Hyppää pääsisältöön

”Teidän paluunne Bosnia-Hertsegovinaan”

Palanut talo, piikkilankaa ja poliisin rajaama alue
Palanut talo, piikkilankaa ja poliisin rajaama alue Kuva: Yle ulkolinja 40v

1997 oli Balkanilla toinen kevät kun ihmiset kuulivat taas lintujen laulun. Sota Bosniassa oli päättynyt joulukuussa 1995 Daytonin rauhansopimukseen. Vai oliko?

Ainakin Saksassa ajateltiin, että Bosniassa on niin rauhallista, että Saksassa olevat bosnialaiset pakolaiset voisivat alkaa palata kotiin. Kotiin? Oliko Bosniassa todella rauhallista? Voisivatko pakolaiset palata turvallisesti kotiin? Mitä kodista oli jäljellä? Näistä kysymyksistä lähti liikkeelle Ulkolinja ”Kalliit vieraat – teure Gäste”, jonka ensiesitys Yle TV1:ssä oli 27. huhtikuuta 1997.

Ohjelmassa Asim ja Hiba Mustafić juovat kahvia – bosnialaista tietysti – asunnossaan Dürenin kaupungissa. He lukevat viranomaisilta saamaansa kirjettä, jonka aihe on: ”Teidän paluunne Bosnia-Hertsegovinaan”.

”He ovat olleet vieraitamme, mutta he ovat kalliita vieraita”, sanoo Ulkolinjassa Nordrhein-Westfalenin osavaltion sisäministeri Franz-Josef Kniola.

Eurooppalainen myötätunto

Sodan aikana eurooppalainen myötätunto oli hyvin vahvasti bosnialaisten puolella, eikä ihme, sillä sota ja siviilien kärsimykset tarjoiltiin lähes suorana televisiossa suoraan eurooppalaisiin olohuoneisiin.

Tammikuiset kuvat vettä jonottavista ihmisistä aiheuttivat kylmänväristyksiä lämpimissä eurooppalaisissa kodeissa. Sala-ampujia henkensä edestä pakenevat ihmiset nostivat kysymyksen: voinko minä tehdä jotakin. Ja sitten oli se isä, joka huusi tuskaansa sylissään sala-ampujan tappama pikkulapsi.

Vuonna 1994 lähetetty Ulkolinja: ”Hyvää joulua Aida Mlivic – kaksi kirjettä Sarajevosta” sai paljon huomiota Suomessa. Sen päähenkilönä olivat 11-vuotias Aida ja hänen äitinsä, jotka kirjoittivat kirjeitä Eurooppaan. Kirjeissä he kertoivat epätoivostaan ja elämästään kuoleman ja pelon ympäröiminä.

Kaikki Euroopan maat alkoivat ottaa vastaan pakolaisia. Suomessakin tavalliset ihmiset ottivat yhteyttä Sarajevosta raportoivaan toimittajaan, ja ilmoittivat, että ”meille mahtuisi kyllä yksi perhe. Ja naapuriin toinen.” Pakolaisia riitti kyllä kaikille, arvioiden mukaan 1,8 – 2 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa taistelujen alta Bosniassa.

Saksaan tuli eniten pakolaisia, yksinomaan Nordrhein-Westfaleniin 75 000. Kolme vuotta meni hyvin, mutta sitten Saksaan iski lama. Pakolaisten ylläpito maksoi Nordrhein-Westfalenin osavaltiolle 250 miljoonaa D-markkaa (125 miljoonaa euroa) vuodessa. Liittovaltiolle bosnialaisten ylläpito maksoi miljardi D-markkaa (500 miljoonaa euroa).

Ulkoministeri Klaus Kinkel varoitti pakolaisia käyttämästä asemaansa ja saksalaisten hyväntahtoisuutta väärin tai…

Osa raporttia koostui tavallisten saksalaisten mielipiteistä. Kölniläisten ajatukset Reinin aurinkoisella rantakadulla olivat tyypillisiä kevään 1997 Saksassa. ”Voivat ollakin täällä, ihan sama minulle.”

”Minun mielestäni on hyvä, että palaavat jo. Kohtalo on aina ihmisen omissa käsissä”, sanoo vanhempi rouva Kölnissä.

52 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen saksalaiset muistuttivat: ”Mekin rakensimme Saksan raunioista, omin avuin”. Sehän ei tietysti ollut koko totuus. Kyllä Marshall-avullakin tehtiin yhtä jos toista.

Kaikki saksalaiset eivät ole samaa mieltä. Dürenin pormestari Josef Vosen sanoo, ettei hän halua ajaa bosnialaisia takaisin kotiinsa. ”Kyllä he mahtuvat tänne”, hän sanoo Ulkolinjassa.

