Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Olipa kerran valkoinen mies, jota kaikki kirjat kuvasivat. Ja nytten se kuolisi.

Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 12
Pietari K. kävi täällä -sarjan kuva, osa 12 Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari k

Suomalaisen yhteiskunnan moninaistuminen on vaikuttanut myös kirjallisuuden rooliin kansallisena projektina – ja tämä on hyvä asia! Suomalaisen kirjallisuuden historia on täynnä valkoihoisia kirjailijoita ja heidän luomiaan valkoihoisia henkilöhahmoja.

Koko Hubaran vuonna 2017 ilmestynyt teos Ruskeat tytöt laittoi kerralla uusiksi käsityksen siitä, kenelle kirjoja Suomessa kirjoitetaan. Ruskeat tytöt on osoitettu "ruskeille tytöille" – siis niille suomalaisille, jotka eivät tavalla tai toisella sovi valkoisuuden normiin.


Minulle Ruskeiden tyttöjen lukeminen on tarkoittanut poisoppimista eräistä varmuuksista. Vaikka kärsin lievästä huijarisyndroomasta tämän kirjallisuustoimittajuuden suhteen, olen kuitenkin kokenut suomalaisen kirjallisuuden kiinnekohdaksi omassa elämässäni.

Suomalainen kirjallisuus on minun. Valkoihoisena miehenä minulle ei ole ikinä tullut tunnetta, että tätä kirjallisuutta ei olisi kirjoitettu myös minua varten huolimatta kaikesta siitä vierauden tunteesta ja vaikeudesta, jota lukeminen aina herättää.

Mutta Ruskeita tyttöjä ei ole kirjoitettu minua varten. Minä luin sen, mutta tajusin samalla, että se muutti käsitystäni siitä, mitä suomalainen kirjallisuus voi olla – tai voisi olla. Ruskeiden tyttöjen näkökulma suomalaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen on niin taisteleva ja haastava, että jouduin kohtaamaan myös omat ennakkokäsitykseni.

Havahtuminen valkoisuuden normista poisoppimiseen – tai Sanni Grahn-Laasosen ilmaisua käyttäen poisvalitsemiseen – on ollut alku jollekin ihan uudelle.

Minulle ei ole ikinä tullut tunnetta, että tätä kirjallisuutta ei olisi kirjoitettu myös minulle.

Ruskeiden tyttöjen herättämä kysymys suomalaisen kirjallisuuden ihonväristä on mielestäni eräs aikamme tärkeimmistä kirjallisuuteen liittyvistä. Siinä määritellään uudelleen niin suomalaisuutta kuin suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuuden tehtävää. Vielä ruskeat ihmiset loistavat poissaolollaan suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta tulevaisuudessa niin ei tule olemaan. Ruskeat tytöt puhuttelee suomalaista kulttuuria ja kirjallisuutta sellaisesta tulevaisuudesta käsin, joka on jo täällä.

Hubaran kirja on herättänyt paljon puhetta puolesta ja vastaan. Osa ihmisistä on samaa mieltä Hubaran yksinkertaisesta toiveesta, että myös rodullistetuilla suomalaisilla olisi omaa kirjallisuutta, jottei heidän tarvitsisi aina peilata itseään valkoisten suomalaisten tekstien kautta. Toiset ovat olleet jopa sitä mieltä, että Hubara itse syrjii valkoisia suomalaisia pyrkimällä määrittelemään oman yleisönsä ja rajaamalla valkoihoiset sen ulkopuolelle.

Oli mitä mieltä tahansa, Koko Hubaran Ruskeissa tytöissä on myös pelissä oletus suomalaisen kirjallisuuden kentän yhtenäisyydestä.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 12, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 12, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

"Minä pidin meitä valkoisina, mutta heidän silmissään me emme olleet valkoisia samalla tavalla", ajattelee kosovolainen perheenäiti Emine Pajtim Statovcin romaanissa Kissani Jugoslavia. Emine on tullut perheineen pakolaisena Suomeen 90-luvun alussa ja joutuu ensimmäistä kertaa elämässään rodullistetuksi ihon- ja hiustenvärinsä takia.

