Astangajoogaan vihkiytynyt Petri Räisänen on joogan ikoni
Maailmalla erittäin arvostettu joogi ja joogaopettaja Petri Räisänen tunnetaan siitä, että hän yhdistää kansanparannustekniikkaa astangajoogaan. Myös Petri Räisäsen joogaretriitit eri puolilla maailmaa ovat suosittuja.
– Astangajooga ei ollut vielä 2000-luvun alussa yhtä suosittua kuin nykyään. Asuessani New Yorkissa joogasalilla saattoi käydä Madonna, Sting tai Red Hot Chili Peppersin kaverit, nauraa Petri.
Tänä päivänä Petri Räisänen on tehnyt astangajoogaa jo 27 vuoden ajan.
Nutturapäinen Petri Räisänen sanoo, ettei ole uskonnollinen, mutta eri uskonnot ja Jumalan ilmeneminen kiinnostavat.
– Olen tullut siihen tulokseen, että uskonto on tärkeä, sillä se avaa aivojen kapasiteettiä luovaan ajatteluun. Samalla yritän rakentaa omaa maailmankuvaani uskontojen sekamelskasta.
Joogaa Intiassa
Intiassa hän tutustui joogaguru Sri Pattabhi Joisiin, jonka haastatteluista hän kirjoitti kirjankin. Vuosikaudet maailmaa mittaillut Petri Räisänen muutti takaisin Suomeen vuonna 2007.
Guruni, hänen veljenpoikansa ja minä Intiassa.
– Astangajooga kolahti minulle saman tien, kun menin ensimmäiselle tunnille 21.9.1998.
Tiedän päivämäärän näin tarkkaan, sillä haastattelin hiljattain ensimäistä joogaopettajaani Tove Palmgrenia. Hänellä oli edelleen se vihko, johon hän merkitsi kaikki viikottaiset käyntikertani.
Flosofiaan, uskontokäsityksiin ja joogafilosofiaan Petri tutustui 16-vuotiaana koululaisena. Silloin hän oli vielä jääkiekkolupaus, joka harrasti hyvin aktiivisesti pelaamista.
– Tyttöystäväni äiti innosti minua kokeilemaan joogaa, josta tuli jääkiekon rinnalle pikkuhiljaa toinen harrastus. Vuosien myötä joogasta tuli Petrin ammatti.
Nuori Petri oli punkkari
Petri Räisäsen lapsuudenkoti Hakunilassa edusti punaista perinnettä. Vanhemmat yrittivät syöttää Petrille vasemmistoaatetta laittamalla poikansa ideologisille pioneerileireille, mutta hän halusi mieluummin pelata jääkiekkoa.
"Olen tuossa kavereiden keskellä ja katson suoraan kameraan. Minulla on irokeesi ja sormihansikkaat."
Petrin kasvuvuosiin kuuluu myös anarkistinen punk-musiikki. Hän soitti mm. rumpuja Krooninen erektio-nimisessä bändissä.
Radio-ohjelman Kuusi kuvaa kesto 44 minuuttia.
Lisää aiheesta
Petri Räisänen, astangajoogan kansainvälinen supertähti