Hyppää pääsisältöön

Masennus ei näy päällepäin eikä lähde reipastumalla

Depressiopäiväkirjat-podcastsarjan kansikuva.
Depressiopäiväkirjat-podcast kertoo, miltä masennus tuntuu. Kuuntele Yle Areenassa. Depressiopäiväkirjat-podcastsarjan kansikuva. Kuva: Yle podcastit

"Yhtenä syksynä minun mörköni, masennus, nousi jostain hyhmäisestä suosta ja päätti, että hukutetaanpas tämä arjessaan nykien etenevä ihmisen lapsi!"

Depressiopäiväkirjat on Anni Saastamoisen tarina masennukseen sairastumisesta ja taistelusta mörköä vastaan.

"'Sullahan on työ, ja mies, ja kaikkea'" - aivan kuin minulla ei olisi oikeutta sairauteen"

Masennukseen ajatellaan sairastuvan jo muutenkin elämän päähän potkiman ihmisen, joka sairastuttuaan ei kykene mihinkään. Tai että masennuksesta pääsee yli vitamiineilla ja reipastumalla.

Kyllästyminen masennukseen suhtautumiseen ja ylipäätään mielenterveysongelmiin sai Annin kokoamaan matkansa podcast-sarjaksi.

"Olen väsynyt myös siihen, miten näistä sairauksista puhutaan vain kuiskaten ja häpeillen. Ja jos joku julkisuuden henkilö kertoo tarinansa masennuksestaan, on hän jo "parantunut" – ja nämä tarinat ovat jossain määrin haitallisia. Siksi halusin tykittää suhteellisen suoraan siitä, millaista on taistella masennuksen kanssa", Anni kertoo.

Depressiopäiväkirjoissa Anni jakaakin käänteitä kaunistelematta ja sanoja säästämättä muistonsa sairastumisestaan, tuttavien reaktioista ja hoitoalan ammattilaisten puoleen kääntymisestä. Ja keinoista mörön selättämiseksi.

Vertaistukea ja tabujen tappoa

Kaikkiaan noin tunnin mittainen podcast-sarja on vertaistukea masennusta sairastaville ja sairastaneille. Se on heidän läheisilleen ja kaikille muillekin mahdollisuus kurkistaa mörön kanssa taistelevan pään sisään ja ymmärtää paremmin.

"Tiedäthän, miten jotkut löytävät isovanhempiensa päiväkirjoja, näiden jo poistuttua tästä maailmasta? Niissä päiväkirjoissa aukeaa siitä ihmisestä yhtäkkiä jokin uusi ulottuvuus, paljastuu kaikenlaista hienosyistä ja hellää, jota ei olisi ikinä tullut ajatelleeksi."

"Samalla tavalla haluaisin kaikkien masennuksesta jotain kuulleiden tai sen jotain kautta kokeneiden kuuntelevan Depressiopäiväkirjat. Että aukeaisi jotain uutta, joka poistaisi tabuisuutta ja stigmaa mielenterveysongelmien ympäriltä", sanoo Anni.

Kuuntele tai lataa podcastina Yle Areenassa.

Lisää ohjelmasta

  • Poikkeusajan vinkit kulttuurinälkään! Kierrä Euroopan museoita virtuaalisesti

    Haaveilu ja suunnittelu ovat tärkeitä selviytymiskeinoja

    Monelle suomalaiselle ihmiskontaktit käyvät työstä. Jokainen kohtaaminen vie voimia ja tavallisen työpäivän jälkeen ollaan kotona valtavan väsyneitä, eikä haluta nähdä ketään. Puolisonkin katsetta vältellään, ja sohvalla katsotaan Putous-sketsejä kännykästä. Siinä mielessä pieni karanteeni saattaa jopa lisätä suomalaisten hyvinvointia

  • Testaa millainen matkakumppani sinulle sopisi!

    Kenen kanssa kannattaa lähteä matkalle.

    Etsitkö elämyksiä betoniviidakosta vai haluatko latautua auringossa lähellä puhdasta uima-allasta? Lähdetkö mieluummin eväsretkelle kaukaisimmalle rannalle vai haluatko syödä tuoretta lähiruokaa promenadin parhaassa ravintolassa?

  • Huvittavat ja ihanat isät – mokaileeko iskäsi yhtä hauskasti?

    Suosikkipodcastin isämokat: Onnittele isää huumorilla!

    Löytyikö isän puhelimesta arkaluontoisia kuvia äidistä? Sujahtiko iskän päähän hattu, joka ei ollutkaan oikeasti päähine? Kuulostaako tutulta, eli mokaileeko oma rakas isäsikin hassusti? Suosittu Kaverin puolesta kyselen -podcast teki isänpäivän kunniaksi spesiaalijakson, ja tässä Anna Karhunen ja Tiia Rantanen jakavat kavereiden hauskimmat isämokat. Kuuntele ja lue – naurutakuu!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua