Pietari Kylmälä
Yle
Kalle Päätalon kirjojen omaelämäkerrallinen työn maailma on minun kokemuksestani yhtä kaukana kuin avaruusmatkailu lapsuuden mökkireissuista. Joskus teen niin, että kun joku kirja tuntuu tarpeeksi vieraalta, alan lukea sitä tarkoituksella väärin. Toimii aina!
Kun olin lukenut Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki -teosta (1995) tarpeeksi pitkään scifi-teoksena, sen arvo alkoi avautua minulle suomalaisuuden tulevaisuutta koskevana kysymyksenä.
Eli tästä lähtee: Kirjailija Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa luoma henkilöhahmo Kalle Päätalo on suomalaisen kirjallisuuden kiinnostavin robotti, mekaanisen kirjoituskoneen ja Kalle Päätalon kyberneettinen yhteenliittymä.
Fiktiivinen Kalle Päätalo on supersankari, työläinen, kirjoittaja ja niin lähellä elävää ihmistä, että luulee itsekin olevansa aito. Tämä on kehittyneen tekoälyn ongelma.
Kuuntele podcast
Kalle Päätalon kaltaisia supersankareita me todella tarvitsemme, sillä vain keksimällä oman suomalaisuutemme uudelleen voimme voittaa tulevaisuuden haasteet ja vaarat. Käsillä on suorastaan maailmanhistoriallinen tilaisuus keksiä suomalainen supersankari, joka laittaa omat ja maailman asiat järjestykseen, pysäyttää lähestyvän maailmanlopun ja rakentaa itselleen talon.
Koko Päätalon Iijoki-sarja muodostaa kiinnostavan vyyhdin, jossa sekoittuvat eletty ja kerrottu elämä, tosi ja valhe, sekä ihanteet ja arki. Elämään sekoittuu aina tarinoita. Usein ajatellessani omaa elämääni taaksepäin, yritän luoda sen sekavuuteen edes jonkinlaista selkeyttä stoorien ja syy-yhteyksien kautta.
Kalle Päätalon Iijoki-sarjan 17000 sivua kerrottua elämää on siitä mielenkiintoinen ja monimutkainen lukukohde, että sen ilmeinen tarkoitus on tuottaa välitön suhde kirjailijan ja muistelmaromaanin henkilöhahmon elettyyn arkeen – siis ikään kuin kertoa tarinaa, joka tapahtuu tässä ja nyt.
Tämä on niin epäilyttävää, että alan epäillä Päätalon kohdalla tekoälyn ylikuumenemista.
En ole ihan varma, miten tänä päivänä suhtaudutaan Suomen tehtävään maailmassa.
Vuonna 2010 silloiselle ulkoministeri Alexander Stubbille luovutettiin hänen asettamansa maabrändivaltuuskunnan loppuraportti, jossa Suomelle varattiin kunnianhimoinen globaali tehtävä ilmastonmuutoksen torjunnassa, sekä tasa-arvon, demokratian ja koulutuksen turvaamisessa.
Seitsemässä vuodessa Suomi on leikannut ison osan kehitysyhteistyömäärärahoistaan ja muutenkin globaalin supersankarin rooli – ja Suomen tehtävä siinä sivussa – tuntuu jäävän täyttämättä.
Kun maabrändiraportin tulevaisuuden kaavailuja lukee ja sen jälkeen pettyy maailmaan, rivien välistä alkaa hahmottua vihreää loistetta – savun seasta, jostain tuntemattoman ajan poimusta materialisoituu Kalle Päätalo, meidän oma kotoinen supersankarimme.
Iijoki-sarjan 26 osaa ja 17000 sivua on itsessään yli-inhimillinen työn monumentti.Päätalo on suomalaisen työtä käsittelevän kirjallisuuden klassikko. Hänen kirjoittamansa Iijoki-sarja on maailman laajimpia omaelämäkerrallisia teossarjoja.
26 osaa ja 17000 sivua on itsessään yli-inhimillinen työn monumentti, jonka edessä uupunut lukija joka tapauksessa alkaa epäillä kirjoittajalle jonkinlaisia konevoimia. Iijoki-sarja kokonaisuudessaan kertoo työstä, selviytymisestä ja suomalaisen miehen elämästä.
Hyvästi, Iijoki -teoksessa työläisen pahin kärsimys on ohi. Romaanin päähenkilö eli Päätalo itse on päätynyt romaanin kertomassa 1950-luvun puolivälissä Tampereelle rakennusmestariksi ja aloittelee päivätyönsä ohella sinnikkäästi myös kirjailijanuraansa.
Samalla kun Päätalo johtaa työtä uusien kerrostalojen työmaalla, hän kirjoittaa esikoisromaaniansa Mammonalinnaa, joka kuvaa niin ikään talonrakennusta.
Robotin tekoäly on kyhätty uskosta siihen, että ihminen on omasta itsestään luoma kertomus.
Hyvästi, Iijoki kertoo miten fyysisen työn maailmasta siirrytään henkisen työn maailmaan. Tässä mielessä Päätalo toimii esimerkkinä laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti tietotyötä ja "semiokapitalismia”.
Vaikka fyysinen työ muuttaa rakennustyömaalta kirjoituspöydän ääreen, Päätalon työn eetos pysyy kuitenkin muuttumattomana. Romaanissa kuvattu romaani Mammonalinna (josta todellisuudessa tuli Päätalon esikoinen nimellä Ihmisiä telineillä) paitsi kertoo rakennustyömaasta myös sen kirjoitusprosessi muistuttaa työmaata. Kirjoituskoneen ääressä Päätalo kamppailee perusmontun ja harjan nostamisen kanssa.
Kun Päätaloa alkaa lukea scifinä, lukija huomaa, että Päätalo-robotin koneisto koostuu hyvin rasvatuista suomalaiskansallisista kliseistä. Kova työmoraali, tietty vakavuus, usko kirjaan ja kirjasivistykseen ovat niitä ruuveja ja muttereita, joita tarvitaan suomalaiskansallisen, eli etnofuturistisen robotin luomiseen.
Robotin tekoäly on taas kyhätty uskosta siihen, että ihminen itse asiassa on omasta itsestään luoma kertomus.
Kansallisten tai paikallisten stereotypioiden tarkasteleminen scifin tai futurismin näkökulmasta ei lopulta ole kovin outoa. Esimerkiksi 1800-lukulaista fennomaniaa on ajateltava utopiapolitiikkana, vaikka nykyinen Suomi näyttää vakiintuneelta asiaintilalta.
1900-luvun loppupuolella erilaiset paikalliset etnofuturismit ovat kiihdyttäneet kansallisajatusta luomalla supersankareita, joiden aktiivinen tarkoitus on ollut keksiä paikallisia identiteettejä uudelleen.
Otetaan vaikka afrofuturismi. Afrofuturismi on muun muassa tieteiskirjallisuuden alalaji, jonka supersankarit ovat afrikkalaisia. Se pyrkii luomaan tulevaisuusfantasiota, jotka kumpuavat afrikkalaisesta tai usein afroamerikkalaisesta todellisuudesta. Tyypillinen afrofuturistinen sankari on afrikkalainen androidi, joka vetää kolonisoijia pataan.
Tyypillinen afrofuturistinen sankari on afrikkalainen androidi, joka vetää kolonisoijia pataan.
Robotti on voimauttava tyyppi, joka ottaa merkityksen tasolla haltuun koko koloniaalisen historian orjuuttavan perinteen, tuhoaa supervoimillaan vanhat siirtomaaisännät ja ylittää oman orjuutensa. Samalla automatisoitu robotti vapauttaa tulevaisuuden työläisen nauttimaan omasta elämästään.
Mediataiteilija Lawrence Lek on hahmotellut myös kiinalaisen etnofuturismin, eli sinofuturismin käsitteen, jossa tekoälyyn perustuvan sankarihahmon on tarkoitus ottaa haltuun ja ylittää kiinalainen alistuva työmoraali.
Tekoäly osaa kopioida, uhkapelata, työskennellä ja addiktoitua. Se on niin ylivoimainen, ettei ole enää riippuvainen mestaristaan. Lawrence Lek siis kerää kiinalaisiin liittyvät kulttuuriset kliseet yhteen nippuun ja muuttaa ne voimavaroiksi tulevaisuuden tekoälyisen supersankarin käyttöön.
Afrofuturismi ja sinofuturismi kääntävät alistavat olosuhteet ympäri ja rakentavat tulevaisuusfantasioita voimaantuneen ja ironisen optimismin vallassa. Ne ovat nykyaikaisia vastakulttuureja, jotka pyrkivät luomaan vastapainoa hegemoniselle, länsimaiselle viihteelle. Samalla ne avaavat mielikuvituksen tiloja ihmisryhmille, jotka ovat joutuneet alistumaan.
Perkele, kun ihmisellä on pyöreä pää, Päätalo-robotti kiroaa.
Kalle Päätalon kautta me voimme vapautua kohti tulevaisuutta, sillä Kalle Päätalo on kirjoittanut itsestään fennofuturistisen supersankarin.
Kalle Päätalon robottius liittyy tietysti työhön, niin kuin on tapana (robotti juontaa juurensa tsekin sanaan robota, pakkotyö). Päätalo-robotin oma supervoima liittyy taas tarinankerrontaan.
Omasta elämästä kertomisessa fiktio ja fakta liittoutuvat omalaatuiseksi piirilevyjen ja juotosten kyhäelmäksi, joka saa sepitteen muistuttamaan niin paljon alkuperäistä. Sekä kertoja että lukija erehtyvät todellisuuden luonteesta.
Iijoki-sarja ankkuroituu niin voimakkaasti realistisen kerrontataiteen todellisuuden illuusioon, että joskus lukijalta unohtuu teosten olevan nimenomaan kaunokirjallisuutta ja taidetta.
Kuvataiteilija Tuomas A. Laitisen mukaan tekoälyn on todella vaikeaa kertoa tarinaa, jossa on alku, keskikohta ja loppu, mutta Kalle Päätalo -robotilta se onnistuu.
Itse asiassa Kalle Päätalo -robotti pistää paremmaksi, sillä hän ei ainoastaan kerro tarinaa joka alkaa jostain, kehittyy ja lopulta loppuu, vaan hänen mielensä todella on tällainen. Kalle Päätalo -robotin tekoäly ja tekoälyn itsestään kertoma tarina ovat samanmuotoiset.
Hyvästi, Iijoki -romaanin loppupuolella Päätalo-robotti on mennä oikosulkuun, kun eräs hänen johtamistaan työmiehistä arvostelee nyt jo ilmestynyttä Ihmisiä telineillä -esikoisteosta siitä, ettei sen kuvaamalla työmaalla esiinny sähkömiehiä. "Perkele, kun ihmisellä on pyöreä pää", Päätalo-robotti kiroaa ja sen virtapiirit kuumenevat.
Mikael Niemen teoksessa Nahkakolo hahmotellaan tulevaisuutta arkirealistisesta näkökulmasta, eli miltä tähtienvälinen matkustaminen, ihmisen näköiset androidit ja muut avaruuden oliot oikeasti tuntuisivat.
Kertomuksessa Androidit kuvataan todellisuutta, jossa oikeat ihmiset ja rakennetut androidit menevät sekaisin. Androidit ovat siis ihmishahmoisia koneita. Ne ovat niin aidon näköisiä, että voivat huijata olevansa oikeita ihmisiä.
Niemen kertomuksessa ne alkavat myös uskoa omaan huijaukseensa. Kun karanneita androideja sitten tuhotaan, niihin mieltyneet ihmiset alkavat protestoida ja vedota ihmisoikeuksiin. Lopulta androidit päättävät yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi paljastaa itsensä vapaaehtoisesti.
Kalle Päätalon kirjallinen kyberhahmo muistuttaa hieman Mikael Niemen androideja. Sekin luulee kovasti olevansa aito. Sen koko olemassaolo perustuu aitouden illuusiolle, eli siihen, että sepite ja todellisuus vastaavat toisiaan saumattomasti.
Tämä on suomalaisen etnofuturistisen robotin salainen ase. Se nousee rakennustyömaan savisesta montusta apunaan käteen kiinni kasvanut mekaaninen kirjoituskone. Se katsoo auringonnousua ja ajattelee, että nyt on näin – minä olen tämän luonut. Alussani oli sana ja minä olen elämäni ja kuolemani haltija.
Päätalo-robotti ei tiedä olevansa kokoelma jaettuja itsestäänselvyyksiä ja kliseitä.
Vuonna 2017 suomalainen maabrändityö on vaikeuksissa, koska kukaan ei enää usko siihen voimauttavaan tulevaisuudenkuvaan, joka vuoden 2010 maabrändiraportissa maalattiin. Päätalo-robotti rientää apuun, sillä se on koodannut itseensä ja Suomeensa rikkumattoman uskon tulevaisuuteen.
Tulevaisuuden kuvitelmassa Päätalo-robotti vetää nahkakotelosta (vai nahkakolosta?) kirjoituskoneen, katsoo ympärilleen ja alkaa kirjoittaa.
Se kirjoittaa kaiken näkemänsä, niemet, notkot, saarelmat – ja katso! Suomi alkaa ilmestyä hänen ympärilleen. Sen kirjoittama Suomi on työn maailma, sellainen jota jatkuvasti rakennetaan ja muokataan. Maisemaan hahmottuu alku, keskikohta ja loppu, ja se on juuri sen muotoinen kuin sen pitääkin olla.
Päätalo-robotti ei tiedä olevansa kokoelma jaettuja itsestäänselvyyksiä ja kliseitä, mutta se on sentään olemassa. Niin kuin Suomi – nyt ja tässä – on olemassa.
