Tiina-Maija Lehtonen
Yle
Outi Paananen
Yle
Tänä vuonna, kun Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään, myös laulaja Tii Niemelä viettää 100-vuotispäiväänsä. Kysymykseen korkean iän salaisuudesta Tii vastaa olleensa pienestä pitäen kova äkäpussi. Ex-puoliso, liedpianisti Pentti Koskimies on kuvannut hänen voimakasta sisäistä paloaan ja shamanistisia piirteitään. Tii kertoo myös sotakokemuksesta, jonka jälkeen hän lakkasi pelkäämästä.
Kun pikku-Tii syntyi porvoolaisen leipurikondiittori Johan Oscar Niemelän ja vaimonsa Alman perheeseen 20. päivänä maaliskuuta 1917, Suomessa elettiin vielä autonomian aikaa. Perheeseen kuului Tiin lisäksi isosisko Irma. Tänä vuonna 2017, kun Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään, Lallukan taiteilijakodissa vietettiin laulajatar Tii Niemelän 100-vuotissyntymäpäiviä. Lallukan vanhin asukas on asunut Apollonkadulla Töölössä aina vuodesta 1954.
Tii - ristimänimeltään Kerttu Siviä - keksi itse pikkutyttönä itselleen lempinimen Tii. Lempinimestä tuli lopullinen.
- Sen jälkeen, jos joku sanoi Kerttu, en lotkauttanut korvaakaan! 100-vuotias hihittää hyvillään.
Ja pienestä pitäen Tii myös lauloi.
- Se oli aina itsestään selvää, laulaminen.
Lahja Lingon laululuokalle vaikka väkisin
Tii Niemelä opiskeli Helsingin konservatoriossa - josta myöhemmin tuli Sibelius-Akatemia - ensin vuosina 1937-1940 ja sodan aiheuttaman keskeytyksen jälkeen uudestaan vuosina 1942-1944. Hänen opettajinaan oli Ingeborg Funtek ja Lahja Linko. Myöhemmin hän opiskeli yksityisesti myös Antti Sovijärven johdolla.
- Ei se pystynyt mihinkään, Tii arvioi suorasukaisesti ensimmäistä opettajaansa Ingeborg Funtekia.
Hän piti Funtekia diivana, joka ei osannut itse laulaa.
- Jos hän opetti jotakin, niin niin väärin, että jos sitä olisi seurannut, olisi mennyt metsikköön!
Jos oli Ingeborg Funtek Tiin mielestä huono opettaja, sitä kivempi hän oli ihmisenä. Lahja Linko sen sijaan oli huippuopettaja. Tii pyysi päästä Lingon laululuokalle, mutta opettaja vastasi, ettei se onnistu, koska luokka oli jo täynnä. Sinnikäs nuori laulaja meni pois, mutta palasi seuraavana ja seuraavana päivänä aina uudestaan ja saman kysymyksen kanssa.
- Niin kauan tein tätä, että se kutsui lopulta miehensä Ernst Lingon.
Lahja Lingon aviomies oli konservatorion rehtori.
- Ota tää likka, ota ota! Tii matkii Ernst Linkoa. Se tunsi mun ja tiesi, että olen hyvä-ääninen.
- Niin mä pääsin Lahja Lingon luokalle keskellä opintovuotta, siksi että mä en päästänyt irti millään.
- Ja mä menin eteenpäin, se oli ihan huippua! Olin hyvässä äänessä, ja oli kauhea halua laulaa. Se on kamalan kiva tunne.
Ehdottomasti Lied
Tii Niemelä ei kiinnostunut koskaan oopperasta.
- Ihan ehdottomasti Lied oli se, joka mua veti.
- Ooppera on sellaista, että ensin joku määkäisee mää ja sitten kaikki määkäisee mää. Koko ooppera on sellaista ylenpalttista, kauhean keinotekoista, ei luonnollista ollenkaan. Ei se mua kiinnostanut.
Mutta konserttilavalla flyygelin mutkassa, siellä Tii viihtyi.
- Mä kävelin sinne, ja mulla oli hirveän hyvä olla siinä. Kansa taputti vähän. Ei niiailtu vaan nyökyteltiin. Vaikka olisi ollut yksi ihminen salissa, niin mä olisin laulanut kaikesta sydämestäni.
- Estradi on mun kotimaa. Olin lavalla onnellisimmillani, Tii huokaa.
"Se oli varmasti onnellinen, kun pääsi kiukkuisesta muijasta eroon"
Tii Niemelä piti ensikonserttinsa syksyllä 1944. Siinä pianistina oli Taneli Kuusisto, mutta heti ensi-konsertin jälkeen hänen pianistikseen tuli Pentti Koskimies. Vähitellen sopraano ja pianisti alkoivat viihtyä toistensa seurassa taiteenteon ulkopuolellakin ja pariskunta avioitui 1944. Vuonna 1955 perheeseen syntyi poika Ylermi. Avioliitto kesti vuoteen 1961.
- Se oli varmasti onnellinen, kun pääsi kiukkuisesta muijasta eroon, Tii nauraa kihertää vuosikymmeniä myöhemmin.
- Mä olen pienestä pitäen ollut kova äkäpussi. Niin kiukkuinen, kiukkuinen! Toiset ihmiset on sellaisia, temperamenttisia ja päästää ulos.
Vakuudeksi Tii sihisee nojatuolissaan kuin kissa.
Pentti Koskimies luonnehti entistä puolisoaan Meri Louhoksen radiohaastattelussa vuonna 1990:
- Hänessä on hirvittävän voimakas sisäinen palo, intensiivinen ja shamaaninen piirre. Eläytyminen vei hänet mukaansa. Saattoi olla liiankin voimakas, niin että hänen tekninen taitonsa ei sitten yltänytkään.
Erosta huolimatta Pentti Koskimies jatkoi Tii Niemelän pianistina.
- Sen piti säestää! Olisihan se hirveän kauheaa, ettei sellaista säestäjää yks’ kaks’ olisikaan!
Taiteilijapari konsertoi menestyksekkäästi sekä Suomessa että ulkomailla. He tekivät yhdessä useita konserttimatkoja mm. Tukholmaan, Lontooseen, Islantiin ja Yhdysvaltoihin jopa kahdesti. Tiin leikekirja todistaa erinomaisesta arvostelumenestyksestä myös ulkomailla.
"Kun oli oikein huonoja haitaristeja, niin käskin, että lopeta!"
Jatkosodan syttyessä 1941 Tii Niemelä oli 24-vuotias nuori nainen. Heti alkuun hän joutui kolmeksi kuukaudeksi rintamalotaksi, minkä jälkeen hän teki kiertueita viihdytysjoukoissa ympäri Suomea.
- Kun mulla oli niin helppo laulaa, ääni lähti tosta noin vaan, ei tarvittu mitään manööverejä, niin mikä siinä oli laulaessa. Mulla oli hirveän hyvä äänenkanto. Voin laulaa ilman säestystä. Ääni lähti vaan taivaalle, kun oltiin ulkona, Tii muistelee esiintymisiään.
- Välillä oli oikein huonoja säestäjiä. Oli hyviä, mutta oli myös haitaristeja, jotka tuskin osasivat vetää, Tii soittaa malliksi haitaria ilmassa.
- Kun oli oikein huonoja, niin käskin, että lopeta! Haukuin siinä kesken kaiken ihmisten kuullen. Ja kummallista, mitä huonompi soittaja, sitä nöyrempi. Ne oli nöyriä äijiä!
Viihdytyskiertueen ohjelmisto sisälsi kaikenlaista musiikkia, oli kansanlauluja, oli Oskar Merikantoa.
- Merikantohan on hyvä, menee helposti kanssaan.
Sota-ajan viihdytyskiertueista oli glamour kaukana.
- Olin köyhä likka, jolla oli yksi ainoa puku ja monot jalassa. Ei siellä komeiltu millään tavalla muutenkaan. En ollut komea enkä kaunis, Tii toteaa karskisti.
Valokuvat todistavat kuitenkin Tii Niemelän viehätysvoimasta. Viihdytyskiertueella hän sai kokea myös jotain ainutlaatuista. Sen jälkeen, kun hän oli laulanut sotapojille, hävittäjä-ässä Joppe Karhunen vei Tiin lentämään.
- Mentiin ylös ja alas, Tii muistelee huvittuneena hurjaa lentomatkaansa. Sanoin muille jälkeenpäin, että pääsin ilmailemaan, Tii hihittää ylpeänä.
"Silloin mä päätin, etten pelkää enää mitään tässä elämässä."
Heti jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 Tii sattui keskelle pommitusta. Kolme neuvostoliittolaista konetta pommitti Suistamon pitäjän Loimolan kylässä sijaitsevaa saksalaisten ilmatorjunta-asemaa. Pommit kylvivät tuhoa ja paineaalto iski niin, että tukka tuntui lähtevän päästä. Kun pahin oli ohi, Tii näki ympärillään vain kuolleita ja haavoittuneita.
- Ja mulla oli vain pieni haava kädessä, Tii ojentaa vasemman kätensä ja tutkii sen selkää.
Käteen jäi nyrkinkoneinen paloarpi, joka tuntui aina vain kutiavan, kunnes kymmenen vuotta sodan jälkeen Tii rapsutti ihon alle jääneen kranaatinsirpaleen pois.
- Pelkääminen on kamalaa, ei se ole lystiä ollenkaan. Mutta tulee eteen mikä tahansa, niin mä en voi sille mitään, vaikka mä kuinka pelkäisin. Sillä tavalla mä sain sen pelon pois. Enkä enää tärissyt enkä värissyt.
- Silloin mä päätin, etten pelkää enää mitään tässä elämässä. Enkä ole pelännyt.
Kuuntele Outi Paanasen Laulun paikka -radio-ohjelma Sopraano Tii Niemelä – Lallukan virkeä 100-vuotias. Ohjelma sisältää mm. musiikkiesityksiä, jotka sopraano Tii Niemelä ja pianisti Pentti Koskimies ovat äänittäneet Yleisradiolle. Ohjelma sisältää myös Tii Niemelän laulua Erik Blombergin palkitussa elokuvassa Valkoinen peura vuodelta 1952, jonka musiikin on säveltänyt Einar Englund.