Valkoisuus ei Statovcin romaanissa kuitenkaan tarkoita fyysistä ihonväriä, vaan se on puhtaasti kulttuurinen normi. Kulttuurisille normeille on tyypillistä, että ne tulevat näkyväksi ainoastaan silloin, kun niiden yhtenäisyys rikkoutuu. Eminen ihonväri tulee näkyväksi silloin, kun perhe pakenee Kosovosta Suomeen. Yhtäkkiä uudessa ympäristössä vaalea iho muuttuu tummemmaksi. Ihosta tulee näkyvä ja Emine rodullistetaan vastoin tahtoaan. Hänestä siis tuotetaan uudessa ympäristössä tummaihoinen.

Kissani Jugoslavian päähenkilö Bekim on Eminen poika ja ulkopuolisuuden tunne seuraa häntä kaikkialle. Hän menee yliopistoon opiskelemaan niin kuin muutkin paremmasta elämästä Suomessa asuvat ihmiset ovat viimeiset sata vuotta tehneet, mutta yliopisto vain vahvistaa hänen ulkopuolisuuden tunnettaan. "Heidän elämänsä oli yhtä, minun elämäni oli toista", päähenkilö Bekim ajattelee opiskelutovereistaan.

Sivistys tai lukeminen tarkoittavat eri asioita erilaisille suomalaisille.

Maahanmuuttajaidentiteettiä kantava ihminen ei Statovcin romaanissa voi nojata esimerkiksi sivistysihanteeseen, jonka kautta suomalaiset ovat rakentaneet omaa kansalaisuuttaan. Suomalaisuuden yhtenäisyyttä ajatellen Bekimin ulkopuolisuuden kokemus on todella merkittävä asia – varsinkin koska se on niin yleinen. Sivistys tai lukeminen tarkoittavat eri asioita erilaisille suomalaisille. Bekim jättäytyy pois yliopistolta.

Statovcin Kissani Jugoslavia -romaanin käsitys siitä, että "rotu" ja ihonväri ovat kulttuurisia rakenteita, läikkyy myös käsitykseen suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyydestä. Yhtenäisyydestä ja siitä erottautumisesta tulee monimutkainen peli, jonka aikana alkaa näyttää siltä, että Suomen valkoihoisuus alkaa hohtaa merkillisen kirkkaana. Se tulee näkyväksi ja käsin kosketeltavaksi.

Kun valkoihoisuuden normi asetetaan kysenalaiseksi, samalla kyseenalaistetaan osa niistä merkeistä, joiden kautta Suomen yhtenäisyyttä on luotu.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 12, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 12, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

Iho on ihmisen suurin elin. Siitä huolimatta suurin osa suomalaisista ei joudu ikinä kohtaamaan omaa ihonväriään. Toisin kuin vaikka Statovcin romaanin Emine, me valkoiset suomalaiset emme kärsi ihonväriimme liittyvistä merkityksistä.

Kirjojen Suomi -hankkeen sadan kirjan listalla Pajtim Statovcin teos on ainoa, joka purkaa ihonvärin merkitystä osana suomalaista kulttuuria. Törmäsin kirjalistalla kuitenkin myös Annika Idströmin hienoon teokseen Kirjeitä Trinidadiin ja luin sitä kuvauksena siitä miten valkoinen iho tulee näkyväksi. Idströmin teoksessa valkoisen suomalaisen miehen ihon tuleminen näkyväksi tarkoittaa lähinnä yksilön sisäistä kokemusta.

Kirjeitä Trinidadiin kertoo onnettomasta ja kummallisesta suomalaisesta perheestä, joka tulee hulluksi lomallaan Israelissa. Idströmin romaanin päähenkilö Seppo Sirén joutuu vähä vähältä avaamaan omaa koteloitunutta arkisuuttaan niin suhteessa perheeseensä, kulttuuriinsa kuin omaan ihonväriinsäkin. Seppo harhailee pitkin Eilatin katuja, pelkää arabien asuinalueella, ratkeaa ryyppäämään, tuntee syvää ulkopuolisuuden tunnetta ja muuttuu yhä kalpeammaksi.

Sepon ulkopuolisuus ja vieraantuminen huipentuvat kohtaukseen, jossa hänen vaimonsa ja vaimon uusi seuralainen jättävät Sepon yksin helteiseen autiomaahan. Seppo hoipertelee takaisin hotellille ja polttaa ihonsa rakkuloille paahtavassa auringossa.

Suurin osa suomalaisista ei joudu ikinä kohtaamaan omaa ihonväriään.

Ihon palaminen on ikään kuin viimeinen niitti koko siinä itsestään vieraantumisen prosessissa, jonka Seppo käy läpi. Kirjeitä Trinidadiin on groteski romaani, jossa päähenkilön ruumis muuttuu vieraaksi ja kivuliaaksi, ensin se kalpenee ja sitten palaa.

Idströmin romaani käsittelee ihon näkyväksi tulemista nimenomaan valkoisesta näkökulmasta. Vaikka romaani kommentoi valkoisen ihon merkitystä vieraassa ympäristössä, ihon palaminen on hankalaa vain Sepolle itselleen. Seppo jatkaa rypemistään omassa itsessään.

Ero on suuri verrattuna Ruskeiden tyttöjen kuvauksiin suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisesta rasismista ja rodullistamisen arkipäiväisyydestä. Koko Hubaran kuvaamassa rodullistamisessa koko yhteiskunta muistuttaa yksilöä poikkeavuudesta ja erilaisuudesta. Kirjeitä Trinidadiin -romaanin Seppo taas tuntee yksinäistä vierautta joutuessaan outoon ympäristöön.

Suomen kirjallinen julkisuus on käymässä läpi suurta murrosta ja Ruskeat tytöt on vain eräs merkki siitä.

Koko Hubara kiinnittää Ruskeissa tytöissä paljon huomiota omaan kirjoittamiseensa ja lukemiseensa. Hän kirjoittaa siitä ristiriidasta, jota lukemista rakastava rodullistettu ihminen tuntee keskellä suomalaista kirjallisuutta. Kuinka samastua suomalaiseen kirjallisuuteen, sen henkilöhahmoihin ja tarinoihin, jotka määrittyvät valkoihoisuuden kautta? Ja joka ei ole tunnistanut eikä tunnista vieläkään rodullistettua kokemusta?

Kirjallisuus on ollut aivan keskeisiä suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyden välineitä. Käsitys kirjallisuudesta kansakunnan peilinä liittyy niin kirjailijoiden rooliin kuin lukutaidonkin merkitykseen.

Vaikka yksittäisiin kirjoihin on läpi Suomen historian liittynyt isompia tai pienempiä erimielisyyksiä, kuitenkin ajatus siitä, että kirjat ovat kaikkien saavutettavissa, on pysynyt eräänä suomalaisen demokratian kulmakivistä. Vaikka Hannu Salaman Juhannustansseihin liittyvä jumalanpilkkaoikeudenkäynti jakoi suomalaista yleisöä puolesta ja vastaan, kirjasota oli kuitenkin olemassa vain siksi, että oli sellainen asia kuin "kirjallisuuden yleisö", jonka piirissä symbolista kamppailua käytiin.

Suomen kirjallinen julkisuus on käymässä läpi suurta murrosta ja Koko Hubaran Ruskeiden tyttöjen kirjaama ulkopuolisuuden kokemus on vain eräs merkki siitä. Nykyään voi jo olla vaikea hahmottaa sellaista kirjallisen julkisuuden sfääriä, joka ottaisi suojiinsa kaikki erilaiset suomalaiset kokemukset. Kulttuurisen yhtenäisyyden ajatuksen purkautuminen on ensimmäinen askel siinä, että myös valkoihoisuuden normista tulisi näkyvä osa suomalaisuuden kudosta.

Toinen askel on sen hyväksyminen, että suomalaisen kirjallisuuden ympärille muodostuu monenlaisia pienempiä yleisöjä, jotka ymmärtävät itsensä eri tavoin. Monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa myös ihonväristä on tullut eräs kirjallisten merkitysten luomisen paikka. Tämä on hieno asia ja lupaa paljon suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuudelle. Ehkä Yleisradion seuraavan Kirjojen Suomi -hankkeen kirjalista jossain tulevaisuudessa olisi myös kulttuurisesti monipuolisempi.

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 12, kapea vinjetti.
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 12, kapea vinjetti. Kirjojen Suomi,pietari k

Lue Annika Idströmin Kirjeitä Trinidadiin e-kirjana

  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi