Hyppää pääsisältöön

Viimeinen suuri eurooppalainen

Euroopan unionin yhtenäisyys on ehkä pahimmassa kriisissä kuin koskaan ennen.
Velka- ja eurokriisiä täydentävät nationalistiset hallitukset ja populististen liikkeiden nousu.
Kriisien keskellä on kuitenkin yksi vanhan koulun eurooppalaisten ihanteiden kannattaja,
Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing.
91-vuotiaan ikäpresidentin mukaan Eurooppaa vaivaa kaksi pahaa puutostilaa: nyt on pula niin tulevaisuuden visiosta kuin poliittisesta johtajuudesta.
Toisen maailmansodan jälkeen keskeinen yhdentymisen syy oli rauha Euroopassa. Tänä päivänä rauhaa pidetään vanhalla mantereella normaalitilana.

vanha kalpupäinen mies hymyilee lievästi
Valéry Giscard D´Estaing vanha kalpupäinen mies hymyilee lievästi Valéry Giscard d’Estaing

”Niinpä ihmiset tarvitsevat uuden syyn uskoa Eurooppaan. Mutta sen sijaan, että poliittiset johtavat poliitikot tarjoaisivat tällaisen syyn, he tyytyvät askartelemaan kriisien hallinnan kanssa.
Johtavat poliitikot kokoontuvat kyllä usein yhteen. Ja pitävät usein kokouksia. Mutta ei näistä laajojen asialistojen huipputapaamisista juuri sen kummempaa sisältöä näytä syntyvän. Tämä aiheuttaa kansalaisissa turhautumista, passiivisuutta, tyytymättömyyttä ja kapinahenkeä.

Ratkaiseva hetki EU:n tarkoituksen näkökulmasta oli Iso-Britanniassa käyty brexit kansanäänestys. EU:n puolesta käyty kampanja ei kuitenkaan tarjonnut positiivista tai vakuuttavaa visiota Euroopan tulevaisuudesta. Valitettavasti se tarjosi ainoastaan argumentteja siitä mitä britit menettäisivät jos maa eroaa EU:sta.
Tämä ei vakuuttanut ihmisiä itse Eurooppa-projektin kannattajiksi. EU:n puolesta käyty kampanja ei antanut ihmisille välineitä vastustaa unionista eroamista. Tilanne jätti EU:a vastustavan kampanjan esittelemään vapaasti heidän visioitaan paremmasta tulevaisuudesta EU:n ulkopuolella."

Valery Giscard D’Estaing’ in poliittinen ura muistuttaa aika lailla Ranskan vastavalitun uuden presidentin, Emmanuel Macronin tilannetta. Molemmat vapamieliset poliitikot valittiin virkaansa Ranskan nuorimpana presidenttinä. Molempien virkakausien alkua leimasi paine modernisoida ranskan talous. Molemmilta puuttui valituksi tullessaan oman puolueen parlamentaarisen enemmistön tuki. Ja molemmat ovat selkein sanoin eurooppalaisen yhteisyyden puolestapuhujia.

"Ranskan uusimmassa presidentinvaalikampanjassa käytiin myös Euroopan unionia koskevaa keskustelua. Mutta sitä käytiin enimmäkseen puolustuksellisista lähtökohdista vastauksena oikeistopopulisti Marie Le Penin hyökkäyksille.
Haluaisin esittää vetoomuksen Ranskan uudelle presidentille palauttaa Ranskalle sen rooli yhtenä EU:n perustajajäsenistä. Koska ranskalaiset Robert Schuman ja Jean Monnet toivat ensimmäisinä esiin ajatuksen Euroopan unionista.

1970-, ja 80-luvuilla meillä oli selkeät eurooppalaiset päämäärät EU:n tulevaisuuden varalle.
Tänään johtavia poliitikkoja vaivaa yleinen poliittisen tahdon puute. Jäsenvaltioiden kansalliset johtajat eivät epäröi käyttää Brysseliä oman poliittisen saamattomuutensa syntipukkina.
Mutta kovin harvoin he ilmaisevat energisyyttään kattavalla tulevaisuudensuunnitelmalla yhdistettynä sitä koskeviin selkeisiin saavutuksiin.

Näinä päivinä näemme jokaisessa sanomalehdessä, miten Euroopan komission nimittämä Michel Barnier esitellään neuvottelijana, joka edustaa koko Euroopan unionia. Eli ikään kuin hän edustaisi valtionpäämiesten neuvostoa ja siis jäsenmaiden hallituksia.

Tämä on esimerkki siitä, miten kansallisvaltioiden johtajat ovat viime vuosina ottaneet etäisyyttä EU:n asioihin. Ja samaan aikaan komissio, joka alun perin luotiin edustamaan ”eurooppalaista yhteistä hyvää” on jatkuvasti etsinyt tietään tullakseen koko Euroopan hallitukseksi. Mitä se ei ole!

Mutta älkää antako näiden toimenpiteiden johtaa teitä tarhaan! Tulee aina olemaan niin, että
päätöksenteko Euroopan unionissa kuuluu demokraattisesti valittujen hallitusten valtionpäämiehille.

Anglosaksisella lehdistöllä on päällä jatkuvat ylireagointi. Sitä vaivaa on taukoamaton EU-kritiikin ja epäilyn pakkomielle. Tällä tavalla tehtailtiin vaikutelma, jonka mukaan yhden maan lähteminen EU:sta merkitsee koko valtioliiton lopun alkua.

Mutta kun katsotaan laajaa taustaa vasten, niin voidaan havaita, että paniikkiin ei ole aihetta.
Brexit on itse asiassa ennalta odotettavissa ollut ja tilannetta selkeyttävä tapahtuma.

Millainen EU-jäsen Britannia oikeastaan on ollut?
Vain kolme vuotta Rooman sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, vuonna 1960 britit lanseerasivat Euroopan vapaakauppa-alueen EFTA:n perustamissopimuksen. Se oli tarkoitettu vaihtoehdoksi Euroopan talousyhteisölle EEC:lle.
Ollessaan jo sisällä Euroopan Unionissa britit ovat ihan näihin päiviin asti jarruttaneet mukana olevien jäsenmaiden pyrkimystä integraation syventämiseksi.

Eli alusta lähtien oli selvää, että britit pelaavat ihan omaa peliään. Ja että he eivät koskaan tule täysillä osallistumaan tarvittavaan yhdentymisprosessiin.
Miksi meidän siis pitäisi ihmetellä sitä, että he lopulta astuivat kokonaan ulos? Sen asemesta, että he edelleen pitäisivät toisen jalan EU:n sisällä ja toisen jalan unionin ulkopuolella.

Britannian lähtö unionista ei ole kiista vaan tapahtuma. Jokaisen yhteisön jäsenillä on oikeus erota siitä. Eli ei tässä ole kysymys unionin sääntöjen muuttamisesta. Ne säilyvät entisellään. Kyse on niiden kohtien määrittelystä, joita ei enää sovelleta Britanniaan. Eroavan jäsenmaan sitoumukset koskien EU:n budjettivelvoitteita tulee vain neuvotella kokonaan uusiksi."

Miten EU:n toiminta ja tavoitteet saadaan jälleen selkeiksi, niin jäsenmaiden poliittisille johtajille, kuin niiden kansalaisille?

"Meidän tulee tehdä hyvin selväksi, että on kaksi Eurooppaa. Ensinnäkin on suuri 27 jäsenmaan vapaakauppa-alue EU-27. Se on hyvin monimuotoinen taloudellinen ja kulttuurinen ryhmä. Ja se torjuu ja tulee torjumaan kaikki yritykset kehittää integraatiota edelleen.
Tämä ryhmä tulee tulevina vuosina laajenemaan Euroopan mantereella entisestään.

Toisekseen on 19 valtion euroalue, jonka ydin käsittää kuusi perustajajäsenmaata. Ne ovat pysyneet yhdessä ja säilyttäneet jo 60 vuoden ajan yhdentymisen halunsa. Huolimatta monista taloudellisista mullistuksista.
Tämä on se ryhmä, joka tulee viemään integraatioprosessia eteenpäin.
Eli kun puhumme Euroopan integraatiosta, niin me tarkoitamme pelkästään eurovaluutan käyttöön sitoutuneita valtioita. Koska ne ovat ilmaiseen halunsa lisätä yhdentymistä."

Ja mikä nyt siis on Euroopan integraation uusi tulevaisuuden visio?

"Minun nuoruudessani tuo visio oli rauha Euroopassa. No, nyt se on saavutettu.
Ja nyt tarvittava uusi visio on, että Euroopan on aika muodostua todelliseksi talouden suurvallaksi maailmassa.

Siirtykäämme siis rauhasta voimaan!

Saksalaiset ystävämme sanovat tietenkin, että Saksa on jo talouden suurvalta. Mikä onkin kyllä totta. Saksa on kuitenkin kaikkea muuta kuin samaa mittaluokkaa Kiinan tai Yhdysvaltain kanssa.
Mutta EU kokonaisuudessaan on. EU:n bruttokansantuote on suurempi kuin Kiinan. Me voimme muodostua yhdeksi maailman talouden supervalloista kestävässä tuotannossa, innovaatioissa ja korkeassa elämän laadussa. Me voimme kilpailla tasavertaisesi sellaisten jättien kuin USA:n ja Kiinan kanssa."

Vuodesta 1974 vuoteen 1981 kestäneellä presidenttikaudellaan Valery Giscard D´Estaing näyttäytyi Ranskan Kennedynä. Hän oli ensimmäinen ei-gaullistinen presidentti ja uudisti Ranskaa liberaalissa hengessä.
Saksan Koblenzissa syntynyt Giscard oli Saksan entisen liittokansleri Helmut Schmidtin elinikäinen ystävä. Ha varoittivat vielä vuonna 2011 ilmestyneessä yhteisessä kirjassaan nationalismin noususta ja peräänkuuluttivat lisää solidaarisuutta EU-maiden välille.
Mitkä ovat juuri nyt ensimmäiset käytännön toimet, joihin EU:n uudistamiseksi täytyy ryhtyä?

"Avaintekijä tälle muutokselle on eurooppalainen poliittinen johtajuus! Me tarvitsemme rohkeita johtajia muodostamaan tämän eurooppalaisen supervallan.
Saksa ja Ranska ovat Euroopan sydän. Ilman näiden kahden maan vahvaa ja luotettavaa kumppanuutta emme pysty tätä Euroopan supervaltaa luomaan.
Olen hyvin luottavainen sen suhteen, että Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron tulevat omistautumaan tälle hankkeelle.
Heidän historiallinen tehtävänsä on täydentää valmiiksi se positiivinen ja tulevaisuudenuskoinen käsikirjoitus, jonka EU:n perustajaisät kirjoittivat vuonna 1950.

Meidän täytyy julkistaa täydellinen rahapoliittinen - mikä onkin jo tehty – ja budjettipoliittinen sekä fiskaalinen, eli valtioiden talousarviota ja verotusta koskeva unioni varustettuna Euroopan valtiovarainministeriöllä. Tämä kaikki tulee toteuttaa vuoteen 2025 mennessä.

Kehotan tutustumaan Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen vaiheisiin vuosien 1780 - 1830 vaiheilla. Heillä oli ensi alkuun samanlainen ongelma ensi alkuun. Amerikassa oli useita osavaltioita, joilla oli eri valuutat ja eri suuruiset velat. Jotkut osavaltiot olivat korviaan myöten veloissa, joillain ei ollut velkaa lainkaan.
Yhdysvalloissa oli erilaisia fiskaalisia järjestelmiä. Kunnes amerikkalaiset päättivät organisoida tämän kaiken uudelleen.

Eli tällainen konkreettinen ja realistinen uudistus on Euroopallakin edessään.

Sama valuutta ja samat verot euroalueen kaikissa osissa. Yhteiset velat Euroopan
valtionvarainministeriössä. Euroalueelle nimitetään sen oma neuvosto ja tälle pääsihteeri, jonka tulee olla ranskalainen. Ei nationalistisista syistä vaan siksi, että Ranskalla ei ole tällä hetkellä ainuttakaan keskeistä tehtävää EU:ssa.
Ja varmistaaksemme kaikkien Euroopan kansalaisten mukaantulon ja osallistumisen meidän täytyy muuttaa mentaliteettiamme. Koska elämme uudessa kommunikaation ja mielipiteen ilmaisun maailmassa.

Sen sijaan, että kysymme itseltämme, mitä Eurooppa voi antaa minulle, tulee meidän täytyy kysyä: miten minä voin parantaa Eurooppaa.

Uskon, että eurooppalainen yhtenäisyys tulee toteutumaan. Siihen me tarvitsemme luultavasti vielä 20 – 30 vuotta. Ennustan, että siihen mennessä meillä on eurooppalainen, yhteisen valtioliittomme kattava verojärjestelmä.
On aivan naurettavaa, että samaan aikaan Italian Milanossa, Saksan Stuttgartissa ja Ranskan Lyonissa on kolme eri fiskaalista järjestelmää.
Se on absurdia!
Saksan liittokansleri Angela Merkel on yrittänyt edetä tähän suuntaan. Mutta tätä ei pidä mennä tekemään yksinään. Asia vaatii ryhmän valtionpäämiehiä. Toivon, että ranskalais-saksalainen johtajuus ottaa tässä rakentavan roolin."

Eräissä EU-jäsenmaissa, kuten Puolassa ja Unkarissa on kansalliskonservatiivisia hallituksia, jotka vetävät EU:ssa ihan omaa linjaansa. Monessa maassa, kuten Saksassa, Alankomaissa ja Ranskassa oikeistopopulistiset puolueet saavuttavat EU-vastaisilla teemoilla korkean kannatuksen.
Miten meidän tulisi taistella näitä nationalistisia ja populistisia liikkeitä vastaan?

"Tuollainen kuuluu normaaliin poliittiseen elämään, eikä sen vuoksi kannata hermostua. Menneisyydessä meillä oli kommunisteja omassa maassani Ranskassa.
Ja ne kommunistit olivat linkittyneet yhteen Neuvostoliiton kanssa, joten molemmat olivat osa poliittista elämäämme.
Populismi ei ole kovin voimakas liike Euroopassa, ei suinkaan. Se nähtiin Ranskan presidentinvaaleissa. Koska valittu presidentti suuntautuu hyvin voimakkaasti populisteja vastaan. Ei populismi ole erityisen suosittua Saksassakaan. Niinpä luulen, että ilmiötä on viestinnässä liioiteltu aika lailla ja populismille on annettu todellisuutta tärkeämpi rooli."

Vahingoittaako populismi Eurooppalaista yhteisyyttä?

"Ei, ei ainakaan EU:n kovassa ytimessä. Uusissa jäsenmaissa, missä ei oikein tiedetä miten unionissa pitäisi menetellä saattavat populistiset liikkeet aiheuttaa jonkin verran vahinkoa. Mutta ei muutoin."

Saksassa on ulkoministeri Sigmar Gabriel esittänyt ajatuksen, jonka mukaan Saksan ja muun EU:n tulisi nyt tukea Ranskan uutta presidenttiä Macronia, jotta hänen EU-myönteinen asemansa vahvistuisi. Ulkoministeri Gabrielin konkreettinen aloite koski yhteisen saksalais-ranskalaisen investointirahaston perustamista. Näettekö tällaisen tukimuodon tarpeellisena?

"Investointeja on liikkeellä kyllä jo ennestäänkin. Meillä on avoimet rajat ja voimme vaihtaa taloudellisia voimavaroja maasta toiseen. Saksalaisia investointeja on sijoittunut Ranskassa monille talouden sektoreille. Tosin ranskalaisia investointeja ei ole tarpeeksi Saksassa, mutta joitakin kuitenkin.
Eli kysymys on siitä, että vaalitaan taloudellista vapautta ja hyväksytään investointien liikkuvuus vapaasti maiden välillä. Eikä perusteta valtiollisia rahastoja, koska niiden käytön ja kontrollin kanssa tulee vaikeuksia. Ja silloin talous ei pääse yhdistämään erilaisia etuja vapaalla ja tehokkaalla tavalla."


Jorma Mattila

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta