Hyppää pääsisältöön

Kenialaisessa Makongenin kylässä on hullaannuttu Hula hulasta – katso video kylän lasten tanssista!

Kenian Makongenin kylässä tanssitaan Hula hulaa
Keniassa tanssitaan Hula hulaa auringonlaskussa Kenian Makongenin kylässä tanssitaan Hula hulaa Kuva: Rebekka Heikkilä hulahula suomi

Kenialaisessa Makongenin kylässä on innostuttu tänä keväänä Robinin Hula hulasta. Kyläläiset ovat mukana myös maailmanennätystanssissa juhannusaattona 23.6. klo 22!

”Hula hula”, kuuluu uusi tervehdys Makongenin pikkukylässä Kenian Kwalen kunnassa.

Makongenin kyläläiset ovat tänä keväänä hullaantuneet Robinin Hula hulasta ja maailmanennätystanssista, kertoo kylässä vapaaehtoisena työskentelevä Rebekka Heikkilä.

”Kyläläiset myös hyräilevät ja laulavat biisiä, ja tanssijat ovat halunneet Hula hulan omiin puhelimiinsa, jotta he voivat kuunnella sitä”, Heikkilä sanoo.

Katso video alta

Heikkilä ja kylän muut suomalaiset vapaaehtoistyöntekijät ovat Makongenissa Home street home -järjestön kautta. Suomessa vuonna 2014 perustettu järjestö keskittyy lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien parantamiseen Keniassa ja erityisesti 3 500 asukkaan Makongenin kylässä.

”Haasteita lasten arjessa ovat muun muassa usean kilometrin pituiset koulumatkat, jotka lapset joutuvat kävelemään paljain jaloin, sekä perheiden köyhyys ja nälkä, joka vaikeuttaa lasten koulunkäyntiä”, Heikkilä kertoo.

Järjestö suunnittelee kylään ensi- ja turvakotia vastaavaa keskusta, joka auttaa esimerkiksi raiskausten vuoksi raskaaksi tulleita teiniäitejä. Lisäksi vapaaehtoiset rakentavat kylään muun muassa kanalaa ja tekevät puutarha- ja maalaustöitä koululla.

Vapaaehtoiset jakavat puuroa.
Suomalaiset vapaaehtoiset jakavat esikoululaisille puuroa Makongenin kylässä. Vapaaehtoiset jakavat puuroa. Kuva: Rebekka Heikkilä hulahula suomi

”Arkiaamuisin keitämme ja tarjoilemme puuron kylässä sijaitsevan esikoulun oppilaille, joista moni on köyhistä oloista eikä välttämättä saa kotona mitään aamupalaa”, Heikkilä kertoo.

Heikkilän mukaan yksi vapaaehtoisten tärkeimmistä asioista on viettää aikaa kyläläisten kanssa ja tutustua heihin. Ajatus osallistumisesta Hula hulaan ja maailmanennätystanssiin syntyi halusta tuoda kyläläisiä yhteen.

”Halusimme antaa heille mahdollisuuden osallistua haasteeseen, josta he nauttivat ja saavat onnistumisen kokemuksia. Täällä tanssi on luontaista lapsesta asti”, Heikkilä kertoo.

Kylän lapset ovat suunnitelleet ja toteuttaneet koreografian itse ja harjoitelleet sitä useana iltana.

”Ja harjoittelukertojen lisääntyessä myös tanssijoita on saapunut lisää. Paikallisten tanssitaidot ilman mitään tanssiopetusta yllättävät aina uudestaan!”

Juhannusaattona 23.6. klo 22 Kenian Makongenin kyläläiset ovat mukana tekemässä tanssimisen maailmanennätystä. Tule sinäkin mukaan ja ilmoita oma juhlasi maailmanennätykseen tästä!

  • Kaikkien aikojen juhannusjuhlilla tanssi 222 542 suomalaista!

    Suomalaiset järjestivät juhannusaattona huikeat juhlat!

    Suomalaiset järjestivät juhannusaattona ennennäkemättömän suuret, koko maan yhteiset juhannusjuhlat! Yhteiseen maailmanennätystanssin yritykseen osallistui juhannusaattona klo 22 valtava määrä ihmisiä: 222 542 suomalaista tanssi yhtä aikaa ympäri Suomea ja Eurooppaa! Myös Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Uudessa-Seelannissa sekä Afrikassa osallistuttiin yhteiseen tanssiin. Tv:n kautta juhannusaaton ohjelma tavoitti uusintoineen 1 873 000 katsojaa!

  • Miljoonayleisö seurasi kaikkien aikojen juhannusjuhlia

    Maailmanennätystanssiin osallistui 10 000 juhlaa

    Maailmanennätystanssiin osallistui hurja määrä juhlia ympäri Suomea ja illan tv-lähetystä seurasi miljoonayleisö! Mukana oli 10 000 juhlaa ympäri Suomea ja maailmaa.