Hyppää pääsisältöön

Jazzia! Teeman kesässä soi paholaisen torvi ja Verneri Pohjolan trumpetti

Verneri Pohjola ja muita jazzmuusikoita. Kuvat Teeman jazzkesän 2017 ohjelmistosta.
Verneri Pohjola ja muita jazzmuusikoita. Kuvat Teeman jazzkesän 2017 ohjelmistosta. jazz,Teemalauantai,yle live

Teemalla puhalletaan kesän avaukseen jazzin meininkiä. Äänessä uusia ja vanhoja mestareita, ohjelmistossa konsertteja ja dokumentteja.

Jazzin kesäkuu aloitetaan Teemalla muhkeasti saksofonin soinnilla ja päätetään trumpetisti Verneri Pohjolasta kertovan dokumentin ensi-iltaan 17. kesäkuuta. Siinä välissä ääneen pääsevät muun muassa Ornette Coleman, Rahsaan Roland Kirk, Donny McCaslin ja Charles Lloyd. Kesäkuun kolme perättäistä Yle Liveä on taltioitu Tampere Jazz Happeningissä, ja kesäkuun ensimmäinen Teemalauantai on omistettu paholaisen torvelle eli saksofonille.

Uudet Yle Livet julkaistaan Teeman Areena-kanavalla jo torstaina 1.6. Neljä komeaa jazzdokumenttia – saksofonin historiasta, Frank Morganista, Ornette Colemanista ja Rahsaan Roland Kirkistä – julkaistaan Areenassa lauantaina 3.6.

Verneri Pohjola pikkupoikana soittaa trumpettia. Kotialbumikuva dokumentista Verneri Pohjola – oma ääni ja isän perintö (2017).
Kuva Verneri Pohjolan kotialbumista. Verneri Pohjola pikkupoikana soittaa trumpettia. Kotialbumikuva dokumentista Verneri Pohjola – oma ääni ja isän perintö (2017). Kuva: Inkeri Pohjola Verneri Pohjola,trumpetistit,jazz,teeman rockdokumentit


Jazzkonsertit

Perjantaina 2.6. klo 22.45
Yle Live: Donny McCaslin ja Marius Neset
Tampere Jazz Happeningin lavalla nähdään kaksi raja-aitoja ylittävää saksofonistia.
Amerikkalaisen Donny McCaslinin yhtye soitti David Bowien viimeiseksi jääneellä Blackstar-levyllä, ja nyt saksofonisti tulkitsee keikoillaan myös Bowien kappaleita.
Norjalaisen Marius Nesetin musiikista löytyy paljon intensiivistä rytmien ilotulitusta, ja Tampereella Nesetin kvintettiin liittyi myös ruotsalainen sellistivirtuoosi Svante Henryson.

Perjantaina 9.6. klo 22.35
Yle Live: Charles Lloyd Quartet ja Aziza
Jazz Happeningin lavalla nähdään 1960-luvulla maineeseen nousseet jazzlegendat, saksofonisti Charles Lloyd ja basisti Dave Holland.
Uransa aikana jopa Doorsin ja Beach Boysin levytyssessioissa vieraillut Charles Lloyd on nykyisin jazzin arvostettu veteraani, jonka musiikkia leimaa pitkä kokemus ja syvä sielukkuus.
Miles Davisin vuonna 1968 basistikseen kiinnittämä Dave Holland on tehnyt mittavan, jazzin eri tyylejä kartoittaneen uran, ja Tampereella hänen Aziza-kvartettiinsa toi maailmanmusiikin maustetta beniniläinen kitaristi Lionel Loueke.

Perjantaina 16.6. klo 22.35
Yle Live: Verneri Pohjola
Trumpetisti Verneri Pohjola toteutti vuonna 2016 juuri häneltä pitkään odotetun projektin: hän tarttui legendaarisen isänsä Pekka Pohjolan musiikkiin – mutta omalla tavallaan ja tyylillään. Verneri Pohjolan konsertit on taltioitu Viapori Jazzissa Helsingissä elokuussa 2016 ja Tampere Jazz Happeningissä marraskuussa 2016.
Dokumentti Verneri Pohjolasta saa ensi-iltansa Teemalla lauantaina 17.6. klo 20.


