuteen päätyi myös Tervon romaanin syytös suomalaisten vastuusta inkeriläisten kansanmurhasta.

Matriarkkaa kiiteltiin kritiikeissä siitä, että se ensi kertaa nosti inkeriläisten kansanmurhan laajempaan julkiseen keskusteluun. Keskusteltiin vähän siitäkin, miten sana kansanmurha sopii inkeriläisten historiaan, ja että onnistuuko Tervo kuvaamaan inkeriläisten historiaa niin kuin se oli.

Minäkin jäin ihmettelemään minkä takia inkerinsuomalaisten historia nousi esiin juuri Tervon romaanin kohdalla, koska Matriarkka karnevalisoi, seksualisoi ja kerronnallisesti myllyttää historiallisia tapahtumia läpikotaisin. Se on siis ennen kaikkea kaunokirjallisuutta.

On tietysti epäreilua kritisoida kirjailijaa liiasta taitavuudesta, mutta historiataudin oireet esiintyvät ajoittain aika yllättävissä muodoissa. Inkerinsuomalaisten oma ääni jää Tervon äänen alle.

Historiaa pitää ja kannattaa esittää fiktiona, jotta se olisi merkittävää.

Matriarkka ei tietenkään ole ainoa tai ensimmäinen kaunokirjallinen teos, joka nostaa inkerinsuomalaisen historian esiin. Aiemmat teokset eivät vain ole saavuttaneet kummoistakaan asemaa suomalaisessa kirjallisuushistoriassa tai historian tulkinnoissa. Suomalaisessa kirjallisuudessa on koko liuta teoksia, jotka ovat nostaneet esiin inkerinsuomalaisen historian, mutta harva niitä on lukenut.

Sinikka Paavilaisen teos Kyynelvaunut (2014) perustuu laajaan haastatteluaineistoon ja on kerrontatyyliltään dokumentaarinen. Monet Kyynelvaunujen tarinoista ovat etäisesti tuttuja myös Matriarkan lukijoille, mutta tyyliero on valtava.

Kyynelvaunut-nimi viittaa junanvaunuihin, joilla myös inkerinsuomalaisia kuljetettiin Siperian vankileireille. Junanvaunu kansanmurhan symbolina liittää Kyynelvaunut laajempaan 1900-luvun etnisistä puhdistuksista kertovaan kirjalliseen perinteeseen.

Kyynelvaunujen tarkoitus on kerätä ja tallentaa inkerinsuomalaisten kohtaloita ja tarjoilla ne kaunokirjallisessa muodossa. Siitä puuttuvat sellaiset nyky-Suomen tilanteeseen tähtäävät poliittiset tarkoitusperät, jotka Tervon romaanissa hyppäävät silmille. Kuitenkin myös Sinikka Paavilaisen teos haluaa revanssin historiasta ja näyttää neuvostoliittolaisen stalinistisen terrorijärjestelmän koko kauheudessaan. Sinikka Paavilainen kirjoittaa romaaninsa jälkisanoissa, että hänellä oli kirjaa kirjoittaessa vain yksi tavoite: kertoa totuus.

Kiinnostavalla tavalla Paavilainen on valinnut lajityypikseen dokumentaarisen fiktion. Tämä on historiataudin diagnoosin kannalta ratkasevaa, sillä nykyisessä kirjallisessa ilmapiirissä historiaa on helpompi käsitellä ja vastaanottaa nimenomaan fiktiivisessä muodossa. Historiaa pitää ja kannattaa esittää fiktiona, jotta se olisi merkittävää.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

Vanhemmista inkerinsuomalaisten historiasta kertovista romaaneista työpöydälläni on suomentaja ja kirjailija Juhani Konkan teos Pietarin valot (1958). Se on tarkkanäköinen, tyylikäs ja kiihkoilematon muistelma aikuistumisesta, rakkaudesta kieleen ja kirjallisuuteen, inkerinsuomalaisten elämästä Pietarin kyljessä sekä kansallisuusaatteen heräämisestä.

Juhani Konkan muistelmateos kertoo hyvin tarkasti inkerinsuomalaisten elämästä Suomen ja Venäjän (tai myöhemmin Neuvostoliiton), luterilaisuuden ja ortodoksisuuden, suomen ja venäjän kielien välissä. Se on todellista rajaseutujen kirjallisuutta, mutta onnistuu suorastaan klassisella tyylillään välttämään historiakiihkon. Osittain Konkan romaanin rauhalliselle tyylille on varmasti poliittiset ja historialliset syynsä, sillä 1950-luvulla inkerinsuomalaisten menneisyydestä kirjoittaminen oli tulenarkaa.

Kiihkoilemattomuus ei kuitenkaan vähennä teoksen havainnon tarkkuutta. Juhani Konkan Pietarin valojen hautautuminen kirjallisuushistorian pölyiseen nurkkaan johtuu enimmäkseen siitä, että sen aiheista ei Neuvostoliiton elinaikana ollut soveliasta puhua.

Juhani Konkan teoksessa on joitakin samoja historiallisia tapahtumia kuin Paavilaisen ja Tervon romaaneissa (Pietarin valot löytyy mm. Matriarkan lähdeluettelosta), mutta siitä enimmäkseen puuttuu sellainen suuren kertomuksen tuntu, jonka 2000-luvun tuoma etäisyys mahdollistaa.

Suurin ero Pietarin valojen sekä Paavilaisen ja Tervon teosten välillä on, että Konkan kertomus päättyy 1920-luvun loppuun, jolloin päähenkilö pakenee Neuvostoliitosta Suomeen. Pietarin valoissa ei siis käsitellä inkerinsuomalaisten lopullista hajaantumista, 1930-luvun stalinistista terroria tai inkeriläisten siirtoja Suomeen Pietarin saksalaispiirityksen aikana, tai sotaa seuranneita palautuksia.

Ehkä tämä on syynä myös sille, että teos on enimmäkseen unohtunut. Se ei tee lopullista tiliä historiasta, ei välttämättä anna mitään sen suurempaa opetusta, ja jättää paljon sanomatta. Suuri kertomus inkerinsuomalaisista jää Pietarin valoissa historiallisista syistä kesken.

Historiataudin keskeisestä oireesta tulee historiallisen kaunokirjallisuuden valtti.

Historiaa käsitellessään nykysuomalainen romaanikirjallisuus on omimmillaan. Tämä liittyy ennen kaikkea kirjailijoiden rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Linnan, Päätalon ja kumppanien luomassa roolimallissa suomalaisen kirjailijan yksiselitteinen tehtävä on peilata Suomen historiaa ja tehdä siitä tiliä.

Nykyisessä mediakulttuurissa historiallisen romaanin suosiota lisää vielä se, että kirjailijoita halutaan puhumaan julkisuuteen paljon mieluummin kuin vaikka historioitsijoita, jotka ovat ikävän varovaisia lausunnoissaan.

Historiallisen kaunokirjallisuuden suurin teho liittyy siihen, että kaunokirjallisuuden esittämästä historiasta on sallittua ja suotavaa vetää analogioita nykyhetkeen. Historiataudin keskeisestä oireesta tulee historiallisen kaunokirjallisuuden valtti.

Tämä on tuttua Suomen kirjallisuushistorian tunnetuimman historiallisen romaanin, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen kohdalla: se kertoo enemmän toisen maailmansodan jättämästä huonosta fiiliksestä kuin muinaisesta Egyptistä. Tämän kaltaista historian käyttöä voisi kauniisti kutsua vaikka ylikorostuneeksi historiantajuksi.

Historiatautiin sairastuminen on helppo todeta Matriarkan kohdalla. Matriarkan koko kaunokirjallinen ja poleeminen kärki liittyy siihen, miten Suomi on perinteisesti kohdellut maahanmuuttajia (kuten inkerinsuomalaisia) ja kohtelee edelleen.

Romaanin esittelemä ja karnevalisoima inkerinsuomalaisten historia asetetaan palvelemaan tätä asetelmaa. Historiallis-taiteellisen siveltimen vedot ovat voimakkaita. Vaikka viime vuosikymmeninä on puhuttu paljon suurten kertomusten päättymisestä, Matriarkka rakentaa juuri suurta kertomusta menneisyydestä nykyisyyteen.

Historiallisten romaanien buumi on täsmällinen osoitus Nietzschen diagnosoimasta sairaudesta.

Nietzschen mukaan historiataudin vallassa kouristeleva nykyisyys alkaa saada merkityksiä ainoastaan selkeänä osana historian jatkumoa. Perspektiivi vääristyy, kun tulkitsijan aika menee ynnäillessä menneitä hetkiä toisiinsa. 2000-luvun historiallisten romaanien buumi Suomessa on täsmällinen osoitus Nietzschen diagnosoimasta sairaudesta.

Tämä on ymmärrettävää siksi, että kaunokirjallisuus on ainoa paikka, jossa suuria historiallisia kertomuksia kyetään synnyttämään ja ymmärtämään. Nykymaailma on niin täynnä erilaisia sekavia stooreja ja salaliittoja, että hyvin kirjoitettu historiallinen romaani saattaa tarjota hengähdystauon kertomustulituksessa. Voi huoahtaa, että tarina on ainakin hyvin kirjoitettu, vaikka siihen ei voisikaan suoraan luottaa!

Minusta on tullut kertomuskriittinen. Nietzschekin tajusi, että on vähän kerettiläistä torua aikalaisia liiallisesta historiantajusta. Se on vähän kuin toruisi autokuskia liian hyvästä ajotaidosta tai hammaslääkäriä kiinnostuksesta hampaita kohtaan. Historiantaju on niin olennainen osa sivistystämme, että siitä luopuminen tarkoittaisi luopumista parhaista puolistamme, jopa ihmisyydestämme.

Kehotan lukijoita kuitenkin harjoittamaan mediakritiikkiä myös kaunokirjallisuutta kohtaan, erityisesti hyvin kirjoitettua kaunokirjallisuutta kohtaan. Mitä parempi kirjailija, sen epäilyttävämpää. Historiallinen kaunokirjallisuus tarjoaa nimittäin hyvän tapauskertomuksen liiallisesta historiantajusta, aikamme lempeästä sairaudesta.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k
  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi

  • Kahtiajakautunut maa matkalla uuteen sotaan – lue 30-luvun klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 30-luvulle.

    Kirjojen Suomi on kertomus satavuotiaasta Suomesta ja sen vaiheista. Nyt matkamme kulkee läpi dramaattisen 30-luvun. Vuosikymmen jätti jälkeensä monia klassikoita: Toivo Pekkasen työläisromaanin Tehtaan varjossa ja Hella Wuolijoen näytelmät. Runoilija Saima Harmaja kirjoitti koko tuotantonsa 30-luvulla. Olavi Paavolainen kuvasi esseissään ajan henkeä ja F.E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

  • Nämä kirjat muuttivat elämäni – tutustu tarinoihin

    Riku Rantala, Maija Vilkkumaa ja Sanna Stellan kertovat

    Kirjat korvasivat Antti Tuurille perheen, mullistivat Riku Rantalan elämän 6-vuotiaana ja Maija Vilkkumaa löysi Saima Harmajasta sielunsisaren teini-iässä. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille.

  • "Romaani kuvaa sitä, kuinka vaikeaa on nuorena naisena vaeltaa" - Maija Vilkkumaan verkkolukupiirissä keskusteltiin sukupolvista ja selviytymisestä

    Maija Vilkkumaan verkkolukupiirin loppukeskustelu

    Muusikko Maija Vilkkumaan vetämässä verkkolukupiirissä on luettu Anja Kaurasen (nyk. Snellman) romaani Sonja O. kävi täällä (1981). On loppuyhteenvedon aika: mitä ajatuksia kirja herätti niissä, jotka lukivat sen vuosien jälkeen uudestaan ja niissä, jotka tarttuivat siihen ensi kerran? Keskusteluun voi edelleen osallistua!

  • Kuka saa kirjallisuuden Nobelin 2017?

    Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan klo 14

    Ruotsin akatemia ilmoittaa torstaina klo 14 tämänvuotisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan. Kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen esittelee ennakkosuosikkeja ja pohtii, mitkä seikat vaikuttavat valintaan.

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Kirjoitan päälauseita. Timo Soini kirjoittaa päälauseita. Uskottavat miehet kirjoittavat niin.

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja essee lukeville

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja esseesarja lukeville ihmisille. Jos Suomen historiasta haluaa sanoa jotain painavaa, kirkasta ja samalla moniselitteistä, on käytettävä koivuklapeja: kovia ja lämpöarvoltaan suuria lauseita. Se lisää kirjoittajan uskottavuutta, mutta on riittävän moniselitteistä. Samalla kommentoija saa sytykettä omalle itserakkaudelleen.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Johannes Ekholm: Ratkaisu ahdistukseen on kollektiivinen tai sitä ei ole

    Opittu kuva työn sankarista on vahingollinen ja vaarallinen.

    Emme tarvitse enempää työtä ja pitempiä ansioluetteloita, vaan enemmän ajan haaskausta, tehottomuutta, huolettomuutta ja huolimattomuutta! Enemmän kiusallisia hiljaisuuksia, katkoksia flowhun, jumitusta ja yhteistyöstä kieltäytymistä, kirjoittaa Johannes Ekholm kolumnissaan.

  • Kirjojen Suomi – elämyksiä lukemalla

    Valitsimme kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta

    Kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan. Suurin osa kirjoista on luettavissa e-kirjoina vuoden 2017 loppuun saakka. Mitkä kirjat olisit itse valinnut?

  • Lukemista vailla? Anna Kirjakoneen auttaa!

    Pääset lukemaan sinulle sopivan teoksen suoraan täältä.

    Ylen Kirjakone auttaa löytämään luettavaa melkein sadan kotimaisen kirjan joukosta. Kirja on luettavana suoraan sivuilta.

  • Ahneus ja pahuus hiipivät kirjoihin – näihin teoksiin kiteytyy 1980-luku

    Seppo Puttosen suositukset luettavissa e-kirjoina

    John Lennonin murha löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään. Tutustu 1980-lukuun ja lue nämä kymmenen teosta e-kirjana suoraan Kirjojen Suomen verkkosivuilta.

  • Poimi e-hömppäkirja luettavaksesi täältä

    Jaa kesän parhaat kirjat hashtagilla #hömppäkirjalista

    Ei syytä paniikkiin, vaikka olisit nalkissa mökillä ilman luettavaa. Voit lukea Kirjojen Suomen e-kirjoja! Nämä kirjat viihdyttävät ja saavat suupielet kohoamaan, vaikka viikonloppu ei hellisikään helteillä. Kirjojen Suomella on käynnissä pro hömppä -liike.

  • Pentti Saarikoski, Paul Auster ja tahto nähdä tulevaan

    Paul Auster, Pentti Saarikoski ja maailman tila

    Amerikkalaiskirjailija Paul Auster vieraili Suomessa syyskuun alussa. Samana viikonloppuna muistettiin runoilija Pentti Saarikoskea, joka olisi täyttänyt 80 vuotta. Sekä Austerin että Saarikosken tekstit osuvat poliittisiin murroskohtiin, joissa voi nähdä paljon samankaltaisuutta.

  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!