Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi: Epäilyttäviä eufemismeja

otso kantokorpi
otso kantokorpi Kuva: Jyrki Valkama Otso Kantokorpi

Olen aina ollut kiinnostunut sanoista ja niiden synnyistä. Viime aikoina olen oppinut miltei joka päivä uuden sanan. Usein kyse on uudissanoista, jotka muistuttavat epäilyttäviä eufemismeja eli kiertoilmauksia.

Toisinaan kyse on kömpelöistä käännöslainoista. Tuoreita sanoja ovat muun muassa ’kiintymysvanhemmuus’ ja ’arvokuilu’. Olen usein hämilläni näiden sanojen äärellä. Ryhdyn pohtimaan niiden todellista merkitystä sekä yhteiskunnallista vaikutusta. Sanat ovat nimittäin kuvailun lisäksi aina työkaluja, joilla yhteiskuntaa muutetaan, joilla asioita väännetään johonkin suuntaan, ujutetaan uusia sisältöjä vanhoihin käytänteisiin ja luodaan arvohierarkioita.

On paljon sellaisia sanoja, joita hallinto käyttää julkaistessaan selvityksiä ja raportteja, mutta joita arkikielessä harvemmin kuulee. Minäkin opin vasta tällä viikolla ilmaisun ’sisältöliiketoiminta’ lukiessani työ- ja elinkeinoministeriön raporttia ’Luovan talouden strategisesta hankkeesta’. En ole koskaan kuullut kenenkään käyttäneen kyseistä sanaa puheessaan. Usein käy niin, että hallinnon käyttämät muotisanat häviävät melko nopeasti käytöstä – jättäen toisinaan jälkeensä vain lievän häpeän.

Viime aikoina olen miettinyt paljon elämyksiä, elämän elämyksellisiä ulottuvuuksia. Tämä johtuu siitä, että sellaiset käsitteet kuin ’elämyspalvelut’, ’elämysmatkailu’ ja ’elämysteollisuus’ tuntuvat elävän varsin voimakasta vaihetta – esimerkiksi museomaailmassa. Tätä kautta olen taas oppinut ihan uuden sanankin: vantaalaisessa tiedekeskus Heurekassa näyttelyjohtaja vaihtui jo viisitoista vuotta sitten ’elämysjohtajaksi’. Ehti siis kulua viisitoista vuotta ennen kuin törmäsin sanaan ensimmäistä kertaa elämässäni.

Pelkkä ’elämyksen’ käsite on jo sellaisenaan ongelmallinen. Opiskelin aikoinani yliopistolla estetiikkaa, ja tuolloin oli tapana väitellä siitä, että onko mielekästä puhua ’esteettisestä elämyksestä’ erillisenä kokemuksen luokkana. Minäkin olin tuolloin asiasta vahvasti jotakin mieltä – en vain enää kuollaksenikaan muista mielipidettäni.

Mutta että oikein elämysjohtaja! Ainakin minulle elämysjohtaja on ilmaisu, joka täyttää ns. oksymoronin eli kömpelösti suomennetusti ’itseristiriidan’ tuntomerkit: se on ilmaisu joka sisältää kaksi toisensa kieltävää elementtiä, kuten vaikkapa ’valtava kääpiö’. Ainakin minusta tuntuu tältä, koska minulle elämys liittyy nimenomaan vapauteen ja pakottomuuteen.

Olen sen verran vanhanaikainen, että varsinkin esteettinen elämys syntyy jostain intressittömästä, ihan vain sellaisenaan ja siten vähän selittämättömästikin. Olen esimerkiksi juuri seurannut parvekkeeltani kevään tuloa ja puiden muuttumista vihreiksi. Se on tapahtuma, joka toistuu miltei samanlaisena vuosi toisensa jälkeen, mutta ei silti lakkaa hämmästyttämästä tai tuottamasta elämyksiä, joita nykyään nimitän esteettisiksi vailla minkäänlaisia teoreettisia ongelmia. Millä muulla sanalla voisin kuvailla sitä huumaavaa tunnetta, minkä vihreyden havainnointi ja pohdiskelu tuottaa. Tietenkin tiedän, että tuon kokemuksen monimuotoisuus johtuu siitä, että on erilaisia puulajeja ja että niiden tunnusomaiset vihreän sävyt poikkeavat toisistaan, mutta tähän seikkaan perehtyminen ei juurikaan auta analysoimaan kokonaisvaltaista kokemustani.

Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski sanoi kerran eräässä haastattelussa (Kirkko ja Kaupunki 6.8.2009), että ”ihmiset kokevat elämyksiä harvoin yksin”. Mielestäni hän on väärässä. Ainakin minä olen kokenut ison osan voimakkaista elämyksistäni nimenomaan yksin ollessani. Tämä ei tietenkään poista sitä, että elämysten jakaminen muiden kanssa on hauskaa ja tärkeää, opettavaistakin. Olen esimerkiksi taiteilijaystävieni kanssa oppinut havainnoimaan arkista ympäristöäni uusin tavoin, uusin silmin. Heillä on usein herkkyyttä sellaisille asioille, jotka toisinaan varsin automatisoituneessa elämässä jäävät aivan liian vähälle huomiolle.

Kuitenkin ajatus siitä, että joku voisi johtaa sitä, miten minulle tuotetaan elämyksiä, tuntuu vieraalta. Ylipäänsä ajatus elämysten ammattimaisesta tai teollisesta ’tuottamisesta’ tuntuu suorastaan puistattavalta. Tällainen kehityskulku tuntuu enemmän rituaalilta, jossa pyritään samankaltaistamaan ja yhtenäistämään elämyksiä. Samankaltaistettu ja yhtenäistetty rituaalinen käyttäytyminen tuottaa elämään juuri sitä automatisaatiota, jota voimakkailla elämyksillä on tapana rikkoa.

Muistan esimerkiksi taannoisesta Ateneumin Picasso-näyttelystä käydyt keskustelut, joiden yleisin sisältö oli vastaus kysymykseen: ”Joko sä oot nähny Picasson?” Jos vastaus oli myönteinen, sisälsi se yleensä yhden kliseisen adjektiivin. Riitti oli suoritettu ja suoritus vahvistettu.

Mieleeni tulee aina silloin tällöin Leo Tolstoin päiväkirjamerkintä: ”Jos ihmisen koko monimutkainen elämä kuluu tiedostamatta, niin eihän sitä elämää tavallaan ollutkaan.”

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Antti Heikkinen: Jag är en juntti!

    Puikulaperuna nenään ja loukkaantumaan.

    Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

  • Black metal kylvi pelkoa ja sekasortoa, kunnes keski-ikäistyi

    Kolme black metal -muusikkoa matkaa myyttiseen Norjaan.

    90-luvun alussa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja iltapäivälehtien lööpeissä kauhisteltiin norjalaisen black metal -yhteisön toimia. Kirkkojen polttamiset, murhat ja satanismin kanssa flirttailu herättivät pelkoa ja inhoa tavallisen kansan keskuudessa. Teini-ikäisiä hevifaneja black metalin saama huomio kiehtoi ja Norja kasvoi heidän silmissään myyttiseksi paikaksi. Tuore norjalaisdokumentti seuraa Iranista, Kreikasta ja Kolumbiasta Norjaan saapuvia black metal -muusikoita. Kohtaavatko odotukset ja todellisuus?

  • Dungeons & Dragons opetti yhden sukupolven pelaamaan roolipelejä – löytääkö uusi sukupolvi noppien ääreen?

    Suomessa roolipelien kultakautta elettiin 80-luvun lopulla.

    Suomessa roolipelien kultakautta elettiin 1980-luvun loppupuolella. Sen jälkeen pöytäroolipelien suosio hiipui ja tasaantui pienemmän porukan harrastukseksi. Viime vuosina harrastus on saanut uutta nostetta uusien suomenkielisten pelien muodossa. Dungeons & Dragons on puolestaan ollut esillä Stranger Things -hittisarjassa.