Jazzdokumentit

Teemalauantai 3.6. klo 20–24: Sax!
Kesän avaavassa Teemalauantaissa nähdään kolme hienoa dokumenttielokuvaa saksofonista ja saksofonisteista. Illan ensimmäinen elokuva kertoo paholaisen torveksi tai sarveksi kutsutun soittimen värikkäästä ja vaarallisesta historiasta. Toisena on vuorossa muotokuva Charlie Parkerin suojatista Frank Morganista, joka sortui huumeisiin ja päätyi vuosikymmeniksi vankilaan mutta palasi vapauteen ja musiikintekijäksi. Illan päättää elokuva vapaan jazzin suurmiehestä Ornette Colemanista. Kaikki kolme ovat ensi-iltoja, myös moderni klassikko Ornette: Made in America.

Saksofonisti Frank Morganin pidätyskuva vuodelta 1975.. Kuva dokumenttielokuvasta Vapauden sointi: Frank Morganin tarina.
Frank Morganin pidätyskuva. Saksofonisti Frank Morganin pidätyskuva vuodelta 1975.. Kuva dokumenttielokuvasta Vapauden sointi: Frank Morganin tarina. Sound of Redemption: The Frank Morgan Story,jazz,Teemalauantai,saksofonistit,musiikki,teeman rockdokumentit
Ornette Coleman monena. Kuva Shirley Clarken dokumenttielokuvasta Ornette: Made in America (1984)
Ornette Coleman. Ornette Coleman monena. Kuva Shirley Clarken dokumenttielokuvasta Ornette: Made in America (1984) Ornette Coleman,Ornette: Made in America,Shirley Clarke,dokumenttielokuvat,jazz,saksofonistit
Rahsaan Roland Kirk
Rahsaan Roland Kirk. Rahsaan Roland Kirk Rahsaan Roland Kirk

Lauantaina 3.6. klo 20.00
Paholaisen torvi
(The Devil’s Horn, Kanada 2016)
Miksi sekä natsit, kommunistit että paavi tuomitsivat saksofonin? Mistä johtui soittimen kirous? Kuuluisan musiikkidokumentaristin Larry Weinsteinin uusin elokuva kertoo saksofonin historiasta ja monien fonistien kohtaloista. Kiehtova, jännittävä, viettelevä ja vähän pelottavakin tarina alkaa Adolphe Saxista, joka kehitti soittimen 170 vuotta sitten. Mukana musiikkia syntisestä jazzista gospeliin, kokeellisesta musiikista gragerockbändi The Sonicsin fonistiin Rob Lindiin, muun muassa. Ensi-ilta.

Lauantaina 3.6. klo 21.25
Vapauden sointi: Frank Morganin tarina
(Sound of Redemption: The Frank Morgan Story, USA 2014)
“A fond and forgiving tribute to the man, filled with music that moves beyond happy and sad, and toward something like brilliance.” –The New York Times
Saksofonisti Frank Morgan (1933–2007) oli suuri bebop-lupaus ja Charlie Parkerin suojatti. Hän jäi kuitenkin jo nuorena heroiinikoukkuun, päätyi rikosten teille ja lopulta yli 30 vuodeksi vankilaan. Uusi dokumenttielokuva kertoo Morganin tarinan, syöksykierteen lupaavalta uralta muurien sisään sekä lopulta takaisin vapauteen ja suurenmoisen musiikin tekijäksi. Dokumenttia rytmittää San Quentinin vankilassa vuonna 2012 pidetty Morganin muistokonsertti, jossa esiintyivät muun muassa pasunisti Delfeayo Marsalis, pianisti George Cables, basisti Ron Carter, rumpali Marvin “Smitty” Smith sekä fonistit Grace Kelly ja Mark Gross. Elokuvan ohjasi N.C. Heikin. Ensi-ilta.

Lauantaina 3.6. klo 22.45
Ornette: Made in America
(Ornette: Made in America, USA 1984)
Jazzdokumenttien ja kokeellisen elokuvan klassikko kertoo jazzin suurmiehestä, vapaan jazzin pioneerista, saksofonisti Ornette Colemanista (1930–2015). Elokuva on tehty kohteen hengessä, improvisoiden free jazzin tyyliin. Ohjaus Shirley Clarke. Ensi-ilta.

