Veera Ojola
Yle
Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa.
@aanniella
Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme. Yksi meistä katsoi ulos ja näki kuinka osa hevosista oli aivan ikkunan alla. Ne olivat rikkoneet aidan ja karanneet syömään ruohoa. Siinä me sitten nopeasti laitettiin kengät jalkaan ja käytiin kertomassa opettajalle. Sitten yritettiin pyydystää niitä kaikin keinoin, mutta ei siitä tietenkään aluksi mitään tullut.
@_stellaelisa
Olin tänä kesänä leirillä, jossa oli musta shettis Usva. Se tykkäsi karata sähkölangan ali. Yhden kerran se karkasi kun minä ja kolme muuta leiriläistä olimme tallissa. Siellä me kaikki 10 tyttöä jahtasimme shettistä pitkin tarhoja ja nokkospuskia. Lopulta saimme sen karkulainen kiinni. Usva ei tykännyt olla yksin tarhassa, kun se kaverit oli maastossa.
@sannisafiina
Muistan kun olin kerran ennen leiriä tippunut omalta poniltani päin seinää puomitunnilla. Sen seurauksena solisluu oli mennyt poikki ja ratsastukseen tullut pieni pelko. Ratsastusleirin alkaessa olin parantunut ja pääsin taas pitkästäaikaa ratsastamaan. Silloin tuntui, kun en olisi koskaan tippunutkaan. Se leiri oli ikimuistoinen!
@ida_johannaaaa
Paras hevosmuistoni on varmaan se, kun ponini alkoi luottaa minuun. Se ei epäröinyt esteillä tai maastossa. Tai sitten se muisto, kun ponini kutittaa minua niskasta ja höpsöilee.
@heikonenn_
Esteleirillä opimme tuntemaan toisemme melkein heti, koska olimme kaikki niin sosiaalisia. Päivä meni nopeasti ja nukkumaan olisi pitänyt päästä, mutta kuka silloin nukkuisi? Ei kukaan! Sen sijaan kerroimme kauhutarinoita ja pidimme hauskaa. Sitten joku päästi hirveän äänen seinän takana ja me kiljuimme ja ryntäsimme peiton alle. Leirinpitäjä oli säikäyttänyt meidät ja nauroi. Hän halusi tulla kuuntelemaan tarinoita myös ja jäi loppuen lopuksi nukkumaan kanssamme, koska ei uskaltanut mennä enää yksin nukkumaan. Se on kaikista hauskin muisto!
@sihvoreetta
Olin viime viikolla ratsastusleirillä ja paras muisto oli se, kun talliin syntyi viimeisenä leiripäivänä varsa. Näin elämäni ensimmäisen kerran kahden tunnin ikäisen varsan. Suloisin näkyy ikinä! Leiri oli toiveleiri, joten varsa sai nimekseen Hope.
@neakkkkkk
Viimeisenä leiripäivänä, jokainen sai miettiä jutun, jota on aina halunnut kokeilla. Mikäli se ei ollut ihan mahdoton, se toteutettiin. Jotkut halusi hypätä elämänsä ensimmäisen esteen. Itse halusin laukata ilman käsiä tai satulaa ja se myös toteutui. Se fiilis oli mieletön!
@ssinisusannaa
Paras leirimuistoni on onnistumisen tunne. Aina kun tunnilla tai ratsastaessa menee hyvin, se antaa minulle iloa ja onnellisuutta. Esimerkiksi hyvin mennyt estetunti, kun tuntui että kaikki hypyt sujui ongelmitta! Myös tunti ilman satulaa rakkaalla hoitohevosella oli ihanaa.
@miina_aurora
Paras leirimuisto on varmastikin viime leiriltä, kun sain uuden parhaan ystävän. Hänen kanssaan on nyt vuoden aikana ratsasteltu paljon ja nähty muutenkin! Ylipäätään parasta leireillä on uudet ystävät!
@emmi_muru
Parasta leirillä oli leirikaste. Ensin oli leirikasteen rataosuus, jonka jälkeen kaikki olivat super mutaisia ja likaisia. Sen jälkeen menimme pintelit edelleen silmillämme jonoon ja meille sanottiin, että meille tuodaan letkulla käsien pesuun vettä. Vettä kuitenkin yllätykseksemme ruiskutettiin oikein olan takaa kaikkien päälle!
@_a_a_v_a_
Mun paras muisto on kesäleirin päätekisoista, jossa kisasin yhdellä Tessalla. Meillä meni niin hyvin, että olin varma että voitamme. Kun tulokset kerrottiin, olimmekin viidensiä. Kaikki katsoivat minua oudoksuen, sillä olin silti iloisempi kuin kisan todellinen voittaja. Olin vain niin tyytyväinen poniin, sillä se oli niin super!
@memoirs_of_edith
Sain elämäni opetuksen entiseltä ravurilta kesäleirillä. Olin yläasteella ja hirmu innoissani. Kun sain hevosen ensimmäiselle tunnille, muut katsoivat minua järkyttyneenä. Hevonen puri ja potki, painoi kädelle ja meni usein melkein seinästä läpi, koska jarrut eivät toimineet. Ajattelin, etten tunne tätä hevosta vielä tarpeeksi, jotta voisin luoda mielipiteen. Alkuviikosta se uhitteli, korvat aina luimussa, näykki ja jyräsi. Se kuitenkin myös avasi suun valmiiksi kuolaimille, ei potkinut kun laitoit suojia ja niin edelleen. Piti nähdä metsä puilta. Koko viikon jatkoin rapsuttelua, harjasin ja hoidin. Eräänä aamuna tallille tullessa se hörähti tervehdykseksi. Karsinassa se toi pään syliin hellittäväksi. Tämä hevonen opetti minulle niin paljon kaikkea ja antoi anteeksi aloittelijan virheet. Odotin innolla seuraavaa kesää, kävin välillä moikkaamassa hevosta tallilla. Sitten seuraavan tammikuun viimeisenä päivänä sain kesken koulupäivän kuulla hevosen siirtyneen taivaslaitumille. Se hallainen harja ei koskaan unohdu.
