Hyppää pääsisältöön

Miksi Yleisradio tarvitsee Ulkolinjaa?

Dosentti Heikki Hellman puhuu Ulkolinjan 40-vuotisseminaarissa
Dosentti Heikki Hellman puhuu Ulkolinjan 40-vuotisseminaarissa Kuva: Yle/Ilmari Fabritius Heikki Hellman,Ulkolinja,ulkolinja 40v

"Ensiksi: onnittelut 40-vuotiaalle Ulkolinjalle. Toiseksi: kiitos, että minulle annettiin tilaisuus sanoa muutama sana tässä arvokkaassa tilaisuudessa. Kolmanneksi: en puhu nyt Yleisradion hallituksen edustajana – sillä hallituksen tehtävä ei ole puuttua ohjelmistoon – vaan yhtäältä katsojana ja toisaalta journalismin, yleisradiotoiminnan ja viestintäpolitiikan tutkijana." Näin aloitti dosentti Heikki Hellman Ulkolinja 40v -seminaarin juhlapuheensa.

Jos Ulkolinja olisi ihminen, siis mies tai nainen tai jotain siltä väliltä, hänen sanottaisiin olevan parhaassa keski-iässä. Ei enää nuoruuden hullutuksia muttei myöskään vielä vanhuuden vaivoja. Nelikymppinen on koulunsa käynyt, osaa asiansa, on huippuvireessä ja etsii vielä uusia haasteita.

Mutta että nelikymppinen televisio-ohjelma? Mikä on sen merkitys? Ja mikä on sen tulevaisuus?

Nykyisen mediamaailman lyhytjännitteisessä ja pikavoittoja metsästävässä maailmassa 40-vuotias Ulkolinja on harvinaisuus. Televisiossa ohjelmat ovat vaihtuneet viime vuosina tiuhaan – paitsi jos kyseessä on Putous, Tanssii tähtien kanssa tai Salaiset elämät, siis kaupallinen menestys, jota ei uskalleta lopettaa niin kauan kuin formaatissa riittää lypsettävää ja viihdemedia jaksaa kohkata niistä.

Yleisradiokin on viime aikoina kunnostautunut ilmoittamalla milloin minkäkin ohjelman lopettamisesta: Kuningaskuluttaja, Ajankohtaisen kakkonen, Silminnäkijä, Uutisvuoto,… Hups, taisi tulla virhe. Yleensä syyksi on ilmoitettu ”uudistumisen tarve”, joka näyttää viittaavan tarpeeseen haluun korjata ohjelmien ”vanhanaikaista” konseptia, saada ne paremmin vastaamaan verkon ja sosiaalisen median vaatimuksia sekä löytää niille uutta yleisöä.

Ulkolinja on säästynyt media-alalla niin suosituksi käyneeltä ”kehittämistauolta”, ainakin vielä. Ja minusta onneksi.

*
Televisiolla oli alun alkaen kaksi sen suosion kannalta keskeistä ominaispiirrettä.

Ensimmäinen oli sen avaama ikkuna maailmaan. Televisio pystyi näyttämään, mitä muualla tapahtui ja miltä siellä näytti, usein jopa suorana lähetyksenä. Televisio laajensi ihmisten maailmankuvaa ja teki sen vieläpä kiehtovalla tavalla, joka liimasi yleisön ruudun ääreen. Kun tiedonsiirto kehittyi ja kevyt kalusto yleistyi, television läsnäolo siellä, missä tapahtui, mahdollistui entistä paremmin.

Toinen ominaisuus liittyi television sosiaalisuuteen. Tv:tä katsottiin koko perheen voimin, ja kun ohjelmatarjontaa luonnehti niukkuus liki viime vuosituhannen loppuun asti, kärjistetysti sanoen kaikki katsoivat samoja ohjelmia. Televisio tuotti yhteisesti jaettua todellisuutta – joka toki saattoi olla enemmän tai vähemmän vinoutunut – mutta se tarjosi yhtäläisen pohjan keskustelulle ja mielipiteiden muodostamiselle.