Elämä bussipysäkillä

"Olemme kuin bussipysäkillä. Odotamme bussia, joka voi tulla minä hetkenä hyvänsä tai ei tule ollenkaan. Pelkään tätä epätietoisuutta", sanoo Zenaida Alić, viisi vuotta Saksassa asunut pakolainen Ulkolinjassa.

Rouva Alić etsii työtä yhdessä miehensä Asimin kanssa, mutta työtä ei löydy, koska oleskelulupaa ei ole, eikä tule.

Oleskeluluvan sijaan Saksan viranomaiset tarjoilevat bosnialaisille porkkanoita muuttaa takaisin kotiin: muuttoavustuksia, lupauksia kotiseudulle rakennetuista tai rakennettavista asunnoista, turvallisesta paluusta.

Asim Alić haluaa nähdä omin silmin, että asiat ovat niin hyvin kotona kuin saksalaiset viranomaiset vakuuttavat. Matkustamme hänen kanssaan Modrićan kaupunkiin Bosniaan, alueelle, jota nyt kutsutaan Bosnian Serbitasavallaksi.

Miljoonan miinan maa

Tietenkään asiat eivät ole kotona siinä kunnossa kuin Saksassa luvattiin. Pakolaisille muka rakennettujen talojen paikalla on vanhoja raunioita. Vanha kotitalo Modrićassa on piikkilanka-aidan takana, nyt jo toisessa maassa. Sinne ei ole paluuta. ”Sinuna emme menisi”, sanovat tietä vartoivat sotilaat.

”Entäs miinakentät”? kysyy Asim Alić. ”Joko ne on purettu?” Hänen äänessään on ironiaa. Matkalla Modrićaan olemme kuulleet radiouutisista, että Bosniassa on yhä miljoona purkamatonta miinaa.

Saksassa tiedotusvälineet ovat toistaneet viranomaisten väitteitä: ”miinanpurkaminen etenee hyvää vauhtia”. Eteneehän se, miina kerrallaan. Joskus miinanpurkajat räjäyttävät sen, joskus miinan astuva paluumuuttaja.

”Kolme kuollutta miinaräjähdyksessä”, kertoo radion uutislähetys kun ajamme kohti Sarajevoa.

Liian aikaista

”Meidän mielestämme on aivan liian aikaista palauttaa pakolaisia tänne”, sanoo Sarajevossa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle työskentelevä Måns Nyberg, kollegamme Yleisradion ruotsinkielisistä uutisista. Hän muistuttaa, että kaikkein vaikeinta on palauttaa niitä muslimipakolaisia, jotka ennen sotaa asuivat nykyisen ”Serbitasavallan” alueella.

”60 prosenttia Saksan pakolaisista on kotoisin juuri näiltä alueilta. Heidän paluunsa sinne ei ole turvallista”, hän sanoo.

20 vuotta myöhemmin

”Kalliit vieraat on ministeripuheiden ja lihatiskiostosten välillä liikkuva arkipäivän raportti eurooppalaisen pakolaispolitiikan uudesta käänteestä”, kirjoitti Helsingin Sanomain kriitikko Veli-Pekka Lehtonen arviossaan Ulkolinjasta ”Kalliit vieraat – teure Gäste” lähetyspäivän lehdessä 27. huhtikuuta 1997.

20 vuotta myöhemmin saksalaisten esittämät perustelut pakolaisten paluulle tuntuvat kovin tutuilta. Ne ovat samoja argumentteja millä suomalaiset viranomaiset perustelevat Suomeen rantautuneiden turvapaikanhakijoiden palauttamista Afganistaniin ja Irakiin.

”Turvallisuustilanne on ratkaisevasti parantunut”, ”ei syytä olettaa, että joutuu väkivallan kohteeksi jos palaa kotimaahansa”, ”arviot itseen kohdistuvasta uhasta ylimitoitettuja”. Ja niin edelleen.

Juuri samanlaisia arvioita saksalaiset viranomaiset esittivät 20 vuotta sitten lähettäessään bosnialaisille pakolaisille kirjeitä, jotka alkoivat: ”Teidän paluunne Bosnia-Hertsegovinaan”.

Teksti: Vesa Toijonen

Ulkolinja 40v: Kalliit vieraat - Teure Gäste 29.6. TV1 klo 21.50. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.

Lue lisää Ulkolinjan juhlavuoden 2017 teemoista:

Ulkolinja retroilee kesä-heinäkuussa
Ulkolinja 40 vuotta – dokumentteja ulkomailta suomalaisin silmin
Ulkolinja on seurannut Lähi-idän kriisiä jo viidellä vuosikymmenellä
1977 – surullisten uutisten vuosi

Lue myös - yle.fi:stä poimittua