Hyppää pääsisältöön

Nosta katse navastasi, vaikka se olisikin pyöreä

Marian sitaatti: Elämän tarkoitus ei ole tulla kaikkien tykkäämäksi.
Marian sitaatti: Elämän tarkoitus ei ole tulla kaikkien tykkäämäksi. Kuva: Yle maria jyrkäs

En voi pukeutua hihattomaan, koska sitten kaikki näkevät paksut ja roikkuvat käsivarteni.

Kivat mekot näyttävät päälläni makkarankuorelta, siksi minun pitää pukeutua juhlissa telttaan. Mieluiten jäisin pois koko juhlista.

En kehtaa mennä uimarannalle, muut varmaan pyörtyisivät jos näkisivät selluliittini bikineissä tai edes uimapuvussa.

Montako kertaa olet sanonut itsellesi jotenkin näin?

Tiedän, aika monta. Niin minäkin - silloin ennen.

Kukaan ei ole sinun kiloistasi niin kiinnostunut kuin luulet.

Mutta arvaapa mitä. Kukaan ei ole sinun kiloistasi niin kiinnostunut kuin luulet. Kukaan ei näe niitä niin rajoittavina kuin sinä itse. Omiin kiloihin ja ongelmakohtiin keskittyminen on loppujen lopuksi todella pinnallista, itsekästä ja omanapaista.

Olisiko jo aika huomata, että toisilla ihmisillä on omat juttunsa, ja hekin ovat kiinnostuneita enimmäkseen vain omasta itsestään. Eivät sinusta. Heillä ei yksinkertaisesti riitä halua tai energiaa sinun muhkuroittesi arvostelemiseen. Eikä pitäisi riittää sinulla itselläsikään.

Tiedän että tämän kuuleminen ravistelee ja jopa satuttaa. Varsinkin kun moni ylipainoinen on oikeasti saanut ikäviä kommentteja ulkonäöstään jopa läheisiltään.

Ikävät kommentit eivät kerro sinusta.

Mutta usko minua. Ne kommentit eivät kerro sinusta. Ne kertovat sen sanojasta. Itsekkäästä ihmisestä, jolla on niin paha olo, että omien puutteidensa hyväksymisen ja korjaamisen sijaan on keskityttävä mollaamaan toista.

Ei siihen auta se että alat itsekin nähdä itsesi puutteellisena, tai että yrität muuttaa itsesi sellaiseksi että kaikki tykkäävät. Totuus on, että aina löytyy joku joka ei tykkää. Elämän tarkoitus ei ole tulla kaikkien tykkäämäksi. Elämän tarkoitus on, että sinä itse tykkäät itsestäsi, siitä mitä teet ja niistä ihmisistä joiden kanssa elämäsi jaat.

Nosta siis katse navastasi ja muuta itsesi objektista subjektiksi. Olet muutakin kuin kuori. Paras tapa saavuttaa ulkonäkö josta tykkäät, on kehittää itsellesi elämä josta tykkäät.

Paras tapa saavuttaa ulkonäkö josta tykkäät, on kehittää itsellesi elämä josta tykkäät.

Mieti mitä kaikkea voisit tehdä sillä energialla, jonka suorastaan tuhlaat ulkonäöstäsi murehtimiseen. Olisiko mahdollista yrittää ohjata ajatukset ulkonäöstä sisältöön? Olisiko aika muuttaa oleminen elämiseksi? Itsensä rankaiseminen rakastamiseksi?

Omien kiinnostuksen kohteiden seuraaminen rakentaa sinun persoonaasi. Sitä kautta voi avautua tie elämään, jossa syöminen tai syömättä jättäminen ei olekaan enää itsensä vahingoittamista tai rankaisemista. Sitä kautta avautuu tie kasvuun. Kun annat persoonasi kehittyä, kehittyy myös itsetuntosi. Sen myötä voi huomata, että painolla ei olekaan enää niin väliä.

Fyysinen kuori on vain väline tehdä niitä asioita jotka sytyttävät sinut. Kun saa elämäänsä sisältöä, ei enää muista eikä viitsi ahdistua siitä miltä näyttää tai ei näytä.

Elämästään tykkäävä ihminen yleensä säteilee myös ulospäin, painosta riippumatta.

Ja sitäpaitsi.

Elämästään tykkäävä ihminen yleensä säteilee myös ulospäin, painosta riippumatta.

Sinulla on vain yksi elämä. Eikö olisi kivempaa käyttää se kiloista ahdistumisen sijasta mukaviin juttuihin? Kun on hyvä mieli, navan litteydellä tai pyöreydellä ei ole niin väliä. Sillä silloin et tuijota siihen, vaan kaikkeen hyvään mitä maailmankaikkeudella on annettavana ja mitä itse voit sille antaa.

Aloita tänä kesänä. Sen sijaan että tuhlaisit kesän ulkonäkösi murehtimiseen, käytä se sellaisten asioiden tekemiseen joista pidät. Jos et tiedä mistä pidät, kokeile kaikkea mikä kiinnostaa. Sillä se selviää.

Radio Suomen juontaja Maria Jyrkäs aloitti oman vaakakapinansa lähes seitsemän vuotta sitten. Hyvää oloa etsiessä muuttui lopulta lähes koko elämä. Painon suhteen Maria on todella kapinallinen, sillä hän ei ole omistanut vaakaa enää kolmeen vuoteen. Kolumneissaan Maria käy läpi omaa onnistunutta elämänmuutostaan.

Kommentit
  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina