Kesäloma alkoi täydellisesti Robinin tahdissa Lahden torilla.
Robin aloittaa YleXPop-keikkansa vuonna 2012 julkaistulla Frontside Ollie -ensihitillään. Biisi on edelleen merkityksellinen Robbarille, sillä kyseisestä kappaleesta koko popura alkoi. Se antaa perspektiivin myös sille, mihin on tultu ja mitä matkan varrella on saavutettu.
Täysi-ikäistyneen popparin aihevalinnat ovat nykyään rohkeampia. Sen kuulee muun muassa kappaleista Miten eskimot suutelee? ja Hula hula.
Hula hulan aikana tämän vuoden Kesäkumibiisistäkin tuttu hurmaava Nelli Matula tulee lavalle fiittamaan ja Robinin tanssijat valtaavat torialueen.
Setin aikana kuullaan myös Vain elämää -covereita, kuten Yön Rakkaus on lumivalkoinen ja Irinan Kymmenen kirosanaa.
- Vain elämää oli supermakee kokemus. Mietin, oonkohan mä valmis siihen, mutta onhan tässä jo kohta seitsemän vuotta tätä hommaa tehty. Kai tässä alkaa jotain jo oppimaankin, Robin spiikkaa ja lähettää terveiset Irinalle.
18-vuotias Robin voisi aivan hyvin olla jo festareiden pääesiintyjä, sillä hän on Antti Tuiskun ohella ehdottomasti Suomen ykköspoppareita. Robin laulaa puhtaasti ja nykyään hän panostaa myös tanssimiseen aiempaa enemmän. YleXPopissa ei juuri Robinille ominaisia voltteja nähdä, mutta energiataso on edelleen yhtä kova. Voltittomuus saattaa olla merkki aikuistumisesta tai uudistumishalusta.
18-vuotias Robin voisi aivan hyvin olla jo festareiden pääesiintyjä, sillä hän on Antti Tuiskun ohella ehdottomasti Suomen ykköspoppareita.
Robin on myös tyylitaituri. Hänen persoonallinen pukeutumisensa ei jää ainoastaan Suomen pophistorian nerokkaimpiin tavaramerkkeihin kuuluviin eriparikenkiin, vaan Roppe löytää aina mielenkiintoisia yksityiskohtia asukokonaisuuksiinsa. Tällä kertaa Robin tekee vaikutuksen persoonallisella takillaan.
Energisen keikan päättää tietysti vuoden 2014 Kesäkumibiisi Kesärenkaat.
Tää on todellakin parasta just nyt.
Lue myös:
Kävitkö YleXPopissa? Vastaa kävijäkyselyyn ja voita liput kesän festareille!