Hyppää pääsisältöön

Juhannuksen maailmanennätystä tanssitaan jo kahdessatoista maassa Kanadasta Montenegroon!

tyttö kukkaseppele päässä
tyttö kukkaseppele päässä Kuva: Shutterstock kaikkien aikojen juhannusjuhlat

Mukana maailmanennätyksen teossa on juhlijoita Suomen lisäksi Ruotsissa, Kreikassa, Espanjassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Italiassa, Virossa, Tanskassa, Hollannissa, Kolumbiassa ja Montenegrossa. Italian Piemontessa pieni Langen Suomi-yhteisö aikoo hulata itsensä mukaan maailmanennätykseen.

Langen vajaan kymmenen hengen suomalaisyhteisö näyttää, mistä suomalainen juhannus on tehty.

”Yritämme saada myös muutaman paikallisen uskaltautumaan juhannusjuhlaamme”, juhlien järjestäjä, yli 300 vuotta vanhan, asumis- ja kokouskäyttöön kunnostetun Casa Visetten omistaja Petteri Laine kertoo.

Osana juhannusjuhlia Casa Visettessä vihitään käyttöön myös uusi sauna.

”Täällä sauna on vieras, jopa pelottavakin kokemus. Useat eivät ole koskaan nähneet saunaa, puhumattakaan, että olisivat olleet saunassa”, Laine kertoo.

Kyseessä on Casa Visetten ensimmäinen juhannusjuhla.

”Aiomme tehdä tästä perinteen: sauna lämpiää, uima-altaassa on riittävästi vettä ja koivuvihdat odottavat kylpijöitä”, Laine kertoo.

Entä miksi Casa Visette päätti lähteä mukaan maailmanennätysyritykseen?

”Tämä on riittävän erilaista Suomessa ja riittävän ”latinoa” tänne”, Laine vastaa.

Casa Visetten omistajat Sari ja Petteri Laine
Sari ja Petteri Laine laittavat italialaisen Langen kylän suomalaiset hulaamaan. Casa Visetten omistajat Sari ja Petteri Laine kaikkien aikojen juhannusjuhlat

"Idea siitä, että koko Suomi tanssii yhdessä on niin huikea, että eihän sitä voi väliin jättää vaikka juhannus tuleekin vietettyä hieman toisenlaisessa ympäristössä", Nygård sanoo.

Piemonten Langen lisäksi maailmanennätystä tanssitaan muun muassa Kanadan Thunder Bayssä, jossa paikallinen suomalaisyhteisö hulaa jo kolmelta iltapäivällä paikallista aikaa. Kun Suomessa juhannusyö kääntyy aamuun, Thunder Bayssä varsinaiset juhlat vasta alkavat. Ruotsissa Folkets Park Kovslassa juhlitaan juhannusta puolestaan kolmen päivän ajan. Maailmanennätystä tavoitellaan sillin ja uusien perunoiden voimalla.

Lisäksi joukko maailmalla juhannuksena matkaavia suomalaisia - perheitä ja kaveriporukoita - on päättänyt lisätä Hula hulan ja maailmanennätystanssin omaan matkaohjelmaansa.

Pittsburghissa Yhdysvalloissa hulataan Punkeroidan, eli neljän suomalaisnaisen voimin.

"Punkerot-nimiseen porukkaamme kuuluu 10 henkeä, ja tälle matkalle meistä lähtee kolme, neljättä jo Yhdysvalloissa oleilevaa tapaamaan. Kutsumme itseämme Punkeroiksi, sillä nautimme hyvästä ruoasta ja uusien makujen kokemisesta ja kokoonnummekin usein porukalla syömään ja herkuttelemaan. Näin on ollut aina ala-asteelta saakka. Matka on roadtrip, jonka aikana käymme muun muassa New Yorkissa, Pittsburghissa, Washington DC:ssä ja itärannikon pikkukaupungeissa", Punkeroiden Maria Nygård, Sonja Autio ja Raisamiina Rimpelä kertovat.

Maria Nygård, Sonja Autio, Raisamiina Rimpelä
Maria Nygård, Sonja Autio ja Raisamiina Rimpelä valmistautuvat USA:n roadtripiin ja hulaavat Pittsburghissa. Maria Nygård, Sonja Autio, Raisamiina Rimpelä kaikkien aikojen juhannusjuhlat

Hula hulan naiset aikovat tanssia Pittsburghissa jollakin näkyvällä paikalla.

"Yllätykseksi jää onko kyseessä tori, laiva, baseball-stadion tai näköalatasanne kaupungin yllä. Idea siitä, että koko Suomi tanssii yhdessä on niin huikea, että eihän sitä voi väliin jättää vaikka juhannus tuleekin vietettyä hieman toisenlaisessa ympäristössä", Nygård sanoo.

Ilmoita oma juhlasi mukaan maailmanennätykseen ja kaikkien aikojen juhannusjuhlille tästä!

  • Kaikkien aikojen juhannusjuhlilla tanssi 222 542 suomalaista!

    Suomalaiset järjestivät juhannusaattona huikeat juhlat!

    Suomalaiset järjestivät juhannusaattona ennennäkemättömän suuret, koko maan yhteiset juhannusjuhlat! Yhteiseen maailmanennätystanssin yritykseen osallistui juhannusaattona klo 22 valtava määrä ihmisiä: 222 542 suomalaista tanssi yhtä aikaa ympäri Suomea ja Eurooppaa! Myös Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Uudessa-Seelannissa sekä Afrikassa osallistuttiin yhteiseen tanssiin. Tv:n kautta juhannusaaton ohjelma tavoitti uusintoineen 1 873 000 katsojaa!

  • Miljoonayleisö seurasi kaikkien aikojen juhannusjuhlia

    Maailmanennätystanssiin osallistui 10 000 juhlaa

    Maailmanennätystanssiin osallistui hurja määrä juhlia ympäri Suomea ja illan tv-lähetystä seurasi miljoonayleisö! Mukana oli 10 000 juhlaa ympäri Suomea ja maailmaa.