Feminismiä, kahleita ja polyamoriaa: Ihmenaisen värikäs historia

Wonder Woman -elokuva on tuonut supersankari Ihmenaisen jälleen parrasvaloihin. Harvempi kuitenkaan tuntee hahmon ja sen luojan William Moulton Marstonin vaiheikasta historiaa.

Hannele Richert siemailee kahvia Wonder Woman -mukista.

– Otin tämän mukaan haastattelua varten. En käytä sitä enää kauheasti nykyään, koska se on vähän rikki.

Sarjakuvataiteilijana, kääntäjänä ja Sarjakuvakeskuksen opetussuunnittelijana työskentelevän Richertin muki näyttää jo ikääntymisen merkkejä, mutta siinä kuvattu hahmo Wonder Woman eli Ihmenainen on elämänsä vedossa. Vuonna 1941 ensiesiintymisensä tehneen supersankarin seikkailut ovat jatkuneet sarjakuvissa lähes tauotta 76 vuotta. Viime perjantaina sai ensi-iltansa kauan odotettu ensimmäinen hahmon tähdittämä elokuva Wonder Woman.

Odotukset elokuvan suhteen ovat korkealla. Se on paitsi tärkeä palanen DC Comicsin yskien käyntiin lähteneessä elokuvauniversumissa myös ensimmäinen naissankarin tähdittämä supersankarielokuva yli vuosikymmeneen.

Edelliset yritykset eivät ole olleet mieltä ylentäviä. Vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Elektra oli pari vuotta aikaisemmin julkaistun kehnon Daredevil-elokuvan spin off, joka epäonnistui sekä katsojien että kriitikoiden silmissä.

2004 nähty Catwoman pärjäsi vielä huonommin. Se oli kaupallisesti karmea floppi, joka on useissa listauksissa nimetty yhdeksi kaikkien aikojen surkeimmista elokuvista. Halle Berry sai elokuvasta palkintokaappiinsa Oscarin viereen vuoden huonoimmille elokuville jaettavan Golden Raspberryn.

Gal Gadotin tähdittämällä Wonder Womanilla on paljon todistettavaa. Elokuvan on näytettävä, että myös naissupersankari voi vetää yleisöä elokuviin. Samalla sen on myös osoitettava, että naisohjaaja voi ohjata suuren budjetin menestyselokuvan. Elokuvan ohjannut Patty Jenkins on Kathryn Bigelow’n jälkeen vasta elokuvahistorian toinen naisohjaaja, joka on saanut elokuvalleen sadan miljoonan dollarin budjetin.

Jos joku sankari voi nämä tavoitteet saavuttaa, se on Ihmenainen. 1940-luvulla, supersankareiden historian alkuhämärissä, Ihmenainen ei ollut vain yksi ensimmäisistä naispuolisista supersankareista, vaan myös hahmo, joka todisti, että naissankari voi olla yhtä suosittu kuin Teräsmies tai Batman.

Vahva, muttei pullistelija

Lapsena Hannele Richert ajatteli, että hänestä tulisi isona Ihmenaisen näköinen, tummatukkainen ja lainehtivahiuksinen. Toden teolla hän kuitenkin kiinnostui sankarista vasta aikuisiällä. Richertin sisko toi vuonna 2006 Amerikasta Ihmenainen-kalenterin.

– Minuun vetosi se kuvakieli. Piirrokset olivat jännän näköisiä, etenkin kuvat 1940-luvulta, Richert muistelee.

Hän miettii hetken ja lisää:

– Ja tietenkin se, että supersankari oli nainen.

Richert sai kaveriltaan kokoelman Ihmenaisen varhaisia seikkailuja ja ihastui hahmoon.

– En yleensä jaksa lukea supersankarisarjakuvia, mutta nämä luin ihan innolla alusta loppuun, hän kertoo.

Richert piti sarjakuvien yhdistelmästä voimaa ja feminiinisyyttä.

– Ihmenainen on kaikkia vahvempi ja painii leijonien kanssa, mutta hän on myös uskottavasti feminiininen. Hän ei ole yhtään heikko, mutta ei myöskään mikään pullistelija.

Kymmenisen vuotta sitten Richert kirjoitti artikkelin, jossa hän vertaili Ihmenaisen kotisaarta, voimakkaiden ja viisaiden amatsonien kansoittamaa, Paradise Islandia, Charlotte Perkins Gilmanin vuonna 1915 julkaistun Herland-kirjan feministiseen utopiaan. Ihmenaisen yhteys varhaiseen 1900-luvun alun feminismiin ja naisten äänioikeutta ajaneeseen suffragettiliikkeeseen onkin vahva. Samalla Ihmenainen oli myös luojansa psykologi William Moulton Marstonin elämänkatsomuksen, mieltymysten ja yksityiselämän tapahtumien kiehtova sekoitus.

Rakkauden voima

1930-luvun lopulla supersankareista kertovat sarjakuvalehdet olivat nousseet valtavaan suosioon. Tietä oli raivannut 1938 ensiesiintymisensä tehnyt Jerry Siegelin ja Joe Shusterin luoma Superman eli suomalaisittain Teräsmies. Seuraavana vuonna oli vuorossa Bob Kanen ja Bill Fingerin kehittämä Batman.

Vuosikymmenen loppuun tultaessa lähes jokainen amerikkalainen lapsi luki sarjakuvia. Teräsmiehen seikkailuja myytiin miljoonan lehden kuukausivauhtia. Sarjakuvalehdet olivat halpoja ja lapset saattoivat ostaa niitä omilla viikkorahoillaan. Niitä vaihdeltiin koulujen pihoilla ja leikkikentillä kuin keräilykortteja.

Lasten vanhemmat eivät ymmärtäneet ilmiötä ja olivat huolissaan sarjakuvien väkivaltaisuudesta. Entistä suurempi huolesta tuli toisen maailmansodan sytyttyä. Olivatko Teräsmiehen kaltaiset väkivaltaa käyttävät supersankarit samanlaisia kuin Eurooppaa valloittavat fasistit?

Lokakuussa 1940 ruokakaupoissa jaettavassa perhelehdessä Family Circle ilmestyi Olive Richardin kirjoittama artikkeli, jossa psykologi William Moulton Marston vastasi kysymykseen, joka askarrutti amerikkalaisia vanhempia: olivatko sarjakuvat haitallisia lapsille? Marston vakuutti, että supersankaritarinat olivat harmitonta fantasiaa.

Ihmenainen taisteli sitä ajatusta vastaan, että naiset olisivat miehiä vähempiarvoisia ja inspiroi tyttöjä pyrkimään samaan kuin pojatkin.

Family Circlen artikkelin huomasi All-American Publicationsin Max Gaines, joka keksi lukemansa perusteella palkata Marstonin kustantamonsa psykologiseksi konsultiksi. Hän oli muodostamassa muun muassa Vihreän lyhdyn ja Haukkamiehen seikkailuja julkaisevalle kustantamolleen neuvonantajaraatia, joka vakuuttaisi huolestuneille vanhemmille, että All-Americanin sarjakuvat olivat lapsille sopivia.

Marston ei vain liittynyt raatiin, vaan myös ehdotti Gainesille, että All-American tarvitsi naissupersankarin. Gaines vaati pehmittelyä. Hän ei uskonut naissankarin mahdollisuuteen, sillä aikaisemmat yritykset olivat menestyneet heikosti.

Marston kuitenkin vakuutti, että hänen naissankarinsa tulisi olemaan erilainen. Hahmo tulisi perustumaan ennen kaikkea rakkaudelle. Marstonin mukaan naiselliset ominaisuudet, kuten rakkaus, hellyys ja herkkyys, liitettiin heikkouteen ja ne nähtiin “nynnyn” merkkeinä. Marston halusi muuttaa tämän ja osoittaa, että naissankarissa saattoivat yhdistyä sekä naiseuden “hyvät ominaisuudet” että Teräsmiehen voimakkuus.

Ihmenainen taisteli sitä ajatusta vastaan, että naiset olisivat miehiä vähempiarvoisia ja inspiroi tyttöjä pyrkimään samaan kuin pojatkin. Marstonin tavoite oli paljon ylväämpi kuin vain myydä sarjakuvalehtiä: “Sivilisaation ainoa toivo on naisten suurempi vapaus, kehitys ja tasa-arvoisuus kaikilla ihmiselämän aloilla.”

Kauneus, viisaus, voima ja nopeus

Vuonna 1941 Ihmenainen teki ensiesiintymisensä Charles Moulton -salanimellä esiintyneen Marstonin kirjoittamana ja Harry G. Peterin piirtämänä All Star Comics -lehden numerossa 8.

Hahmon syntytarina oli kiehtova sekoitus kreikkalaista jumaltarustoa ja feminististä utopiaa. 1900-luvun alun suffragettien utopiat, kuten Gilmanin Herland tai Inez Haynes Gillmoren Angel Island (1914), olivat maalailleet visioita naisten hallitsemista rauhan ja tasa-arvon yhteiskunnista. Ne olivat paratiiseja, jotka tuhosi sotaisten miesten saapuminen paikalle.

Ihmenaisen tarinan mukaan muinaisina aikoina maapalloa hallitsivat kaksi kilpailevaa jumalaa, sodanjumala Ares ja rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite.

Aresin johtamat sotaisat miehet alistivat naiset ja myivät heidät orjiksi. Afrodite kuitenkin puuttui peliin ja loi miehiä vahvempien amatsonien rodun. Amatsonien kuningattarelle Hippolytelle, hän antoi kultaisen vyön, joka teki heistä voittamattomia.

Aresin joukkoja johtanut Herakles onnistui kuitenkin viettelemään amatsonikuningattaren ja varastamaan kultaisen vyön. Miehet ottivat amatsonit vangeikseen ja sitoivat nämä painavilla kahleilla.

Kärsivien amatsonien kuningatar rukoili apua Afroditelta, ja jumalatar auttoi heitä. Hän katkoi amatsonien kahleet, mutta jätti heidän ranteisiinsa renkaat muistutuksena siitä, mikä virhe on alistua miesten vallalle. Amatsonit vapautuivat ja pakenivat Paratiisisaarelle, jonne miehet eivät päässeet.

Ihmenainen lähti miesten maailmaan taistelemaan paitsi Amerikan, demokratian viimeisen linnakkeen, myös naisten tasa-arvon puolesta.

Paratiisisaarella kuningatar Hippolyte teki itselleen savesta tyttären Dianan, joka osoittautui kaikista amatsoneista voimakkaimmaksi ja taitavimmaksi. Amatsonien rauhaisa elämä kuitenkin keskeytyi, kun saarelle putosi lentokoneellaan amerikkalainen tiedustelu-upseeri Steve Trevor.

Jumalatar Afrodite päätti, että amatsoneista vahvimman piti viedä Trevor kotiin. Samalla hänen piti auttaa Amerikkaa toisessa maailmansodassa, jonka riehuminen voimisti sodanjumala Aresta.

Amatsonit järjestivät kilpailun, jonka voittajaksi selvisi tietenkin Hippolyten tytär Diana. Hän otti nimen Ihmenainen ja lähti miesten maailmaan taistelemaan paitsi “Amerikan, demokratian viimeisen linnakkeen”, myös naisten tasa-arvon puolesta.

Kokeita ja totuuksia

Luodessaan Ihmenaisen William Moulton Marston oli jo 48-vuotias, huomattavasti vanhempi kuin useimmat sarjakuvien parissa tuolloin työskennelleet. Ennen tunnetuimman luomuksensa syntyä hänen elämänsä oli ollut jo monivaiheinen ja värikäs. Kirjassaan The Secret History of Wonder Woman historioitsija Jill Lepore kutsuukin sitä “William Moulton Marstonin kokeelliseksi elämäksi”.

Kuten Lepore kirjoittaa kirjassaan: “Ihmenainen ei ollut tavallinen sarjakuvasankari, koska Marston ei ollut tavallinen mies ja hänen perheensä ei ollut tavallinen perhe.” Ihmenainen syntyi 1900-luvun alun feministisistä utopioista ja taistelusta naisten oikeuksien puolesta, mutta myös Marstonin historiasta ja niiden naisten historiasta, joita hän rakasti.

Marston oli psykologian tohtori, joka oli myös muun muassa kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksia, työskennellyt lakimiehenä ja ollut mukana kankaita valmistavassa United Dress Goods -yhtiössä. 1910-luvun alussa hän teki toiseksi tärkeimmän keksintönsä: valheenpaljastuskoneen.

Tai oikeastaan kone oli Marston itse. Hän kehitti metodin, jolla valehtelemisen saattoi havaita tarkkailemalla verenpainetta. Marston pystyi metodinsa avulla havaitsemaan valehtelun jopa 97 % todennäköisyydellä. Muut käyttäjät pääsivät paljon huonompiin prosentteihin. Marston tulkitsi tämän niin, että hänen metodinsa oli täydellinen. Ongelmana oli, että sitä käyttävät ihmiset eivät olleet.

Lopulta metodin perinnöksi tuli se, että valheenpaljastustesti ei kelpaa todisteeksi oikeudessa. Marstonin valheenpaljastinta käytettiin James Alphonso Frye -nimisen miehen murhaoikeudenkäynnissä vuonna 1922. Siitä muodostui ennakkotapaus “Frye v. United States”, jonka mukaan mitään uutta tieteellistä metodia ei voitu käyttää todisteena, ellei se ollut yleisesti hyväksytty.

Valheenpaljastuskone nähtiin tuon tuostakin myös Ihmenaisen seikkailuissa. Lisäksi Ihmenaisella oli aseenaan kultainen lasso, joka pakotti sillä sidotun kertomaan totuuden.

Naisten valta on tosiasia

William Moulton Marston uskoi, että naiset tulisivat hallitsemaan maailmaa. Tämän hän kertoi lehdistötilaisuudessa, jonka oli pitänyt jo ennen Ihmenaisen luomista vuonna 1937.

Marston oli varma, että uusi amatsonien rotu tulisi tuhannen vuoden sisällä hallitsemaan Yhdysvaltoja, sillä heillä oli “kaksinkertainen henkinen kehitys ja kaksinkertainen kyky rakastaa” miehiin nähden. Sadan vuoden sisällä alkaisi uuden matriarkaatin muodostuminen, viidensadan vuoden päästä syttyisi sukupuolten välinen sota ja tuhannen vuoden kuluttua naisten valta olisi tosiasia. “Feminine rule declared fact”, julisti Marstonin ennustuksesta uutisoinut Los Angeles Times.

Marston oli kiinnostunut feminismistä jo opiskellessaan Harvardin yliopistossa 1910-luvulla, jossa hän oli nähnyt brittiläisen suffragetin Emmeline Pankhurstin kohua herättäneen luennon. Hänen suhteensa varhaisiin suffragetteihin oli kuitenkin läheisempi kuin kukaan tiesikään.

Marston oli saanut tilaisuutensa työskennellä sarjakuvien parissa Family Circlen artikkelin kautta, jossa Olive Richard haastatteli häntä sarjakuvien vaikutuksista lapsiin. Seikka, jota kukaan ei tiennyt oli, että Olive Richard oli tosiasiassa nimeltään Olive Byrne. Hän ei ollut pelkästään Marstonin rakastaja, vaan eli tämän ja hänen vaimonsa Elizabeth Holloway Marstonin kanssa suhteessa, jota nykyään kutsuttaisiin polyamoriseksi.

Byrnen täti oli Margaret Sanger, yksi 1900-luvun johtavista feministeistä. Hän oli ehkäisyn varhainen puolestapuhuja ja perhesuunnittelun pioneeri. Olive Byrnen äiti Ethel Byrne oli vieläkin radikaalimpi ehkäisyaktivisti, joka tuomittiin pakkotyöhön hänen jaettuaan Sangerin kanssa ehkäisyvälineitä New Yorkissa vuonna 1916.

Myös Holloway oli feministi, joka oli valmistunut vuonna 1915 Mount Holyokesta, yhdestä ensimmäisistä naisten collegeista. Siellä hän oli opiskellut kreikkaa, lukenut antiikin kreikkalaista naisrunoilijaa Sapfoa ja kiinnostunut naisasialiikkeestä. 1910-luvulla kotoa opiskelemaan lähteneitä naisia kutsuttiin amatsoneiksi. He olivat “uusia naisia”, jotka olivat yhtä vapaita kuin miehet.

Ihmisten tulisi elää niin kuin he itse halusivat, ei niin kuin heidän naapurinsa elivät tai toivoivat heidän elävän.― William Moulton Marston

Vaikka Marston uskoikin vakaasti naisten paremmuuteen, kotioloissa hän ei ollut elämänsä naisten palvelija, vaan enemmän haaveilija, jonka pyrkimykset nämä mahdollistivat. Marston ei onnistunut luomaan ikinä kunnollista akateemista uraa, vaan hänen nimityksensä professoriksi tai tutkijaksi jäivät lyhytaikaisiksi. Muun muassa Encyclopaedia Britannica -tietosanakirjan toimittajana työskennellyt Elizabeth Holloway oli perheen pääasiallinen elättäjä. Byrne puolestaan vastasi kahden omansa ja kahden Hollowayn lapsen hoitamisesta (kaikkien lasten isä oli Marston).

Hollowaylla ja Byrnellä oli voimakas vaikutus Ihmenaiseen. Joidenkin tarinoiden mukaan Holloway olisi jopa vastuussa hahmon synnystä. Hollowayn pojan Peten mukaan tämä oli sanonut Marstonille: “Unohda miehet, eikö olisi aika keksiä supernainen?” Historioitsija Jill Leporen mukaan Holloway tosin kielsi tämän aina: “Minulla oli oma työni ja palkkani, eikä minulla ollut aikaa Ihmenaiselle, eikä tarvinnutkaan olla”, hän kirjoitti.

Byrne puolestaan oli inspiraationa paitsi Ihmenaisen ulkonäölle myös hahmon ikonisille rannerenkaille, joiden kaltaisia hänellä oli tapana pitää.

Vuonna 1928 ilmestyi William Moulton Marstonin kirja Emotions of Normal People, jossa hän puolusti muun muassa homoseksuaalisuutta, transvestisuutta, fetissejä ja sadomasokismia. Marstonin mukaan seksuaalisuuden muodot, joita pidettiin epänormaaleina, olivat täysin normaaleja.

Yksi kirjan keskeisistä ajatuksista oli, että ihmisten tulisi elää niin kuin he itse halusivat, ei niin kuin heidän naapurinsa elivät tai toivoivat heidän elävän. Tätä ajatusta Marston, Holloway ja Byrne toteuttivat myös omassa perhe-elämässään. Järjestely vaikutti olevan toimiva. Marstonin kuoltua vuonna 1947 Holloway ja Byrne elivät loppuelämänsä yhdessä.

Nainen kahleissa

Marstonin valtavirrasta poikkeavat seksuaaliset mieltymykset näkyivät myös Ihmenaisen seikkailuissa. Varhaisten Wonder Woman -tarinoiden yksi silmiinpistävimmistä piirteistä on Ihmenaisen ja muiden hahmojen jatkuva sitominen ja kahlitseminen.

Osittain kahleet liittyivät suffragettien kuvastoon. Monissa varhaisissa naisasialiikkeen julkaisuissa naiset kuvattiin sidottuna symbolisilla kahleilla, joista heidän piti murtautua vapaiksi.

Sitominen ei ollut Marstonille pelkkää seksuaalisesti kiihottavaa kuvastoa. Hän uskoi, että naisten kyky alistua miesten dominoitavaksi kertoi heidän ylivertaisuudestaan.

Marstonin kiinnostus sitomiseen ei kuitenkaan jäänyt pelkästään feministisen symboliikan tasolle. Kuten Jill Lepore kirjassaan sanoo, Wonder Woman -sarjakuvissa oli hädin tuskin sivua, jossa ei olisi nähty jonkinlaista sitomista. “Afroditen vyön nimeen, olen kyllästynyt olemaan jatkuvasti sidottavana!” Ihmenainen parahtaa eräässä seikkailussa.

Sitominen ei ollut Marstonille pelkkää seksuaalisesti kiihottavaa kuvastoa. Se oli osa hänen filosofiaansa, jonka taustalla olevaa logiikkaa on melko vaikea seurata. Marston uskoi, että naisten kyky alistua miesten dominoitavaksi kertoi heidän ylivertaisuudestaan. “Naisten vetovoiman salaisuus on siinä, että he nauttivat sidotuksi tulemisesta”, Marston kommentoi All-American Publicationsin Max Gainesille, kun huolestuneet tahot valittivat sarjakuvien jatkuvaa bondage-meininkiä.

Hän uskoi, että Ihmenaisen suurin opetus oli siinä, että se opetti alistumaan hyväntahtoiselle ja viisaalle auktoriteetille. Ihmisten piti oppia paitsi sietämään sitomista ja alistumista myös nauttimaan siitä. “Sodat loppuvat vasta, kun ihmiset nauttivat sidotuksi tulemisesta”, Marston tiivisti.

Totta onkin, että varhaisissa Wonder Woman -tarinoissa Ihmenainen ei koskaan kärsi sitomisesta, eikä häntä kiduteta. Sen sijaan hän suhtautuu tilanteeseen kepeän leikkisästi tai korkeintaan hieman ärtyneesti. Kahleista ja köysistä Ihmenainen vapautuu aina lopulta itse, ei miesten avulla.

Sankari ja esikuva

William Moulton Marstonin Ihmenainen oli eriskummallinen ja paikoitellen ristiriitainen sekoitus erilaisia ideologioita ja fantasioita. Hänen ulkonäkönsä ja vaatteensa olivat saaneet inspiraationsa aikansa pin up -kuvastosta ja hän joutui toistuvasti sidotuksi ja kahlehdituksi tavalla, joka oli ainakin osittain seksuaalinen.

Samalla Ihmenaisen juuret olivat kuitenkin voimakkaan feministiset. Sarjakuvassa julistettiin jatkuvasti naisten tasa-arvoisuutta, ja Ihmenainen oli paitsi supervoimainen sankari, myös inspiraation lähde tytöille ja naisille.

Yksi sarjakuvan keskeinen ajatus oli, että jokainen nainen saattoi olla Ihmenainen. Tätä korostivat myös Wonder Woman -lehdessä ilmestyneet Wonder Women of History -tarinat. Niissä esiteltiin tosimaailman Ihmenaisia, kuten Florence Nightingale, Sojourner Truth, Susan B. Anthony ja Marie Curie.

Ihmenainen saattoi olla erikoinen sekoitus ideoita, mutta tuo sekoitus toimi. Jo 1940-luvun alussa Ihmenaisesta tuli valtavan suosittu. Kukaan muu kuin Teräsmies ja Batman eivät päässeet lähellekään. Parhaimmillaan hän esiintyi neljässä lehdessä: Wonder Womanissa, All-Star Comicsissa, Sensation Comicsissa ja Comic Cavalcadessa.

Feministiseen naissupersankariin tykästyivät sekä tytöt että pojat. Vuonna 1942 All-Star Comicsin numerossa 11 oli lukijaäänestys: “Pitäisikö Ihmenaisen saada liittyä Justice Societyyn, vaikka hän onkin nainen?” Justice Society of America oli All-Americanin julkaisemien supersankareiden yhteinen ryhmä, joka taisteli sellaisia uhkia vastaan, joihin ei yksi sankari riittänyt. Ryhmään kuuluivat muun muassa Salama, Vihreä Lyhty, Haukkamies ja Atomi.

Ihmenaisen voitto oli ylivoimainen. 1801 vastauksesta 1265 poikaa ja 333 tyttöä vastasivat kyllä. Vain 197 poikaa ja 6 tyttöä olivat sitä mieltä, että Ihmenainen ei sopisi joukkoon.

Sihteeri ja lapsenvahti

Ihmenaisen seikkailut Justice Societyssa olivat kuitenkin lopulta ennakkomaistiainen siitä, kuinka huonosti muut kirjoittajat kuin William Moulton Marston käsittelivät hahmoa. Justice Societyn tarinoiden kirjoittaja Gardner Fox teki Ihmenaisesta ryhmän sihteerin, joka jäi vastaamaan postiin, kun miehet lähtivät seikkailemaan. Kun hän pääsi mukaan seikkailuihin, hän jäi vangiksi ja miesten piti pelastaa hänet. Kuten Jill Lepore kirjoittaa: "Marstonin Ihmenainen oli progressiivinen feministi, Foxin sihteeri uima-asussa".

Seuraavina vuosikymmeninä Ihmenaisella ei mennyt kovin hyvin. William Moulton Marston kuoli syöpään vuonna 1947. Elizabeth Holloway pyrki Ihmenaisen toimittajaksi jatkamaan miehensä visiota, mutta häntä ei palkattu tehtävään. Sen sijaan Ihmenaisen kirjoittajaksi ja toimittajaksi tuli Robert Kanigher. Holloway yritti neuvoa Kanigheria Ihmenaisen kirjoittamisessa, mutta Kanigher jätti ohjeet huomioimatta.

Kanigherin tarinoissa Ihmenainen oli lastenvahti, malli tai filmitähti, joka tahtoi epätoivoisesti naimisiin Steve Trevorin kanssa. Hän antoi parisuhdeneuvontaa ja piti sanomalehden senssipalstaa. Wonder Women of History -tarinoiden tilalle tuli maailman hääperinteitä esittelevä palsta “Marriage a la Mode”.

Kanigher kirjoitti ja toimitti Ihmenaista yli kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana hän purki tehokkaasti kaiken, mitä Marston oli rakentanut. Kesti kauan ennen kuin Ihmenainen sai takaisin asemansa vahvana, viisaana ja rakastavana aktiivisena naissupersankarina.

Ihmenaisen uusi aika

Wonder Woman -elokuvassa hahmon historian perustan muodostanut feminismi ei juuri näy.

– Ei voi sanoa, että elokuva käsittelee naissankaruutta. Se käsittelee sitä juuri niin paljon kuin trailereissa näkyy, kommentoi käsikirjoittaja ja sarjakuvafani Ilja Rautsi.

– Kamera tai valaistus eivät kuitenkaan elokuvassa Hollywood-tyyliin seksualisoi Ihmenaista. Hänestä on tehty sankari, kuten kuuluu. Sinällään on mielenkiintoista, että siihen pitää yhä kiinnittää huomiota.

Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan sijaan ensimmäiseen maailmansotaan, joten myös suffragetit ja naisten äänioikeustaistelu mainitaan Wonder Womanissa. Lopulta feminismi jää kuitenkin vain parin maininnan ja vitsin tasolle.

– Onkin mielenkiintoista, että tekijöiden tietoinen ratkaisu on ollut, että ei tehdä naissankaria, vaan sankari, joka on nainen. Että tavallaan normalisoidaan se, koska mies on yhä ikävä kyllä sankarinormi, Rautsi pohtii.

Uskollisempaa Ihmenaisen historialle on Wonder Woman -elokuvan sodanvastaisuus.

– Elokuva käsittelee aika hyvin sodan kauhuja ja sodan mielettömyyttä. Tilannetta, jossa puhtaat ideaalit kohtaavat juoksuhaudoissa rämpimisen ja irronneet raajat.

Lopulta elokuva kuitenkin Rautsin mielestä latistuu loppua kohden, jossa Ihmenainen kohtaa sodanjumala Areksen.

– Elokuva olisi ollut kiinnostavampi, jos siinä olisi viety loppuun se, että amatsonijumalien jälkeläinen joutuu ihmisten maailmassa kohtaamaan ihmisten sodan.”

Tätä kirjoittaessa on selvää, että Wonder Woman -elokuva on menestys sekä kaupallisesti että kriitikkojen arvioissa. Lauantaina Forbes-lehti kertoi elokuvan netonneen maailmanlaajuisesti jo yli 200 miljoonan dollarin lipputulot ja nousseen näin elokuvahistorian parhaiten avausviikonloppunaan menestyneeksi naisohjaajan ohjaamaksi elokuvaksi. Kriitikkojen arvioiden keskiarvoja mittaavan Rotten Tomatoes -sivuston mukaan elokuvan arvostelut ovat olleet 93-prosenttisesti kiittäviä.

Viime vuonna Ihmenainen valittiin YK:n kunnialähettilääksi, jonka tehtävä oli edistää naisten ja tyttöjen voimaantumista.

Silti Ihmenainen ymmärretään yhä usein väärin. Keskisuomalaisen elokuva-arviossa Marko Ahonen kuvaa Ihmenaista “camp- ja pin-up -henkiseksi” hahmoksi. Jussi Ahlrothin kirjoittaman Helsingin Sanomien arvion mukaan Ihmenaisen perusidea on “sarjakuvamaisen höpsö”. Guardianin Steve Rose ei tunnu arvostelussaan ymmärtävän oikeastaan mitään elokuvasta, saati sitten hahmosta, josta se kertoo.

Viime vuonna Ihmenainen valittiin YK:n kunnialähettilääksi, jonka tehtävä oli edistää naisten ja tyttöjen voimaantumista. Pesti kesti vain pari kuukautta. Yli 44 000 ihmistä allekirjoitti YK:n työntekijöiden aloittaman vetoomuksen, jossa vaadittiin YK:n tuolloista pääsihteeriä Ban Ki-moonia perumaan nimityksen. Vetoomuksessa kritisoitiin erityisesti Ihmenaisen vähäpukeisuutta.

Reaktio on tavallaan ymmärrettävä. Ihmenaisen historia ja hahmon perintö ovat niin monimutkaisia ja monisäikeisiä, että Ihmenainen voidaan nähdä samalla sekä paljastavasti pukeutuneena seksisymbolina että feministisenä ikonina.

Sarjakuvataiteilija Hannele Richert oli pettynyt, kun hahmolta vietiin YK-lähettilään asema.

– Ihmenainen olisi voinut palata juurilleen ja nousta uudelleen heikkojen puolustajaksi. Hahmoa ei oikein ymmärretty. Hänet nähtiin seksismin kautta. Miksei voisi olla sankari, joka on tosi hyvännäköinen? Pitääkö vähäpukeisuuden automaattisesti vähentää naisen voimaa?

Richertille Ihmenainen on “voimaeläin”, jonka seikkailujen lukeminen on ollut tervehdyttävää ja lohdullista. Hänelle hahmo edustaa myös iloa ja naisten joukkovoimaa.

– Siinä on kiva yhteismeininki, kun hän kutsuu joukkonsa koolle ja ottaa sisariinsa telepaattisen yhteyden pantansa avulla, hän nauraa.

Lopulta Richert arvostaa Ihmenaisessa juuri niitä ominaisuuksia, joita William Moulton Marston hahmoa luodessaan korosti.

– Ihmenainen on hyvän lähettiläs, mutta ei imelällä tavalla. Hänelle rakkaus ja viisaus ovat aidosti voimia. Ne eivät ole mitään pehmoilua, vaan jotakin, joka voittaa kaiken.