Lauantaina 10.6. klo 20.00
Rahsaan Roland Kirk
(The Case of the Three Sided Dream: Rahsaan Roland Kirk, USA 2014)
Multi-instrumentalisti Rahsaan Roland Kirkin tarina: tie sokeasta ihmelapsesta visionääriksi, jazz-artistiksi, poliittiseksi aktivistiksi ja satiristiksi. Rahsaan Roland Kirk (1935–1977) oli suorastaan yliluonnollinen lahjakkuus, joka musisoi kirjaimellisesti kuolemaansa saakka. Saksofoni oli vain yksi Kirkin soittimista, ja konserteissa hän soitti useita instrumentteja yhtä aikaa. Elokuvan on ohjannut Adam Kahan. Ensi-ilta.

Lauantaina 17.6. klo 20.00
Verneri Pohjola – oma ääni ja isän perintö
Henkilökuva jazzin kuumimpaan kärkeen kuuluvasta ja kansainvälistä mainetta nauttivasta trumpetistista Verneri Pohjolasta. Ohjelma kertoo uran tärkeimmät rajapyykit ensimmäisestä Ilmiliekki Quartetista uusimpaan, trumpetistin isän Pekka Pohjolan musiikkia tulkitsevaan kvintettiin. Matka ei ole aina ollut helppo, mutta jokaisella askeleella Verneri on lopulta noussut yhä ylemmälle suosion ja arvostuksen portaalle. Miten Verneri löysi tunnistettavan tyylinsä, ja millaisten vaiheiden kautta trumpetistin eri bändiprojektit ovat syntyneet? Dokumentin on ohjannut Kimmo Kajasto. Ensi-ilta.

Yle Teema

  • Black metal kylvi pelkoa ja sekasortoa, kunnes keski-ikäistyi

    Kolme black metal -muusikkoa matkaa myyttiseen Norjaan.

    90-luvun alussa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja iltapäivälehtien lööpeissä kauhisteltiin norjalaisen black metal -yhteisön toimia. Kirkkojen polttamiset, murhat ja satanismin kanssa flirttailu herättivät pelkoa ja inhoa tavallisen kansan keskuudessa. Teini-ikäisiä hevifaneja black metalin saama huomio kiehtoi ja Norja kasvoi heidän silmissään myyttiseksi paikaksi. Tuore norjalaisdokumentti seuraa Iranista, Kreikasta ja Kolumbiasta Norjaan saapuvia black metal -muusikoita. Kohtaavatko odotukset ja todellisuus?

  • Milanon naisten paratiisi

    Uusi italialainen draamasarja 1950-luvun tavaratalosta

    Italialaissarjassa seurataan elämää 1950-luvun Milanossa, uudessa loisteliaassa tavaratalossa. Sarja jatkuu uusin, toisen tuotantokauden jaksoin.

  • Tilaa itsellesi Teeman Areena-poiminnat

    Näin tilaat itsellesi Teeman kirjeen ja muuta Areena-infoa

    Teeman kirje tuo sähköpostiisi säännöllisesti parhaita poimintoja Teeman tarjonnasta Areenassa, myös vain Areenassa katsottavia ohjelmia. Sen voit tilata helposti Yle Tunnuksen avulla. Tässä ohjeet!

  • Lokakuun vallankumous Teeman elokuvissa ja dokumenteissa syksyllä 2017

    Neuvostoliiton varhaistaidetta, tsaarien Venäjän historiaa

    Teema esittää syksyllä 2017 varhaisen Neuvostoliiton elokuvia sekä dokumentteja tsaarien Venäjän historiasta ja bolševikkien vallan alkuvuosien taiteesta. Lokakuun vallankumous mullisti Venäjän ja muutti koko maailmanhistorian suuntaa sata vuotta sitten. Teemalla alkaa kumouksen vuosipäivän alla sarja dokumentteja ja elokuvia, jotka piirtävät kuvaa Venäjästä ennen ja jälkeen vallankumouksen.

  • Venäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Veneäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Täällä Moskova ja Punainen tori. Kommunistisen puolueen johto ja sotilaskomentajat ovat juuri nousseet Leninin mausoleumin päälle. Kremlin kellot kajauttavat kymmenen lyöntiä ja juhlamenot voivat alkaa. Näin käynnistyivät Venäjän vallankumouksen 70-vuotisjuhlat vuonna 1987 ja selostajana oli Yleisradion pitkäaikainen ja ansioitunut kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä.

  • RSO:n itsenäisyyspäivän konsertti

    RSO juhlii 100-vuotiasta Suomea ja omaa 90-vuotispäiväänsä

    100-vuotiasta Suomea ja 90-vuotiasta RSO:a juhlitaan Lindbergin ja Wennäkosken uutuuksilla. Wennäkosken laulut helkkyvät suomeksi, ruotsiksi ja pohjoissaameksi. Lindbergin teos verestää tuntumaa Kraftin ja Kineticsin karkeaan äänimaailmaan. Kullervossa soi kauna ja sisu Lallista Lehtoon.

  • Kun laitapuolen kulkijat itsenäisyyspäivän juhliin lähtivät

    Alkoholistit ja asunnottomat juhlivat 50 vuotiasta Suomea

    Alkoholisteille, työttömille ja asunnottomille järjestetty itsenäisyyspäivän vastaanotto hämmästytti 50 vuotta sitten. Teeman Elävän arkiston paketissa nähdään myös potpuri itsenäisyyspäivän juhlista 40-, 50- ja 60-luvuilta. Itsenäisyysjuhlinnan ohjelmat Teemalla: Torstaina 30.11. klo 23.20, perjantaina 1.12. klo 14.55 ja maanantaina 4.12.

  • Miltä satavuotias Suomi näyttää ranskalaisin silmin?

    Dokumenttiohjaaja Olivier Horn tutkii Suomea ulkopuolisena

    Ranskalainen dokumenttiohjaaja Olivier Horn tutkii ulkopuolisen silmin Suomen itsenäisyyden ajan historiaa ja tämän päivän Suomea. Matkallaan Horn selvittää, miten maasta Euroopan laidalla on tullut sellainen kuin se on.

  • Sohvaperunat ennen sohvaperunoita

    Ennen Goggleboxia ja Sohvaperunoita nähtiin Itsenäisyyspäivä

    Ensin oli The Royle Family (1998-2000), englantilainen menestyssarja, jota Suomessa esitettiin nimellä Sohvanvaltaajat. Siinä työväenluokkainen perusperhe löhösi sohvalla ja horisi niitänäitä, syöden roskaruokaa ja tuijotti hajamielisesti telkkaria. Ideana oli, että kamera ei näyttänyt lainkaan seurattavaa tv-ohjelmaa, ainoastaan hupaisaa perhettä.

  • Fritz Lang pahuuden voimien kuvajaana

    Saksalaisen elokuvan lokakuussa Mabuset ja M

    Teeman saksalaisen elokuvan lokakuun keskeinen ohjaaja on Fritz Lang. Kuukauden aikana nähdään Langin Tohtori Mabuse -elokuvat vuosilta 1922 ja 1933 sekä M – kaupunki etsii murhaajaa. Mielenkiintoisen näkökulman Langiin antaa Gordian Mauggin vuonna 2016 valmistunut tosipohjainen draama ohjaaja Langista sarjamurhaajan jäljillä.

  • Teema tuo Jacques Tatin koko tuotannon loppuvuodeksi Areenaan!

    Tatin koko tuotanto Teeman Areena-kanavalla 9.10. alkaen

    Lokakuun 9. päivänä Jacques Tatin syntymästä tulee kuluneeksi 110 vuotta. Samana päivänä Teeman Areena-kanavalla julkaistaan Jacques Tatin koko säilynyt tuotanto ja paljon muuta tätä koomikkoneroa sivuavaa ohjelmistoa. Teemalauantai ottaa varaslähdön jo 7.10. klo 21.

  • Teeman syksyn 2017 elokuvat

    Elokuvia tiistaista sunnuntaihin

    Syksyn 2017 elokuvateemoja ovat muun muassa Jacques Tati, Saksa Mabusesta Hitleriin, Viro, Lokakuun vallankumous, Stanley Kubrick ja itsenäinen Suomi.

  • Oikea joulu sielumusiikilla maustettuna

    The right x-mas

    "Suomessa oli jo 1990-luvun lopulla paljon maahanmuuttajia ja me mietimme ohjelmaan antirasistista teemaa. White christmas ei tuntunut hyvältä. Miksi se ei voisi olla vaikka black tai red christmas.

  • Oi maamme!

    Tee oma videosi arkistofilmeistä

    Yle kutsuu kaikki suomalaiset tekemään arkistofilmeistä uusia lyhytelokuvia ja videotaidetta. Katsojien videoita julkaistaan pitkin vuotta Areenassa, ja syksyllä 2017 parhaista videoista koostetaan ohjelmasarja Teemalle. Oi maamme! on osa Ylen Suomi 100 -ohjelmistoa. Katso täältä ohjeet ja ryhdy leikkaamaan!