Hyppää pääsisältöön

Henkilö roolin takana: Kalle Ruusukallio

Kuvassa Aapo Rönkkö (Kalle Ruusukallio)
Kallen suosikkihahmot Uudessa Päivässä ovat Tero ja Krista. Kuvassa Aapo Rönkkö (Kalle Ruusukallio) Kuva: Yle / Ulla Broholm Uusi päivä (tv),Kalle Ruusukallio,Aapo Rönkkö

Kalle Ruusukallio näyttelee Aapo Rönkköä ja tekee sarjaan musiikkia.

1. Miten päädyit näyttelemään Uuteen Päivään?
Kuulin kaverilta keväällä 2010, että uuteen päivittäissarjaan haetaan soittotaitoisia tyyppejä pieniin avustaviin rooleihin. Kävin koesoitoissa ja -kuvauksissa, joiden kautta tulin valituksi Aapon rooliin. Epäröin koesoittoon menoa viimeiseen iltaan asti, mutta parin kaverin kannustus teki onneksi tehtävänsä!

2. Mitä teet, kun et näyttele Uudessa Päivässä?
Näytteleminen on vain yksi osa UP-työtäni. Teen töitä kaikkien sarjan musiikkikohtausten parissa osana musatiimiä, jonka muut tekijät ovat Hanna-Riikka Siitonen, Kristian Suninen ja Pete Koskimäki. Suunnittelemme musakohtausten sisältöä, valitsemme biisejä tai teemme uusia. Tuttuja biisejä räätälöidään kohtausten tarpeisiin. Vihreät Valot treenaa ja keikkailee edelleen, ja bändin asioiden hoitaminen kuuluu myös toimenkuvaani. Soitan ja laulan erilaisissa bändeissä myös UP:n ohella. Näitä ovat esimerkiksi kikkelihevibändi Haulu ja rokkibändi Bob Seppä & Band. Muuten tykkään katsella tv-sarjoja, harrastaa liikuntaa (myös vahvaa penkkiurheilua) ja hengailla kavereiden ja sukulaisten kanssa.

3. Suosikkihahmosi sarjassa?
Jos saa sanoa kaksi, valitsen Teron ja Kristan. Kumpikin on kipakka ja nopeasti tunteella reagoiva tyyppi, ja sellaista on viihdyttävää seurata. Molemmista on myös nähty useita puolia sarjan aikana. Todella hyvin näyteltyjä hahmoja, kiitos Thelman ja Larin!

4. Mitä muistat UP:sta vielä vuosien päästä?
Vaikeaa yrittää tiivistää! Koko UP-porukka jää mieleen. Tiimin ja töissä vallitsevan hengen vuoksi tämä on ollut niin hienoa duunia. Toisekseen sarjan myötä on saanut uskomattomia kokemuksia. Vihreät Valot -bändin kanssa olemme päässeet kokemaan fanien kannustuksen ja niin paljon hyvää fiilistä, että se on ollut älytön etuoikeus. Musiikin puolesta taas etenkin monet erikoisjaksot ovat tuottaneet kylmiä väreitä jo sävellysvaiheessa. Reilu pari vuotta radiohommia Valtterin kanssa ei varmasti unohdu! Tietysti myös kaikki, mitä on päässyt näyttelijänä ensimmäisiä kertoja tekemään, on mieleenpainuvaa. Eka kohtaus, jossa kävellään bändikavereiden kanssa Voimalan ovia kohti jaksossa 1, eka repliikki ("Mitäs Kumikarhu?"), eka pusu (Aapo ja Cicca), eka biisi (Pop-musiikkia jaksossa 3)...

Kallea voit seurata Instagramissa, Twitterissa ja Snapchatissa käyttäjänimellä kruusukallio.

Lisää ohjelmasta