Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Minä pääkuva

Keskusteluja muusikoiden kanssa.

Undergroundin ja avantgarden kummisetä Pekka Airaksinen: ”Kyllä me ymmärrettiin, että ei tätä kukaan tajua”

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Kevät 2017 oli tyly suomalaiselle syntetisaattorimusiikille. Ensin kuoli Mika Vainio, sitten Erkki Kurenniemi. Onneksi Pekka Airaksinen, 71, on vielä keskuudessamme. Marginaaliväki tuntee Airaksisen suomalaisen underground-taiteen, avantgarden ja elektronisen musiikin pioneerina. Suuri yleisö ei puolestaan tajua hänen taiteestaan yhtään mitään. Tässä haastattelussa Airaksinen kertoo miksi se on hyvä asia.

Syksyllä 1967 Helsingin Vanhan ylioppilastalon lavalle kipusi sekalainen lauma muusikoita ja performanssitaiteilijoita. Yksi heistä oli verhonnut peniksensä kaulaliinaan, yksi soitti kondomimerkin sponsoroimaa yksikielistä kitaraa vahvistimen taakse piiloutuneena. Osa porukasta tapasi toisensa ensimmäistä kertaa vasta lavalla. Kukaan ei tiennyt, mitä he tulisivat esittämään.

”The Sperm oli viisi ensimmäistä minuuttia hauska, yllättävä ja vallankumouksellinen. Sen jälkeen ainoastaan meluisa, porno ja pitkästyttävä”, Stump-lehti kirjoitti yhtyeen ensimmäisestä keikasta.

Vuosina 1967-1970 toiminut helsinkiläinen Sperm oli jotain, mihin Suomessa ei ollut aiemmin törmätty. Pekka Airaksisen ja Mattijuhani Koposen perustama kollektiivi ei niinkään ollut yhtye kuin puoliksi käsikirjoittamaton performanssiryhmä, jossa kourallinen kulttuurivaikuttajia teki sitä mitä parhaiten osasi: musiikkia, valotaidetta, elokuvia ja teatteria.

”Aluksi meitä oli iso jengi, kun mukaan haalittiin kaikkia mielenkiintoisia kulttuurityyppejä”, Airaksinen muistelee. ”Ei ollut mitään koesoittoja. Sen sijaan saatettiin mennä rautatieasemalle katsomaan jotain tyyppiä ja todeta se sopivan näköiseksi. Sitten sen instrumentiksi tuli esimerkiksi autonavainten soittaminen. Jotkut olivat hyviäkin soittajia, kuten eräs koulukaverini, mutta kun sen kuva ilmestyi lehdessä, työnantaja uhkasi sitä potkuilla. Sitten se jäi pois bändistä.”

Keikoilla Sperm oli siveetön ja teki kaikkensa hyökätäkseen vallitsevaa systeemiä vastaan: flyygelin päällä simuloitiin nussimista, taustavisuaaleilta näytettiin pornoa, yleisöön heiteltiin omenoita tai lavalla oltiin hiirenhiljaa kymmenisen minuuttia. Helsingissä osa keikoista johti sakko- ja jopa vankeustuomioihin. Se ei kuitenkaan Spermiä pysäyttänyt vaan yhtye lähti kiertueelle myös konservatiivisiin maakuntiin. Porissa yhtyeen päälle heiteltiin kiviä ja paikallista lehtimiestä evästettiin jo ennen keikkaa kirjoittamaan mahdollisimman negatiivinen konserttiarvostelu.

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Virkavallan kiinnostus Spermiä kohtaan kasvoi 60-luvun lopulla. Osaltaan siihen vaikutti rockmusiikin uutuudenkarheus, joka herätti vanhemmissa ihmisissä huolestuneisuutta. Toinen syy oli eurooppalaisen opiskelijaliikkeen radikalisoituminen, joka näkyi myös Helsingissä Vanhan valtaamisena vuonna 1968. Airaksinen itse ei ollut mukana Vanhan valtauksessa eikä häntä omien sanojensa mukaan kiinnostanut vallankumous saati vasemmistolaisuus. Spermiin kuitenkin liittyi tietynlainen maailmanparannusfantasia ja halu ottaa yhteiskunnallisesti kantaa.

Spermin juuret olivat avantgardessa ja underground-taiteessa, joka rantautui Suomeen vuonna 1967. Samasta kaivosta ammensi pari vuotta myöhemmin myös Suomen Talvisota 1939-1940. Musiikillisesti Suomen Talvisota oli Spermiä helppotajuisempi, mutta keikoilla meininki oli vähintään yhtä epäkorrektia. Lavalla nähtiin esimerkiksi symbolinen raiskaus ja lahnaa perkaava kuvataiteilija, joka heitti perkausjätteet yleisön päälle.

Kyllä me ymmärrettiin, että ei tätä kukaan tajua.

Musiikin osalta Sperm oli käytännössä yhtä kuin Pekka Airaksinen. Hän loihti sähkökitaran ja magnetofonien avulla äänikollaaseja, jotka kuulostivat valistumattomaan korvaan meteliltä ja valistuneeseen korvaan freejazzin, kokeellisen rockin ja avantgarden sekasikiöltä. Airaksinen ei niinkään soittanut soittimia kuin antoi niiden soida. Hän saattoi esimerkiksi potkaista lattialla lojuvaa epävireistä sähkökitaraa samalla kun magnetofoni pyöri taustalla.

”Tein aina ennen keikkaa kaavion siitä, miten homma menisi musiikin ja performanssin osalta. Sitten olin epätoivoinen, kun homma ei mennytkään niin”, Airaksinen sanoo.

Sperm on nykyisin kulttibändi, mutta omana aikanaan vain harva ymmärsi sen viehätyksen. Varsinkin maakunnissa ihmiset tulivat usein keikan jälkeen valittamaan, kuinka Sperm oli pilannut heidän iltansa. Airaksista kritiikki ei kuitenkaan haitannut. Osaltaan siihen jopa pyrittiin.

”Kyllä me ymmärrettiin, että ei tätä kukaan tajua.”

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Omaa polkua etsimässä

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Pekka Airaksinen tulee tervehtimään toimittajaa ja kuvaajaa kotitalonsa pihalla Ylhäisissä, Loimaalla. Suuri keltainen puutalo toimii nykyisin buddhalaisena dharmakeskuksena, jossa Airaksinen järjestää meditaatioleirejä ja -kursseja. Vuonna 1998 keskus rekisteröitiin Suomen ensimmäiseksi viralliseksi buddhalaiseksi yhdyskunnaksi.

Buddhalaisuutta jo lähes puoli vuosisataa harjoittanut Airaksinen muutti Espoosta Ylhäisiin vuonna 1980, kun hänen vanha talonsa paloi. Sittemmin Airaksinen on hankkinut myös toisen talon Siikaisista ja parkkiruudun Itä-Helsingistä K-Citymarketin vierestä.

Maallemuutto tuntuu luontevalta ratkaisulta miehelle, joka on vältellyt julkisuutta koko elämänsä. Jo Sperm-aikoina Airaksinen esiintyi salanimillä ja soitti keikat vahvistimen tai verhojen taakse piiloutuneena. Omien sanojensa mukaan hän oli nuoruudessaan vakavamielinen, mutta sitä ei ainakaan haastattelutilanteessa huomaa. Pikemminkin Airaksisen olemuksesta huokuu jotain kepeää ja ilkikurista – sellaista, että hän voisi hetkenä minä hyvänsä karata tuulen matkaan ja jäädä sille tielle.

En vielä nuorempana tiennyt mihin olin menossa, mutta se ei tuntunut huolestuttavan.

Pekka Airaksinen syntyi leijonan tähtimerkkiin elokuun 21. päivä vuonna 1945. Airaksinen sanoo uskovansa horoskooppien symmetriateorioihin, vaikka ei olekaan mikään horoskooppi-intoilija. Hän on esimerkiksi huomannut tulevansa hyvin toimeen oppositiossa olevien kala- ja vesimiesmerkkien kanssa. Hän on myös tehnyt horoskooppisävellyksiä käyttäen tilastotietonaan kiinalaisen ennustuskirjan Yijingin arpomisia.

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm
Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm
Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Airaksinen tempautui musiikin maailmaan varhaisteini-ikäisenä, jolloin hän alkoi opiskella pianon- ja viulunsoittoa. Hänen setänsä oli orkesterinjohtaja, mitä kautta Airaksinen tutustui klassiseen nykymusiikkiin ja kiinnostui esimerkiksi Debussyn ja Messiaen kaltaisista säveltäjistä. Myös jazz kiinnosti Airaksista nuorempana. Sen soittamiseen hän perehtyi pianonsoitonopettajansa Claes Anderssonin alaisuudessa.

Airaksinen sanoo arvostavansa soittotaitoa ja siihen liittyvää käsityöläisyyttä, mutta jossain vaiheessa hän huomasi, että hänen musikaalisuutensa on erilaista kuin joillain toisilla.

”Ne jotka ovat tosi hyviä musikaalisesti tekevät harvemmin omia juttuja, koska he ovat hyviä esittämään ja poimimaan asioita opetuksesta. Minulla taas on kiinnostus tehdä omia juttuja. En vielä nuorempana tiennyt mihin olin menossa, mutta se ei tuntunut huolestuttavan.”

Ensimmäiset suuntaviivat tulevalle urapolulleen Airaksinen sai kuultuaan avantgarden uranuurtajia John Cagea ja Karlheinz Stockhausenia. Kevyen musiikin puolelta vaikutuksen tekivät Frank Zappa, The Fugs ja The Velvet Undergroundin ensimmäinen lerppulevy, joka sisälsi samanlaista ulinaa kuin Lou Reedin 10 vuotta myöhemmin julkaisema Metal Machine Music. Levy viehätti Airaksista niin paljon, että hän alkoi mikittää pianoaan kitaramikrofoneilla ja tutkia erilaisia soundimaailmoja. Se on tie, jolla hän on edelleen.

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm
Kurenniemen kanssa oli kiva jutella kaikennäköisistä jutuista, koska hän oli futuristi ja hänellä oli ideoita tulevaisuudesta.

Kitaroiden ja syntikoiden maailma aukeaa

22. toukokuuta 1967 Jimi Hendrix soitti ainoan Suomen-konserttinsa Helsingin Kulttuuritalolla. Keikan jälkeen Airaksisen kitaristiystävä Nono Söderberg ilmoitti järkyttyneenä lopettavansa soittamisen. Airaksinen taas päätti välittömästi aloittaa kitaransoiton. Hän hankki Gibsonin ja alkoi soittaa sitä tavalla, joka oli lähempänä ”instant-stockhausenia” kuin Eric Claptonia.

Kitaran lisäksi Airaksinen kiinnostui 60-luvulla syntetisaattoreista. Innostusta ruokki hänen ystävänsä Erkki Kurenniemi – toukokuussa edesmennyt suunnittelija ja taiteilija – joka rakensi 60- ja 70-luvuilla useita elektronisen musiikin soittimia. Yksi niistä oli seksofoni, joka mittasi soittajansa käsien sähkönjohtavuuden muutoksia ja muutti ne syntetisaattorin avulla ääneksi.

”Kurenniemen kanssa oli kiva jutella kaikennäköisistä jutuista, koska hän oli futuristi ja hänellä oli ideoita tulevaisuudesta. Keskustelumme käsittelivät esimerkiksi musiikkia, maailmaa, ihmisenä olemista, filosofiaa ja kirjallisuutta. Siihen aikaan ajattelutapa oli vielä aika laaja, koska ei ollut niin paljoa teollista tuotantoa, joka on sittemmin sementoinut maailmaa”, Airaksinen sanoo.

Kurenniemi ja Airaksinen viettivät 60- ja 70-luvuilla paljon aikaa Helsingin Yliopistolla. Kurenniemi toimi musiikkitieteen laitoksella assistenttina ja Airaksinen opiskeli musiikkia, psykologiaa ja tilastotiedettä. Erityisen paljon kaksikko hengasi Kurenniemen studiossa Porthanian kellarissa. Siellä Airaksinen ihasteli ja testasi Kurenniemen laitteita, sillä uusi teknologia oli vielä toistaiseksi liian kallista omistettavaksi.

Ensimmäisen oman syntetisaattorinsa Airaksinen osti vuonna 1967. Sittemmin hän on hankkinut useita syntikoita ja tehnyt niillä kymmeniä levyjä. Teknologian kehitys on näkynyt myös Airaksisen musiikissa, etenkin hänen 80-luvun tuotannossaan. Silloin markkinoille ilmestyi uuden polven syntetisaattoreita.

Alati kasvavan laitearsenaalinsa Airaksinen varastoi vanhempiensa tontilla sijaitsevaan saunamökkiin Helsingin Marjaniemeen. Siellä hän sävelsi ja äänitti hengentuotoksiaan sekä soitti niitä tuttavilleen. Airaksisen mukaan biisit menivät osaan porukasta ”ihan täydestä”. Hänellä oli jopa kopioijia.

Entä mitä Airaksisen vanhemmat ajattelivat jälkikasvunsa musiikista?

”Eivät ne tainneet ihan ymmärtää. Kun joskus hakkasin jonkun porukan kanssa rumpuja keskellä yötä, ensin tuli varoitus sisäpuhelimella. Sitten katkesivat sähköt.”

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Avantgarde vastaan populaarimusiikki

60-luvun Helsinki ei ollut mikään Kööpenhamina tai Tukholma. Kaupungissa ei ollut kansainvälisen tason populaarimusiikki- tai alakulttuuritoimintaa eikä oikeastaan edes narkkareita. Huoltopoliisin komisariota Reino Orasmalaa Helsingin ”musiikkilössi” kuitenkin huolestutti.

”Katu ja muut lössien kokoontumispaikat ovat huumausaineiden käytön kouluja ja sellaiset 'kulttuurilaitokset' kuin jazzklubit ja muut tuontapaiset luolat ovat niiden käytön yliopistoja. Jos jälkeläisenne hakeutuvat tuontapaisiin paikkoihin tai sen alan 'idolien' ympärille, voitte odottaa perheeseenne narkomaania paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin veikkausvoittoa”, Orasmala jyrähti Seura-lehdessä.

Päästäkseen pois kaduilta Helsingin underground-porukka vuokrasi Lönnrotinkadulta Kansallis-Osake-Pankin omistaman rapistuneen talon. Siitä tuli nopeasti uuden vaihtoehtoisen kulttuurin kiintopiste, jossa tehtiin ja kuunneltiin musiikkia, väsättiin filmejä, maalattiin, hengailtiin, mietiskeltiin, poltettiin pilveä ja parannettiin maailmaa

”Jos joku ulkomaalainen kulttuurityyppi tuli Helsinkiin, se yleensä tiesi Lönkan talon ja meni sinne. Minullakin oli talossa jonkinlainen asema ja tapasin siellä paljon musiikki-ihmisiä. Spermilläkin taisi olla siellä muutama esitys”, Airaksinen muistelee.

Ennen Spermiä Airaksinen soitti muutamissa jazzkokoonpanoissa ja Beatniks-nimisessä yhtyeessä. Samoihin aikoihin hän tutustui kahteen somerolaiseen suurmieheen: M.A. Nummiseen ja Rauli Badding Somerjokeen.

Baddingin kanssa Airaksisella oli runoa ja rockia yhdistellyt lyhytikäinen yhtye Suomalaista Silmänruokaa. Musisoinnin lisäksi kaksikko näki toisiaan kerran viikossa Espoossa työttömyyskortin leimaustapahtumassa. Nummiseen Airaksinen tutustui jo ennen underground-aikoja. Hän muun muassa soittaa Nummisen toisella ep:llä M.A. Numminen laulaa jälleen (1966).

60-luvun loppuun mennessä Airaksisesta ja Nummisesta oli tullut suomalaisen undergroundin pääarkkitehtejä, jotka osasivat tehokkaasti hämmentää kuulijoitaan. Kaksikon metodit olivat kuitenkin päinvastaiset. Airaksinen valitsi avantgarden ja Numminen mahdollisimman kansantajuisen musiikin, johon hän yhdisti provosoivat tekstit.

Meillä ei ollut tavoitteena saada rahaa tai mitään muutakaan, joten kukaan ei joutunut myymään sieluaan.

Jossain vaiheessa Numminen ehdotti Airaksiselle, että tämä hankkisi haitarin ja kaksikko alkaisi tehdä uusrahvaanomaista musiikkia. Se oli Airaksiselle täysin käsittämätön ajatus.

”Huumorintajumme oli erilainen. Minä olin vakavamielinen ihminen, ja avantgarde ja abstraktit asiat olivat juttujani. Numminen taas oli ulospäinsuuntautunut, ja hänellä oli kyky tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.”

Airaksinen sanoo, ettei osannut tehdä yhteistyötä myöskään popmuusikkojen kanssa, koska hänellä oli liikaa ”jazz-vammoja” ja omia ajatuksia siitä, mitä musiikki voisi olla.

Muitakin uhkakuvia oli ilmassa. Airaksinen meinasi esimerkiksi joutua ihan oikeaan orkesteriin.

”Onneksi keksittiin Sperm juuri silloin. Undegroundista tuli väylä toteuttaa omia juttuja, ja oli porukkaa, joka hyväksyi sen. Meillä ei ollut tavoitteena saada rahaa tai mitään muutakaan, joten kukaan ei joutunut myymään sieluaan.”

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Pallas Athenen jalanjäljissä

Suvarnabhasagarbha. Dodekafoninen talvisota. Epistemological world error. Kulke, kulke, kulke, kulke. White Cotton Trousers. Mahtavat hohtavat ham. Tarantara thai markup bagronias dharm shh ham madrid robsahms haag ah. Teet seinään ääniesteet. Feel younger, or your money back. Siinä joitain esimerkkejä Airaksisen levyttämistä biiseistä.

Airaksinen aloitti biisinkirjoittamisen 15-vuotiaana ja on siitä lähtien pyrkinyt kehittämään omaa musiikillista kieltään. 70-luvulla hän loi jopa oman sävellysjärjestelmän, jossa yhdistyivät aleatoriikka, dodekafonia ja matematiikka. Järjestelmä syntyi osittain kiinnostuksesta, osittain tarpeesta.

”Sperm-vuosina biisejä syntyi intuitiivisesti ja kepeästi. Jossain vaiheessa musiikki loppui, eikä sitä enää tullutkaan samalla lailla. Silloin kehitin oman sävellysjärjestelmäni ja tajusin, että näinhän musiikkia voi tehdä maailman tappiin asti”, Airaksinen sanoo.

Musiikin lisäksi Airaksinen on soveltanut matematiikkaa kuvataiteisiin. Hän on yrittänyt keksiä universaaleja malleja, joiden avulla maalausten kädenjälki ei näyttäisi niin omalta. Airaksinen perustelee metodiaan sillä, että hän ei halua tehdä yhteiskunnallisesti vaan universaalisti kantaa ottavaa taidetta, joka puhuu puhtaiden ja positiivisten arvojen puolesta.

Jos musiikinkuunteluun liittää älyllistä mielipidettä ja musiikkia kuuntelee sen ulkopuolelta, jotain katoaa.

Underground-vuosiensa jälkeen Airaksinen on säveltänyt kymmeniä levyjä kamarimusiikista konejazziin ja pianomusiikista palvonnalliseen musiikkiin. Jälkimmäistä koulukuntaa edustaa sarja levyjä, joista jokainen on omistettu yhdelle buddhalaisen mytologian tuhansista buddhista.

”Kreikkalaisen mytologian mukaan Apollon on keksinyt musiikin. Mutta sitten on erikseen palvonnallinen musiikki, joka on Pallas Athenen keksintö. Olen enemmän sen linjoilla. Kukaan ei enää tee sellaista musiikkia.”

Airaksisen laajasta diskografiasta on vaikea löytää punaista lankaa, paitsi se, ettei sitä ole. Tuotannon eksentrisyyden on mahdollistanut valtavirran ulkopuolelle jääminen.

”En ole koskaan oikein menestynyt tai luonut mainetta. Niinpä ei ole tarvinnut välittää siitä, mitä ihmiset ajattelevat, vaan olen voinut tehdä mitä vaan. Jos on faneja, se kahlitsee. Silloin alkaa helposti tehdä musiikkia niille eikä enää abstraktiin tyhjiöön.”

Nyt Airaksinen vähän liioittelee. Kyllä hänellä on faneja, etenkin ulkomailla.

Myös Airaksinen itse jaksaa vielä innostua uudesta musiikista. Se onnistuu hänen mukaansa silloin, kun musiikkia kuuntelee vailla ennakkoluuloja.

”Jos musiikinkuunteluun liittää älyllistä mielipidettä ja musiikkia kuuntelee sen ulkopuolelta, jotain katoaa. Mutta jos ajattelee, että musiikki on kupla, ja lopettaa sen arvottamisen ja pääsee sen kuplan sisään, se on tosi mielenkiintoista. On vaara, että kolmekymppisenä se kupla hajoaa ja maailma muuttuu tavalliseksi. Silloin pitää havahtua ja alkaa opiskella vaikka teknoa tai hiphopia. On vaarallista jämähtää tai taantua vanhoihin juttuihin, eikä enää olla utelias ja kiinnostunut uusista asioista. Pitää seurata mitä itsessä tapahtuu.”

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Elämän tarkoitus on ikävän karkotus

Haastattelun lopuksi Airaksinen vie toimittajan ja kuvaajan tutustumaan talonsa vasemmassa päädyssä sijaitsevaan meditaatiohuoneeseen. Suuri valoisa huone on sisustettu Intiasta ja Nepalista tuoduilla värikkäillä matoilla, kankailla, tyynyillä ja koriste-esineillä. Juuri nyt huoneessa on tilaa, sillä Airaksinen on vastikään päättänyt yhden meditaatiokurssin. Muina aikoina huone on täynnä Airaksisen syntetisaattoreita, rumpuja, äänitysvehkeitä ja muuta musiikintekolaitteistoa.

Airaksinen ajautui meditaation ja buddhalaisuuden pariin 70-luvun alussa, jolloin hän tutustui Lönnrotinkadun talossa Yhdysvalloista karanneeseen mustien kansanoikeustaistelijaan Bill Coldwelliin. Kaksikko kävi filosofisia keskusteluja ja musisoi yhdessä vuoden tai pari. Silloin Airaksisen päässä tapahtui” läpimurto jonnekin”, ja hän alkoi tutkia uskontoja ja filosofioita.

”Se lähti liikkeelle kokemuksesta, että jotain tapahtuu. Taloni vieressä oli pieni metsä, jonne menin istumaan. Yhtäkkiä valoa tuli kaikkialta ja kauhean kauan, enkä nähnyt mitään. Se tapahtui muutaman kerran, ja aloin miettiä mitä se voisi olla. Kysyin neuvoa sukulaiseltakin, mutta tämä vastasi, että se on migreeni.”

Buddhalaisuuden löydettyään Airaksinen alkoi meditoida. Aluksi meditaatiot oli keksittävä itse, koska tarjolla ei ollut opetusta. Se ei kuitenkaan Airaksista haitannut, sillä hän koki olevansa parempi meditaatiossa kuin musiikintekemisessä.

Meditaation myötä Airaksinen alkoi löytää uusia tapoja ajatella. Hän ymmärsi, että ihminen voi kehittyä ja jopa muuttua totaalisesti.

”Buddhalaisuus on käytännön filosofiaa. Se on ratkaisumalli siihen, miten selvitä itsensä kanssa epätyydyttävässä maailmassa. Idea on sama kuin jossain laulussa, että elämän tarkoitus on ikävän karkotus.”

Vuonna 1975 Airaksinen sai buddhalaisen maallikkovihkimyksen munkki Sagharakshitalta. Siitä lähtien hän on opettanut joogaa ja meditaatiota aluksi Helsingissä ja nyt Ylhäisissä.

Vielä on 900 buddhaa säveltämättä, ja mielenlaajennus-ihmettelyprojektissakin on vielä tekemistä.

Airaksinen sanoo käyttävänsä tietoisuuden luotaamiseen omaa metodiaan, jonka hän keksi vuonna 1980. Aluksi hän hyödynsi sitä luovuusmenetelmänä taideopistoissa ja -akatemioissa, mutta 2000-luvulla siitä on tullut kokonaisvaltainen osa hänen dharmakeskuksensa toimintaa.

Monet Airaksisen oppilaista ovat kulttuuri-ihmisiä. Se sopii Airaksiselle, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ole innostunut totisesta uskovaisuudesta saati uskovaisista.

