Hyppää pääsisältöön

Teeman kesän 2017 elokuvat

Kollaasi Teeman kesän 2017 elokuvista: Hornankoski, Fantastinen matka, Neljäkymmentä urhoa, Viimeinen rakkaus
Hornankoski, Fantastinen matka, Neljäkymmentä urhoa, Viimeinen rakkaus Kollaasi Teeman kesän 2017 elokuvista: Hornankoski, Fantastinen matka, Neljäkymmentä urhoa, Viimeinen rakkaus teeman elokuvat

Elokuvia kesällä tiistaista sunnuntaihin joka päivä.

Teema näyttää kesällä elokuvia tiistaista sunnuntaihin joka päivä. Teemalauantain kesätauolla lauantai-iltaisin nähdään scifiä eri vuosikymmeniltä Barbarellasta Oblivioniin sekä loppukesästä lyhyt Steve McQueen -sarja. Kino Suomi on kesän aikana Kino Tulio.
Muista myös Yle Femin elokuvat joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

torstai 1.6. klo 21.00 Etäisten laaksojen mies (12)
(Shane, USA 1953) Jykevä lännenklassikko vaiteliaasta asesankarista, joka puolustaa maanviljelijän perhettä kiistassa rikkaan maanomistajan kanssa. O: George Stevens. N: Alan Ladd, Jean Arthur, Van Heflin, Jack Palance.

perjantai 2.6. klo 21.00 Kala nimeltä Wanda (12)
(A Fish Called Wanda, Britannia 1988) Jo klassikoksi noussut komedia pankkirosvoista, joiden saaliinjako saa kaikki pettämään toisiaan. N: John Cleese, Jamie Lee Curtis, Kevin Kline, Michael Palin. O: Charles Crichton.

sunnuntai 4.6. klo 12.00 Kirje kolmelle naiselle (S)
(A Letter to Three Wives, USA 1949) Kahden Oscarin draama kolmesta naisesta, jotka yrittävät selvittää kenen aviomies on juuri karannut yhteisen ystävättären mukaan. O: Joseph L. Mankiewicz. N: Jeanne Crain, Kirk Douglas.

tiistai 6.6. klo 22.00 Levoton veri (12)
(Suomi 1946) Kolmiodraama kahdesta sisaruksesta, jotka kamppailevat samasta miehestä hulluuteen asti. Pääosissa Jussi-palkittu Regina Linnaheimo sekä Eino Katajavuori ja Toini Vartiainen. O: Teuvo Tulio. Mv.

keskiviikko 7.6. klo 22.00 Therese D. (12) Areenassa 7 päivää
(Thérèse Desqueyroux, Ranska 2012) Nuori Thérèse naitetaan rikkaalle miehelle 1920-luvun Ranskassa. Hän pyrkii pois palkintovaimon asemasta dramaattisin seurauksin. N: Audrey Tatou, Gilles Lelouche. O: Claude Miller.

torstai 8.6. klo 21.00 Neljäkymmentä urhoa (12)
(Forty Guns, USA 1957) Kulttiwesternissä karjatilan omistava nainen hallitsee arizonalaista piirikuntaa 40 pyssymiehen avulla aina kunnes uusi sheriffi saapuu kaupunkiin. O: Samuel Fuller. N: Barbara Stanwyck.

perjantai 9.6. klo 21.00 Fargo (16)
(USA 1996) Mustan huumorin täyttämä Coenin veljesten rikoselokuva miehestä, joka aikoo lavastaa oman vaimonsa kidnappauksen. O: Joel Coen. N: William H. Macy, Frances McDormand, Steve Buscemi, Peter Stormare.

Jane Fonda poseeraa Barbarellana. Barbarella-elokuvan pr-kuva.
Barbarella. Jane Fonda poseeraa Barbarellana. Barbarella-elokuvan pr-kuva. Jane Fonda,tieteiselokuvat,Science Fiction (Jonathan Thulin),Barbarella,teeman elokuvat

lauantai 10.6. klo 21.25 Barbarella (12)
(Ranska 1968) Psykedeelisessä avaruusoopperassa astronautti Barbarella etsii oudoilta planeetoilta pahamaineista tiedemiestä Durand Durandia. O: Roger Vadim. N: Jane Fonda, John Phillip Law, Anita Pallenberg.

sunnuntai 11.6. klo 12.00 Kala nimeltä Wanda (12)
Uusinta perjantailta 2.6.

Marie-Louise Fock elokuvassa Sellaisena kuin Sinä minut halusit
Sellaisena kuin Sinä minut halusit Marie-Louise Fock elokuvassa Sellaisena kuin Sinä minut halusit Sellaisena kuin sinä minut halusit,teeman elokuvat

tiistai 13.6. klo 22.00 Sellaisena kuin Sinä minut halusit (12)
(Suomi 1944) Melodramaattinen kertomus saariston tytöstä, joka lähtee kaupunkiin, joutuu vietellyksi ja turmion tielle. O: Teuvo Tulio. N: Marie-Louise Fock, Ture Ara, Kunto Karapää, Lauri Korpela. Mv.

keskiviikko 14.6. klo 22.00 Adelen elämä – osat 1 & 2 (16) Areenassa 14 päivää
Cannesin Kultaisella palmulla vuonna 2013 palkittu tarina kertoo nuoren Adèlen kasvutarinan ja hänen käänteentekevästä suhteestaan taitelijaan, Emmaan. N: Adele Exarchopoulos, Lea Seydoux, O: Abdellatif Kechiche.

torstai 15.6. klo 21.00 Armoton ase (12)
(3:10 to Yuma, USA 1957) Jännittävä western tilallisesta, joka vie rosvojoukon vangittua johtajaa erämaan halki juna-asemalle lainsuojattomien vaaniessa heitä. O: Delmer Daves. N: Glenn Ford, Van Heflin.

perjantai 16.6. klo 21.00 Mitä Maisie tiesi (7)
(What Maisie Knew/USA 2012) 7-vuotias tyttö joutuu rocktähti-äitinsä ja taidekauppias-isänsä erotaistelun keskipisteeksi. O: Scott McGehee, David Siegel. N: Julianne Moore, Alexander Skarsgård, Steve Coogan.

lauantai 17.6. klo 21.00 Fantastinen matka (12)
(Fantastic Voyage, USA 1966) Scifi-seikkailussa sukellusvene ja ryhmä tutkijoita lähetetään mikroskooppisiksi kutistettuina ihmisen verisuoneen pelastamaan tärkeän tiedemiehen henki. O: Richard Fleischer. N: Raquel Welch.

Täyskäsi (California Split), ohjaus Robert Altman. Kuvassa George Segal, Elliott Gould.
Täyskäsi. Täyskäsi (California Split), ohjaus Robert Altman. Kuvassa George Segal, Elliott Gould. george segal

lauantai 17.6. klo 22.40 Täyskäsi (12)
(California Split, USA 1974) Kaksi peluria ystävystyvät ajelehtiessaan kaupungista toiseen uhkapelien, voittojen, häviöiden, viinan ja velkojien maailmassaan. O: Robert Altman. N: George Segal, Elliott Gould.

sunnuntai 18.6. klo 12.00 Kummitus ja rouva Muir (7)
(The Ghost and Mrs Muir, USA 1947) Romanttinen komedia nuoresta leskinaisesta, jonka vuokraaman rannikkomökin varustuksiin kuuluukin ärjyn merikapteenin kummitus. O: Joseph L. Mankiewicz. N: Gene Tierney, Rex Harrison

tiistai 20.6. klo 22.00 Laulu tulipunaisesta kukasta (12)
(Suomi 1938) Ohjaajalegendan varhaisin säilynyt elokuva on sovitus Johannes Linnankosken romaanista, maaseudun hurmurin vaellusvuosista. O: Teuvo Tulio. N: Kaarlo Oksanen, Rakel Linnanheimo, Mirjami Kuosmanen. Mv.

keskiviikko 21.6. klo 22.00 Querelle (16) Areenassa 14 päivää
Rainer Werner Fassbinderin viimeiseksi jäänyt ohjaus perustuu Jean Genet'n romaaniin. Brad Davisin esittämä merisotilas Querelle saapuu Brestin syntiseen satamakaupunkiin ja panee paikat sekaisin.

torstai 22.6. klo 21.00 Painajaiskuja (12)
(Nightmare Alley, USA 1947) Vahva melodraama tivolin mentalistista, joka kiipeää naisten avulla kohti menestystä vain pudotakseen korkeammalta. O: Edmund Goulding. N: Tyrone Power, Joan Blondell, Coleen Gray.

perjantai 23.6. klo 20.00–0.40 Rakkautta-trilogia
Richard Linklaterin kolme elokuvaa Jessen ja Célinen rakkaudesta juhannusaaton paketissa: Rakkautta ennen aamua (1995), Rakkautta ennen auringonlaskua (2004), Rakkautta ennen keskiyötä (2013). Viimeinen osa Areenassa 14 päivää, muut vain suorana.

lauantai 24.6. klo 21.00 E.T. (7)
(E.T. the Extra-Terrestrial, USA 1982) Neljällä Oscarilla palkittu valloittava koko perheen seikkailuelokuva kymmenvuotiaan pojan ja ulkoavaruuden olennon ystävyydestä. O: Steven Spielberg. N: Henry Thomas.

David Niven (Raymond) ja Jean Seberg (Cécile) elokuvassa Tervetuloa ikävä
Tervetuloa ikävä. David Niven (Raymond) ja Jean Seberg (Cécile) elokuvassa Tervetuloa ikävä Jean Seberg,tervetuloa ikävä,Teemalauantai,Tervetuloa ikävä

lauantai 24.6. klo 22.50 Tervetuloa ikävä (S)
(Bonjour Tristesse, USA 1958) Françoise Saganin romaanin filmatisointi playboy-isän ja tämän tyttären huolettoman dekadentista elämästä Ranskan Rivieralla. O: Otto Preminger. N: Jean Seberg, David Niven, Deborah Kerr.

sunnuntai 25.6. klo 12.00 Fantastinen matka (12)
Uusinta lauantailta 17.6.

tiistai 27.6. klo 22.00 Unelma karjamajalla (7)
(Suomi 1940) Hehkuva maalaisdraama viattomasta piikatytöstä, joka joutuu puijarien ja tragedioiden, juorujen ja vainojen uhriksi. O: Teuvo Tulio. N: Sirkka Salonen, Olga Tainio, Kille Oksanen. Mv.

keskiviikko 28.6. klo 22.00 Pride (12) Areenassa 14 päivää
(Iso-Britannia 2014) Hyvän tuulen komedia gay-aktivisteista, jotka päättävät tukea lakkoilevia kaivostyöläisiä 1980-luvulla. Ikimuistoinen matka walesilaiseen kylään murtaa ennakkoluuloja kaikin puolin. O:Matthew Warchus.

torstai 29.6. klo 21.00 Operaatio Cicero (S)
(Five Fingers, USA 1952) Tosipohjaisessa vakoiludraamassa Englannin Turkin-lähetystön palvelija alkaa toisen maailmansodan aikana myydä salaisia asiakirjoja saksalaisille. O: Joseph L. Mankiewicz. N: James Mason.

Michael Douglas ja Matt Damon elokuvassa Elämäni Liberacen kanssa
Elämäni Liberacen kanssa Michael Douglas ja Matt Damon elokuvassa Elämäni Liberacen kanssa Kuva: Merrick Morton My Life with Liberace,teeman elokuvat

perjantai 30.6. klo 21.00 Elämäni Liberacen kanssa (12)
(Behind the Candelabra, USA 2013) Elokuva show-pianistin viimeisten vuosien suhteesta nuoremman miehen kanssa, niin oman kuuluisuutensa kuin seksuaalisuutensa vankina. O: Steven Soderbergh. N: Michael Douglas, Matt Damon.

lauantai 1.7. klo 21.35 Päivä jolloin maailma seisahtui (12)
(The Day the Earth Stood Still, USA 1951) Tieteisklassikossa avaruusolento laskeutuu robotteineen maapallolle esittääkseen uhkavaatimuksen ihmiskunnalle. Klaatu barada nikto! O: Robert Wise. N: Michael Rennie.

lauantai 1.7. klo 23.05 Nymfomaani, osa 1/2 (18)
(Nymphomaniac, Tanska 2013) Kaksiosainen elokuva. Nymfomaanina itseään pitävä Joe kertoo eroottisista kokemuksistaan pelastajalleen mitään salaamatta. N: Charlotte Gainsbourg, Stellan Skarsgård. O: Lars von Trier
Osa 2/2 lauantaina 9.7.

sunnuntai 2.7. klo 12.00 Matka Italiaan (S) Areenassa 14 päivää
(Viaggio in Italia/Italia 1954) Pariskunta matkustaa Italiaan perintöasioissa mutta Napolin ja Pompeijin maisemissa heidän oma suhteensa joutuu koetukselle. O: Roberto Rossellini. N: Ingrid Bergman, George Sanders.

tiistai 4.7. klo 22.00 Rakkauden risti (12)
(1946) Aleksandr Pushkinin novelliin perustuva traaginen rakkaustarina. majakanvartijan tyttärestä ja kaupunkilaismiehestä. O: Teuvo Tulio. N: Regina Linnanheimo, Oscar Tengström, Ville Salminen.

keskiviikko 5.7. klo 22.00 Mandariinit (12) Areenassa 30 päivää
Georgia, Viro 2013. Virolaismiehet jotka kasvattavat mandariineja Kaukasuksella, joutuvat tahtomattaan Abhasian sodan aikana vihollisuuksien todistajiksi. Tarina kertoo kunniasta ja sodan mielettömyydestä.

torstai 6.7. klo 21.00 Kaikki tiet tukossa
(No Way Out, USA 1950) Ajalleen harvinainen rasismin tutkielma, jossa mellakat uhkaavat pikkukaupunkia kun valkoinen rikollinen kuolee mustan tohtorin käsiin. O: Joseph L. Mankiewicz. N: Richard Widmark, Sidney Poitier.

perjantai 7.7. klo 21.00 Pieniin päin (12) Areenassa 7 päivää
(Un heureux evenement, Ranska 2011) Viehättävä mutta myös vilpitön ja suorasukaisen avoin draamakomedia nuoren rakastuneen naisen odottamattomasta ensiraskaudesta. O: Rémi Bezancon. N: Louise Bourgouin, Pio Marmai.

Kuva elokuvasta 2001: Avaruusseikkailu
2001: Avaruusseikkailu Kuva elokuvasta 2001: Avaruusseikkailu 2001: Avaruusseikkailu,teeman elokuvat

lauantai 8.7. klo 21.00 2001: Avaruusseikkailu (7)
(2001: A Space Odyssey, Britannia 1968) Arthur C. Clarken kirjoittama tieteiselokuvan suuri, salaperäinen klassikko, jossa ihmiskunta alkaa tavoitella paikkaansa maailmankaikkeudessa. O: Stanley Kubrick.

lauantai 8.7. klo 23.15 Nymfomaani, osa 2/2 (18)
Osa 1/2 lauantaina 1.7.

sunnuntai 9.7. klo 12.00 Missä jalkakäytävä loppuu (12)
(Where the Sidewalk Ends, USA 1950) Vahva noir-jännäri kovaotteisesta poliisietsivästä, joka on vaarassa joutua ilkeän luonteensa tuhoamaksi juuri kun hän rakastuu. O: Otto Preminger. N: Dana Andrews, Gene Tierney.

tiistai 11.7. klo 22.00 Intohimon vallassa (12)
(Suomi 1947) Hurja melodraama tukkilaisesta ja rikkaan talon tyttärestä, joiden rakkautta säätyrajat ja vanha kirous varjostavat. O: Teuvo Tulio. N: Regina Linnanheimo, Kullervo Kalske. Mv.

keskiviikko 12.7. klo 22.00 Jotain ilmassa (12) Areenassa 14 päivää
(Après mai, Ranska 2012) Kaunis, surumielinen elokuva 1970-luvun alusta, nuoruudesta, musiikista, hipeistä ja vallankumouksesta jota ei tullutkaan. Ohjaus Olivier Assayas.

torstai 13.7. klo 21.00 Kuoleman suudelma
(Kiss of Death, USA 1947) Klassikko entisestä vangista, joka perheineen yrittää rakentaa uutta elämää mutta saa peräänsä kostonhimoisen psykopaatin. O: Henry Hathaway. N: Victor Mature, Coleen Gray, Richard Widmark.

Vanessa Paradis ja Marin Gerrier elokuvassa Café de Flore
Café de Flore Vanessa Paradis ja Marin Gerrier elokuvassa Café de Flore Kuva: Atlantic Film teeman elokuvat

perjantai 14.7. klo 21.00 Café de Flore (12)
(Ranska/Kanada 2011) Kahteen aikakauteen ja paikkaan - 1960-luvun nostalgisen Pariisin kujille ja nykypäivän Montrealin kuplivaan musiikkimaailmaan - sijoittuvat tarinat, joita aito rakkaus yhdistää. O: Jean-Marc Vallée.

lauantai 15.7. klo 21.40 Europa Report (12) Areenassa 14 päivää
(USA 2013) Sekä sciencen että fictionin muistava scifi-jännäri kansainvälisestä astronauttijoukosta, joka matkustaa Jupiterin kuuhun etsimään elämää ja löytää - jotain. O: Sebastián Cordero.

lauantai 15.7. klo 23.05 Saattokeikka (12)
(The Last Detail, USA 1973) Kaksi sanavalmista ja rettelöivää merisotilasta kuljettaa nuorta kokematonta toveriaan vankilaan ja päättää pitää matkalla niin hauskaa kuin mahdollista. O: Hal Ashby. N: Jack Nicholson.

sunnuntai 16.7. klo 12.00 Päivä jolloin maailma seisahtui (12)
Uusinta lauantailta 1.7.

tiistai 18.7. klo 22.00 Vihtori ja Klaara (7)
(Suomi 1939) Teuvo Tulion ainoa komedia, suositun sarjakuvan pohjalta tehty farssi löylytyksillä ja esineiden viskomisilla täytetystä avioliitosta. O: Teuvo Tulio. N: Eino Jurkka, Verna Piponius. Mv.

keskiviikko 19.7. klo 22.00 Lapsemme (12) Areenassa 30 päivää
(I nostri ragazzi/Italia 2014) Kahden veljeksen ja heidän perheidensä välit kiristyvät, kun he alkavat epäillä, että heidän teini-ikäiset lapsensa ovat saattaneet syyllistyä julmaan rikokseen. O: Ivano De Matteo.

torstai 20.7. klo 21.00 Pakokauhun vallassa
(Panic in the Streets, USA 1950) Tehokkaassa jännärissä poliisit ja lääkärit jäljittävät New Orleansissa murhaajaa, joka tietämättään kantaa tappavaa tautia. O: Elia Kazan. N: Richard Widmark, Jack Palance.

perjantai 21.7 klo 21.00 Viimeinen rakkaus (S)
(Mr. Morgan's Last Love, Saksa 2013) Ikääntynyt opettaja löytää elämänkipinänsä nuoren pariisittaren seurassa ja alkaa opetella elämää, kumppanuutta ja perheen merkitystä. O: Sandra Nettelbeck. N: Michael Caine.

Tom Cruise elokuvassa Oblivion.
Oblivion. Tom Cruise elokuvassa Oblivion. Oblivion,Science Fiction (Jonathan Thulin),tieteiselokuvat,Tom Cruise,teeman elokuvat

lauantai 22.7. klo 21.50 Oblivion (12)
(USA 2013) Tom Cruise scifi-seikkailussa tulevaisuuden maapallolla, joka on tuhoutunut pitkän avaruussodan seurauksena. O: Joseph Kosinski. N: Morgan Freeman, Andrea Riseborough, Nikolaj Coster-Waldau, Melissa Leo.

lauantai 23.7. klo 23.50 Rajut kuviot (12)
(Five Easy Pieces, USA 1970) Jack Nicholson esittää konserttipianistin uran jättänyttä nuorta miestä, joka kokeilee duunarin elämää ja irtosuhteita kunnes joutuu tekemään todelliset valintansa. O: Bob Rafelson.

sunnuntai 23.7. klo 12.00 Painajaiskuja (12)
Uusinta torstailta 22.6.

tiistai 25.7. klo 22.00 Rikollinen nainen (12)
(Suomi 1952) Regina Linnanheimon kirjoittama ja Teuvo Tulion ohjaama melodraama naisesta, miehestä ja mustasukkaisuudesta. N: Regina Linnanheimo, Eija Karipää, Tauno Majuri, Kurt Ingvall. Mv.

keskiviikko 26.7. klo 22.00 Gloria (16)
Chileläinen toimistotyöntekijä Gloria on viisikymppinen ja eronnut, ja haluaa aloittaa uuden elämän. Sébastian Lelion elämänmakuinen ja tyylikäs draama vuodelta 2013.

torstai 27.7. klo 21.00 Minun on kosto (7)
(Leave Her to Heaven, USA 1945) Melodraama hienostonaisesta, jonka syvä rakkaus kirjailijaan alkaa muuttua pakkomielteiseksi vihaksi. O: John M. Stahl. N: Gene Tierney, Cornel Wilde, Jeanne Crain, Vincent Price.

perjantai 28.7. klo 21.00 Meek's Cutoff (7) Areenassa 7 päivää
(USA 2010) Tosipohjainen draama pienestä joukosta uudisasukkaita, jotka vuoden 1845 Oregonissa yrittävät kulkea erämaan halki ihmisten ilmoille. O: Kelly Reichardt. N: Michelle Williams, Bruce Greenwood.

lauantai 29.7. klo 21.00 Tykkivene Jangtse-joella
(The Sand Pebbles, USA 1966) Seikkailuelokuva amerikkalaisesta tykkiveneestä, joka puolustaa valkoisen kolonialismin etuja sotien repimässä 1920-luvun Kiinassa. O: Robert Wise. N: Steve McQueen, Richard Attenborough.

lauantai 29.7. klo 23.55 Vain unelmilla on siivet (12)
(The King of Marvin Gardens, USA 1972) Atlantic Cityn kaduilla elämällään monopolia pelaava mies pyytää veljeltään apua uuteen unelmaansa lomakeskuksesta paratiisisaarella. O: Bob Rafelson. N: Jack Nicholson, Bruce Dern.

sunnuntai 30.7. klo 12.00 Operaatio Cicero (S)
Uusinta torstailta 29.6.

tiistai 1.8. klo 22.00 Olet mennyt minun vereeni (12)
(Suomi 1956) Teuvo Tulion elokuva tehtaantytöstä, jonka syöksykierrettä vauhdittavat onneton rakkaus ja alkoholi. Pääosissa Regina Linnanheimo, Ami Runnas, Rauha Rentola, Åke Lindman.

keskiviikko 2.8. klo 22.00 Viiltävä totuus (12)
(Avant l'hiver, Ranska 2013) Paul ja Lucie ovat menestyvä pariskunta, jonka suhde on jähmettynyt. Paul, joka on lääkäri, alkaa salailla menemisiään. O: Philippe Claudel. N: Daniel Auteuil, Kristin Scott Thomas.

torstai 3.8. klo 21.00 Välikohtaus
(The Incident, USA 1967) Kulttijännäri kahdesta nuoresta kovanaamasta, jotka alkavat terrorisoida metrovaunun matkustajia New Yorkissa. O: Larry Peerce. N: Martin Sheen, Tony Musante, Beau Bridges, Ruby Dee, Donna Mills.

perjantai 4.8. klo 21.00 Amiraali Yamamoto (12) Areenassa 7 päivää
(Rengô kantai shirei chôkan: Yamamoto Isoroku, Japani 2011) Japanilainen amiraali Yamamoto vastusti sotaa Yhdysvaltoja vastaan mutta päätyi johtamaan sitä maalleen ja itselleen tuhoisin seurauksin. O: Izuru Narushima.

Steve McQueen elokuvassa Thomas Crownin tapaus
Thomas Crownin tapaus Steve McQueen elokuvassa Thomas Crownin tapaus Thomas Crownin tapaus,teeman elokuvat

lauantai 5.8. klo 21.45 Thomas Crownin tapaus
(The Thomas Crown Affair, USA 1968) Romanttinen jännityselokuva tyylikkäästä pankkirosvosta, joka saa peräänsä sinnikkään vakuutustutkijan. O: Norman Jewison. N: Steve McQueen, Faye Dunaway.

sunnuntai 6.8. klo 12.00 Kaikki tiet tukossa
Uusinta torstailta 6.7.

tiistai 8.8. klo 22.00 Mustasukkaisuus (12)
(Suomi 1953) Teuvo Tulion kiihkeä draama sisaruksista, jotka kilpailevat samasta miehestä. Yhdistelmä tukkilaisromantiikkaa, kiihkeitä tunteita ja hulluutta. N: Regina Linnanheimo, Eero Paganus, Assi Raine. Mv.

Wu Zhizhen (Gwei Lun Mei) ja Zhang Zili (Liao Fan) elokuvassa Black Coal, Thin Ice
Black Coal, Thin Ice Wu Zhizhen (Gwei Lun Mei) ja Zhang Zili (Liao Fan) elokuvassa Black Coal, Thin Ice Kuva: NonStop Entertainment Black Coal, Thin Ice,teeman elokuvat

keskiviikko 9.8. klo 22.00 Black Coal, Thin Ice (16) Areenassa 30 päivää
(Kiina 2014) Berliinin Kultaisen karhun voittanut jännäri, jossa alkoholisoitunut ex-rikospoliisi jahtaa sarjamurhaajaa talvisessa Pohjois-Kiinassa. O: Diao Yinan

torstai 10.8. klo 21.00 Räsynukke (16)
(The Night of the Hunter, USA 1955) Tyylikäs jännityselokuva vaarallisesta huijarisaarnaajasta, joka ryöstösaalista etsiessään ajaa kaksi lasta pakomatkalle. O: Charles Laughton. N: Robert Mitchum, Lillian Gish.

perjantai 11.8. klo 21.00 Blue Jasmine (S)
(USA 2013) New Yorkin seurapiireihin kuulunut narsistinen Jasmine yrittää totutella tavallisen ihmisen elämään matkustamalla siskonsa luo San Franciscoon. O: Woody Allen: N: Cate Blanchett, Alec Baldwin, Peter Sarsgard.

lauantai 12.8. klo 21.30 Bullitt (16)
(USA 1968) Kaahausjaksot poliisielokuviin tuonut rikostarina sanfranciscolaisesta poliisista, joka suojellessaan ilmiantajaa saa mafian tappajat kimppuunsa. O: Peter Yates. N: Steve McQueen, Jacqueline Bisset.

sunnuntai 13.8. klo 12.00 Kuoleman suudelma
Uusinta torstailta 13.7.

tiistai 15.8. klo 22.00 Hornankoski (12)
(Suomi 1949) Koski pauhaa ja tunteet räiskyvät Teuvo Tulion melodraamassa, jossa veljekset rakastuvat samaan naiseen. O: Teuvo Tulio. N: Regina Linnanheimo, William Markus, Åke Lindman. Mv.

keskiviikko 16.8. klo 22.00 Pyöräretkellä Molièren kanssa (S) Areenassa 14 päivää
Ranska 2013 (Alceste à bicyclette). Ihmissuhdedraama näyttelijöistä jotka pohtivat elämän prioriteetteja harjoitellessaan Molièren näytelmää "Ihmisvihaaja". N: Fabrice Luchini , Lambert Wilson.

torstai 17.8. klo 21.00 Paikka auringossa (12)
(A Place in the Sun, USA 1951) Kuuden Oscarin klassikko amerikkalaista unelmaa rikkaan avioliiton kautta tavoittelevasta nuoresta miehestä. O: George Stevens. N: Montgomery Clift, Elizabeth Taylor, Shelley Winters.

perjantai 18.8. klo 21.00 Suuret toiveet (12) Areenassa 7 päivää
(Great Expectations, Britannia 2012) Charles Dickens -filmatisointi orpopojasta ja hänet herraspiireihin auttavasta salaisesta hyväntekijästä. O: Mike Newell. N: Toby Irvine, Ralph Fiennes, Helena Bonham Carter.

lauantai 19.8. klo 21.45 Papillon (16) Areenassa 30 päivää
(USA 1973) Henri Charrieren menestysromaaniin perustuva seikkailuelokuva pahamaineisen Pirunsaaren vangista, joka yrittää pakoa kerta toisensa jälkeen. O: Franklin J. Schaffner. N: Steve McQueen, Dustin Hoffman.

sunnuntai 20.8. klo 12.00 Pakokauhun vallassa
Uusinta torstailta 20.7.

Laila Jokimo elokuvassa Houkutuslintu
Houkutuslintu Laila Jokimo elokuvassa Houkutuslintu Houkutuslintu,teeman elokuvat

tiistai 22.8. klo 22.00 Houkutuslintu (12) Areenassa 7 päivää
(1946) Jännitysdraama uutta elämää aloittavasta ilotyttö Marjasta. Mustat pilvet kerääntyvät Marjan ylle, kun mies entisestä elämästä palaa. O: Roland af Hällström. R: Laila Jokimo, Eino Kaipainen. Mv.

keskiviikko 23.8. klo 22.00 Havannan taivaan alla (S) Areenassa 14 päivää
(Retour à Ithaque, Ranska 2014) Mitä jää ystävyydestä jäljelle kun vuodet ovat vierineet? Jälleentapaamisen merkeissä viisi kaverusta pohtivat elämäänsä Havannassa illanvietosta aamunkoittoon asti. O: Laurent Cantet.

torstai 24.8. klo 21.00 Vanha kupariraha (12)
(The Brasher Doubloon, USA 1947) Raymond Chandlerin romaaniin perustuvassa elokuvassa yksityisetsivä Philip Marlowe törmää rikoksesta toiseen tutkiessaan arvokkaan kolikon varkautta. O: John Brahm. N: George Montgomery.

perjantai 25.8. klo 21.00 The Invisible Woman: Kielletty rakkaus (12)
(The Invisible Woman, Britannia 2013) Elokuva kirjailija Charles Dickensin salaisesta rakkaussuhteesta näkymättömän muusansa Nelly Ternanin kanssa. O: Ralph Fiennes. N: Ralph Fiennes, Felicity Jones, Kristin Scott Thomas.

lauantai 26.8. klo 21.35 Fargo (16)
Uusinta perjantailta 9.6.

sunnuntai 27.8. klo 12.00 Tykkivene Jangtse-joella
Uusinta lauantailta 29.7.

Yle Teema

  • Fritz Lang pahuuden voimien kuvajaana

    Saksalaisen elokuvan lokakuussa Mabuset ja M

    Teeman saksalaisen elokuvan lokakuun keskeinen ohjaaja on Fritz Lang. Kuukauden aikana nähdään Langin Tohtori Mabuse -elokuvat vuosilta 1922 ja 1933 sekä M – kaupunki etsii murhaajaa. Mielenkiintoisen näkökulman Langiin antaa Gordian Mauggin vuonna 2016 valmistunut tosipohjainen draama ohjaaja Langista sarjamurhaajan jäljillä.

  • Natsi-Saksan unelmatehdas: dokumentti Hitlerin omasta hollywoodista ja elokuvaharvinaisuus Muuttolintu Teemalauantaissa 21.10.

    Uusi dokumentti ja yksi natsi-Saksan viimeisistä elokuvista

    Teemaillassa saa Suomen ensi-iltansa uusi vaikuttava dokumenttielokuva natsi-Saksan elokuvista ja propagandan ajasta, unelmatehtaasta kuoleman voimien käytössä. Sen jälkeen esitetään todellinen harvinaisuus, Veit Harlanin ohjaama värielokuva Opfergang eli Muuttolintu, yksi natsi-Saksan viimeisiä elokuvia vuodelta 1944.

  • Teema tuo Jacques Tatin koko tuotannon loppuvuodeksi Areenaan!

    Tatin koko tuotanto Teeman Areena-kanavalla 9.10. alkaen

    Lokakuun 9. päivänä Jacques Tatin syntymästä tulee kuluneeksi 110 vuotta. Samana päivänä Teeman Areena-kanavalla julkaistaan Jacques Tatin koko säilynyt tuotanto ja paljon muuta tätä koomikkoneroa sivuavaa ohjelmistoa. Teemalauantai ottaa varaslähdön jo 7.10. klo 21.

  • Ensi-iltoja ja klassikoita, naurua ja kauhua, Beatlesia ja black metalia – Teemalauantait ja musiikkidokumentit syksyllä 2017

    Musiikkia, elokuvaa, rakkautta, anarkiaa, vampyyrejä...

    Musiikkia, elokuvaa, rakkautta, anarkiaa, etsijöitä, koomikkoja, natseja, vampyyrejä, ysärimeininkiä, Jacques Tati, Bruce Springsteen, Jack Nicholson, Max Schreck, Julianne Moore, Sidse Babett Knudsen, Hanna Schygulla, Ann Savo... Sekä reposaarelainen samurai nimeltä Rauni. Teeman lauantai-iltojen syksyn ohjelmisto, olkaa hyvät!

  • Glen Campbell: I'll Be Me

    Dokumenttielokuva countryn supertähden jäähyväiskiertueesta.

    Kaunis, hauska ja riipaisevan surullinen kuvaus countrymusiikin supertähden Glen Campbellin (1936–2017) pitkästä jäähyväiskiertueesta ja kamppailusta Alzheimerin taudin kanssa. Dokumenttielokuvan toiveuusinta Teemalla 30.9.2017 klo 20.

  • Teeman syksyn 2017 elokuvat

    Elokuvia tiistaista sunnuntaihin

    Syksyn 2017 elokuvateemoja ovat muun muassa Jacques Tati, Saksa Mabusesta Hitleriin, Viro, Lokakuun vallankumous, Stanley Kubrick ja itsenäinen Suomi.

  • "Kaikki taide käsittelee kuolemisen taitoa": The Reflecting Skinin ohjaaja lumosi katsojat ja kriitikot

    Philip Ridleyn haastattelu R&A-festivaalilta 1991.

    "Philip Ridley mahdutti The Reflecting Skiniin kaikki alkukantaiset pelot ja sai aikaan yhden viime vuosikymmenien kauneimmista elokuvista." Näin kirjoitti silloisen Uuden Suomen elokuvatoimittaja Kati Sinisalo Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin suuresta tapauksesta vuonna 1991. Loveen lankesivat niin kriitikot kuin yleisö. Teema julkaisee 14.9.1991 ilmestyneen ohjaajahaastattelun uusiksi R&A-festivaalin 30-vuotisjuhlan kunniaksi.

  • Räjähteleviä sammakoita ja kansan psyykkistä tuhoamista: Rakkautta ja anarkiaa Teemalla

    The Reflecting Skin, Lina Wertmüller, Les Cowboys...

    Teema osallistuu Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin 30-vuotisjuhlaan esittämällä R&A:ssa vuosien varrella nähtyjä elokuvia. Ajallinen kaari ulottuu aivan ensimmäisestä festivaalista viime vuoteen, festivaalin nimikkoelokuvasta ja The Reflecting Skinistä viime vuoden yleisösuosikkiin Les Cowboys. Mukana myös 1990-luvun festivaaliraportteja!

  • "Kotiseutu on maailman paras musiikkielokuva"

    Säveltäjä Kalevi Aho kirjoittaa Edgar Reitzin suursarjasta.

    "Olen varma siitä, että Heimat-sarja tulee jäämään yhdeksi taiteiden historian keskeisimmistä, ellei suorastaan keskeisimmäksi ajankuvateokseksi 1900-luvusta." Säveltäjä Kalevi Aho kirjoitti pitkän, innoittuneen esseen elokuvahistorian suurimmasta filmiprojektista, Edgar Reitzin yli 52-tuntisesta sarjatrilogiasta Kotiseutu. Se olisi Ahon valinta aution saaren elokuvaksi.

  • Näin The Beatles valloitti maailman ja teki kaikkien aikojen parhaan albumin – kaksi dokumenttia yhtyeen tarunhohtoisista vuosista

    Maailman parhaalle bändille omistettu Teemalauantai 2.9.

    Teemalauantaiden syyskuun avaa 2.9. the one and only: The Beatles! Musiikilliseen iltaan kuuluu kaksi kertomusta yhtyeen uran huippuhetkistä. Ron Howardin ohjaama elokuva Eight Days A Week kertoo hurjista kiertuevuosista, tuore dokumentti Sgt. Pepper's Musical Revolution keskittyy kesällä 1967 ilmestyneeseen, monesti maailman parhaaksi valittuun albumiin. Molemmat ovat tv-ensi-iltoja.

  • Mehän soitamme samoja skaaloja! Song of Lahore osoittaa, että musiikki on yhteinen kieli

    Song of Lahore on kaunis tarina ihmisistä ja musiikista.

    Musiikki ei tunne rajoja! Dokumenttielokuva siitä mitä tapahtui, kun pakistanilaisen klassisen musiikin taiturit tekivät Lahoressa traditionaalisilla soittimilla suurenmoisen version Dave Brubeckin jazzklassikosta Take Five ja jakoivat sen netissä. Tarina huipentuu New Yorkissa yhteiskonserttiin Wynton Marsalisin ja Lincoln Centerin jazzmuusikoiden kanssa. Ensi-ilta Teemalla 9.9. klo 19.55.

  • Batman

    Batkanava on Teema ja Bat-aika perjantai klo 19

    Vaviskaa Gotham Cityn konnat ja Batmanin arkkiviholliset! Batman valtaa Teeman. Vuoden 2017 aikana nähdään sarjan 1. ja 2. tuotantokausi! Joka perjantai kaksi jaksoa kerrallaan samaan lepakkoaikaan samalla lepakkokanavalla.
    perjantaisin klo 20.00

  • Pyhä hallusinaatio mikä Batman-albumi!

    Katso upea valokuvakooste suomalaisia Batmanejä ennen ja nyt

    Pyhät bikinit! Suomi on täynnä viittasankareita. Katsojat lähettivät meille omia Batman-kuviaan vuosilta 1966–2015. Toinen toistaan hienompia valokuvia on jo liki 150. Katso ja hämmästy!

  • Oi maamme!

    Tee oma videosi arkistofilmeistä

    Yle kutsuu kaikki suomalaiset tekemään arkistofilmeistä uusia lyhytelokuvia ja videotaidetta. Katsojien videoita julkaistaan pitkin vuotta Areenassa, ja syksyllä 2017 parhaista videoista koostetaan ohjelmasarja Teemalle. Oi maamme! on osa Ylen Suomi 100 -ohjelmistoa. Katso täältä ohjeet ja ryhdy leikkaamaan!