Nykyisessä kanavien ja tarjonnan runsaudessa tilanne on toinen. Maailma avautuu yhä useammin internetin kautta, ja vastaanoton pirstoutuessa myös todellisuuskokemukset pirstoutuvat. Informaatiota on liikaa, miljoonat tiedon sirpaleet eivät näytä enää kytkeytyvän toisiinsa. Mihin tässä tulvassa enää tarvitaan Ulkolinjaa? Eikö Syyrian sodasta, Itä-Afrikan nälänhädästä, Putinin Venäjästä ja Trumpin Amerikasta saada jo muutenkin yllin kyllin tietoa?

*
Ulkolinjan suurin merkitys suomalaisen televisiojournalismin historiassa on ollut se, miten Yleisradion omat toimittajat ovat voineet käyttää omaa asiantuntemustaan ja kehittää laajamuotoisemman journalismin osaamistaan. Kymmenien erinomaisten toimittajien joukko on myötävaikuttanut ohjelman historiaan ja avannut ikkunoita kaikkiin maanosiin. Monet aihepiirit ovat ns. ikuisia ja nousseet esiin uusien käänteiden myötä vuosikymmenestä toiseen – esimerkiksi Lähi-Itä. Yhtä lailla Ulkolinjan historiasta löytyy raportteja sellaisistakin tapahtumakuluista, joita emme enää muista – mutta joiden merkitystä ei ole vieläkään syytä kyseenalaistaa.

Maailma ei ole digitaalisuuden aikakaudellakaan tasa-arvoinen eikä kaikkien saavutettavissa. Ulkolinja on.

Ulkolinja on nimenomaan onnistunut avaamaan ja taustoittamaan maailman tapahtumia, asettamaan ne tulkintakehykseen, joka on räätälöity suomalaiselle yleisölle. Totta kai Ulkolinjassa on vuosien mittaan nähty myös ulkomailta ostettuja dokumentteja ja raportteja. Ihan oikein – pitäähän maailmaa ymmärtää myös muiden silmin. Yhtä lailla tiedon saantia edistää internetin mahdollistama helpottunut pääsy alkuperäisiin lähteisin tai ulkomaisen median sivuille, mutta se ei poista ”kansallisten filtterien” tarvetta, sillä maailma ei ole digitaalisuuden aikakaudellakaan tasa-arvoinen eikä kaikkien saavutettavissa. Ulkolinja on.

Yksi television perinteinen ominaispiirre Ulkolinjassa toteutuu yhä: se on televisiota. Se on paitsi journalistinen ohjelma myös visuaalinen ohjelma. Television keinoin se kykenee yhä viemään katsojan vaikka toiselle puolelle maapalloa ja näyttämään, mitä juuri siellä tapahtuu ja miltä juuri siellä näyttää. Kuten tuottaja Vesa Toijonen sanoi äskeisessä Helsingin Sanomien haastattelussa, ohjelma luottaa ”vanhanaikaiseen journalismiin”. Se luottaa raportointiin ja ohjelman sisällön sanomaan. Sen kylkeen ei ole liimattu vuorovaikutteista verkkosivustoa, eikä katsojaa vaivata ruudun alareunassa juoksevilla twiiteillä.

Arvostan tätä ohjelman piirrettä suuresti, ja katsojana usein toivon, että saisin nähdä kotimaan asioistakin enemmän raportteja ja dokumentteja loputtomien keskusteluohjelmien sijasta.

*
Median markkinoituessa, kaupallistuessa, on kannettu huolta sen viihteellistymisestä, tabloidisaatiosta. Näille muutostrendeille on monta nimeä. Monissa maissa, Suomea myöten, on myös saatu selviä tutkimustuloksia havaintojen tueksi. Pehmeät uutiset korvaavat enenevästi kovat, kiinnostava syrjäyttää tärkeän, kotimaanuutinen ulkomaanuutisen, paikalinen ajaa valtakunnallisen ohi.

Olen edelleen sellaisen deliberatiivisen demokratian ihanteen vallassa, että voidaksemme tehdä järkeviä päätöksiä ja valintoja, meidän täytyy tietää mahdollisimman paljon mahdollisimman monista asioista. Mielipiteenmuodostus on mahdollista vain, jos meillä on aineksia niiden muodostamiseen. Sen tähden laadukas, kattava ja monipuolinen tiedonvälitys on demokraattisen yhteiskunnan perusta.

