Hyppää pääsisältöön

Miten islamilaiset veljeskunnat nousivat merkittävään asemaan Senegalissa

Kun ranskalainen maantieteilijä Xavier de Planhol julkaisi 1960-luvulla perusteoksen islamin maantieteellisestä levinneisyydestä, hän huomautti tällä uskonnolla olevan ääripäät idässä ja lännessä. Itäinen ääripää on Indonesia ja läntinen ääripää Senegal. Nämä molemmat ovat etäällä Saudi- Arabiasta ja niissä on muodostunut vähemmän dogmaattisia islamin suuntauksia.

Wolofit - kansasta kertovan kirjan kansi
Wolofit - kirjan kansi Wolofit - kansasta kertovan kirjan kansi Wolofit

Tämän puheenvuoron aiheena on, miten islamilaiset veljeskunnat nousivat merkittävään asemiin Senegalissa. Se nojautuu senegalilaisen sosiologin Abdoulaye Bara Diopin suurteokseen ”La Société Wolof. Tradition et changement”, jota tämä tutkija valmisteli vuosikymmeniä. Wolofit ovat selvästi suurin heimo Senegalissa, joten teos kertoo myös yleisesti Senegalista. Hän sanoo tavoitteekseen vetää yhteen kaikki Senegalin kehityksestä tehty aiempi tutkimus.

Bara Diop tuli tutkijaksi 1981 Dakarin yliopiston ”Mustan Afrikan perustutkimuksen laitokselle” ja on valmistellut siitä lähtien suurteostaan. Sen aikaulottuvuus on yli 600 vuotta ja hän nojautuu hyvin monitieteisiin aineistoihin: historia, maantiede, sosiaaliantropologia ja sosiologia. Hän on saanut teoreettisia virikkeitä etenkin ranskalaisesta sosiaaliantropologisesta tutkimuksesta. Dakarissa on toiminut ”Ranskalainen mustan Afrikan tutkimuslaitos” IFAN. Hän on tehnyt myös kyselytutkimuksia wolofien keskuudessa.

Diop on saanut kunnianosoituksia, sillä eräs Dakarin yliopiston tunnetuista luentosaleista on nimetty hänen mukaansa.
Teen vääryyttä tälle teokselle, kun otan siitä tarkasteltavaksi vain yhden jakson ”La société religieuse”, jossa Bara Diop pohtii uskonnon roolia Senegalissa. Kun hänen teoksessaan on myös marxilaisia painotuksia, tekijä ei ehkä pitäisi tästä.
Islam ennen Ranskan siirtomaavaltaa

Abdoulaye Bara Diop pohtii Senegalin alueen ensimmäistä islamisaatiota seuraavastI:

”Vaikuttaa siltä, että ensimmäisessä vaiheessa aristokratian pinnallinen islamisaatio liittyi Saharan alueen kauppaan. Tällöin arabi- ja mauritaustaiset maraboutit pitivät hyödyllisenä käännyttää ennen muuta kuninkaita ja aristokraatteja, joiden kanssa he kävivät kauppaa. Samalla maraboutit saattoivat suorittaa uskonnollisia toimia, jotka toivat heille aineellisia ja moraalisia etuja. Toinen vaihe tässä kehityskulussa alkoi 1600-luvun puolivälissä, ja silloin esiintyi ”maraboutien sotia”. Tämä liittyi Atlantin valtameren orjakauppaan, joka hyödytti poliittisia johtajia, mutta josta kansa kärsi. Tällöin islam levisi kansan keskuuteen ja monet maraboutit ryhtyivät puolustamaan kansalaisia”.

Bara Diopin mukaan kuninkaanvalta ja aristokratia eivät pitäneet islamin opeista, koska ne halusivat käydä orjakauppaa ja ylläpitää ylellistä hovia. Ne yrittivät rajoittaa islamin leviämistä.

Ranskan siirtomaavalta ja islamin ekspansio

Ranskan siirtomaavallan leviäminen ja orjakaupan kieltäminen muuttivat merkittävästi oloja alueella 1800-luvun puolivälin jälkeen:

”Kaksi vuosikymmentä ranskalaisvalloituksen jälkeen kääntyminen islamiin oli hyvin yleistä wolofien keskuudessa. Monet tekijät vaikuttivat tähän. Ratkaisevin lienee ollut perinteisen kuningasvallan romahtaminen, sillä se oli muodostanut pääesteen islamin leviämiselle. Tämä valloitus loi poliittisen tyhjiön ennen siirtomaahallinnon pystyttämistä ja tätä uutta hallintoa pidettiin ulkopuolisena. Tällöin uskonnolliset johtajat, jotka olivat saaneet kansan puolelleen jo aiemmin, nousivat johtamaan sekä hengellisesti että ajallisesti wolofeja. Näin maraboutien valta vahvistui”.

Eräs avaintekijä oli kahden suuren islamilaisen veljeskunnan muodostuminen 1800-luvun lopulla:

”Ranskalaisvalloituksen jälkeen muodostui wolofien keskuudessa kaksi suurta islamilaista veljeskuntaa ja ne ovat olleet vaikutusvaltaisia nykypäivään asti. Nämä veljeskunnat ”tijaanit” ja ”muridit” ovat täydentäneet toisiaan islamin leviämisessä ja väestön järjestäytymisessä. Kolmannen islamilaisen veljeskunnan ”xaadir”in merkitys on ollut selvästi vähäisempi. Ehkä pääsyy tähän on ollut, että sitä on pidetty ulkomaalaisena, sillä sen perustaja ja johtajat ovat tulleet Pohjois-Afrikasta”.
Kun ”tijaaneilla” oli vielä vähän ulkopuolista vaikutusta ja se oli puhdasoppisempi, ”muridi”-veljeskunta kumpusi suoraan Senegalin maaperältä ja sen keskuudessa arvostettiin myös tunteellisuutta.

Maraboutien asemasta

Maraboutit ovat olleet uskonnollisia johtajia ja muodostaneet jonkinlaisen ”papiston” Senegalissa. Kun Senegal on ollut maatalousvaltainen maa, tämä islamilainen ”papisto” alkoi kiinnostua maatalouden kehittämisestä. Kun tämä ei ole ollut kovin yleistä Afrikassa, Bara Diop on pohtinut työkäsitysten muuttumista:

”Mitä ideologiaan tulee, muridismi antoi paljon arvoa työnteolle. Se tulkittiin jonkinlaiseksi rituaaliksi kuten rukoukseksi ja nämä saattoivat korvata toisiaan. Muutamat tutkijat ovat verranneet muridismia protestantismiin juuri työkäsitysten suhteen”.

Bara Diop näkee tässä halua rikastua ja hyödyntää tarjolla olevia taloudellisia mahdollisuuksia:

”Juuri käytännössä maataloustyön ylistäminen ja maraboutien harjoittama veljeskunnan jäsenten hyväksikäyttö eivät ole perustuneet pelkästään ideologiaan, vaan tähän on vaikuttanut myös suotuisat olosuhteet. Veljeskunnan perustajien läheisten vaikuttajien ja heidän jälkeisensä veljeskuntien johtajat ovat arvostaneet enemmän ajankohtaisia toimenpiteitä kuin mystisiä pohdintoja. Näihin olosuhteisiin kuuluu myös siirtomaahallinnon ajama maapähkinäviljelysten laajentaminen. Tämä loi puolestaan mahdollisuuksia maraboutien rikastumiselle hyväksikäyttämällä uskovaisten työvoimaa”.

Maraboutit ja poliittinen valta

Bara Diop kiinnittää erityshuomiota islamilaisten johtajien ja veljeskuntien suhtautumiseen uuteen ranskalaiseen siirtomaahallintoon. Ranskalaisen siirtomaavallan tulo maahan aikaansai ehkä monia yllättäneen vastavaikutuksen. Itse asiassa islamilaiset johtajat ryhtyivät läheiseen yhteistyöhön uuden siirtomaahallinnon kanssa:

”Ranskalainen kolonisaatio merkitsi wolofien keskuudessa kuningasvallan ja pyhien sotien päättymistä. Kun todettiin, että oli mahdotonta vastustaa aseellisesti tätä kolonisaatiota, maraboutit ryhtyivät yhteistyöhön siirtomaahallinnon kanssa, jotta he voisivat jatkaa rauhanomaisesti islamin uskon levittämistä.”

Vasta muodostuneiden islamilaisten veljeskuntien johtajat kehittivät tässä yhteydessä omaa yhteistyöideologiaansa. Ensin lähti tässä suhteessa liikkeelle ”tijaan”- veljeskunta. Tässä yhteydessä tuli esiin käsite ”myönteinen puolueettomuus”:
”Näin kehittyi yhteistyöideologia. Ensimmäisenä tämän esitti ”tijaan”-veljeskunnan perustaja ja johtaja Al Aaji Malik. Hänen mukaansa islamissa oli periaatteita, joiden mukaan poliittista valtaa, joka ei vastusta uskontoa, tuli kunnioittaa. Hän kirjoitti myös ”myönteisestä puolueettomuudesta”.

”Muridi”-veljeskunta seurasi pian perässä ja sen parissa puhuttiin jopa ”Jumalan tahdosta”:

””Muridi”-veljeskunnan perustaja ja johtaja Amadu Bamba omaksui myös idean ”myönteisestä puolueettomuudesta”. Hän puhui siirtomaahallinnon edustavan Jumalan tahtoa, sillä se suosi rauhaa, järjestystä, oikeutta ja erityisesti islamia. Hän vastusti kaikenlaista ”agitaatiota”. Hän myötävaikutti myös Euroopan suursotaan kehottamalla kannattajiaan lähtemään sotaan Saksan keisaria vastaan”.

Kun brittiläisessä siirtomaahallinnossa pyriittiin yleensä ns. epäsuoraan hallintoon, jossa tukeuduttiin perinteellisiin paikallisiin poliittisiin rakenteisiin, brittiläiset tutkijat ovat pitäneet Senegalin tapausta hyvänä esimerkkinä vastaavista pyrkimyksistä. Niinpä ranskalaiset tukeutuivat erityisesti islamilaisiin veljeskuntiin siirtomaahallinnossaan Senegalissa.
Siirtomaahallinnon purkautuminen ja maan itsenäistyminen 1960 heikensi kuitenkin näitä siteitä:

”Sen jälkeen kun Senegal itsenäistyi 1960, presidentti Leopold Senghorilla oli takanaan johtavien maraboutien tuki. Kun Senghorin ja maan pääministerin Mamadou Dian välille puhkesi vakava konflikti 1962, tämä päättyi presidentin voittoon. Presidentin tukena olivat tässä taistelussa vallasta islamilaisten veljeskuntien johtajat sekä maraboutit. Nämä näkivät pääministerin ajavan toimenpiteitä talonpoikien kouluttamiseksi ja heidän irrottamiseksi uskonoppineiden vallasta”.

Islamilaisten veljeskuntien suora sitoutuminen vallanpitäjiin alkoi heiketä 1970-luvulla, mutta ne ovat pyrkineet jatkuvasti hallitsemaan maaseudun väestöä.

Senegalin kehitys on ollut vakaampaa 1980-luvulta lähtien kuin monissa muissa Länsi-Afrikan maissa. Siellä ei ole ollut poliittisia vallankaappauksia, eikä esiintynyt sotilasvallankaappauksia tai uskonnollisen teokratian suunnitelmia. Poliittinen valta on vaihtunut vaaleissa. Bara Diop näkee maltillisten islamilaisten veljeskuntien vaikuttaneen taustalla tähän suuntaan kulkeneeseen kehitykseen.

Sengalissa on myös sallittu kulttuurin vapauksia. Dakarin yliopistossa on sallittu tehdä kriittistä tutkimusta. Abdoulaye Bara Diop kehotti Senewebin haastattelussa kesällä 2006 senegalilaisia ja afrikkalaisia intellektuelleja esittämään poliittisille päättäjille ”todellisuuspohjaisia ajatuksia”.

On myös tunnettua, että senegalilaiset muusikot ovat osallistuneet aktiivisesti Afrikasta tulevan maailmanmusiikin kehittämiseen. Yuossou N´Dour oli suunnannäyttäjä ja hän nousi jopa Senegalin kulttuuriministeriksi. Hänen perintöprinsseihinsä on kuulunut mm. Pape Diouf.

Lopuksi

Bara Diop viittaa teoksensa lopussa globalisaation vaikuttavan yhä enemmän Senegalin kehitykseen, muttei erittele tätä tarkemmin. Hän katsoo teoksessaan enemmän menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Esitän muutamia näkökulmia, joita olen tarkastellut aiemmissa tämän ohjelmasarjan puheenvuoroissani.

Eräs globalisaation ulottuvuuksista on uskonto. Saatuaan runsaasti varoja käyttöönsä raakaöljyä myymällä Saudi-Arabia on ryhtynyt aktiivisesti levittämään maailman muslimien keskuuteen omaa dogmaattista ja takapajuista islamin tulkintaansa. Saudit käyttävät tässä hyväkseen uudenaikaisen teknologian luomia mahdollisuuksia kuten taivaskanavia. Se käyttää hyväkseen myös monopoliasemaansa eli sitä, että islamin keskeiset pyhät paikat sijaitsevat siellä ja kunnon muslimien on tehtävä pyhiinvaellusmatkoja sinne.

Kiinalaiset kalastuslaivastot harjoittavat ryöstökalastusta maailman merillä ja ovat levittäytyneet kalastamaan myös Senegalin rannikolle. Perinteiset pienet senegalilaiset kalastusalukset ovat jääneet jalkoihin ja osa näistä on siirtynyt salakuljettamaan afrikkalaisia siirtolaisia Eurooppaan. Kiinalaisia pikkukauppiaita on myös saapunut Senegalin kaupunkeihin.

Senegal sijaitsee myös Afrikan kuivan vyöhykkeen, Sahelin alueen länsipäässä ja siellä on kärsitty kuivuudesta. Kun Bara Diop käsittelee teoksensa alussa maantieteellisiä tutkimuksia, hän joutuu toteamaan, että maapähkinäviljelyn laajentuminen on aiheuttanut metsien häviämistä ja se on vaikuttanut kuivuuskausien yleistymiseen. Hän käyttää tässä yhteydessä käsitettä ryöstötalous. Senegal on näin yhä haavoittavaisempi ilmakehän lämpenemisen vaikutuksille.

Jussi Raumolin

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta