Tina Cavén
Yle
Aleksis Kiven näytelmä Nummisuutarit on karnevalistinen versio Raamatun apokryfisestä Tobitin kirjasta. Hetkinen! Mikä on apokryfi, ja mikä on Tobitin kirja?
Apokryfiset kirjat eli apokryfit ovat juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty kaanonin eli ohjeellisen tekstikokoelman ulkopuolelle. Nimitys juontuu siitä, ettei apokryfisiä kirjoja yleensä luettu kristillisissä jumalanpalveluksissa.
Tobitin kirja (aiemmin Tobiaan kirja tai Tobian kirja) on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Protestanttiset kirkot eivät pidä Tobitin kirjaa kanonisena, varsinaiseen Raamattuun kuuluvana, mutta varsinkin aikaisemmin se usein Suomessakin julkaistiin muiden apokryfikirjojen tavoin Raamattu-painoksissa erillisenä liitteenä.
Tobitin kirja on matkakertomus, joka kertoo maanpaossa elävän Tobitin tarinan. Se pyrkii vastaamaan, kuinka on mahdollista elää juutalaisena vieraan kansan keskellä. Martti Luther vertasi Tobitin kirjaa komediaan. Hänen mukaansa Tobit opettaa, miten myös hurskaan talonpojan tai porvarin saattaa käydä huonosti, avioliittoon voi kuulua myös kärsimyksiä, mutta Jumala auttaa aina armollisesti ja saattaa lopulta asiat iloiseen päätökseen.
Vielä Aleksis Kiven aikoihin Tobitin kirja kuului myös kansanraamattuihin, joten tarina oli kaikille tuttu. Tobitin kirjaa suositeltiin aikoinaan erityisesti naimaikäisille nuorille luettavaksi, koska se sisälsi myös aiheeseen liittyviä elämänohjeita.
Nummisuutarit on Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittama näytelmä. Siitä on tehty useita filmatisointeja ja lukemattomia näyttämöversioita. Kivi kuvasi Nummisuutareissa osuvasti omia kotiseutujaan, ja tämä antoi tekstiin monipuolisuutta ja toden tuntua.
Monipolvisessa juonessa vähän yksinkertainen suutari Esko lähtee puhemiehensä Mikko Vilkastuksen kanssa hakemaan morsianta naapurikylästä. Isäukko Topias on järjestänyt hyvät naimakaupat. Lisäpontta tuo erikoinen testamentti: joko Esko tai kasvattitytär Jaana saavat merkittävän perinnön, mutta perintö on varattu sille, joka pääsee ensiksi naimisiin.
Sitten kaikki menee pieleen, kihlaus on väärinkäsitys, velipoika ryyppää rahat ja Eskokin sekaantuu hämäriin seikkailuihin. Kotona odottavat rötöstelyjen seuraukset.
Mitä yhtymäkohtia tarinoista löytyy?
Kumpikin tarina on muodoltaan komedia ja matkakertomus. Kommellusten ja koheltamisen jälkeen päädytään onnelliseen loppuun, josta ei opettavaisuutta puutu.
Tobitin ja Tobiaan vaikutusta lienee nimivalinta suutari Topiakselle. Matkakumppanina Tobiaalla on valepukuun pukeutunut arkkienkeli Rafael, jonka ohjeet ovat seikkailuissa arvokkaat. Nummisuutareissa Eskon puhemiehenä toimivan ketkun Mikko Vilkastuksen (arkkienkeli Mikael?) neuvot eivät sen sijaan johda mihinkään hyvään.
Rahasta ja naimakaupoista on molemmissa tarinoissa kyse. Tobias saa sekä rahat että Saaran, Nummisuutarissa nuoret miehet juovat rahat ja Esko jää vaille vaimoa. Kummassakin tarinassa tanssitaan lopuksi häitä - Nummisuutareissa pari vain on vaihtunut.
Aristoteleen kantapää -ohjelman aiheena on Raamatun vaikutus länsimaiseen kertomiskulttuuriin. Ohjelmassa haastellun kirjallisuuden tutkijatohtori Jyrki Korpuan mukaan kulttuurimme on täysin Raamatun vaikutuksen läpitunkemaa. Esimerkiksi Kalevala on kristillisen maailman ja pakanallisen muinaisuuden hybridi. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
