Hyppää pääsisältöön

Cityluonto: Petikaverina lutikka

Kolme isoa lutikkaa runkopatjalla.
Lutikka on ikävä yövieras. Kolme isoa lutikkaa runkopatjalla. Kuva: Yle / Hilkka Nevala Lutikka

Kutittaa. Aamulla iholta löytyy pieniä näppyjä tai paukamia, patjaan on ilmestynyt tummia pisteitä. Onko petikaverina ollut lutikka?

Ei ole lainkaan tavatonta, että pääkaupungissa sijaitsevan taloyhtiön pihaan kurvaa tuholaistorjuntafirman auto. Varomattoman turistin sängyn alla säilyttämästä matkalaukusta voi tulla lutikkaperheen yksiö, joka muuttaa omistajansa mukana Suomeen. Sen jälkeen lutikat levittäytyvät helposti yhdestä asunnosta koko rappukäytävän riesaksi.

Tuholaistorjuja tietää, missä lutikat lymyilevät.

– Aloitan suoraan makuuhuoneesta. Jos ongelma on olemassa, se löytyy sieltä, sanoo Jesse Forsell Rentokil Oy:stä.

Sänky ja patja ovat takuuvarmoja lymypaikkoja
Eri-ikäiset lutikat lymyilevät patjojen saumoissa ja ulostavat mustia kikkareita.
Luteet viihtyvät patjojen saumoissa. Eri-ikäiset lutikat lymyilevät patjojen saumoissa ja ulostavat mustia kikkareita. Kuva: Yle / Hilkka Nevala nuoria lutikoita
Sänky ja patja ovat takuuvarmoja lymypaikkoja. Lutikka (Cimex lectularius) viihtyy saumoissa, taitteissa sekä patjanrepeämissä ja jättää jälkeensä tummia pisteitä, jotka ovat ulostetta.

– Lattialistat pitää tarkistaa. Myös verhotankojen takana on sopivia rakoja, joissa on pimeää ja hyviä piileksiä, kertoo Forsell.

Lutikka käyttää ravinnokseen verta, ja siksi se hakeutuu pimeän tullen isäntänsä iholle ruokailemaan. Valo saa sen etsimään heti suojaa, jolloin litteät lutikat ahtautuvat pieneenkin seinänrakoon tai huonekalujen uumeniin piiloon.

Sängynpohja on täynnä lutikan jälkiä
Sängyn saumat ja pohja ovat lutikoiden valtaamia. Sängynpohja on täynnä lutikan jälkiä Kuva: Yle / Hilkka Nevala lutikoiden jälkiä
– Lutikat ovat sitkeitä ja fiksuja eläimiä. Ne tietävät, milloin ihminen nukkuu ja mistä tietää odottaa ruokaa. Ne ovat hyviä piileksimään, ja niistä on vaikea päästä eroon. Erittäin haastava kaveri, pohtii Forsell.
Kotoiset lutikkalöydöt ovat lisääntyneet
Lutikat ovat herkkiä alhaisille lämpötiloille, ja siksi ne viihtyvät hyvin ympäri vuoden lämpiminä pysyvissä asunnoissa. Ne voi erottaa paljain silmin: ruskea ja selästään hiukan karvainen lutikka voi aikuisena olla jopa puolen sentin mittainen.

Vaikka Suomessa on yli 500 ludelajia, verta syöviä on vain kolme. Ihmisasunnoista tavataan käytännössä vain lutikkaa. Mistään uudesta eläinlajista ei ole kyse, vaan vanhimmat löytyneet ludefossiilit ovat peräisin jopa 250 miljoonan vuoden takaa.

Kiitos parantuneen hygienian, lutikat hävisivät asunnoista takavuosina lähes kokonaan, mutta matkailun lisääntyessä myös kotoiset lutikkalöydöt ovat lisääntyneet. Leudot talvet auttavat lutikoita säilymään hengissä.

Eroon lutikoista - tee näin

  • Ota välittömästi yhteyttä isännöitsijään, vuokranantajaan tai tuholaistorjuntayritykseen. Ilman ammattimyrkyttäjää et pääse ongelmasta eroon.
  • Pese kaikki tekstiilit vähintään +60 asteessa.
  • Voit myös viedä tekstiilit muutamaksi tunniksi kuumaan saunaan.
  • Paukkupakkasilla voit viedä tekstiilit ulos useiden tuntien ajaksi.
  • Älä kuljeta huonekaluja ulos rappukäytävän kautta suojaamatta niitä tiiviisti.
  • Jos viet kalusteita roskalavalle, merkitse näkyvästi, että niissä on lutikoita.
  • Jos lutikoita on runsaasti, asuntosi saatetaan joutua myrkyttämään useita kertoja.
– Meille tulee koko ajan enemmän työtehtäviä, ja joudumme palkkaamaan lisää väkeä, kertoo tuholaistorjuja Jesse Forsell.

Lutikka on sitkeä eläin ja se voi pysyä hengissä ilman ravintoa jopa kuukausia. Siksi niiden hävittämisessä pitää olla erittäin huolellinen.

– Esimerkiksi New Yorkista on löytynyt lutikkakantoja, jotka kestävät satakertaisia määriä myrkkyjä. Niiden resistenssi lisääntyy siis koko ajan, sanoo Forsell.

Lutikan sukulaisista on oikeaa hyötyäkin
Tuholaistorjuja Jesse Forsell myrkyttää sänkyä.
Lutikoita kuhiseva sänky myrkytetään. Tuholaistorjuja Jesse Forsell myrkyttää sänkyä. Kuva: yle / Hilkka Nevala tuholaistorjuja jesse forsell työssään
Huoneistossa asuvat lutikat eivät haise ihmisen nenään. Ne ovat kuitenkin sukua marjaluteelle, joka pössäyttää pakoon pyrkiessään hajurauhasestaan tutun kesäisen hajun.

Jos kohta lutikoista ei ole ihmiselle kuin riesaa, sen sukulaisista on oikeaa hyötyäkin. Kasvihuoneisiin on tuotu ludelajeja, joita käytetään tuholaisten biologiseen torjumiseen.

Yksiväriset lutikat eivät puhuttele kauneudellaan, mutta monet luteet ovat hätkähdyttävän koristeellisia. Ruskeaa ja verenhimoista lutikkaa miellyttävämpi yövieras voisi olla vaikkapa raidallinen pyjamalude (graphosoma lineatum).

Pyjamalude
Pyjamalude (Graphosoma lineatum). Kuva: Creative Commons CC0 / Pixabay Pyjamalude graphosoma lineatum pyjamalude

Kuuntele, miten myrkyttäminen sujui.

Katso kutittava lutikkavideo:

  • Jääkuvion synty ja sisiliskon hurja häntä

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Tuusulasta ja Orivedeltä ja näin asiantuntijat vastasivat.

  • Katse ylös! Kaupunkien kiviseinät kertovat monta tarinaa

    Kivieläinretkellä Helsingin keskustassa

    Nautiskeleva sammakko, luikerteleva sisilisko, ylväs karhu...Kaupunkien kiviseinistä löytyy runsaasti eläinkuvia ja yksityiskohtia, joita arjen kiireen keskellä ei välttämättä huomaa.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Avara luonto keväällä 2018

    Avara luonto keväällä 2018

    Avaran luonnon dokumentteja keväällä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.