Hyppää pääsisältöön

Tulokasartisti Juulia on julkaissut kolme kappaletta, mutta on musapiireissä jo konkari – Pikku G:n taustalaulaja on esiintynyt myös Samu Haberin kanssa jäähallissa

Juulia lopetti laulamisen vuonna 2010 ja meni kauppakorkeakouluun. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei perinteinen työelämä ole häntä varten.

Juulian tuore Mul oli ikävä mua -kappale nousi YleX:n soittolistalle. // Kuva: YleX / Samppa Rautio

Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus!

Näin laulettiin tänä kesänä paluun festarilavoille tekevän räppäri Pikku G:n hittisinkulla, joka julkaistiin jo vuonna 2003.

Biisin taustoja oli laulamassa kesäkuussa YleX:n soittolistalle voimaannuttavalla Mul oli ikävä mua -biisillä noussut Juulia.

- Tutustuttiin Henkan [Pikku G] kanssa netissä. Jossain vaiheessa hän kysyi, osaanko laulaa. Vastasin, että osaanhan minä, 29-vuotias Juulia kertoo.

Pikku G:n jälkeen Juulian tie vei hip hop -kollektiivi Rockin da Northin kautta hevibändin solistiksi. Ne eivät kuitenkaan olleet sitä, mitä Juulia halusi. Vuonna 2007 tuottaja YOR123 kysyi Juulialta, kuka olisi se suomalainen miesartisti, jonka kanssa lahjakas laulaja haluaisi tehdä dueton. Juulian vastaus oli Samu Haber, joka oli tuolloin tekemässä kansainvälistä läpimurtoa Sunrise Avenue -yhtyeen kanssa.

Vaikka se oli Juulialta vain heitto, duetto toteutui.

Haberin siivellä Juulia pääsi oman yhtyeensä kanssa keikkailemaan Saksaan. Myöhemmin Juulia on esittänyt duettonsa Haberin kanssa Helsingin Jäähallissa.

Aika hyvin artistille, josta kovin moni ei ollut vielä kuullut.

Huipputuottaja antoi kaksi päivää aikaa näyttää kyvyt

2010-luvulle tultaessa Juuliaa pänni. Hän ei uskonut siihen musiikkiin, jota oli tehnyt. Ääripäiden nainen oli päättänyt, ettei enää ikinä laula. Juulia muutti Ouluun ja pääsi yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä.

"Piti mennä työelämään asti istumaan jakkupuku päällä ennen kuin huomasin, että olen tehnyt elämäni suurimman virheen."― Juulia

Koulussa Juulia huomasi olevansa erilainen kuin muut. Hänestä tuntui siltä, että muut opiskelivat sen vuoksi, että pitivät siitä ja koska ala oli heille oikea. Juulia taas opiskeli siksi, että hänestä tuntui, että kauppatieteellisen kautta voisi saada töitä ja koska opiskelu nyt yksinkertaisesti kannattaa.

Oikeasti Juulia halusi olla laulaja – ei mitään muuta. Yliopistolla istuessa hänestä tuntui siltä, että elämä oli valumassa hukkaan. Tuttu tarina monelle muusikolle.

- Piti mennä työelämään asti istumaan jakkupuku päällä ennen kuin huomasin, että olen tehnyt elämäni suurimman virheen, Juulia sanoo.

Niinpä erään surkean kesätyöpäivän aikana Juulia soitti muun muassa Kasmiria ja Juulian hyvää ystävää Anna Abreuta tuottaneelle Jonas Karlssonille.

- Sydämeni hakkasi, kun kysyin Jonakselta, voisimmeko tavata viinilasillisen äärellä ja jutella musiikista. Sanoin, että nyt on vakava tilanne ja että olen niin tosissani kuin ihminen voi olla.

Tapaamisella lasillinen muuttui jännityksen vuoksi pulloksi – sekä mahdollisuudeksi. Karlsson antoi Juulialle kaksi studiopäivää aikaa näyttää taitonsa. Jälkimmäisenä päivänä kaksikko teki Jos voisin jättää sut kahdesti -nimisen biisin, johon molemmat olivat tyytyväisiä. Karlsson antoi Juulialle lisää studioaikaa.

Vuonna 2015 ilmestyi Juulian kirjoittama ja laulama Vakavaa-debyyttisinkku, jonka Karlsson tuotti. Vakavaa-biisin sekä hieman myöhemmin ilmestyneen Huomenna mä meen -kappaleen jälkeen Juuliaa verrattiin jo Sanniin. Artisti nostettiin myös YleX:n vuoden 2016 Läpimurto-listalle.

Kovinta läpimurtoa on kuitenkin hidastanut se, että Juulia ei julkaissut uutta musiikkia yli vuoteen ennen Mul oli ikävä mua -kappaletta.

Pohjamudista aallonharjalle

Mitä järkeä lupaavan muusikon on pitää tauko juuri silloin, kun hän alkaa saada nimeä ja näkyvyyttä?

Lyhyellä tähtäimellä ei olekaan, mutta pitkällä tähtäimellä voi olla. Siitä Juulia on hyvä esimerkki.

Tauko johtui alakulosta, joka oli perujaan siitä, että Juulia ei ollut kuunnellut itseään. Hän oli yrittänyt elää yhteiskunnan normien mukaan ja opiskella itselleen järkevän ammatin. Juulian vanhemmat ovat akateemisia, joten hän oletti vanhempien haluavan sitä, että Juulia etenee oppikirjamaisesti yliopistosta työelämään.

Niin Juulia myös toivoi itsensä haluavan. Se olisi ollut helpompaa kuin artistina oleminen – sekä myös taloudellisesti varmempaa.

Mutta jos nämä asiat eivät tunnu oikeilta, niin minkäs teet.

Näistä alakulon ajoista Juulia kertoo Mul oli ikävä mua -kappaleella. Vaikka biisin tuotanto on kesäisen raikas, sen lyriikat ovat raadollisia, rehellisiä – ja mikä parasta, samaistuttavia. Kenellä meistä ei joskus olisi ollut hetkeä, jolloin tuntuu suunnilleen tältä:

Mieli musta, pää pyörii kehää
Mikään ei tyydyttäny
Mikään saanu hymyilemään

- Teksti on yksi synkimmistä, jonka olen tehnyt, mutta sen sanavalinnat pehmittävät todellisuutta, Juulia sanoo.

Hyvä esimerkki pehmittämisestä kuullaan heti biisin alussa, jolloin Juulia laulaa peittomajan alla piilossa olemisesta. Se kuulostaa paljon leppoisammalta kuin se, että lojuu monta päivää surullisena sängyn pohjalla, kun ei muuhun pysty.

Juulian tapa kirjoittaa kappaleita on leikkisä sekä lapsenomainen. Teksteissä ilmenevät asiat ovat konkreettisia – ja kenties juuri sen vuoksi helposti käsiteltäviä. Taiteellisuus ja abstraktius loistavat poissaolollaan.

- Ne eivät välttämättä ole maailman parhaita, mutta ne ovat mun omia. Toivon, että voin erottautua sillä tavalla.

Niin, erottautuminen on tällä hetkellä haastavaa: Suomessa on Sannista ja Evelinasta alkaen lukuisia suomeksi laulavia naisartisteja, jotka esiintyvät joko etu- tai koko nimellään.

"Multa kysytään paljon, että onko mulla paineita, kun on niin paljon naislaulajia."― Juulia

- Multa kysytään paljon, että onko mulla paineita, kun on niin paljon naislaulajia. Mutta en mä kiinnitä siihen huomiota. Vedän laput silmilläni ja annan levy-yhtiön tuomita, jos on jotain tuomittavaa.

Tärkeintä Juulialle on nyt se, että hän on vihdoin sellainen artisti, joka hän haluaa olla ja tekee niitä asioita, joita hän haluaa tehdä. Artisti kertoo vihdoinkin viihtyvänsä oman päänsä sisällä.

Eikä hyvää fiilistä todellakaan vähennä se, että Mul oli ikävä mua -biisi on otettu hienosti vastaan. Kappale nousi jopa Spotifyn Suomen 50 viraalisinta -listan kärkeen.

- Tuntuu ihan sairaan hyvältä, että ihmiset eivät ole unohtaneet, Juulia sanoo.

Unohtamisen ymmärtäisi, sillä biisejä on Spotifyn ja muiden suoratoistopalveluiden kautta tarjolla lähes loputtomasti. Jotta tuore artisti pysyisi relevanttina, hänen tulisi julkaista biisejä tasaisen tappavaan tahtiin. Unohtaminen on helpompaa ja tapahtuu herkemmin kuin ennen.

Ja vaikka jotkut olisivat Juulian unohtaneet, niin sen palautteen perusteella, mitä hän on uudesta kappaleestaan saanut, he ovat todellakin noteeranneet artistin paluun.

- Kaikista ihanin palaute on se, että ihmiset pystyvät samaistumaan. Uskomatonta kuulla sellaista ihan tuntemattomalta.

Juulian debyyttialbumi ilmestyy tämän vuoden aikana.

Lue myös:

YleX Ensinäyttö: Juulia tuskailee eroa road tripillä Yhdysvalloissa – vastanäyttelijäksi haki yli 800 miestä