Hyppää pääsisältöön

Kymmenvuotias Areena on suositumpi kuin koskaan

Kaukosäädin televisio
Kaukosäädin televisio Kuva: Henrietta Hassinen / Yle televisio-ohjelmat,televisioelokuvat,televisio (joukkoviestimet),kaukosäädin,kaukosäädin

Kesäkuussa 10 vuotta täyttävän Yle Areenan käyttäjäennätykset ovat paukkuneet kevään aikana: Areenaa käyttää viikossa jo noin 2,3 miljoonaa eri selainta. Kevään aikana palveluun on tuotu myös runsaasti uusia ominaisuuksia.

Norjalainen nuorisosarja Skam on ollut kevään iso puheenaihe ja hitti. Se on houkutellut aidoilla, roiseilla ja rakastettavilla hahmoillaan valtavasti suomalaisia Areenan ääreen. Sarjaa on käynnistetty palvelussa jo yli 11 miljoonaa kertaa.

Skamin lisäksi Uusi Päivä, Syke ja Holby cityn sairaala ovat olleet kaikkein vetovoimaisinta sisältöä Arenassa tänä keväänä. Draamaa on kaiken kaikkiaan käynnistetty Areenassa liki 70 miljoonaa kertaa vuoden alusta lähtien ja sen parissa ollaan vietetty liki 30 miljoonaa tuntia! Me suomalaiset haluamme kuluttaa sarjoja Areenassa, omalla aikataululla, omalla tavalla. Ja yhä useammat ahmivat useita jaksoja peräkkäin.

Yle Areenan katsotuimmat tv-ohjelmat vuonna 2017
Areenan katsotuimmat tv-ohjelmat tammi-kesäkuu 2017 Yle Areenan katsotuimmat tv-ohjelmat vuonna 2017 Yle Areena,Skam (tv-sarja),Uusi päivä (tv),Yle Uutiset,Kotikatu,Syke (tv-sarja)

Into ahmia sarjoja koko tuotantokauden mittaisena pötkönä on muuttanut myös Areenan tapaa toimia. Vielä pari vuotta sitten koko tv-sarjan julkaiseminen oli harvinainen tapahtuma, mutta nyt pyrimme ensisijaisesti julkaisemaan kaikki sarjan jaksot yhdellä kertaa.

Tänä vuonna kokonaisia sarjoja tai tuotantokausia on julkaistu Areenassa 160 kappaletta. Esimerkiksi Au Pairit on sarja, jota fanit ehdottomasti toivovat kokonaisena. Suurin osa katselusta tapahtuu ensimmäisten parin viikon aikana ja korkein piikki katselussa on kolmen ensimmäisen päivän aikana. Suurin osa sarjan katsojista katsoo sarjaa mobiiliilaitteella. Itse asiassa nyt toukokuussa on kulunut kolme vuotta siitä, kuin Areenan käyttö kääntyi ensimmäisen kerran mobiilivoittoiseksi! Suomalaiset ovat tässä kansainvälisiä trendejä edellä, sillä esimerkiksi YouTube kertoi mobiilikatselun ylittäneen tietokonekäytön vasta paljon myöhemmin.

Aina koko sarjan julkaisu kerralla ei ole tekijänoikeuksien kannalta mahdollista tai paras ratkaisu yleisön kannalta. Esimerkiksi Skamin uusimmat käänteet fanit haluvat niin nopeasti kuin mahdollista. Siksi olemme kiirehtineet julkaisemaan jakson heti sen valmistuttua, parhaassa tapauksessa vain tunteja Norjan julkaisun jälkeen. Jaksot on julkaistu heti, kun ne on käännetty ja saatettu julkaistavaan muotoon.

Arkistodraamaa ja live-tapahtumia

Yleisön toivomia arkistodraamoja on viimeisen puolen vuoden aikana julkaistu todella reippaasti: yli 200 tv-ohjelmaa ja noin 100 radio-ohjelmaa. Tv-sarjat ovat löytäneet yleisönsä hyvin, niitä on julkaistu 31 kokonaisena sarjana ja 32 yksittäistä ohjelmaa. Eniten kiinnostusta ovat herättäneet huumorisarja Tankki täyteen ja Kotikatu-sarja. Radion puolella Veljeni Leijonamieli on noussut kuunnelluimmaksi.

Live-tilanteet ovat suomalaisille yhä tärkeämpiä. Koko Areenan käytöstä 16% on suorien lähetysten katselua. Valtaosa Areenan käytöstä, 66%, on yhä on-demand videoiden (tallenteiden) katselua, 12% on ollut radion kuuntelua ja 6% on-demand audioiden kuuntelua. Ylivoimaisesti eniten audioaikaa on kulutettu YleX:n Poikeluksen ja Hätösen parissa. Nämä briljantit komediennet naurattavat Areenassa, muualla verkossa ja radiossa tuntitolkulla joka viikko, ja iso joukko suomalaisia nauraa heidän mukanaan. Viimeisen vuoden aikana olemme laajentaneet podcastien tarjontaa ja ne kasvattavat koko ajan suosiotaan. Tällä hetkellä kiinnostavimmat ja suosituimmat podcastit ovat Jukka Lindströmin Noin viikon radio ja Antti Holman Radio Sodoma. Myös 12 diktaattoria on ollut todella suosittu. Tämä sarja tarjottiin kuulijoille ensin Areenassa ja myöhemmin myös radiossa.

Kuunnelluimmat radio-ohjelmat Areenassa vuoden 2017 alkupuolella
Areenan kuunnelluimmat audiosisällöt tammi-kesäkuu 2017 Kuunnelluimmat radio-ohjelmat Areenassa vuoden 2017 alkupuolella Yle Areena,radio-ohjelmat,podcast,Antti Holma,Tohtori Raimo - valtakunnan terapeutti,poikelus ja hätönen

Uusia ominaisuuksia Areenassa

Viimeisen puolen vuoden aikana Areena on saanut runsaasti uusia teknisiä ominaisuuksia. Olemme tuoneet mobiilinotifikaatiot sekä iOS- että Android-laitteisiin: voit nyt tilata muistutuksen laitteeseesi, kun uusi jakso suosikkisarjastasi on katsottavissa. Sekä mobiili-Areenassa että selainpalvelussa on otettu käyttöön ajansiirto tv-kanavalähetyksissä: jos ehdit illan A-studion pariin vasta sen päätyttyä voit siirtyä Areenassa TV 1:n lähetyksessä neljä tuntia taaksepäin ja nauttia samalla alkupalaksi puoli yhdeksän uutiset. Lisäksi olemme uudistaneet Areenan etusivun, jossa otettiin käyttöön personoitu suosittelu. Mahdollistimme myös Areenan klippien upottamisen ja toimme palveluun tv-kanavien omat näkymät.

Parhaillaan Areenan sisällöt selainpalvelussa ovat siirtymässä HTML5-muotoon. Jo aiemmin Areenan tv-kanavalähetykset, audiosisällöt ja klippisisällöt siirtyivät uuden soitinohjelman käyttöön ja nyt ovat vuorossa Areenan kokonaiset tv-ohjelmat. Siirtymä tapahtuu vähitellen: torstaista alkaen julkaistavat ohjelmat käyttävät uutta HTML5-soitinta, mutta tähän asti julkaistut ohjelmat toistuvat edelleen Flashin avulla.

Kesän edetessä lähes kaikki Areenan selaimissa toistettavat uudet sisällöt ovat siis katsottavissa uudella HTML5-soittimella. HTML5-muodossa olevat sisällöt voi, mikäli oikeudet sen sallivat, upottaa omalle sivulleen; sama ominaisuus on jo jonkin aikaa ollut klippisisällöllä. Flashia käyttävät ainakin vielä jonkin aikaa Areenan live-lähetykset.

Tulossa: Live-lähetykset FullHD:nä ja parannuksia hakuun

Syksyn aikana panostamme erityisesti Areenan audiokäytön kohentamiseen. Lisäksi kehitämme jatkossa Areenan live-lähetysten ominaisuuksia: luvassa on FullHD-lähetyksiä nykyistä paremmalla kuvataajuudella, mahdollisuus ajansiirtoon myös pelkästään Areenassa tulevissa live-lähetyksissä ja live-lähetyksistä tehtyjen tallenteiden nykyistä nopeampaa julkaisua.

Areenan hakua kehitetään myös samalla kun Areenasta tehdään entistä paremmin jokaisen käyttäjän tarpeisiin mukautuva. Valmistaudumme myös siihen, että ensi vuoden aikana Yle Tunnuksen avulla Areenaan rekisteröityneet käyttäjät voivat käyttää Areenan kaikkia sisältöjä koko EU-alueella.

Kommentit
  • Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan äly-tv-sovellukset uudistuvat

    Yle Areenan käyttö äly-tv-laitteilla kasvoi vuoden 2020 aikana 100%. Aiemmat eri päätelaitteille tehdyt äly-tv-sovellukset on tehty vuosien varrella eri kumppaneiden kanssa. Vuoden 2021 aikana julkaistavat sovellukset tehdään Yle Areenan omassa tiimissä. Uudistuksen myötä sovelluksen käyttökokemus paranee ja sisällöt löytyvät paremmin. Meille sovellusten jatkokehitys on helpompaa.

  • Näin käytät Yle Areenaa autossa

    Yle Areenan käyttö autoissa helpottuu.

    Yle Areenaa voi nyt käyttää entistä kätevämmin ja turvallisemmin autoissa, kun Yle Areena tuodaan autojen viihdejärjestelmiin. Kyseessä on Ylen kuunneltavat sisällöt – videosisältöä ei voi toistaiseksi käyttää näiden autoviihdejärjestelmien avulla.