Hyppää pääsisältöön

Timo Huovinen: Millaista on rohkea journalismi?

Kuvassa mies mustassa paidassa katsoo kameraan.
Kuvassa mies mustassa paidassa katsoo kameraan. Timo Huovinen

Yleisradiosta käydyn keskustelun yhteydessä on noussut esille kysymys rohkeammasta journalismista. Tällaisen pohdinnan nosti esille muun muassa Ylelle selvityksensä tehnyt Olli Mäenpää.

Samaa kysymystä on esitetty myös minulle kevään aikana. Millaista tällainen rohkea journalismi sitten on? Onko sellaisen määrittely ylipäänsä mahdollista? Asiaa hahmottaessani huomaan kysyväni enemmän kuin vastaavani. Ehkä siitäkin on jotain hyötyä.

Tehdessään päivittäistä työtään toimittajat ja toimitukset painivat monissa ristipaineissa. Lähtökohtana työssä on oltava katsojat, kuulijat ja lukijat. Avoimen kansalaiskeskustelun turvaaminen ja heidän oikeutensa tietää asioista. Työtä on tehtävä riippumattomasti, kriittisesti ja itsenäisesti, noudattaen alan lainsäädäntöä sekä eettisiä ohjeita. Yksi toimittajan perustehtävistä on se “vallan vahtikoirana” olo.

Totuutta on monenlaista

Edessä on ensimmäinen ristiaallokko, sillä toimittajan pitää pyrkiä työssään totuuteen. Jotta päättäjien valvominen onnistuisi tehokkaasti, ei journalismilta voi kuitenkaan aina vaatia “varmasti tosia” tietoja. Kynnyksen on voitava olla varmaa totuutta alhaisempi, jotta vahtikoirana olo onnistuu. Muuten esimerkiksi kesken olevista päätösprosesseista, rikostutkinnoista tai oikeudenkäynneistä ei voisi julkaista juttuja.

Kuvaannollisin ja erittäin yleistävin määrittelyin: julkaisukynnyksen ylittävä “journalistinen totuus” saattaa erota julkaisuhetkellä “juridisesta totuudesta”. Journalistiseen totuuteen riittää “kunkin hetkisen tilanteen totuus” mutta juridiseen totuuteen vaaditaan vastaavasti “täysi näyttö”.

Nyt onkin sen rohkeuden vuoro, sillä skuuppi on usein riski. Jutun julkaisemista suunnittelevan toimittajan ja viime kädessä vastaavan päätoimittajan on pohdittava, pitävätkö jutun lähteet. Ovatko jutun pääväittämät sen hetkisen tiedon perusteella niin totta, että jutulla uskaltaa mennä ulos? Onko juttu muuten tehty niin kuin kuuluu? Täyttyykö jutun journalistinen totuusaste? Viimeinen päätösvalta asiassa on aina vastaavalla päätoimittajalla.

Rohkean journalismin voikin määritellä seuraavasti: mitä isompi epäily täydestä näytöstä julkaisuhetkellä on, sitä suurempaa rohkeutta julkaisupäätös vaatii. Näin miettien edetään juridisen ja journalistisen totuuden välisellä käytävällä ja toteutetaan vallan seurannan roolia. Mitä merkittävämmästä asiasta tai korkeammasta päättäjästä on kyse, sitä herkempänä vahtikoiran on oltava.

Rohkeuteen kuuluu myös vastuullisuus

Eri kulttuureissa rohkeuteen liitetään voimallisesti myös vastuullisuus. Näin on oltava journalismissakin. Se lyö julkaisupäätöksiin lisää ristivetoa. Missä vaiheessa ollaan liian kaukana täydestä näytöstä? Missä vaiheessa tämä arvio muuttuu yltiöpäisyydeksi, omahyväisyydeksi tai vastuuttomuudeksi? Näihin kysymyksiin julkaisijan on löydettävä vastaus.

Osana vastuullisuutta jutussa tai käsittelyn kokonaisuudessa on esitettävä aiheen eri näkökulmia.

Jutun kohteille pitää antaa mahdollisuus asiansa kommentointiin. Joskus käy niin, että jutun kohde vetäytyy siilipuolustukseen, eikä suostu kertomaan asiastaan. Tämä voi tapahtua myös toimitusta uhkaillen.

Kumpi vaihtoehto on tässä tilanteessa rohkeaa ja vastuullista: julkaista juttu ilman pyydettyjä kommentteja vai odottaa lisätietoja asiasta? Onko kommentoimattomuus merkki siitä, että jutussa ollaan oikealla asialla? Jos jutun kohde “pelaa kovaa”, pitääkö itsekin tehdä niin? Kuitenkin hyvää journalistista tapaa noudattaen.

Virheriskin laskelmointia

Vastapainona onnistuneelle skuupille on aina olemassa riski virheestä. Mitä kauemmas täydestä näytöstä epäillään julkaisuhetkellä mentävän, sitä suurempi on riski. Mitä olennaisempi mahdollinen virhe on, sitä enemmän virhe syö erittäin tärkeää toiminnan arvoa, toimituksen luotettavuutta.

Toimituksessa ollaan jälleen rohkeuden äärellä. Osa vastuullisuutta on virheettömyyteen pyrkiminen, mutta onko pyrkimys liian täydelliseen virheettömyyteen pelkuruutta? Millainen virheriskin sietäminen kuuluu rohkeaan journalismiin?

Osana tätä rohkeutta onkin virheiden sattuessa niiden tunnustaminen ja korjaaminen. Virheiden korjaamisen menettelytavoista on tarkat maininnat alan lainsäädännössä ja eettisissä ohjeissa.

Ylen rohkeaa journalismia

Rohkeaa journalismia on Ylessä tehty ennen viimeisintä kohua ja tullaan tekemään kohun jälkeenkin. Rohkeutta voi määritellä ja pohtia myös muutenkin kuin totuuden kautta mietittynä. Rohkeus ei rajoitu pelkästään uutis- ja ajankohtaisjournalismiin.

Rohkeaa journalismia Ylessä onkin monenlaista, kaikilla maamme merkittävillä kielillä tehtynä. Sitä on esimerkiksi hyvin tehty viihde tai kulttuuri.

Seuraavalla motolla, edellä tässä kirjoitettu huomioiden, nöyränä, ilman arroganssia ja pöyhkeilyä:
toimittaja ja toimitus ovat yleisöä palvellessaan oikeassa, ellei toisin perustellusti todisteta.

Timo Huovinen
Journalististen standardien ja etiikan päällikkö
timo.huovinen@yle.fi

Lue myös - yle.fi:stä poimittua