”Monet ovat uskaltaneet hakeutua oppilaikseni siksi, että ovat tienneet minun olevan jonkinlainen taiteilija. Kerran kun eräs tamperelainen kulttuurivaikuttaja tuli tänne kaverinsa kanssa – tai kaveri jäi Loimaalle, koska ei halunnut tavata mitään munkkeja – hän riemastui kun kuuli, että olen vaikuttanut Sperm-yhtyeessä.”

Henkilökuva_pekka airaksinen
Henkilökuva_pekka airaksinen Kuva: Joonas Josefsson/Yle Pekka Airaksinen,Sperm

Vienon pyynnön jälkeen Airaksinen suostuu pitämään meditaatiohetken myös toimittajalle ja kuvaajalle. Hiljentyminen lähtee liikkeelle ajatuksesta, että taivaalta sataa timantteja. Niistä muodostuu patsaita, jotka ottavat toisiaan kädestä kiinni.

Kuluu minuutti tai kaksi. Vaihdan asentoa ja tajuan olevani valovuosien päässä Airaksisen zeniläisyydestä. En pysty keskittymään timanttisateeseen, vaan ajatukseni harhailevat ruoassa, tämän jutun otsikossa, Venomissa.

Meditaation jälkeen on kiirehdittävä kotiin, sillä elokuussa 72 vuotta täyttävällä Airaksisella on vielä paljon asioita tehtävänään.

”Vielä on 900 buddhaa säveltämättä, ja mielenlaajennus-ihmettelyprojektissakin on vielä tekemistä. Aiheeseen liittyviä kirjojakin pitäisi vielä tulla kymmenen lisää.”

Kuuntele Pekka Airaksisen haastattelu kokonaisuudessaan:

  • Kuinka helppoa olikaan hermostuttaa kaikki! Avaruusromua 22.10.2017

    Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki?

    Ne olivat laitteita, joilla oli helppo saada läheiset raivon partaalle. Niissä oli usein normaalia pienempi pianokoskettimisto, jonkin verran automatiikkaa ja melko hupaisia soundeja. Ne olivat pieniä muovisia kosketinsoittimia. Varsinkin 1980- ja 90-luvuilla niihin törmäsi siellä täällä. Useimmiten niiden nimi oli Casio. Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki? Entä kun musiikkia tehdään kolmella rikkakasvilla? Miltä kuulostavat pujo, hevonhierakka ja pelto-ohdake? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Post Malonen traaginen ghettomelankolia ui ihon alle Levylautakunnassa

    Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho Levylautakunnassa

    Viikon levyuutuuksissa puhutti tunnelma, tunnettavuus, perinne ja vaikutteet. Kuunneltavana oli mm. maailman tällä hetkellä kuunnelluin biisi, suomalainen debyytti ja menestynyt vientituote. Levylautakunnassa uudelle musiikille altistettiin artistit Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho sekä Ylen toimittaja Juha Blomberg. Pisteet ja kommentit 1.

  • Taas matkalla! Avaruusromua 15.10.2017

    Avaruusromussa matkaillaan omatoimisesti ja uhkarohkeasti.

    Onko Berliini Euroopan olohuone? Miltä kuulostavat Schönhauser Allee tai Mehringdamm? Mitä japanilainen äänitaiteilija kuuli Turkissa? Miksi espanjalainen elokuvaohjaaja viihtyy Pamir-vuoristossa? Miksi hakeutua soittamaan hylättyyn varastoon Islannissa? Tai 700 vuoden ikäiseen englantilaiseen kirkkoon? Mitä kreikkalainen säveltäjä kuuli matkallaan maailman ympäri? Avaruusromussa matkaillaan omatoimisesti ja uhkarohkeasti. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Missä melodia, missä harmonia - Kivikasvot tiukkana Levylautakunnassa

    Kivikasvot kuuntelevat viikon levyuutuuksia

    Missä melodia - ei missään! Tv- ja musiikkiviihteen kulta-aikojen kuninkaat Fredi ja Ismo Sajakorpi Kivikasvoista eivät löytäneet paljoa hyvää sanottavaa viikon levyuutuuksista. Ja heillä jos kellä on kanttia sanoa, sillä herrat tekivät aikanaan musiikkiviihdettä, joka sai television ääreen jopa 2,5 miljoonaa katsojaa.