Sosiaalinen media on tuonut tähän soppaan tietysti omat mausteensa, samoin verkon moninainen valeuutisointi. Edellinen tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia mielipiteiden sosiaaliseen muodostamiseen – valitettavasti ei kuitenkaan aina tosiasioihin perustuvalta pohjalta. Jälkimmäinen taas pyrkii tietoisella vääristelyllä vaikuttamaan mielipiteisiin ja horjuttamaan demokratian perustaa.

Maailmassa, jossa informaatiota on liikaa ja jossa totuudet yhä useammin kyseenalaistetaan, tarvitaan hyvää journalismia, joka nostaa esiin tärkeitä asioita ja sekä tulkitsee että arvottaa niitä.

Ulkolinjan kaltainen ohjelma palvelee edelleen perinteistä tiedonvälitystehtävää, jota laatumedian on syytä vaalia, jotta se säilyttää oikeutuksensa. Vaikka Helsingin Sanomat lopettaisi huomenna ulkomaanraportoinnin – mikä ei onneksi vaikuta todennäköiseltä – Yleisradion pitäisi jatkaa niiden julkaisemista, koska se on sen tehtävä.

Yleisradiolakiin kirjatut Yleisradion julkisen palvelun tehtävät eivät suoraan sano ulkomaanuutisista ja niiden taustoituksesta mitään, mutta ajatus on helppo lukea lain seitsemännestä pykälästä: yhtiön on ohjelmistollaan tuettava ”kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia”. Myöhemmin samassa pykälässä asetetaan Yleisradion tehtäväksi ”tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta” sekä ”edistää kulttuurien vuorovaikutusta”.

No, tuo monikulttuurisuus lienee lakia nyt muutettaessa vaihtumassa ”kulttuuriseksi moninaisuudeksi”. Lisäksi lakiin on tulossa vaatimus siitä, että yhtiön ”on toiminnallaan edistettävä sananvapautta, korkeatasoista journalismia ja median monimuotoisuutta”. Ehdotetut muutokset eivät minusta vesitä Yleisradion tehtävää, pikemminkin kirkastavat ja korostavat Ulkolinjan kaltaisen ohjelman tärkeyttä.

Vaikka moni tässä salissa ei tee ohjelmiaan tai arvioi niitä käyttäen käsikirjanaan Yleisradion strategiaa, muistutan, että myös sen näkökulmasta Ulkolinja on juuri sitä, mihin yhtiö journalismissaan pyrkii: ”Tarjoamme pohdittua ja syventävää tietoa oman elämän ja maailman ymmärtämiseen. Ylen journalismi auttaa tekemään päätöksiä ja tietoisia valintoja. Katsomme maailmaa monista kulmista ja aiheissamme näkyy koko elämän ja yhteiskunnan kirjo.”

*
Ulkolinja on 40 vuoden ajan tarjonnut ikkunan maailmaan, ikkunan, jota ei vieläkään pidä missään nimessä sulkea.

Maailmassa, jossa informaatiota on liikaa ja jossa totuudet yhä useammin kyseenalaistetaan, tarvitaan hyvää journalismia, joka nostaa esiin tärkeitä asioita ja sekä tulkitsee että arvottaa niitä. Koskaan ei ole ollut suurempi tarve sille, että joku valikoi yleisön saataville tapahtumien virrasta tärkeimmät (tai miksei myös ne erilaiset hiljaiset mutta laajakantoiset tapahtumasarjat, jotka helposti jäävät päivittäisen uutisseurannan ulkopuolelle), antaa niille merkitsen ja punnitsee niiden vaikutukset.

Ulkolinja on Ylen viimeisiä ohjelmia, joissa aidosti syvennytään uutisten taustoihin, tehdään se perinteisen televisiojournalismin keinoin ja tavalla, jonka parasta ennen päivämäärä ei ole lähelläkään umpeutumista. Toivottavasti yhtiö takaa sen arvokkaalle toiminnalle riittävät resurssit.

Jäämme yhdessä odottamaan viisikymmenvuotisjuhlia. Kiitos.

Heikki Hellman, dosentti, yliopistotutkija, Yleisradion hallituksen jäsen
24.5.2017, Ulkolinja 40 vuotta -juhlaseminaari, Yleisradio, Helsinki

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua