Radion kuuntelu mobiilissa helpottuu maanantaista 26.6. lähtien. Tuolloin kaikki Ylen radiokanavat ja muut audiosisällöt löytyvät kätevästi Yle Areenasta yhden palvelun alta.
Tähän asti radion sisältöjä on päässyt kuuntelemaan suorana Areenan lisäksi kunkin kanavan omassa mobiilisovelluksessa. Maanantaina nämä vanhat mobiilisovellukset suljetaan ja käyttäjät ohjataan lataamaan puhelimeensa Yle Areena -sovellus.
Uudistuvassa Areena-sovelluksessa erityisesti suorien lähetysten kuuntelu on tehty helpoksi.
Ohjelmatiedot ja Nyt soi -tiedot ovat selkeästi esillä. Haluamansa alueradion voi valita suorien lähetysten valikosta. Kuuntelija voi myös helposti lähettää viestin studioon haluamallaan tavalla.
Yle Tunnuksella kirjautunut käyttäjä voi seurata radio-ohjelmien uusia jaksoja ja tallentaa suosikkejaan Omat-välilehdellä.
Uudistuva Areena helpottaa eri audiosisältöjen, myös podcastien selailua – kuuluvat suosikkeihin sitten Ali Show, Ykkösaamu, Kirjojen Suomi tai Radio Sodoma.
Areenasta julkaistaan samalla uusi versio sekä Android- että iOS-käyttäjille. Sen saa käyttöönsä päivittämällä Areena-sovelluksen puhelimessaan.
Muutos on ensimmäisiä tulevista uudistuksista, joilla palvellaan erityisesti radion ja podcastien ystäviä. Palvelua kehitetään edelleen. Palautetta ja huomioita voi antaa osoitteeseen aura.lindeberg@yle.fi (sisällöt) tai matti.kivinen@yle.fi (tekninen kehitys).
Lisätiedot:
Aura Lindeberg, sisältötuottaja, Yle Julkaisut, p. 040 1471119, aura.lindeberg@yle.fi