Hyppää pääsisältöön

Henkilö roolin takana: Inga Sulin

Inga Sulin näyttelee Aino Haavistoa Uudessa Päivässä.
Ainoa näyttelevä Inga on ollut yksi katsojien suosikeista sarjan alusta asti. Inga Sulin näyttelee Aino Haavistoa Uudessa Päivässä. Kuva: Yle/Ulla Broholm Aino Haavisto,Inga Sulin,Uusi päivä (tv),henkilö roolin takana

Aino Haavistoa näyttelevällä Inga Sulinilla riittää tekemistä vapaa-ajallaan.

1. Miten päädyit näyttelemään Uuteen Päivään?
Päädyin näyttelijäksi Aino Haaviston rooliin 2009 joulukuussa koekuvauksien kautta.

2. Mitä teet, kun et näyttele Uudessa Päivässä?
Kun en ole UP:n kuvauksissa, nukun aamulla pitkään ja kuuntelen radiota tai luen kirjaa. Monesti lähden puolenpäivän jälkeen hevostallille ratsastamaan. Käyn myös baletissa sekä joogassa. Iltaisin käyn usein teatterissa tai konsertissa.

3. Suosikkihahmosi sarjassa?
Suosikkihahmoni UP:ssä on ehdottomasto Väinö :-) Hän on niin valloittava ja nuoresta iästään huolimatta ottaa ohjaajan ohjeet jopa monesti paremmin kuin me aikuiset:-)

4. Mitä muistat UP:sta vielä vuosien päästä?
Mukavia muistoja kuvaustilanteista on hurjan paljon näiltä melkein kuudelta vuodelta. Esimerkiksi mieleeni nousee vuosien takaa juhannus Haaviston pihassa kokon äärellä. Osku soitti haitaria ja lauloimme kaikki Haavistot yhdessä Siniristilippulaulua. Yht'äkkiä Ension ja Ainon alta katkesi iso jo laho puunrunko, jolla siis istuimme, ja minä selälläni maassa jalat pystyssä taivasta kohden :))) Onneksi ei ollut kiviä sillä kohtaa. Koko tiimi repesimme nauramaan ja kuvaus piti pistää poikki. Järjestäjä hankki vähän tukevamman rungon allemme ja sitten otettiin kohtaus uudelleen :))

Lisää ohjelmasta