Kaipaako poliisi toimintaa ja kannattaako alkoholistia auttaa? Kysy mitä vaan
-ohjelmassa asiantuntijat ja kokijat vastaavat kysymyksiin, joita kuulijat ovat heille esittäneet. Ohjelman avausviikolla kysymyksiin vastasivat poliisi, toipuva alkoholisti, lentoemäntä sekä pappi. Millainen kuva haastateltavista piirtyi ohjelman toimittajalle Mira Selanderille näiden tunnin tapaamisten perusteella?
”Ennakkoasenteista päästään irti ainoastaan kohtaamalla erilaisia ihmisiä.”
Ylikomisario Jari Taposen avarakatseisuus ja lempeys tekivät Selanderiin vaikutuksen: ”Hän on ollut yli 20 vuotta poliisina ja uskoo silti edelleen, tai ehkä nimenomaan kokemuksensa ansiosta, että kaikissa meissä on enemmän hyvää kuin huonoa eikä koskaan ole liian myöhäistä palata kaidalle tielle. Taposen ajatukset loivat uskoa ihmiseen.”
”Olen laittanut varmaan 200 000 euroa kurkusta alas. 5000 euroa kustantanut hoito on maksanut itse itsensä takaisin.”
Wintomin rohkeus ja rehellisyys kosketti Selanderia, sillä alkoholismiin liittyy niin paljon puolustelua ja häpeää: "Olin myös yllättynyt siitä, että alkoholisti tunnistaa saman tien baarissa kaltaisensa ja että kysymys voi olla alkoholiongelmasta, vaikka
ihminen joisi vain viikonloppuisin tai harvemmin. Kysymys on enemmänkin siitä, miten ihminen juo."
”Lentokoneen vessa ei ole mikään tuntihuone mihin voi vaan mennä ja hoitaa homman.”
Kysy mitä vaan -lähetys lentoemännän kanssa sai Selanderin ajattelemaan lentoemännät muina, kuin taivaalla liitelevinä tarjoilijoina: "Venyminen, kylmähermoisuus ja kyky improvisoida saivat mielessäni ihan uuden merkityksen. Ja rohkeus. Kun aggressiivinen rähisijä, yksi vielä lämmin ruumis tai umpihumalainen turisti on saatu toimitettua määränpäähän, niin muutaman tunnin päässä, odottaa uusi koneellinen uusia ongelmia."
”Papin työhön kuuluu julistaminen. Mun tapa julistaa on keskustelu”
Mira Selander ei ollut tullut ajatelleeksi, että pappi on pappi 24 tuntia vuorokaudessa. Kari Kanala kertoi nimittäin kohtaavansa esimerkiksi baarissa usein ihmisiä, jotka haluavat jakaa syvimpiä ajatuksiaan papin kanssa eikä niistä voi useinkaan kieltäytyä. "Oli myös vapauttavaa keskustella avoimesti, ilman kiihkoilua tai saarnaamista, yhtä lailla synnistä ja homofobiasta kuin vaikkapa näkkileivän ja hapankorpun syömisestä", Selander sanoo. Hänen mukaansa koskettavinta oli jakaa kirkkoherra Kari Kanalan kokemus olla samaan aikaan sekä vanhempiensa sureva omainen että pappi. Olla siis pappina omien vanhempiensa hautajaisissa. Maallikon korviin se kuulostaa ylivoimaiselta suoritukselta.
Kaikki neljä juttutuokiota on kuunneltavissa Yle Areenassa. Onko sinulla joku kysymys, jonka haluaisit esittää esimerkiksi gynegologille tai kodittomalle? Tämän kaavakkeen kautta voit esittää kysymyksesi ohjelman tuleville vieraille.