Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Nykykirjallisuus on sairastunut vakavaan historiatautiin ja minusta se ei ole O.K.

Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 10
Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 10 Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari k

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat pitäisi keskeyttää sairauslomaan, sillä olemme pahanlaatuisen historiataudin vallassa. Postmoderni aikakausi ei tarkoita sitä, että historia olisi päättynyt. Halu verrata nykyaikaa menneisyyteen nimittäin vain kiihtyy.

Historialliset romaanit ovat olleet suomalaisen 2000-luvun kirjallisuuden suurin trendi. Filosofi Friedrich Nietzsche kirjoitti jo 1800-luvun lopulla, että historiataudin vallassa oleva henkilö joutuu historian lumoihin ja uskoo, että hänellä on tietoinen pääsy kaikkiin historian kerrostumiin. Suomalaisen nykykirjallisuuden oireluettelo kertoo vakavasta tartunnasta.

Viime vuonna virisi kiinnostava kirjallinen keskustelu inkerinsuomalaisten historiasta Jari Tervon uuden Matriarkka-romaanin ympärillä. Matriarkka antaa äänen unohtuneelle osalle suomalaista historiaa, eli inkerinsuomalaisten kansanmurhalle. Tällaisia teoksia aikamme kirjallisuus on täynnä. Suomalaisen kirjallisuuden historiabuumi on yritys suunnistaa kaoottisessa nykyhetkessä.

Suhtauduin inkerinsuomalaisten historiaa koskeneeseen keskusteluun vähän skeptisesti, koska mielestäni Matriarkka on liian hyvin ja tervomaisen näppärästi kirjoitettu romaani.

Kun ihminen joutuu nietzscheläisen historiataudin valtaan, historia alkaa tarjota oppeja, jotka kertovat nykyajan muistuttavan samaan aikaan niin Rooman imperiumin tuhoa, fasismin uutta nousua, pleistoseenikauden ekokatastrofia kuin vaikka mongolien kansainvaellusta. Historiallinen analogia on eräs historiataudin selvimmistä oireista.

Historiatauti tarkoittaa myös sitä, että historia muodostuu tarinoiden kokoelmaksi tai pahimmassa tapauksessa jopa yhdeksi suureksi kertomukseksi. Parhaillaan käynnissä olevan itsenäisen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla on esimerkki siitä, miten tarinankipeys liittyy pakostakin fantastiseen hourailuun.

Kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä sanoo, että itsenäisen Suomen tarina perustuu itse asiassa illuusioon siitä, että Suomen historia voisi olla “helposti ulospäin kommunikoitava paketti” ja että se perustuisi yhteiseen kokemukseen suomalaisuudesta.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

Tervon Matriarkka-romaani kertoo kuvitteellisen Simpukan kylän asukkaiden kautta inkerinsuomalaisten kansanmurhasta Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Tarinaan liittyy pienten ja suurempien ihmisten elämän päätöntä menoa, vahvemman oikeutta ja heikomman kärsimystä, kansallista itsetutkiskelua ja historiankulun fantastisia käänteitä.

Romaanissa on myös päivänpoliittisempi kehyskertomus, joka rinnastaa inkeriläisten kansanmurhan nyky-Suomen piittaamattomaan maahanmuuttopolitiikkaan, sekä tulkitsee Suomen ja Venäjän välistä suhdetta tämän historiallisen kuvion kautta. Julkisuuteen päätyi myös Tervon romaanin syytös suomalaisten vastuusta inkeriläisten kansanmurhasta.

Matriarkkaa kiiteltiin kritiikeissä siitä, että se ensi kertaa nosti inkeriläisten kansanmurhan laajempaan julkiseen keskusteluun. Keskusteltiin vähän siitäkin, miten sana kansanmurha sopii inkeriläisten historiaan, ja että onnistuuko Tervo kuvaamaan inkeriläisten historiaa niin kuin se oli.

Minäkin jäin ihmettelemään minkä takia inkerinsuomalaisten historia nousi esiin juuri Tervon romaanin kohdalla, koska Matriarkka karnevalisoi, seksualisoi ja kerronnallisesti myllyttää historiallisia tapahtumia läpikotaisin. Se on siis ennen kaikkea kaunokirjallisuutta.

On tietysti epäreilua kritisoida kirjailijaa liiasta taitavuudesta, mutta historiataudin oireet esiintyvät ajoittain aika yllättävissä muodoissa. Inkerinsuomalaisten oma ääni jää Tervon äänen alle.

Historiaa pitää ja kannattaa esittää fiktiona, jotta se olisi merkittävää.

Matriarkka ei tietenkään ole ainoa tai ensimmäinen kaunokirjallinen teos, joka nostaa inkerinsuomalaisen historian esiin. Aiemmat teokset eivät vain ole saavuttaneet kummoistakaan asemaa suomalaisessa kirjallisuushistoriassa tai historian tulkinnoissa. Suomalaisessa kirjallisuudessa on koko liuta teoksia, jotka ovat nostaneet esiin inkerinsuomalaisen historian, mutta harva niitä on lukenut.

Sinikka Paavilaisen teos Kyynelvaunut (2014) perustuu laajaan haastatteluaineistoon ja on kerrontatyyliltään dokumentaarinen. Monet Kyynelvaunujen tarinoista ovat etäisesti tuttuja myös Matriarkan lukijoille, mutta tyyliero on valtava.

Kyynelvaunut-nimi viittaa junanvaunuihin, joilla myös inkerinsuomalaisia kuljetettiin Siperian vankileireille. Junanvaunu kansanmurhan symbolina liittää Kyynelvaunut laajempaan 1900-luvun etnisistä puhdistuksista kertovaan kirjalliseen perinteeseen.

Kyynelvaunujen tarkoitus on kerätä ja tallentaa inkerinsuomalaisten kohtaloita ja tarjoilla ne kaunokirjallisessa muodossa. Siitä puuttuvat sellaiset nyky-Suomen tilanteeseen tähtäävät poliittiset tarkoitusperät, jotka Tervon romaanissa hyppäävät silmille. Kuitenkin myös Sinikka Paavilaisen teos haluaa revanssin historiasta ja näyttää neuvostoliittolaisen stalinistisen terrorijärjestelmän koko kauheudessaan. Sinikka Paavilainen kirjoittaa romaaninsa jälkisanoissa, että hänellä oli kirjaa kirjoittaessa vain yksi tavoite: kertoa totuus.

Kiinnostavalla tavalla Paavilainen on valinnut lajityypikseen dokumentaarisen fiktion. Tämä on historiataudin diagnoosin kannalta ratkasevaa, sillä nykyisessä kirjallisessa ilmapiirissä historiaa on helpompi käsitellä ja vastaanottaa nimenomaan fiktiivisessä muodossa. Historiaa pitää ja kannattaa esittää fiktiona, jotta se olisi merkittävää.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

Vanhemmista inkerinsuomalaisten historiasta kertovista romaaneista työpöydälläni on suomentaja ja kirjailija Juhani Konkan teos Pietarin valot (1958). Se on tarkkanäköinen, tyylikäs ja kiihkoilematon muistelma aikuistumisesta, rakkaudesta kieleen ja kirjallisuuteen, inkerinsuomalaisten elämästä Pietarin kyljessä sekä kansallisuusaatteen heräämisestä.

Juhani Konkan muistelmateos kertoo hyvin tarkasti inkerinsuomalaisten elämästä Suomen ja Venäjän (tai myöhemmin Neuvostoliiton), luterilaisuuden ja ortodoksisuuden, suomen ja venäjän kielien välissä. Se on todellista rajaseutujen kirjallisuutta, mutta onnistuu suorastaan klassisella tyylillään välttämään historiakiihkon. Osittain Konkan romaanin rauhalliselle tyylille on varmasti poliittiset ja historialliset syynsä, sillä 1950-luvulla inkerinsuomalaisten menneisyydestä kirjoittaminen oli tulenarkaa.

Kiihkoilemattomuus ei kuitenkaan vähennä teoksen havainnon tarkkuutta. Juhani Konkan Pietarin valojen hautautuminen kirjallisuushistorian pölyiseen nurkkaan johtuu enimmäkseen siitä, että sen aiheista ei Neuvostoliiton elinaikana ollut soveliasta puhua.

Juhani Konkan teoksessa on joitakin samoja historiallisia tapahtumia kuin Paavilaisen ja Tervon romaaneissa (Pietarin valot löytyy mm. Matriarkan lähdeluettelosta), mutta siitä enimmäkseen puuttuu sellainen suuren kertomuksen tuntu, jonka 2000-luvun tuoma etäisyys mahdollistaa.

Suurin ero Pietarin valojen sekä Paavilaisen ja Tervon teosten välillä on, että Konkan kertomus päättyy 1920-luvun loppuun, jolloin päähenkilö pakenee Neuvostoliitosta Suomeen. Pietarin valoissa ei siis käsitellä inkerinsuomalaisten lopullista hajaantumista, 1930-luvun stalinistista terroria tai inkeriläisten siirtoja Suomeen Pietarin saksalaispiirityksen aikana, tai sotaa seuranneita palautuksia.

Ehkä tämä on syynä myös sille, että teos on enimmäkseen unohtunut. Se ei tee lopullista tiliä historiasta, ei välttämättä anna mitään sen suurempaa opetusta, ja jättää paljon sanomatta. Suuri kertomus inkerinsuomalaisista jää Pietarin valoissa historiallisista syistä kesken.

Historiataudin keskeisestä oireesta tulee historiallisen kaunokirjallisuuden valtti.

Historiaa käsitellessään nykysuomalainen romaanikirjallisuus on omimmillaan. Tämä liittyy ennen kaikkea kirjailijoiden rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Linnan, Päätalon ja kumppanien luomassa roolimallissa suomalaisen kirjailijan yksiselitteinen tehtävä on peilata Suomen historiaa ja tehdä siitä tiliä.

Nykyisessä mediakulttuurissa historiallisen romaanin suosiota lisää vielä se, että kirjailijoita halutaan puhumaan julkisuuteen paljon mieluummin kuin vaikka historioitsijoita, jotka ovat ikävän varovaisia lausunnoissaan.

Historiallisen kaunokirjallisuuden suurin teho liittyy siihen, että kaunokirjallisuuden esittämästä historiasta on sallittua ja suotavaa vetää analogioita nykyhetkeen. Historiataudin keskeisestä oireesta tulee historiallisen kaunokirjallisuuden valtti.

Tämä on tuttua Suomen kirjallisuushistorian tunnetuimman historiallisen romaanin, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen kohdalla: se kertoo enemmän toisen maailmansodan jättämästä huonosta fiiliksestä kuin muinaisesta Egyptistä. Tämän kaltaista historian käyttöä voisi kauniisti kutsua vaikka ylikorostuneeksi historiantajuksi.

Historiatautiin sairastuminen on helppo todeta Matriarkan kohdalla. Matriarkan koko kaunokirjallinen ja poleeminen kärki liittyy siihen, miten Suomi on perinteisesti kohdellut maahanmuuttajia (kuten inkerinsuomalaisia) ja kohtelee edelleen.

Romaanin esittelemä ja karnevalisoima inkerinsuomalaisten historia asetetaan palvelemaan tätä asetelmaa. Historiallis-taiteellisen siveltimen vedot ovat voimakkaita. Vaikka viime vuosikymmeninä on puhuttu paljon suurten kertomusten päättymisestä, Matriarkka rakentaa juuri suurta kertomusta menneisyydestä nykyisyyteen.

Historiallisten romaanien buumi on täsmällinen osoitus Nietzschen diagnosoimasta sairaudesta.

Nietzschen mukaan historiataudin vallassa kouristeleva nykyisyys alkaa saada merkityksiä ainoastaan selkeänä osana historian jatkumoa. Perspektiivi vääristyy, kun tulkitsijan aika menee ynnäillessä menneitä hetkiä toisiinsa. 2000-luvun historiallisten romaanien buumi Suomessa on täsmällinen osoitus Nietzschen diagnosoimasta sairaudesta.

Tämä on ymmärrettävää siksi, että kaunokirjallisuus on ainoa paikka, jossa suuria historiallisia kertomuksia kyetään synnyttämään ja ymmärtämään. Nykymaailma on niin täynnä erilaisia sekavia stooreja ja salaliittoja, että hyvin kirjoitettu historiallinen romaani saattaa tarjota hengähdystauon kertomustulituksessa. Voi huoahtaa, että tarina on ainakin hyvin kirjoitettu, vaikka siihen ei voisikaan suoraan luottaa!

Minusta on tullut kertomuskriittinen. Nietzschekin tajusi, että on vähän kerettiläistä torua aikalaisia liiallisesta historiantajusta. Se on vähän kuin toruisi autokuskia liian hyvästä ajotaidosta tai hammaslääkäriä kiinnostuksesta hampaita kohtaan. Historiantaju on niin olennainen osa sivistystämme, että siitä luopuminen tarkoittaisi luopumista parhaista puolistamme, jopa ihmisyydestämme.

Kehotan lukijoita kuitenkin harjoittamaan mediakritiikkiä myös kaunokirjallisuutta kohtaan, erityisesti hyvin kirjoitettua kaunokirjallisuutta kohtaan. Mitä parempi kirjailija, sen epäilyttävämpää. Historiallinen kaunokirjallisuus tarjoaa nimittäin hyvän tapauskertomuksen liiallisesta historiantajusta, aikamme lempeästä sairaudesta.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 10, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k
  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi

Seuraa somessa

  • Jeesus, muumit ja Mooses ovat pakolaisia kaikki

    Kirjallisuus on pakolaiskuvauksia täynnä.

    Pakolaiset ovat kuuluneet tovin uutiskuvaston keskiöön, mutta kirjallisuus tarjoaa pidemmän perspektiivin. Jo Raamatussa pakolaisuus nousee olennaiseksi aiheeksi, eikä sen jälkeen länsimaisesta kirjallisuudesta ole puuttunut pakolaiskuvauksia.

  • Hei pöytälaatikkorunoilija, tee runovideo Minna Joenniemen kanssa

    Oi maamme! -ohjelma etsii uusia videotaideteoksia

    On ihan vanhanaikaista laulaa serenadi parvekkeen alla, kun voi lähettää rakkausvideon ja jakaa sen kaikkien kanssa. Toimittaja Minna Joenniemi tekee parhaillaan Oi maamme -ohjelmaa, jossa ihmisiä kannustetaan leikkaamaan itse videotaideteoksia.

  • Nämä kirjat paransivat sodan traumat – lue Linnaa, Kunnasta ja muita klassikoita e-kirjoina

    Seppo Puttosen lukuvinkit 1950-luvulle

    Kotirintaman naiset ja lapset sekä sodasta palanneet miehet olivat kukin omalla tavallaan onnettomia 1950-luvulla, mutta kaikilla oli haave saada elämä kääntymään kohti onnea. Kirjailijat etsivät uusia tapoja nähdä maailmaa, ja vuosikymmeneltä jäi elämään useita klassikoita, kuten Tuntematon sotilas ja Muumipapan urotyöt. Lue Seppo Puttosen lukuvinkit 1950-luvulle!

  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Hyggeiletkö kirjan kanssa? Lukemalla saa toteuttaa fetissiään yksityisyydestä

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Mediankäyttäjänä olo alkoi olla paranoidi varsinkin sen jälkeen, kun Edward Snowden neljä vuotta sitten paljasti Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatioiden massavalvonnan laajuuden. Yhtäkkiä myös oma yksityinen älypuhelin alkoi ahdistaa taskussa. Älypuhelin, jonka avulla puhun ystävieni kanssa, käytän sosiaalista mediaa, luen kirjoja ja kuuntelen radiota, alkoi tuntua vieraalta ja tunkeilevalta.

  • Poimi e-hömppäkirja luettavaksesi täältä

    Jaa kesän parhaat kirjat hashtagilla #hömppäkirjalista

    Ei syytä paniikkiin, vaikka olisit nalkissa mökillä ilman luettavaa. Voit lukea Kirjojen Suomen e-kirjoja! Nämä kirjat viihdyttävät ja saavat suupielet kohoamaan, vaikka viikonloppu ei hellisikään helteillä. Kirjojen Suomella on käynnissä pro hömppä -liike.

  • Saisinko yhden neuvoa antavan? Työelämäni on ihan muuttunut.

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja jälkiteollisella pätkätyöläisellä? Ennen kaikkea työpaikkaryyppääminen. Suomalaisten ryyppyreissujen väheneminen liittyy työkulttuurin muutoksiin, mutta onneksi jälkiteollinen työkulttuuri on palauttanut työpaikkapöhnän arvon. Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko läpi kesän.

  • Kukaan ei usko, mutta Kalle Päätalo on supersankari – ja kyborgi

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Joskus teen niin, että kun joku kirja tuntuu tarpeeksi vieraalta, alan lukea sitä tarkoituksella väärin. Toimii aina! Kun olin lukenut Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki -teosta (1995) tarpeeksi pitkään scifi-teoksena, sen arvo alkoi avautua minulle suomalaisuuden tulevaisuutta koskevana kysymyksenä. Kuuntele tai lue uusin Pietari K. kävi täällä -essee

  • Selkä edellä historiaan – näihin kirjoihin kiteytyy 1970-luku

    Millaisena sinä muistat 1970-luvun? Osallistu keskusteluun!

    Kun hahmotetaan 1970-lukua kirjallisuuden kautta, on ymmärrettävä, mitä kysymyksiä edellinen vuosikymmen petasi. Kirjojen Suomi -sarjassa ollaan päästy 1970-luvulle, josta on jäänyt elämään useita hienoja teoksia. Lue e-kirjoja täältä!

  • Ahneus ja pahuus hiipivät kirjoihin – näihin teoksiin kiteytyy 1980-luku

    Seppo Puttosen suositukset luettavissa e-kirjoina

    John Lennonin murha löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään. Tutustu 1980-lukuun ja lue nämä kymmenen teosta e-kirjana suoraan Kirjojen Suomen verkkosivuilta.

  • Onnea Riikka, Saara ja kaikki muut! Valitsimme viisi e-kirjaa naistenviikolle

    Kirjojen Suomen lukuvinkit naistenviikkoon

    Onnea Riikka, Saara, Marketta, Johanna, Leena, Oili, Kristiina, Tiina ja kaikki yli kuusisataatuhatta naista, jotka vietätte nimipäiviänne naistenviikolla. Kirjojen Suomi antaa teille nimipäivälahjaksi viisi naisten kirjoittamaa e-kirjaa. Nautinnollisia lukuhetkiä! Klikkaamalla lue kirja -linkkejä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon.

  • Erkka Filander ajatteli kiusattujen kasvoja kirjoittaessaan runoteostaan

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Erkka Filander muisteli koulunsa kiusattuja ja kirjoitti kehutun runoteoksen marttyyreistä ja rakennuksista. Nyt Torso on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Mutta miksi Filander on sitä mieltä, ettei hänen teostaan kannata lukea ääneen? Erkka Filanderin Torso on runoteos arkkitehtuurista, tiloista ja marttyyriudesta.

  • Sähkökirjojen myynti kasvoi alkuvuonna

    Jenni Haukion toimittama teos on alkuvuoden hitti

    Jenni Haukion kokoama runoteos Katso pohjoista taivasta, Eve Hietamiehen Hammaskeiju ja muutamat ulkomaiset dekkarit ovat siivittäneet alkuvuonna kirjamyynnin nousuun pitkän alamäen jälkeen. Katso pohjoista taivasta on myynyt jo alkuvuonna enemmän kuin moni kirja tulee koko vuonna myymään.

  • Olipa kerran valkoinen mies, jota kaikki kirjat kuvasivat. Ja nytten se kuolisi.

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Suomalaisen kirjallisuuden historia on täynnä valkoihoisia kirjailijoita ja heidän luomiaan valkoihoisia henkilöhahmoja. Koko Hubaran vuonna 2017 ilmestynyt teos Ruskeat tytöt laittoi kerralla uusiksi käsityksen siitä, kenelle kirjoja Suomessa kirjoitetaan. Lue Pietari K. kävi täällä -essee tai kuuntele podcast

  • Kirjoitan päälauseita. Timo Soini kirjoittaa päälauseita. Uskottavat miehet kirjoittavat niin.

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja essee lukeville

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja esseesarja lukeville ihmisille. Jos Suomen historiasta haluaa sanoa jotain painavaa, kirkasta ja samalla moniselitteistä, on käytettävä koivuklapeja: kovia ja lämpöarvoltaan suuria lauseita. Se lisää kirjoittajan uskottavuutta, mutta on riittävän moniselitteistä. Samalla kommentoija saa sytykettä omalle itserakkaudelleen.

  • Nykykirjallisuus on sairastunut vakavaan historiatautiin ja minusta se ei ole O.K.

    Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

    Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat pitäisi keskeyttää sairauslomaan, sillä olemme pahanlaatuisen historiataudin vallassa. Postmoderni aikakausi ei tarkoita sitä, että historia olisi päättynyt. Halu verrata nykyaikaa menneisyyteen nimittäin vain kiihtyy. Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi täällä -esseeseen!

  • Äitiys on maailman vanhin aihe ja silti Sirpa Kyyrönen kirjoittaa siitä

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Jotenkin runoilijat sen tekevät. He tarttuvat ikuisiin teemoihin ja löytävät niihin uuden tulokulman, kehittelevät ilmaisutavan, joka sopivalla tavalla kummeksuttaa, hivelee. Juuri näin tekee Sirpa Kyyrönen Ilmajuuret-kokoelmassaan, joka on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Muistisairautta käsittelevä Multa on Tiina Lehikoisen henkilökohtaisin kirja

    Teos on Tanssiva karhu -ehdokas

    Muistisairautta on luontevampaa käsitellä runoudessa kuin proosassa, väittää Tiina Lehikoinen. Hänen Multa-teoksensa on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouskilpailussa. Tamperelaisen Tiina Lehikoisen runoteos Multa on sekä "multa sulle, minulta sinulle" että kirja mullasta, maasta.

  • Tässä ovat Ylen Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaat

    Kuusi erityisen kiinnostavaa runoteosta

    Kevään merkkejä: linnut, aurinko, Tanssiva karhu. Runouspalkintoa tavoittelevat vuonna 2017 Erkka Filanderin Torso, Catharina Gripenbergin Handbok att bära till en dräkt, Sirpa Kyyrösen Ilmajuuret, Tiina Lehikoisen Multa, V. S.

  • Runoja sielun kokoamiseksi – Catharina Gripenbergin teos flirttailee käsikirjoille

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Runoilija Catharina Gripenberg kiinnostui erilaisten käsikirjojen ja oppaiden kielestä. Seurauksena syntyi runoteos, jossa Gripenberg yhdistää neutraalin ja käsikirjanomaisen tyylin henkilökohtaiseen ja yksityiseen kielelliseen ilmaisuun. Teos on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Runous sopii kielen tutkiskeluun.

  • Väitöstutkimus: Onko kaunokirjallisuus uhattuna kirjastoissa?

    Pienille kirjastoille on kasattu tehtäviä jo liikaakin

    Kirjastojen tehtävien muutoksista väitellyt Pirjo Tuomi on huolissaan kaunokirjallisuuden osuudesta kirjastojen palveluissa. Tuomi arvioi, että kaunokirjallisuus on joutunut väistymään pienempään rooliin kirjastojen uusien palvelujen tieltä.

  • Mikä kirja on sinulle se kaikkein rakkain?

    Jaa kirjavinkkisi, ja tutustu muiden lukukokemuksiin!

    Jokaisella on kirjoja, jotka eivät lähde sielusta vuosienkaan aikana. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille, ja ehkä se löytää uuden lukijan. Timo K. Mukka muistutti Isossa-Britanniassa asuneelle näyttelijä ja käsikirjoittaja Sanna Stellanille, mitä on olla suomalainen. Kirja vie toiseen maailmaan, auttaa ymmärtämään itseä, toisia, elämää.

  • Lukemista vailla? Anna Kirjakoneen auttaa!

    Pääset lukemaan sinulle sopivan teoksen suoraan täältä.

    Ylen Kirjakone auttaa löytämään luettavaa melkein sadan kotimaisen kirjan joukosta. Kirja on luettavana suoraan sivuilta.

  • Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Johannes Ekholm: Ratkaisu ahdistukseen on kollektiivinen tai sitä ei ole

    Opittu kuva työn sankarista on vahingollinen ja vaarallinen.

    Emme tarvitse enempää työtä ja pitempiä ansioluetteloita, vaan enemmän ajan haaskausta, tehottomuutta, huolettomuutta ja huolimattomuutta! Enemmän kiusallisia hiljaisuuksia, katkoksia flowhun, jumitusta ja yhteistyöstä kieltäytymistä, kirjoittaa Johannes Ekholm kolumnissaan.

  • Nura Farah: Kuinka sanoin häpeälleni hyvästit

    Olin kiitollinen. Olimme turvassa!

    "Tanssin itsekseni keväisen auringon alla ja lupasin vastalahjaksi oman rakkauteni Suomelle", kirjoittaa Nura Farah hetkestä, jolloin turvapaikka oli myönnetty. Ennakkoluuloisessa Suomessa se ei lama-aikana kuitenkaan ollut helppoa. Onneksi oli kirjasto! Hänestä tuli kirjailija, joka voi auttaa meitä suvaitsevaisuuden tiellä.

  • Atlas Saarikoski: Kirjallisuus on harvojen käsissä

    Rakenteellinen syrjintä estää kirjoittamista.

    Rakenteellinen syrjintä vaikuttaa siihen, kenellä on mahdollisuus kirjoittaa. Maailmassa, jossa kaikki saavat kirjoittaa, olemme vähemmän toisia toisillemme ja enemmän kokonaisia itsellemme. Tämän takia kielen rajoja on höllennettävä, toimittaja Atlas Saarikoski kirjoittaa esseessään.

  • Petina Gappah: Liian tutut tarinat olisivat empatian loppu

    Helsinki Lit alkaa Yle Teemalla la 13.5. klo 12 .40

    Työviikon loppumisesta ei ollut kulunut tuntiakaan, kun Savoy oli jo täynnä lukijoita. Kolmatta kertaa järjestetty käännöskirjallisuuden tapahtuma Helsinki Lit oli myyty loppuun. Festivaali jatkuu lauantaina, jolloin lavalle nousee esimerkiksi Nobel-voittaja Orhan Pamuk. Helsinki Lit -lähetys Yle Teemalla la 13.5. klo 12 .40 alkaen.

  • Seksi vähissä? Erotiikka ja yhteiskuntautopiat kulkevat käsi kädessä

    Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

    Eräs kaverini arveli, että suomalaisten vähentynyt seksin harrastaminen liittyy ennen kaikkea innostavien yhteiskuntautopioiden puuttumiseen. Sote- tai aluehallintouudistus saa kenen tahansa intohimot laskemaan. Onneksi kaunokirjallisuus jaksaa kuitenkin pitää poliittisen seksin puolia. Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

  • Miksi olla yksi kun voi olla monta? Brändäämisen ABC kirjailijoille

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Kustantajat ja kirjailijat ovat kiistelleet koko itsenäisyyden ajan siitä, kenelle vastuu kuuluu ja kuka saa rahat. Tässä työn ja pääoman välisessä ristiriidassa kirjailijoiden itsensä brändääminen on koitunut sekä kohtaloksi että pelastukseksi. Erityisen kovan hinnan imagostaan maksoi Algot Untola 21. toukokuuta vuonna 1918.

  • Maalta kaupunkiin, kopotikop! Näin hepasta tuli teinien terapeutti

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä

    Kannattaa mennä ratsastustallille jos haluaa oppia jotain siitä, miten selviydytään “uuden työn” joustavassa ja tunneherkässä maailmassa. Tallilla hevoset ja nuoret naiset ratkovat sosiaalisen elämän monimutkaisia pulmia ja terapoivat toisiaan. Ennen hevonen veti tukkia metsässä ja teki sankaritekoja rintamalla, nykyään se seurustelee, reflektoi itseään ja käyttää kannettavaa elektroniikkaa. Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä!

  • Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Pätkiikö? Ota lääkkeeksi neukkunostalgiaa ja kirjoja muistamisesta

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    2000-luvulla Finlandia-palkituista romaaneista kolme sijoittuu Neuvostoliittoon: Sofi Oksasen Puhdistus, Rosa Liksomin Hytti nro 6 ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Pietari Kylmälä miettii, mitä unohdimme Neuvostoliitosta, ja mitä on muistettava nykyisyydestä, joka on koko ajan valmis katoamaan. Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Pum-pum, kuolit! Leikin säännöt on kirjoitettu sotakirjallisuuteen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Leikitään: entä jos Suomi ei olisi ollut sodissaan ikuinen “puolustusvoittaja” (á la Tali-Ihantala), vaan ihan oikea voittaja? Taantumassa kärvistelevä 2010-luvun Suomi tarvitsisi kunnon hyökkäyssodan, jotta vihdoin oppisimme voittamaan! Hyökkäys olisi tietysti turvallisinta suorittaa sepitteessä, jotta kukaan ei kuolisi, kirjoittaa Pietari K. esseessään. Essee on kuunneltavissa myös podcastina.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Elina Hirvonen: Nationalismin edessä tarvitaan radikaalia mielikuvitusta

    Mikä on ihmisen ja maailman suhde

    Vastaus Eurooppaa ja ihmisoikeuksia horjuttavaan liikehdintään ei voi olla teknokratia tai hiljaisuus, vaan radikaali mielikuvitus. Ympäristökriisi, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen haastavat tulevaisuudessa yhä suuremmalla voimalla käsityksemme siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, kirjailija Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

  • Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

    Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

    Pilkun jälkeen katsoo päätösjaksossaan kauas. Scifi ja fantasia käyvät realistisen suomalaisen romaanikirjallisuuden kimppuun ja luovat uusia tulevaisuudenkuvia. Keskustelemassa ovat rap-artisti ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen, kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen ja kirjailija Anu Kaaja.

  • Ajavatko pienoisromaanit tiiliskivien ohi? Haastattelussa Anu Kaaja

    Kirjailijoita kunnioitetaan enemmän kuin käsikirjoittajia

    Kirjailija-käsikirjoittaja Anu Kaaja arvelee kirjallisuuden kentän monipuolistuvan jatkossa. Kaunokirjallisuuden ensisijaisena haasteena hän näkee muutoksen ihmisten ajankäytössä. Teksti: Emmi Ketonen Anu Kaajan helmikuussa ilmestynyt ensimmäinen romaani Leda sijoittuu 1700-luvun Ranskaan.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Tiina Raevaara haluaisi lisää inhimillistettyjä eläimiä

    Eläinten oikeudet paranevat vääjäämättömästi

    Luonto ja ihminen limittyvät toisiinsa Tiina Raevaaran tuotannossa ja elämässä. Teksti: Jasmin Kuusela – Kirjailijan työ on mielettömän hienoa työtä, hehkuttaa kirjailija Tiina Raevaara, jonka meneillä olevaan viikkoon kuuluvat vielä kahden kirjan deadlinet. Raevaaraa miellyttää se, miten kaunokirjallisuus mahdollistaa ihmisten samaistumisen sell

  • Ison pahan suden kulttuurihistoria

    Tarinat ovat hellineet susivihaa vuosituhansia.

    Suomen kielessä susi on pahan vertauskuva. Toisin on esimerkiksi useilla intiaaniheimoilla, joille susi on ollut toteemieläin. Kertomusperinteessämme susivihaa on haudutettu pitkään ja rauhassa. Mitä tapahtuisi, jos susiin liitettyjä piirteitä kirjoitettaisiin uudestaan? Susi on villi, vapaa, voimakas ja älykäs eläin, Kasperi Lumijärvi kirjoittaa esseessään.

  • Eeva Kilven Animalia on ollut ajankohtainen 30 vuotta

    Kurjimman köyhälistön alapuolella ovat vielä nämä ei-ihmiset

    Kun juhlitaan satavuotiasta Suomea ja suomalaista kirjallisuutta, ei joukosta pidä unohtaa eläimiä ja niiden tarinoita historian kulussa. Pilkun jälkeen katsoo eläintä ja eläinten oikeuksia. Keskustelemassa ovat kirjailijat Laura Gustafsson ja Tiina Raevaara, sekä esseisti, lihateollisuutta keskitysleirien kauhuihin verrannut Antti Nylén.

  • Laura Gustafsson ja strategia eläinoikeuksien parantamiseksi

    Ei ole tarkoitus tuputtaa kenellekään mitään

    Pienenä kirjailija Laura Gustafssonia ei juuri kiinnostanut lukeminen. Siitä huolimatta hän on julkaissut kolme kiitettyä romaania, näytelmiä sekä yhden kuunnelman. Monenlaiset sattumukset ovat vaikuttaneet siihen, että tähän hetkeen on tultu. Laura Gustafsson on Pilkun jälkeen -ohjelmassa keskustelemassa eläinten oikeuksista Yle Teemalla 10.4. klo 21.00 ja Yle Areenassa jo nyt.

  • Marjo Niemi: Hyvinvointivaltio on parempi tarina kuin sota

    Hyvinvointivaltio on parempi tarina kuin sota

    Olisiko hyvinvointivaltiosta suureksi kansalliseksi tarinaksi? Tosin siitä puuttuvat uhrit ja uhraaminen. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Marjo Niemi pohtii, mikä olisi hyvä tarina kerrottavaksi.

  • Riina Katajavuori: Mitä teet, kun kukaan ei katso?

    Keskittyminen on vaikeaa, sillä ärsykkeitä on liikaa.

    Olen viime aikoina koettanut kirjoittaa runoja. Keskittyminen on vaikeaa, sillä kammioon tunkee koko ajan sähköpostia ja kaikenlaisia viestejä ja ilmoituksia. Näin mrehtii Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnnisti Riina Katajavuori ajankäyttöään.

  • Arvoituksellinen löytö Katri Valan kirjan välistä

    Sivut sen ympäriltä ovat värjäytyneet vaalean ruskeiksi

    Katri Valan runokokoelman Paluu välistä löytyi kaavake, jolla kutsuttiin henkilöitä poliisikuulusteluun. Täyttämätön lomake on 1940-luvulta. Se on ollut runoteoksen välissä niin kauan, että sivut sen ympäriltä ovat värjäytyneet vaalean ruskeiksi. Voisiko tämä kaavake olla Katri Valan veljeä Erkki Valaa varten?

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!