Hyppää pääsisältöön

Docventures on murroksen media

Docventuresin Riku ja Tunna
Docventuresin Riku ja Tunna Docventures

Meidän on ymmärrettävä, että mikään ei tule olemaan niin kuin ennen. Maailma ja jokainen meistä tulevat muuttumaan – enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin planeetan ja ihmiskunnan historiassa. Kukaan ei tiedä miten. Mutta se tapahtuu jo nyt. Siksi Docventures on palannut.

Docventures 5 on murroskauden tiedonvälittäjä, ajatusten ja keskustelun herättäjä.

Sillä me elämme ennennäkemättömän murroksen kourissa. Murroksen aiheuttajia olemme me itse: ennen kaikkea internet, väestönkasvu ja luonnonvarojen ylikulutus.

Internet tuo vapautta, läpinäkyvyyttä ja vaurautta. Se voi tuoda myös riistoa, valvontaa ja orjuutta. Tieto on uusi kulta: taitavat datalouhijat rikastuvat ja me myymme yksityisyytemme yhden tykkäyksen hinnalla.

Kolmen vuoden kuluessa internetiin voi tulla kolme miljardia ihmistä lisää. Se luo valtavia mahdollisuuksia, ja samalla olemme entistä riippuvaisempia koneista.

Pääoman vapaa liikkuvuus muuttaa taistelua resursseista. Luonnonvarojen liikakulutuksen ja ilmastonmuutoksen lisääntyessä pakolaiskriisit tuskin vähentyvät. Ruokatuotanto joutuu ennennäkemättömän haasteen eteen. Robotisaatio tulee muuttamaan koko suhteemme työhön ja siihen, keitä me oikeastaan olemme.

Voi olla, että koko Homo Sapiensia ei kohta enää ole.

Meistä voi tulla puolijumalallinen, satoja vuosia hengissä sinnittelevä Homo Deus, tekoälyn, geeniteknologian ja ihmisen yhdistelmä.

Tietotsunami räjäyttää myös totuuksien määrän kasvuun. Maailmaa on entistä vaikeampi hahmottaa. Siksi asetumme poteroihin ja haemme turvaa vahvoista mielipiteistä. Kusemme housuun pakkasella, teippaamme hajonneen maailmankuvamme vankoilla käsityksillä. Vaikka kukaan ei oikeasti tiedä, mitä tapahtuu.

Murros on muutosta – ja muutos aina pelottavaa. Toiset tulevat hyötymään murroksesta, toiset eivät. Jotkut osaavat käyttää sitä hyväkseen.

Siksi Docventuresin uudet dokumentit ovat murrosaikaa tutkivia elokuvia. Niissä mennään syvälle internetiin, populismiin, oikeusvaltioon, turvallisuuteen, militarisaatioon, aineettoman omaisuuden ja ruuan tulevaisuuteen, seksiin, suomalaisuuteen.

Vain tieto voi meidät pelastaa.

Hyvä dokumenttielokuva voi olla tiedon loistava soihtu, joka auttaa murroksen suossa rämpivän ihmisen ymmärtämään mitä ympärillä tapahtuu, ymmärtämään miksi jakaudumme, ahdistumme ja menetämme toivomme vaikka meidän pitäisi olla vauraampia ja onnellisempia kuin koskaan.

Ympäri Suomen tiedonjanoinen joukkomme on kasvanut käsittämättömän suureksi, ehkä maailman suurimmaksi keskustelevaksi elokuvakerhoksi. Tuhannet ihmiset lähtevät kotisohviltaan katsomaan elokuvia kymmeniin kisastudioihin, oppimaan ja jakamaan tietoa – ja verkossa meitä on miljoona.

Tieto johtaa tekoihin: kymmenet tuhannet ovat muuttaneet päivittäistä ruokavaliotaan, tuhannet luovuttaneet vertaan, tuhannet lahjoittaneet valtiolle rahaa vastalauseena epäisänmaallisia veropakolaisia vastaan, tuhannet olleet luomassa Suomeen uutta yrittäjyyttä ja työpaikkoja.

Tämä ei ole pelkkää televisiota. Tämä on Docventures. Viides kausi syyskuussa 2017.

Riku & Tunna


Uusimmat sisällöt - Docventures